Omakotitalojen hintakehitys

pökö

Kaivo jäässä
Tuota itse aikoinaan tarkaan pohdittiin. Lopputulos oli, että kyllä sinne kauppaan taidetaan kuitenkin autolla mennä. Ajaako sitten esim. 2 km tai 10 km, kustannus ero on noin 1 € luokkaa. Toisaalta ei ehkä kuitenkaan haluttaisi olla joko CM:n tai Prisman asiakkaita vaan molempien ja välillä vähän muidenkin. Matkat ei kuitenkaan ole kymmenissä kilometreissä. Jos sen auton aikoo jättää parkkiin viikkokausiksi tai kokonaan hankkimatta, sitten on asuttava aivan keskustassa ja tyydyttävä sen puutteisiin ja autottomaan elämään.
Meille oli aikanaan tärkeää että koulut on kävelymatkan päässä ja ettei tarvita kahta autoa pakosta.

Ala-aste ja päiväkoti on 600m, yläaste/lukio ja jatko-opinnot 2 km. Siinä tuli sitten sivutuotteena työmatka molemmilla 2 km ja keskustaan 2km, kauppoja on lähellä useita mutta sinne pirun Prismaan tulee kerran viikossa ajettua, sinne on 7 kilsaa.
 

fraatti

Hyperaktiivi
Sanovat että pääkaupunkiseudulla perheen ensiasunto määrää yleensä loputkin - kakaroiden lisiessä isompaan muuttaesa ei ole varaa samaan aikaan muuttaa kalliimmalle alueelle, eikä alueen dowgradekaan yleensä kiinnosta.

Sitten tuossa on vielä tälläinen pointti. Ihmiset näköjään katselevat asuinseutujaan myös hiukan sillä silmällä että millaista meno siellä on...

 

VesA

In Memoriam
Sitten tuossa on vielä tälläinen pointti. Ihmiset näköjään katselevat asuinseutujaan myös hiukan sillä silmällä että millaista meno siellä on...

Jossain Vuosaaren suunnan koulussa voi olla 40-50 eri kansallisuutta oppilasten perheissä. Ihan käytännön syistä koulussa joudutaan keskittymään vähän eri asioihin kun ihan pientenkin perustaidot ovat niin erilaisia. Tätä on koitettu auttaa laittamalla sinne lisää väkeä ja se on jossain määrin toiminutkin, mutta eise auta siihen että koulutouhu suuntautuu paljolti sellaiseen joka on jo hallussa näillä suomenkielisillä. Ongelma on osin siinä että luokat on päätetty sekottaa - siinä vähän niinkuin uhrataan ne suomenkieliset näyttämään esimerkkiä.
 

Espejot

Hyperaktiivi
Jossain Vuosaaren suunnan koulussa voi olla 40-50 eri kansallisuutta oppilasten perheissä. Ihan käytännön syistä koulussa joudutaan keskittymään vähän eri asioihin kun ihan pientenkin perustaidot ovat niin erilaisia.

Ongelma on pohjimiltaa sama nyt kuin 20-30 vuotta sitten. Joo, ongelma on saanut 2000-luvulla hieman sävyeroja mutta perusasetelma ei ole muuttunut miksikään... en olisi muuttanut Kontulaan 30 vuotta sitten enkä lähde sinne tulevaisuudessakaan. Kontulan tapaiset lähiöt tipahtivat 1990 luvulla kelkasta kun lama jakoi Suomen kahteen osaan.
 

VesA

In Memoriam
en olisi muuttanut Kontulaan 30 vuotta sitten enkä lähde sinne tulevaisuudessakaan

Olet ehkä vähän ajastasi jäljessä. Koska Kallio alkaa olla tosikallis pikkusormi-sojossa vaihtoehtomesta alueen maineen alunperin 'Kontulamaisesta' ryyppylähiön maineesta nostaneen kaltainen porukka on alkanut muuttaa asumaan Kontulaan. Se on muinoisen Kallion tapaan mesta jonka alkuperäiset asukit alkavat olla vanhoja ja rauhallisia - ja kämpät ovat vielä halpoja. Ja sieltä pääsee metrolla edelleen Kallioon. Etninen kirjo on etelämpänä, nämä vanhemmat lähiöt alkavat seestyä.
 

Espejot

Hyperaktiivi
Perintö: Eteläsuomalainen Pekka sai myytyä perintötalonsa vuosien odotuksen jälkeen.

"Alkuperäinen hintapyyntö oli 74 000 euroa, ja jossain vaiheessa rupesimme myymään sitä 64 000:lla eurolla. Lopulta talo saatiin myytyä 36 000 eurolla."
 

Jolberious

Vakionaama
Perintö: Eteläsuomalainen Pekka sai myytyä perintötalonsa vuosien odotuksen jälkeen.

"Alkuperäinen hintapyyntö oli 74 000 euroa, ja jossain vaiheessa rupesimme myymään sitä 64 000:lla eurolla. Lopulta talo saatiin myytyä 36 000 eurolla."
Ja valtio maksaa asumistukia työttömälle perheelle tuon verran 2v aikana, että voivat asua kojamon neukkukuutiossa.
Ei mitään järkeä.
 

fraatti

Hyperaktiivi
Vuokratontti. Jos tuo olisi täällä, tuskin menisi kaupaksi millään hinnalla - ainakaan tuollaisella tontin vuokralla.

Katsopa tontin vuora-aikaa jäljellä 14v. Voisin luvata että sitten se on jo jotain aivan muuta.... Ylöjärvi-Nokia(tampereen ympäristökuntia) 1000m2 tontinvuora on liikkuu ~2500€/vuosi paikkeilla.
 

Mikki

Hyperaktiivi
Tontin arvo tuossa kohden on ainakin miljoona euroa. Jos tonttivuokra menee samalla periaatteella kuin muidenkin tonttien vuokra, niin 4% tontin arvosta on uuden sopparin vuosivuokra... 40 000€ :)
 

kotte

Hyperaktiivi
Tuo lienee suojeltu rakennus ulkoa päin, joten kaiketi tontti säilyy nykyisessä käytössä, vaikka vuokra voikin nousta. Periaatteessa saamantapainen paikka muutama kilometri pohjoiseen (Kivihaka) oli vuoden sisällä tapetilla, kun kaupunki päätti, ettei jatka sopimusta. Rakennus on huonokuntoinen eikä sillä ole todettu suojeluarvoa,
 

Mikkolan

Vakionaama
Niinpä. Itekkin asun 50 v ikäisessä talossa. Omasta mielestä kyllä ihan kunnossa mutta sen aikainen tekniikka/vaatimustaso ei kohtaa nykyajan vaatimuksia.
Muutama vuosi kiinteistöalalla pisti kovastikkin pohtimaan rakennusten elinkaarta. Rakennuksen arvo (rakennuksena ) laskee siinä missä esmes autonkin arvo, ellei tee isompia perusremontteja 20 - 30 v välein.
Oman tönön suhteen olen tullut siihen tulokseen ettei tästä uutta saa vaikka kuinka remontoisi eli kun ukko vaihtaa hiippakuntaa niin saa talonkin panna matalaksi ;) :)
 

Mikkolan

Vakionaama
Hesarissa oli juttua taloremonteista https://www.hs.fi/koti/art-2000006293175.html. Jos kaiken tuon teettäisi noilla aikatauluilla, niin kalliiksi tulisi. En yhtään ihmettele purkamisvimmaa.

Isännöitsijät kuittaa sievoiset rahat noiden remonttien teettämisestä, tekemättä itse oikeastaan mitään. Jos asian eteen tarviais jotain tehdä niin sen voi teettää konsultilla, joka myös rahastaa huolella. Usein konsultti ja raksafirma on isännöitsijän sukulaisia tai tuttavia. Moni isännöitsijä mielellään remontoi ahkerasti, oli tarvetta tai ei.
Muodin mukaisesti taloyhtiö vaihtaa vuosittain huoltofirmaa, samoin on alettu vaihtaa myös isännöitsijää tiheämpään tahtiin. Siitä sitten seuraa se että isännöitsijän tärkeimmäksi "tehtäväksi" jää taloyhtiön kuppaaminen.
 

fraatti

Hyperaktiivi
Kuinkahan moni ajattelee tätä asiaa tienaamisen kannalta? Asumalla korsussa tienaisi paremmin.

Timo Metsola: Käytettyihin asuntoihin kannattaa jatkossa suhtautua kuin käytettyihin autoihin
Vuokraturvan hallituksen puheenjohtaja arvioi, että omistusasumisella voi jatkossa tienata vain harvoilla alueilla.
 

jmaja

Hyperaktiivi
Tuo lienee poimittu täältä?

Aika moni on perinteisesti ajatellut omistusasumista tienaamisen kannalta eli tulee halvemmaksi kuin vuokralla asuminen ja jopa omaisuus karttuu asuntojen hintojen noustessa. Tuossahan viitataan muuttotappioalueisiin, mutta ei tuo mielestäni vain niihin rajoitu. Kyllä ainakin minulle on ollut selvää jo 90-luvulta saakka, että harvaan asutuille alueille on "riski" rakentaa tai remontoida OKT (tai mikä tahansa asunto). Pahasti tappiota tulee, jos pitää myydä syystä tai toisesta. Sama on koskenut ihan pääkaupunkiseudullakin alueelle "sopimattomia" taloja, siis liian hienoja/isoja tai liian pieniä/vaatimattomia. Maan hinta sentään nousee PKS:lla, joten täällä rahojen laitto OKT:hen tai ainakin sen tonttiin vielä "kannattaa". Siis myydessä saa euromääräisesti ja yleensä jopa realisesti enemmän kuin on maksanut.
 

Kellarinlämmittäjä

Oppimiskäyrällä
Tässä on vain sikäli uusi tilanne että ennen ne hinnat nousi numeroissa inflaation kautta. Vaikka taloa ei olisi kummemmin korjailtu, siitä vanhenevasta talosta sai yleensä inflaation vuoksi myytäessä enemmän kuin oli maksanut. Oliko se sitten voittoa vai tappiota ? Parhaillaan rahaa sai alle inflaation olevalla korolla joten melkoinen "asumistuki" tuli sitä kautta.

Nyt vanhenevaa taloa pitäisi jotenkin ylläpitää ja oleellisesti modernisoida, jotta siitä voisi saada omansa pois myytäessä. Periaatteessa ihan loogista. Uudet on lähtökohtaisesti paremmin rakennettu ja vanhasta nyt ei uutta saa mitenkään.
 

Mikki

Hyperaktiivi
No vuokrat ovat ainakin PK-seudulla tasolla että 1500€/kk on maksettava että pääsee edes kolmioon uudehkoon taloon.

180 000€ vuokraa kymmenessä vuodessa. Siitä huumoria repimään.

Siksi raksaan, sama se mihin hinnat menee. Kunhan korot pysyy alhaalla, se on pääjuttu :)
 

jmaja

Hyperaktiivi
No vuokrat ovat ainakin PK-seudulla tasolla että 1500€/kk on maksettava että pääsee edes kolmioon uudehkoon taloon.

Saahan noita 1200-1400 €/kk ainakin jo sekä Helsingistä että Espoosta. 1500 vaatii jo erityisen alueen. Vuokrissa ei taida juuri vaikuttaa onko talo uusi vai vanha, kunhan ei ole romukunnossa. Aika niukkaa on tarjonta ja hinnoista päätellen myös kysyntä isommista asunnoista. Rivaristamme menee yhtiövastikettakin 1000 €/kk, joten ei se omistusasuminenkaan halpaa ole. OKT tietysti voi olla selvästi halvempi ainakin ennen kuin tulee isompia korjaustarpeita, jotka taloyhtiössä menisivät yhtiölle.

Tietysti voi ajatella myös, että ostaisi sillä OKT:n 500 000:lla kolme pikkukämppää ja laittaisi ne vuokralle. Noista voisi saada vuokratuloja sen verran, että voisi itse asua vuokralla isommassa kämpässä. Yksi tuttu teki niinkin radikaalisti, että myi kämppänsä, pisti rahat osakkeisiin ja muutti vuokralle.
 

Mikki

Hyperaktiivi
Siis täh? Rivarissa yhtiövastike 1000€? Miten on mahdollista...

Jos kyse on isännöinnistä ja lämmityksestä, niin suosittelen antamaan kenkää isännöitsijälle ja asentamaan taloihin ulko-ovet.

Nuo rahat osakkeisiin ja vuokralle jutut on ihan mahdollisia tietenkin. Pitää vain luottaa että osaketuotot ylittää omistusasumisen "tuotot".
 

Pasikookoo

Aktiivinen jäsen
Siis täh? Rivarissa yhtiövastike 1000€? Miten on mahdollista...

Jos kyse on isännöinnistä ja lämmityksestä, niin suosittelen antamaan kenkää isännöitsijälle ja asentamaan taloihin ulko-ovet.

Nuo rahat osakkeisiin ja vuokralle jutut on ihan mahdollisia tietenkin. Pitää vain luottaa että osaketuotot ylittää omistusasumisen "tuotot".

Eiköstä nykyään osa kämpästä makseta yhtiövastikkeessa.
Mulla oli rivari neliös vastike 350e jossa kattolainaa ja sekin tuntu paljolta :)
 

jmaja

Hyperaktiivi
Siis täh? Rivarissa yhtiövastike 1000€? Miten on mahdollista...

Keskimääräinen hoitovastike on jo yli 4 €/m2 PKS:lla. Tässä on 164 m2 ja tasan 4 €/m2. Eihän tuo tosiaan ole "kuin" 656 €/kk, mutta päälle tulee rahoitusvastikkeita erilaisista korjauksista. Nyt yhteensä 944, mutta ollut yli tonninkin. Pian tulee vielä linjasaneeraus, jonka jälkeen mennään jo reilusti yli tonnin. Onneksi ollaan ennen tuota OKT:hen muuttamassa. Harmi vaan, että hinnat tippu jo, kun hallitus päästi suustaan tuon linjasaneerauksen.
 

tj86430

Vakionaama
Lehdessähän oli hiljan juttua "Suomen kalleimmasta" taloyhtiöstä, jossa yhtiövastike oli yli 20€/m2. Muistaakseni hoitovastike oli reilun kympin ja rahoitusvastike toisen mokoman. Jo keskikokoisen kaksion vastike menisi yli tonnin noilla hinnoilla.
 

Mikki

Hyperaktiivi
Rivariyhtiöissä asukkaat voisivat omatoimisuudella vaikuttaa paljon kustannuksiin.

Mutta taitaa olla että useimmissa yhtiöissä pikkuhommatkin jää huoltoyhtiön vastuulle.

Erojakin toki on. Asuttiin muutama vuosi sitten Espoon Laaksolahdessa pienessä paritaloyhtiössä (6 asuntoa) ja siellä asioita hoidettiin kuin omakotitalossa: salaojarempankin ne oli tehnyt omatoimisesti juuri ennen kuin ostettiin kämppä yhtiöstä.

Pitkät pennit säästyi rahaa kun isännöitsijää tai huoltofirmaa ei ollut palkattu. Kirjanpitäjä ainoastaan. Toimi hyvin siinä yhtiössä, kun asukkaat oli aktiivisia.
 

jmaja

Hyperaktiivi
Isommassa yhtiössä, jossa yli puolet vanhuksia toimii huonosti eli onneksi ei edes yritetä. Tai onhan täällä joitain hommia, kuten taloyhtiöverkon teko tehty talkoilla. Mutta ei kyllä kiinnostaisi koko yhtiön lumitöitä tehdä vuoroaamuina.
 

pamppu

Vakionaama
Aikoinaan pienessä rivariyhtiössä asuin, tehtiin katon siivoukset itse, vaihdettiin rikkinäisiä tiiliä itse, hoidettiin lumityöt itse, ylläpidettiin yhtiöllä ruohonleikkuria yms perustyökaluja itse. Patterit ilmattiin tarvittaessa itse. Vessan pytyn sisuskalut vaihdettiin itse. Jumittunut vesimittari vaihdettiin itse. Kaukolämpöaparaattia osattiin säätää itse. Jne... Ei ollut palkattua isännöitsijää ja huoltomiestä. Eikä ollut kallista asuminen, ei kalliimpaa kuin okt:ssakaan. Kirjanpito teetettiin, siitä tuli ylimääräinen kulu verrattuna okt:hen. Toisaalta kun oli esim. yksi ruohonleikkuri vs. n. leikkuria, niin yhteiskäyttö tuli kaikille halvemmaksi. Vastike laskettiin vuosittain pennilleen sen mukaan että haluttiinko säästää vaikka maalipurkkeihin tms huoltoon. Vesi laskettiin mittarien mukaan sentilleen, huomioiden lämpimän veden lämmitys kaukolämmöllä. Kukaan ei päässyt kärsimään vääryyksistä. Jokainen omisti oman pätkänsä talosta ja ymmärsi että omasta omaisuudestaan kannattaa pitää huolta. Ettei ollut olemassa mitään maagista yhtiötä, jonka lomapkosta voi ottaa mitä vaan, vaan jokainen yhtiön sentti tulee suoraan vastikkeesta.

Mutta sitten kun lukee somesta kuinka tosiaan ollaan hätää kärsimässä kun ovenkahva on löysässä ja sitä varten huoltomies karauttaa pakettiautollaan paikan päälle ruuvimeisseli kourassa 15 sekunnin hommaa varten, niin onhan se selvä että tulee kallis ruuvin kiristys. Toisaalta ylläkuvatun kaltainen yhtiö edellyttää sopuisaa porukkaa ja sellaista jossa kaikki ovat kykeneviä perusasioihin ja sellaisen löytäminen taitaa olla sattuman kauppaa. Asuntomyynnissä kannattaisi varmaan jo ilmoituksissa painottaa, että onko kyseessä DIY-talo vai rahalla saa -talo...
 

kotte

Hyperaktiivi
Toisaalta ylläkuvatun kaltainen yhtiö edellyttää sopuisaa porukkaa ja sellaista jossa kaikki ovat kykeneviä perusasioihin ja sellaisen löytäminen taitaa olla sattuman kauppaa.
Niin, jos yksimielisyyttä löytyy tai rakennuttaja on moista halunnut, niin kyllä asunto-osakeyhtiölakikin taipuu moisen järjestelyn tukemiseen aika pitkälle. Itse asun erillistaloyhtiössä, jossa kaikki rakennuksiin ja yhtiöjärjestyksessä määritettyihin tontinosiin liittyvä kunnospito on määrätty ao. osakkaan vastuulle. Vain rakennusten väliset putkistot, jälkimittarointi ja lämmönjakokeskus tiloineen ja varusteineen on määritelty yhteisesti hoidettavaksi ja vastattavaksi sekä yhtiön kaikkien puolesta tekemät sopimukset (roskien kuskaussopimus, katumaksut, kiinteistöverot, vesi-ja lämpöliittymäsopimukset. lämmönjakohuoneen sähkö jne.), kiinteistövakuutukset ja vastaavat. Kaikki yhtiön juoksevat tehtävät on jaettu osakkaiden kesken ja tämä on toiminut hyvin.

Jos joku tarvitsee ulkoisia palveluita, niitä voi tilata kaupallisilta toimijoilta ja yhtiöjärjestyksen perusteella kulut oikeuttavat kotitalousvähennykseen samoin perustein kuin omakotitalossa (näin voi hommata tarvittaessa talonmiehen itselleen, jollei kykene lumitöiden hoitoon tai sitä halua). Poikkeustilanteessa voi olla järkevää tilata muistakin palveluita yhtiön nimissä kaikille tasapuolisesti, mutta tästä on sitten päätettävä yhtiökokouksessa erikseen (ja pienessä yhtiössä yhtiökokous on melko helppo kutsua tarvittaessa koolle). Meillä ei edes nykyisin ole isännöitsijää, vaan yhtiön hallitus ja erikoisesti puheenjohtaja hoitaa isännöitsijän tehtävät o.t.o. Hallitushan tietenkin joutuu mahdollisuuksiensa puitteissa valvomaan ja vastaamaankin siitä, että osakkaat toimivat säädösten edellyttämällä tavalla oman talonsa kanssa huseeratessaan, mutta osakkaan vastuu tekemisistään on näillä ehdoilla kumminkin aika selkeää (eli jos jotakin omassa hallinnassa olevalle yhtiön omaisuudelle jotakin vahinkoa aiheutat, joudut kuitenkin vastaamaan myös rahallisesti seurauksien korjaamisesta ja vielä selvempää, jos vaikutus ulottuu muiden omistamaan, muiden hallinnassa olevaan tai yhtiön hallitsemaan omaisuuteensa). Erilliset seinät ja ympäröivä omassa hallinnassa oleva tontinosa tekevät asiat tältä osin yksinkertaisemmaksi kuin kerros- tai rivitalossa, missä seinät ja katto sun muut ovat osittain jaettuja käytännön pakosta.
 

fraatti

Hyperaktiivi
Pientalotontit yli 10 kertaa kalliimpia neliöltä Helsingin seudulla
Myös omakotitalojen neliöhinnat ovat kovassa nousussa pääkaupunkiseudulla, kun muulla hinnat laskevat.

Kuinkas pieniin paloihin tontit pks nykyään pilkotaan? Katselin vain tuota tontin keskimääräistä neliöhintaa 180€....
 

VesA

In Memoriam
Kuinkas pieniin paloihin tontit pks nykyään pilkotaan? Katselin vain tuota tontin keskimääräistä neliöhintaa 180€....

Rakennusoikeusneliön mukaan se taitaa lähinnä mennä, mutta tässä tienoilla 410m2 hallinnanjakoalue-viri oli pyynniltään 147000. Ei kyllä mene kaupaksi tuolla pyynnillä ja on taas vedetty jäähylle. Oli siihen jollekin talollekin jo luvat, mutta en muista kokoa. Paikallisilla 0.25 tehoilla olisi 100m2, mutta on tuolla tehty jollekin tontille 0.42:lla - luvat kuulemma saa kun vaan pyytää.
 

DrPaiN

Aktiivinen jäsen
Ei ole hinnalla pilattu nuo Hyvinkään naapurikunnan tontitkaan... ei niin hirveen kaukana edes Helsingistä
 
Back
Ylös Bottom