Y
yammi
Vieras
Kuinka moni joutuu koulun penkillle uusimaan lupansa
tukesin tarkoittamalla
tavalla 26.06.2009 jälkeen
Uuden pätevyysasetuksen keskeisimpiä muutoksia ovat:
1. Pätevyysvaatimukset perustuvat koulutukseen, tutkintoihin ja pätevyyskokeisiin.
2. Sekä vastuuhenkilöiden että asentajien on täytettävä uuden asetuksen pätevyysvaatimukset.
3. Hakumenettely muuttuu siten, että vastuuhenkilön ja asentajien pätevyystodistukset on haettava Tukesilta ennen kylmälaiteliikkeen todistuksen hakemista.
4. Asetus laajenee koskemaan myös F-kaasuja sisältäviä sammutuslaitteistoja,
SF6-kaasujen talteenottoa suurjännitekytkinlaitteista sekä F-kaasuihin pohjautuvien liuottimien talteenottoa laitteista.
Nykyisessä rekisterissä olevien kylmälaiteliikkeiden ja niiden vastuuhenkilöiden on uusittava todistuksensa siirtymäkauden aikana. Vastuuhenkilön ja asentajien pätevyystodistukset on haettava Tukesilta ennen uuden kylmälaiteliikkeen todistuksen hakemista.
Tukes tiedottaa tarkemmin uudesta asetuksesta, vastuuhenkilön ja asentajien pätevyysvaatimuksista sekä siirtymäkausista, kun asetus on julkaistu.