Ultimatelta uudet U-Energy vilpit

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja pjkl
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Kiinalaiset kauppamiehet tietävät että kauppa se on joka kannattaa ja toki varmaan myyvät mieluummin noita pumppuja konteittain kun kappaleittain jolloin jotain vipuvoimaa saattaa toki olla jollain Rosendalin miehelläkin kun räksyttää sieltä kaukaa pohjolasta.

Mutta noin yleisesti tuo Ultin ilmoitus tuo mieleen lähinnä vanha sanonta siitä että jokainen meistä puhuu omaan sairaan äitimme puolesta. Ovat Ultilla havahtuneet että tällaista liikettä kentällä löytyy ja yrittävät nyt parhaansa mukaan padota mieluummin ojassa kun vasta joella. Se onko heillä jonkinlainen taustatuki tuolle tehtaan puolesta on aivan toinen kysymys. Ultille vai mikä firman nimi nykyään onkaan tuskin myydään laskuun vaan lienee heidänkin osalta vaatimuksena "prepayment".

Voihan se olla että heille on vuosien saatossa muodostunut arvokkaita kontakteja tuonne mutta osa noista lienee myös palanut kupruissa poroiksi. Itse veikkaan että tuolla suunnalla vain volyymeillä on merkitystä eli täytyy pystyä ostamaan riittäviä määriä ja koittavat nyt suojella sen etteivät satunnaiset omatoimiostajat kuseskele heidän aamumuroihinsa.
 
Tänään tuli Ultilta mainoskirje, jossa todetaan että:

Useat kanta-asiakkaamme ovat ottaneet yhteyttä suoraan tehtaaseen saadakseen vielä paremman hinnan. Saamme Cathyltä tiedon näistä yhteydenotoista eikä se meitä häiritse.​
​
Sen sijaan tehtaan kanssa kehittämämme kampanjamuoto tekee sen, että suoraan Kauko-Idän suurilta tehtailta ei saa edullisemmin kuin Ultimatelta.​

Olisivatko havahtuneet palstalaisten tekemiin tilauksiin ja nyt tehdas nostaa hintoja?

Onpas tuota...ööö..aika hassu viesti Ultilta :) Saahan sitä kukaan vaan tilata mistä vaan mitä vaan jos se toimittajalle/myyjälle käy. Hinnat on kyllä hyvät ja sinällään toivon ehdottomasti, että Ultimarket pysyy pystyssä koska rikkoo tätä kartellia jossa asennuksineen pienet 8-12kw pumput maksaa 12-18k.
 
Onko nuo kymmenien kilowattien vehkeet sopivia kerrostaloihin. Aikooko ultimate kaupata niitä taloyhtiöille joihin
ei maalämpöä voi laittaa?
 
Nyt saa myös R290 kylmäaineella U-ENERGYjä, koot 9, 12, 15 ja 22 kW

Hinnat näissäkin kyllä sopuisampia kuin "merkkituotteiden" pumpuissa. Mutta ei ollut kyllä Ultimatemarketin sivuilla vielä tarkempia tietoja näistä pumpuista... copy-pastella otettu R32 pumppujen sivut pohjaksi.
 
Nyt saa myös R290 kylmäaineella U-ENERGYjä, koot 9, 12, 15 ja 22 kW
"Varausmaksu 10% ja loppusuoritus kun tuote valmistuu ja lastataan toimitukseen tehtaalla."
Ovat laittaneet samanlaisen toimitusehdon näille kun suoraan tehtaalta tilanneillekin, kun huomattu että porukka suostuu maksamaan etukäteen.
Aiemminkin toki ultille piti maksaa, mutta vasta kun tavara oli satamassa/varastossa odottamassa asiakkaalle kuljetusta.
 
Nähtävästi he eivät ole saaneet edes ensimmäistä konetta Suomeen, koska mainoskuva on R32 koneesta. Halvemmalla saa tilaamalla suoraan tehtaalta.
 
Ennakkovaraajan etuna tähän tuotteeseen: Wifi, SmartGrid ja EVU veloituksetta, ylimääräinen etusi 365 €:-). Heh... Koittakaapas tilata pumppu ilman näitä:-). Ja mistä tuo edun arvo on tempaistu. No, edullisiahan nuo ovat tosiaan näilläkin, tosin kalliimpia vielä selvästi kun suoraan ostaessa.
 
Näkyy olevan Ultilla hyvä tarjous vähän isompaan tarpeeseen.

 
Onhan ultilla välillä ollut ”tarjouksia” että koko summa pitää maksaa etukäteen.

Kiinassahan kauppiaita riittää. Tuskin kaikki ovat kuulleet ultin historiaa.
 
Onko joku saanut U-Energy R290-laitteita vielä? Hinnat näyttää olevan ihan samaa tasoa R32-laitteiden kanssa.
Mikä pointti tässä on että pitää olla R290 ?
Eikö se tullut lähinnä eu:n kieltäessä jatkossa R32, ei siis mistään teknisesti paremmasta kyse. Huollon kannalta toki parempi mutta eipä tälläisiä halpiskoneita, varsinkin jos monoblock paljon muuta kun heittää uuden tilalle. Toki ylihintaisissa merkkikoneissa eri asia.
 
Moikka, kolme viikkoa sitten kytkettiin päälle U-Energyn 18Kw mallin tähän meidän "pikkutaloon" , talossa on 3-kerroksessa vesikierto patteriverkosto ja pannuhuoneessa puupelletti / Öljykattila + olohuoneessa Kratkin 13 kw vesikiertotakka. Kaikki lämmitysmuodot pystyy edelleenkin käyttämään :) Pannuhuone näyttää nykyään enemmän höyrylaivan ohjauskeskuksena... Asensin samalla 3-vaihe kulutusmittarin U-energyn pumpun syötölle joten pystyn seuraamaan pelkän pumpun energiakulutuksen. Jos on kysymyksiä niin vastaan mielellään.
Mites sulla talvi meni?
 
Asensin yhden asiakkaan itse ostaman...12kW.n laite...vaikutti asiallisesti tehdyltä Ultin aiempiin verrattuna...siellä oli Börö.n varaaja ja ulti 9000, joka purettiin pois niin asensin uy:n vesikierron varaajan kuumakaasukierukkaan sekä kiertopumpun ja paisuntasäiliön. täytin glykooliseoksella niin ei ole jäätymisvaaraa...
@Jäähöyry2 minkälaisen kiertovesipumpun ja millä asetuksilla laitoit? Asennettiin just vastaava järjestelmä ja on haasteita saada tarpeeksi virtausta pumpun lämmitysvesipiiriin. Meillä on vesikierto samoin kuumakaasukierrukassa plus että lisäksi laitettiin vielä vesikiertämään varaajan alaosassa olevan aurinkokerääjän kierukan kautta. Eli nämä kaksi kierukkaan peräkkäin pumpun lämmitys piirissä. Meillä nyt Evosta 2 40-70/180 DAB kv-pumppu ja asetuksena vakiopainekäyrä nopeusalue 1 (1 viiva).
 
Paljon tuossa on deltaT ennen ja jälkeen kierukan vai miksi virtaus on liian pieni?
Itsellä ainakin oli ilmaa sitkeästi ilmaa kierukkapiirissä. Sai ilmata jonkin aikaa asennuksen jälkeen. Oma kokemus tuosta kuumakaasu kierukasta on ettei se näytä vaikuttavan deltaT juuri mitään. oma kytkentä on käyttövesikierukka ensin ja sen jälkeen kuumakaasukierukka. Käyttövesikierukan delta ~3astetta ja kuumakaasukierukan ~0,5 astetta.
 
Delta on n. 10-11 astetta (pumpun ulos ja sisään menojen ero). Vaihdoin Käyräksi vakio r.p.m ja nopeus alueeksi 3 (DAB laskurin suosistus käyttöpisteelle Q 2.2m3/h ja H 2.5m <- U-energyn vaatimus) ja nyt toimii paremmin. Tosin, on kyllä laskurin mukaan aikalailla ylärajalla ja laskettu 30% glygoliliuoksella.

Ongelma meillä on että U-energyn virtausanturi ei aktivoidu. Piirissä on n. 50% gygoliliuos ja miettittiin, että se vissiin aihettaa virtauksen alenemista. 50% on käsittääkseni vähän turhan rikas seos. Virtausanturin aktivointipiste on 5-6.8 l/min eli käsittääkseni virtausta pitäisi olla kyllä riittävästi. Ylikytekttiin tuo ja pumppu toimii ihan moitteetta mutta ei tota viittisi noin jättää.

Ilmaus oli tosiaan tiukka mutta saatiin kyllä kaikki pois, kun kierrätettiin kv-pumpulla ensin 10-15 minuuttia piiriä muutamaan otteeseen ja ilmattiin välissä.
 
Aika iso delta verrattuna mun omaa periaatteessa samat kierukat eri järjestyksessä. Vai oliko tuo aurinko kierukka pidempi kuin 10m? Toki minulla on halvat kiinan lämpömittarit teipattuna putkiin voi olla mittareissa isokin ero...
Pitääkin kokeilla yhtä mittari siirtämällä. Oliko delta 5 suunnilleen tavoiteltu arvo?

Jos käytit samaa bio propyleeniglykolia kuin minä sehän ilkeän lipevää ja sotkee kaikki. Voisiko se aiheuttaa ongelmia virtausmittariin? Panasonicissa on valinta Glykoli käytölle mahtaisi Power Worldistä löytyä sama valinta?
 
En ole mitannut suoraan kierukan lähdöistä, joten tuossa on varmasti virhettä jonkin verran. Nuo lukemat on pumpulta ulkoa.

Me laitettiin ihan perus etyleeniglygolia Motonetistä. Näytti kuohuvan kovasti kun tänään päästin sitä n. 4 litraa pois ja laitoin vettä tilalle. En tiiä kuinka hyvin soveltuu tähän käyttöön? Nyt seos kestää mittarin mukaan vähän alta -20 astetta mikä viittaa n. 30% glykolipitoisuuteen. Dab speksin mukaan pitäisi olla OK.

Vaihdoin vielä Evostan käyrän vakio r.p.m käyräksi nopeusaluella 3. Se oli DAB laskurin tulos kun laitoin U-energyn minivaatimukset Q:lle ja H:lle ja glykoliliuoksen. Tulos liitteenä. Olenkohan tulkinnut tuota oikein?

Joka tapauksessa virtausanturi Acol WFS27020PF(30) ei vieläkään aktivoi ja on pakko yli kytkeä jos meinaa lämmittää pumpulla. Ilman virtausanturia lämmittää hienosti. Pitäisiköhän tuohon vielä jotain isompaa/tehokkaampaa kv-pumppua harkita?

Meillä on 8 litran kalvopaisunta piirissä vähän ennen varaajaa ja painetta siinä 3 bar. Mikähän tuo paineen kuuluisa olla?
 

Liitetiedostot

  • Screenshot_20241121_232529_Drive.jpg
    Screenshot_20241121_232529_Drive.jpg
    79,8 KB · Lukukerrat: 101
  • Screenshot_20241121_232507_Drive.jpg
    Screenshot_20241121_232507_Drive.jpg
    103 KB · Lukukerrat: 94
Pitäisiköhän tuohon vielä jotain isompaa/tehokkaampaa kv-pumppua harkita?

10 astetta on paljon. Omassa pumpussa samainen 10 toteutuu kun pumpun laitan hitaimmalle nopeudelle mutta se riittää vielä virtausanturille. Jos sitä alkaa kuristamaan yhtään niin menee seis. Niin on rajoilla.
 
Panasonicissa paine ohjeen mukaan muistaakseni 0,5-1 bar. 3 bar kuulostaa todella suurelle paineelle. Onko piirissä erityisen suuri korkeusero ja pituus?
 
Meillä on 8 litran kalvopaisunta piirissä vähän ennen varaajaa ja painetta siinä 3 bar. Mikähän tuo paineen kuuluisa olla?

Tarkoitatko sitä paineastian ilmaventtiiliä, että siitä mittasit 3 bar? Jos näin niin onko veden paineelle oma mittarinsa jossain? Normaalisti nämä näyttää samaa painetta kun ovat samaa "tilavuutta" mutta jos paisunta-astia on ylitäytetty niin siellä voi olla mitä vaan, eikä se ole hyvä juttu.
 
Ei kun ihan vesipiirissä on 3 baaria. Mittari on siinä paisuntasäiliön oksassa.

Tosiaan kyllähän tuo 3baria on aika paljon. Pitää koittaa pudottaa. Varaajan yläpinnan ja U-energyn pumpun ylimmän liitännän korkeus ero on vähän toista metriä, niin että varaaja on alempana. Putkea varaajan ja ulkoyksikön välillä on 5-6 m.
 
1732260858735.png

Mitäs tolla static headillä tarkoitetaan? Paljonko pumpun pitää nostaa korkeutta vai miten? Eli tossa meidän tapauksessa oli 1.5 m (0.15 bar).

Alla käyrä, jossa toi 1.5 m static head ja etyleenin glygolin tiehys ja viskositeetti korjattu 30% seoksen mukaan.
1732261234796.png

Täytyy pudottaa se piirin paine 1 bariin, kun menen takas kohteelle. Kattoo sitten auttaako.
@Jalppi mainitsit, että pumpulla on valinta glygolin käytölle. Tarkoititko kv-pumppua?
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Näytä liitetiedosto 101823
Mitäs tolla static headillä tarkoitetaan? Paljonko pumpun pitää nostaa korkeutta vai miten? Eli tossa meidän tapauksessa oli 1.5 m (0.15 bar).

Alla käyrä, jossa toi 1.5 m static head ja etyleenin glygolin tiehys ja viskositeetti korjattu 30% seoksen mukaan.
Näytä liitetiedosto 101825
Täytyy pudottaa se piirin paine 1 bariin, kun menen takas kohteelle. Kattoo sitten auttaako.
@Jalppi mainitsit, että pumpulla on valinta glygolin käytölle. Tarkoititko kv-pumppua?
Varmaan se kiertopumppuun vaikuttaa. Mutta ihan Panan vilp valikosta valitaan glykoli käyttö.
 
Onhan pumpun ja virtausvahdin suunnat varmasti oikein?
Kyllä tarksitettiin se, että speksin mukaan on asennettu. Se on siis tuolla VILPin sisällä. Ja meillä kv-pumppu on paluu puolella kierukoiden jälkeen puskemassa nestettä pumpulle päin.

Siellä on tuollanen ACOL virtausanturi

1732300131226.png
 
Viimeksi muokattu:
Meillä on tällänen reilu 15 vuotta vanha börö. Hankittu aikanaan Ultimatelta. Löysin tuon kuvan tuolta toisesta keskustelusta. Eli pitäis juu olla läpi asti 22mm ja kierukat meillä siis sarjassa tuolleen. Yhteensä 25m pitkästi.
1000009036.jpg
 

Liitetiedostot

Hyvin samanlaiselta minun piirin kanssa tuo näyttää. Erona minulla tulee 25mm pex varaajan nurkalle 7m+7m + pari metriä 22m kuparia varaajan putkitukset. Tällä perusteella piirissä ei pitäisi ongelmaa olla. Ellei jotain tukosta tai joku noista venttiileistä kuristavassa asennossa Eikö tuossa glykoli piirissä ole mitään suodatinta/mutasihtiä?
Kierukat kuitenkin olleet aikaisemmin käytössä ei siellä mitään "oljysavea" yms voi olla jäänyt?

Oliko tuo 3 bar siis glykoli piirissä vai lämmitys piirissä?
 
Glygoli piirissä 3 baria.

Virutettiin ihan vedellä (letkulla päästettiin läpi) ja puhallettiin ilmaa kompuralla noiden kierukoiden läpi. Ei sen enempää pesty. Mutasihtiä ei laitettu. Se olis ollut tottakai järkevää. Aurinkokierukassa ei ole ikinä kieränyt mitään. Vain tuossa kaasukierukassa on kiertänyt se kuumakaasu


Mutta sen nyt tässä ollaan pähkäilty ja laskettu ja tultu siihen tulokseen, että kyllä toi meidän Evosta 2 kv-pummpu on auttamatta liian pieni. Tossa yhdistetyssä kierukkapiirsissä on paineenpudotusta 2.2 m3/h virtauksella melkein 7 m ja sitten vielä se VILP oma vastus tohon päälle. Eihän tuo Evosta pääse tuolla virtauksella kuin vajaasen 3 m.
1732372378838.png

@Jalppi millainen kv-pummpu sulla on tuossa piirissä?

Ehkä pitää jättää tuo aurinkokierukka pois kanssa tuosta piiiristä.
 
Viimeksi muokattu:
Takaisin
Ylös Bottom