Yleistä autoilukeskustelua

Kyllä se "pommitus" alkoi viimeistään siinä vaiheessa jo kun siirryttiin suorasuihkutukseen bensakoneissa eli 2010 tienoilla. Ihan turha haaveilla että koneet kestäisivät enää sen 400000-500000km helposti ilman aukomista. Ja korkeapainesuuttimia saa olla uusimassa hintaan 1000€ kappale, pitää olla keskenään indeksoitujakin eli parhaassa tapauksessa parin viallisen takia kaikki 6kpl uusiksi. :) Imusarjaruiskukoneisissa äärimmäisen harvinaista että suutin hajoaisi muuten kuin käyttämättömyyttään, mutta suoraruiskuissa ihan tavanomaista.
Mutuna mä sanoisin että ne suorasuihkutulsen suutinviat ei ole juurikaan sen yleisempiä, kuin imusarjasuuttimienkaan, mutta sen suutianvian vaikutus on isompi, ja samalla päästöntarkkailu on kiristynyt.

Jos jossain 2000 luvun alun autossa on yksi suutin paskana, niim jos sieltä nyt jotain vielä tulee läpi, niin autolla ajetaan tyytyväisenä paaliin asti.

Vähän sama on nuo hiukkaspöntöt, eiväthän ne ole mitenkään erityisen herkkiä hajoamaan (toki vaativat säännöllistä ajoa puhdistukseen), mutta pienikin ongelma moottorin toiminnassa, niin se pönttö vetää tukkoon.
 
Tuotakin sotkee se kun käsite vuosimalli tarkoittaa eri ihmisille eri asioita. Kaikkein selkeintä olisi puhua aina valmistusvuodesta (ja monesti kuukaudellakin on väliä), mutta moni puhuu silti todellisuudessa käyttöönottovuodesta, jolloin sekaannuksen vaara on ilmeinen.
Mallisarjat kai yleensä vaihtuu keskellä vuotta.

Vaikka isälläni on ollut kolme eri 500-sarjan BMW:tä ja äidillä 1502 sekä yksi 300-sarjan ja vaarilla vielä 300 -sarjan, en kyllä ikinä opi noita BMW:n koodeja. Kaikkia noita on tullut korjattua tai vähintään renkaita vaihdettua.

Jos E60 sijaan sanoo 2003-2010 valmistettu BMW 500-sarja, varmasti ainakin 10-kertaistuu ihmisjoukko, joka tietää mistä autosta puhutaan.
 
Jos joku ei vielä tiedä minkälaista autokauppaa Tampereen autocenter harrastaa, niin kannattaa katsoa nämä! Käräjille meni kun myivät kunnolla kolaroidun auton eivätkä ota vastuuta. Melkoisia koijareita.

Osa 1:

Osa 18, tässä selviää millainen auto oli kolaroinnin jälkeen:
Hieman ihmetytti etteivät ottaneet heti autoa takaisin. Autoliikettähän tuossa alunperin on ilmeisesti huijattu, mistä sitten heille tullutkin.
 
Tuohon mainehaittaan hukkaantuneeseen rahaan nähden auton takaisinosto ja jälleenmyynti ulkomaille olisi ollut pieni paha. Mutta otti vissiin toimarin luonnon päälle jolloin koko firma kärsii. Tekis melkein mieli mennä seuraamaan käräjiä!
 
Jos E60 sijaan sanoo 2003-2010 valmistettu BMW 500-sarja, varmasti ainakin 10-kertaistuu ihmisjoukko, joka tietää mistä autosta puhutaan.

Mutta kun tuolla vuosivälillä BMW on valmistanut kolmea keskenään ihan erilaista mallisarjaa 5-sarjalaisia, se on se ongelma tässä. 2003 E39 päättyi ja E6x alkoi, sekä 2010 E6x päättyi ja F1x alkoi.
 
Mutta kun tuolla vuosivälillä BMW on valmistanut kolmea keskenään ihan erilaista mallisarjaa 5-sarjalaisia, se on se ongelma tässä. 2003 E39 päättyi ja E6x alkoi, sekä 2010 E6x päättyi ja F1x alkoi.
Riittää muille sanoa että on kyse 5-sarjan bemarista, ei tarvitse sen tarkemmin määritellä.
 
Mutta kun tuolla vuosivälillä BMW on valmistanut kolmea keskenään ihan erilaista mallisarjaa 5-sarjalaisia, se on se ongelma tässä. 2003 E39 päättyi ja E6x alkoi, sekä 2010 E6x päättyi ja F1x alkoi.
Mitä sitten? Kaikille edes hiukan 500-sarjaa tunteville on selvää, että kyse on siitä 2003 tulleesta uudesta mallista, joka korvautui sitten 2010 taas seuraavalla. Vain yhtä mallia tehtiin koko aikaväli.
 
Kyllä se "pommitus" alkoi viimeistään siinä vaiheessa jo kun siirryttiin suorasuihkutukseen bensakoneissa eli 2010 tienoilla. Ihan turha haaveilla että koneet kestäisivät enää sen 400000-500000km helposti ilman aukomista. Ja korkeapainesuuttimia saa olla uusimassa hintaan 1000€ kappale, pitää olla keskenään indeksoitujakin eli parhaassa tapauksessa parin viallisen takia kaikki 6kpl uusiksi. :) Imusarjaruiskukoneisissa äärimmäisen harvinaista että suutin hajoaisi muuten kuin käyttämättömyyttään, mutta suoraruiskuissa ihan tavanomaista.
Totta, juuri näin suoraruiskujen kanssa (tästä olikin toisessa ketjussa puhetta erilaisilla johtopäätöksillä ja muulla). Pieniä kulutusetuja ja high-tec imagea haetaan, mutta kestävyysasioita ei paljoa mietitä
 
Kiusataan nyt bemari jutulla vielä. Mulla ollut e46 m57 koneella ja e53 m57n koneella 😅.
Suomeksi, 330xda eli 3 sarjan 3 litran diesel neliveto ja X5 3.0 xdrive, samoin diesel, uudempi kone ja xdrive neliveto.
 
Oma autoharrastus on aika HC, en jaksa kiinnostua mistään korimallien tyyppikoodeista tai moottorien malleista.
Tärkeintä on että luotettavasti kuljettaa sen n.3vuotta, minkä se omassa käytössä tyypillisesti vanhenee. Kilsoja kertyy n.100.000 sen aikana. Määriksille hyvä huoltoliike jossa huollot edukkaasti, nopeasti ja hyvin tehtynä. Keväisin sisäpuhdistus fixarilla ja kovavaha pinnotteella tarvittaessa samalla.
Jos autosta alkaa aiheutua jotakin ylimääristä tekemistä ja kolinaa se joutaa vaihtoon.
Auton rekkaria en opi muistamaan, mutta samaan aikaan IPv4 osoitteet vuosien takaa asiakaslaitteista pysyy mielessä
Näitä tälläsiä auton käyttäjiä lienee myös muita?
 
Ei ole täällä, mikä on hc?
 
Olen pitänyt hardcore -termiä päinvastaisena, kuin kuvailemasi toimintamalli.

Pidän itseänikin HC harrastajana ja tunnen autojeni, joka nippelin ja nupikan, enkä päästä ketään muuta niihin koskemaan. Kaikki tehdään itse ja suurinpiirtein osanumerot muistetaan ulkoa.
 
Joo minustakin tuossa kuvattiin aika hyvin autoharrastajan antiteesi. ;D No tokihan harrastaa voi monella tapaa..
 
HC (eli hard core) oli edellisessä postauksessa vitsin omaisensa käytössä.
Kuten @Wespa kuvasi, itseäni ei juuri muu kiinnosta autossa kuin että se kuljettaa luotettavasti paikasta A paikkaan B ja vielä takaisin.
Sähkikset ovat siitä mukavia kun niissä ei ole juuri muita aktiivista näpertelyä vaativia kohteita, kuin latauskaapelin kytkeminen, lasinpesurin nesteen täyttö ja renkaiden vaihto pari kertaa vuodessa. Positiivista on myös että niistä voi saada dataa enemmän ulos, mikä auttaa automatisoimaam toimintoja, kuten edullisimpien varttien aikaan lataus, ajopäiväkirjan luominen geokoodien ja kilsojen perusteella. Niiden tietojen käyttö on lisännyt omaa autoharrastusta
 
Sähkikset ovat siitä mukavia kun niissä ei ole juuri muita aktiivista näpertelyä vaativia kohteita, kuin latauskaapelin kytkeminen, lasinpesurin nesteen täyttö ja renkaiden vaihto pari kertaa vuodessa.
Eihän missään uudessa ole. Tällä viikolla vaihdoin sähkikseen uudet takajarrusatulat. Etujarruhuolto saa jäädä odottamaan talvirenkaiden vaihtoa, niin säästään yhden renkaan irroituksen.
Alusta vaatii samat huollot käyttövoimasta riippumatta.
 
Kansalaisaloitteissa on tällainen aloite:

Ajoneuvoharrastamisen sekä ajoneuvojen kunnostamis-, rakentamis- ja säilyttämisoikeuden turvaaminen Suomessa​

Kysäisin tekoälyltä, miksi aloite on tehty ja alla tekoälyn vastaus:

Mikä on todellinen tilanne EU-asetuksessa?
EU hyväksyi lopullisen ajoneuvojen kiertotalous- ja romuajoneuvoasetuksen kesällä 2026. Asetusta aletaan soveltaa siirtymäajan jälkeen syyskuusta 2028 alkaen. Lopullisessa asetuksessa tilanne on harrastajien kannalta huomattavasti alkuhuolta huojentavampi: [1]

  • Ei automaattista aikarajaa: Asetuksessa ei ole matemaattista vuosimäärää, joka muuttaisi seisovan auton automaattisesti romuksi. [1]
  • Määritelmä perustuu kuntoon, ei ikään: Ajoneuvo katsotaan romuajoneuvoksi (eli jätteeksi) silloin, kun se on teknisesti korjauskelvoton (esimerkiksi leikattu paloiksi, täysin poltettu tai siitä puuttuvat kaikki keskeiset tekniikan osat) tai jos omistaja on sen selkeästi hylännyt. [1]
  • Harraste- ja museoajoneuvot on suojattu: Asetuksen soveltamisalan ulkopuolelle on nimenomaisesti rajattu museoajoneuvot sekä historiallisesti tai kulttuurisesti arvokkaat klassikkoautot. [1, 2]

Miksi kansalaisaloite on tehty?
Kysymyksessä mainittu kansalaisaloite Ajoneuvoharrastamisen sekä ajoneuvojen kunnostamis-, rakentamis- ja säilyttämisoikeuden turvaaminen Suomessa on pantu vireille syyskuussa 2026. [1]
Aloitteen tarkoituksena on varmistaa, että kun EU-asetusta sovelletaan ja toimepannaan kansallisesti Suomessa, suomalaisessa lainsäädännössä käytetään kaikki mahdollinen kansallinen liikkumavara autoharrastajien eduksi. Aloitteen tavoitteena on tehdä lakiin selkeä ja ennakoitava juridinen ero aidosti hylätyn romuauton ja omistajan tarkoituksellisesti säilyttämän harraste-, projekti- tai varaosa-auton välille – riippumatta siitä, onko auto katsastettu tai liikennekäytössä. [1, 2]
Lisätietoa EU-tason sääntelyn taustoista ja tavoitteista löydät Euroopan komission romuajoneuvosivustolta. [1]
 
Uusi vene oli huollossa ja sai lanketin missä oli mielenkiintoisia tiedonkeruutietoja, mm WOT-time.

Oma käsitys ja jopa melkein tiedoksi laskettava oletus, että saksalaisissa """""premium"""" merkeissä ei ole sitten minkäänlaista tiedonkeruuta ja esim poistuneet vikakoodit katoavat jopa merkkiliikkeen näkyviltä (tämä on erittäin vaikea uskoa todeksi kyllä) eikä vikakoodin tulohetkestä oteta snapshottia tärkeimmistä tilanneparametreista. Tuli vaan mieleen, voisiko noilla kuitenkin olla keino vakoilla sitä alle 60min lyhytjoa oikeusjutun todisteeksi.

Onko tietoa noiden tiedonkeruusta palstalaisilla?
 
Tuli vaan mieleen, voisiko noilla kuitenkin olla keino vakoilla sitä alle 60min lyhytjoa oikeusjutun todisteeksi.

Mikä tää 60min lyhytajojuttu oikein on? Takuu raukee, jos ei aja vähintään tuntia? Vai pitääkö huollattaa tiuhempaan, jos ajaa lyhyttä pätkää, koska katsotaan ajon tapahtuvan vaativissa olosuhteissa? Suklaasta tehty moottori, jos ei normaalia päivittäistä käytöä kestä.
 
Sanoivat että kannattaisi huollattaa tiheämpään. Huolto-ohjelman mukainen ei riitä.
Selvisi, että merkkihuollettu termi voi pitää paikkansa, mutta huollot liian harvassa jos noudattaa ohjelmaa. Ja ei olla totuttu, että pitäisi googletella sitä sun tätä ennen kuin näitä ostaa, kun ovat sotkunsa tähän asti hoitaneet.
 
Tuo 60min legenda lienee lähtenyt jonkun yksittäisen huoltoneuvojan aivoituksista, ei tuolla mitään todellista painoarvoa ole, jos asiasta yhtään virallisempi kina tulee.
 
Kiitos henkisestä tuesta, toivotaan noin. Kaksi tuon sanoi eri päivinä. Sellainen tässä vaan on mielessä, kun tuolla yhtä psykedeelinen heitto kostautui todellisuudessa eli tämä, että valmistusvialliset ajovalot maksaa asiakas eikä takuu (tämä on pariin kertaan käsitelty tässä ketjussa niin ei mennä tuohon nyt tarkemmin enää, vaikka olisi jollekulle uusi asia).

Mutta tässä oli tarkoitus saada tietoa, jos joku tietäisi noiden tiedonkeruutallennuksista
 
Viimeksi muokattu:
Vai pitääkö huollattaa tiuhempaan, jos ajaa lyhyttä pätkää, koska katsotaan ajon tapahtuvan vaativissa olosuhteissa?
Eikös tämä ns. Suomi-ohjelma ole aina juurikin "vaikeiden olosuhteiden" mukainen huolto. Tuolla Keski-Euroopassa pistelevät sen 2v/30tkm, mutta täällä peräpohjolassa se virallinen onkin 1v/30tkm.

Sanoivat että kannattaisi huollattaa tiheämpään. Huolto-ohjelman mukainen ei riitä.
No tottakai kannattaisi jos ajelee jatkuvasti kovin lyhyttä pätkää ja ajattelee pitää sitä autoa vähäkään pidempään, mutta ei sillä takuuta pääse rauettamaan että noudattaa sitä virallista ohjelmaa.
 
Mutuna mä sanoisin että ne suorasuihkutulsen suutinviat ei ole juurikaan sen yleisempiä, kuin imusarjasuuttimienkaan, mutta sen suutianvian vaikutus on isompi, ja samalla päästöntarkkailu on kiristynyt.
Tämä ei ole mutua.

Bemarien tietyt bensamallit on olleet boikotissa suutinvikojen takia itsellä. Suuttimet ovat törkyisen hintaisia ja usein vielä liittyy se epäselvyys että mistä suuttimesta vika varmasti johtuu. Näitä on tullut useampia rassattua ja tässä on kyllä tullut komponenttivalmistajalta erä roskaa markkinoille.

Tarkoitan n43, n53 moottori aikakauden moottoreiden. En tiedä onko nuo suuttimet saatu nykyään jo toimintavarmemmiksi. Usein bemarit ovat olleet diesel koneella ja pelkät bensat oli myös useim kalliita.

Hybrid tekniikan myötä se into katosi oikeastaan noihin bensamalleihinkin. Niissäkin taisi olla ainakin alkupään autoissa onneton toimintamatka ja myös jonkunverran ongelmia latureissa.

Ennen kyseisiä moottorimalleja noiden edeltävät koneet olivat varsinaisia ikiliikkujia ja helppoja korjata. M52 ja M54 nyt ainakin.
 
Mikä niihin suorasuihkutus suuttimiin tulee?

Mä en sen kummemmin BMW koneita tunne, että nuo eri mallit sanoisi mitään.
 
Autojen hinnan kurissa pitämiseksi on nappuloita korvattu kosketustoiminnoilla. Samaan aikaan on mm. istuinsäätöjä toteutettu mielestäni tarpeettomasti sähkösäätöisinä. Onko raha sijoitettu oikeisiin kohteisiin. Muukin auton varustelu voi käyttäjän näkökohdista olla turhaa. Mihin esimerkiksi automaattivaaihteisessa autossa tarvitaan pyörintänopeuden mittaria, entä käsivaihteisessa? Entä monessa portaassa toimiva istuinlämmitys.
 
Entä monessa portaassa toimiva istuinlämmitys.
Itse ainakin törkkään sen kylmänä aamuna täysille, ja sitten kun persettä rupeaa kuumottamaan liikaa vaihdan pienimmälle teholle ja sillä ajelen työmatkan loppuun. Pidemmällä matkalla sitten jossain vaiheessa kokonaan pois. Kesäkaudella istuimen tuuletus sen sijaan saa olla joko täysillä tai kokonaan pois.
 
Autojen hinnan kurissa pitämiseksi on nappuloita korvattu kosketustoiminnoilla. Samaan aikaan on mm. istuinsäätöjä toteutettu mielestäni tarpeettomasti sähkösäätöisinä. Onko raha sijoitettu oikeisiin kohteisiin. Muukin auton varustelu voi käyttäjän näkökohdista olla turhaa. Mihin esimerkiksi automaattivaaihteisessa autossa tarvitaan pyörintänopeuden mittaria, entä käsivaihteisessa? Entä monessa portaassa toimiva istuinlämmitys.
Ei nuo kyllä oikein mitään maksa paitsi sähköiset penkinsäädöt, karvalakki teslasta lähti fyysiset nappulat sähköpenkin säädöistä ja meni näyttöön. Suurempi säästö olisi tullut ilman sähkösäätöjä, mutta erikseen manuaalivipujen rakentaminen taas kalliimmaksi kun käyttää samaa penkkiä kaikissa.
Nykyään mittaristot on ratin takanakin näyttöjä, eli sen sisältö on ihan ohjelmistosta kiinni, ei maksa yhtään enempää monipuolinen mittaristo kun yksinkertainen. Mekaaninen viisari ehkä kallein toteuttaa.
 
Mikä niihin suorasuihkutus suuttimiin tulee?

Mä en sen kummemmin BMW koneita tunne, että nuo eri mallit sanoisi mitään.
Alkavat ainakin vuotamaan. Seurauksena kaikenlaisia erilaisia käyntihäiriöitä. Nuo ovat turmiollisia, koska moottoreissa on mm erilaisia laihaseosmoodeja ja ovat ronkeleita oikealle seokselle. Joskus suutin taisi maksaa 300-400€, mutta joskus vuosia sitten hinta oli jo jotain 600-700€ luokkaa. Koneesta riippuen noita sitten tarvitaan 4 tai 6 kpl. Olen kokeillut kaverin autoon "korjattuja" ja käytettyjä, huonolla menestyksellä. Kaikkien vaihto alkuperäisiin taitaa tuoda vasta helpotuksen ongelmiin. Pietsosuuttimien korjaus ei taida oikein onnistua tai ainakaan joskus ei onnistunut.

Ellei vikakoodista saa pääteltyä mikä on kyseessä niin tulppien irroitus heti startin jälkeen saattaa paljastaa syyllisen että missä sylinterissä on märkä tulppa. Joskus hyvällä tuurilla voi selvitä yhdellä suuttimella, mutta muista suuttimien versioista riippuen välttämättä uusia ei saa sekoittaa vanhojen kanssa.

En tiedä onko uudemmissa enää tälläsiä ongelmia.
 
Onko bensavehkeittein pumppusysteemit ”common rail”? Kaikilla suuttimilla yhteinen paineputki?
Tuossa systeemissähän suuttimen takana on koko ajan paineista bensaa/dieseliä. Eli jos vuotaa niin koko ajan tihkuu.

Vanhemmissa dieseleissä paine oli vain silloin kun piti ruiskia (jokaiseolle suuttimelle oma putki pumpulta).
Vanhempien bensojen systeemiä en tunne. Tai no sen verran että joissakin oli yksi suutin imusarjassa ja osassa jokaiselle sylinterille oma suutin lähempänä sylintereitä.
 
Osuit naulan kantaan. Penkin sähkösäätö ilman muistia... Voiko typerämpää varustetta enää olla. Tällaisiakin autoja markkinoilta löytyy.
No näinhän karvalakki mallin teslassa on. Sama penkki mutta muisti blokattu ohjelmasta pois. Jotain eroa kalliimpaan täytyy saada. Lasikatto peitetty sisäpuolelta kattoverhoilulla 😅
 
Onko bensavehkeittein pumppusysteemit ”common rail”? Kaikilla suuttimilla yhteinen paineputki?
Tuossa systeemissähän suuttimen takana on koko ajan paineista bensaa/dieseliä. Eli jos vuotaa niin koko ajan tihkuu.

Vanhemmissa dieseleissä paine oli vain silloin kun piti ruiskia (jokaiseolle suuttimelle oma putki pumpulta).
Vanhempien bensojen systeemiä en tunne. Tai no sen verran että joissakin oli yksi suutin imusarjassa ja osassa jokaiselle sylinterille oma suutin lähempänä sylintereitä.
Bensa on aina ollut sähköisillä suuttimilla common rail. Suorasuihku jopa mekaanisella pumpulla paineen takia.
 
Samaan aikaan on mm. istuinsäätöjä toteutettu mielestäni tarpeettomasti sähkösäätöisinä. Onko raha sijoitettu oikeisiin kohteisiin.
Itse koen tämän erittäin hyvänä, koska itselläni ja vaimolla on hyvin erinlaiset säädöt ja molemmat käytetään autoa. On näppärää kun auto säätää penkin kohdilleen toisen ajajan jäljiltä. Vaikea kuvitella jatkossa autoa ilman kyseistä toimintoa

Entä monessa portaassa toimiva istuinlämmitys.
Ensin täysille (etänä jos VAGineessa se onnistuisi) sen jälkeen himmailla pienemmälle.
Menee ihan samaan kastiin lämmitettävän ratin kanssa, aluksi voi olla lämpimämpi mutta sen jälkeen säätää pienemmälle
 
Takaisin
Ylös Bottom