Ison talon lämmitys muotoa valitsemassa

Pretor

Aktiivinen jäsen
Arveluttaa hieman tuon kattilan käyttöön jättäminen enemmänkin tuon maan alaisen säiliön takia, että mikä sen käyttöikä tulee olemaan.
Säiliöhän pitää tarkistuttaa määrätyin väliajoin, joten kyllä se tarkastaja kertoo missä kunnossa se säiliö on.

Taitaa oikeasti moni jättää tarkastukset tekemättä. Työkaverikin kehui ettei ne oo sitä ollenkaan tarkastanut (asunut joku 15v asunnossa), et eihän se miksikään mene. No sen verran kuunteli puhetta, että tarkastutti lopulta kuitenkin ja lopputuloksena päätyi uusimisen sijaan pinnoittamiseen.
Näissä on oikeasti ison katastrofin ainekset, jos terässäiliö laskee alleen.
 
IJN

Jäsen
Kun säiliö on pinnoitettu sisäpuolelta, pinnoitteen alle jäänyttä metallisäiliötähän ei sitten pääse tarkastamaan enää mitenkään, ainakaan maanvaraista.
 
Jakemon

Jäsen
Nyt on tomppelilta saatu maalämpöfoorumilta laskelma kaivolle ja lämmitystarve. Nyt odotellaan paria mitoitusta paikallisilta ja katsotaan mitä sieltä tulee, molemmilta pyydetty vilp sekä maalämpö tarjoukset.

Kaverilta saatu tarjous F2120-16kw jonka kaveriksi tulisi vvm320, nettona tasan 10k€.

Toisaalta tähän kohteeseen askarruttaa että riittääkö tuo kyseinen pumppu vai suositteletteko 20kw versiota.

Mikäli vilpiin päädyn, niin todennäköisesti vanha kattila menee poistoon, ei välttämättä heti mutta kuitenkin jo maanalaisen säiliön takia lähitulevaisuudessa poistuu.

Mites näiden kytkentä, olenko ymmärtänyt oikein että vilpilla ei ole järkevä tehdä käyttövettä vaan tulistaa se esimerkiksi tuolla minun jäspi vlm-300 s varaajalla? Entäs sitten lämmityksen puskuri, vieläkö sellainen olisi järkevää olla siinä vvm320 rinnalla?

Sitten vielä se että kannattaako vilpiä pitää kesällä käytössä, koska itse taloa ei tarvitse lämmittää ja käyttöveden voisi tehdä pelkällä jäspin varaajalla?

Tälläisiä kysymyksiä herännyt nyt tässä foorumia kahlatessa läpi. Laitan tomppelin tekemän laskelman tähän vielä...
 
Liitteet

  • 4F9B2E22-A48E-429F-8F5D-4F8B695F453F.png
    4F9B2E22-A48E-429F-8F5D-4F8B695F453F.png
    204,7 KB · Katsottu: 259

Espejot

Hyperaktiivi
Veikkaan että VILP on sen verran edukas että MLP takaisinmaksuaika voi venähtää. Toisaalta, jos talous on iskussa ja talo halutulla alueella niin MLP voi olla silti hyvä ja ennen kaikkea turvallinen ratkaisu... riippuu vähän miten asiaa katsoo.

Itse ottasin puskurivaraajan koska patterit.

Missä tämä kohde oli - en pikaisella ketjun silmäilyllä huomannut.

Savonlinna
 
Viimeksi muokattu:

Jakemon

Jäsen
Veikkaan että VILP on sen verran edukas että MLP takaisinmaksuaika voi venähtää. Toisaalta, jos talous on iskussa ja talo halutulla alueella niin MLP voi olla silti hyvä ja ennen kaikkea turvallinen ratkaisu... riippuu vähän miten asiaa katsoo.

Itse ottasin puskurivaraajan koska patterit.
Alue on kyllä arvostettu jossa todella harvoin taloja myynnissä, naapurusto nytkin lähinnä eläkeporukkaa. (Sanovat lähtevänsä vain jalat edellä uuteen osoitteeseen) :)
Tarkoitus olisi tässä itsekin pysyä seuraavat 40vuotta kun kerrankin päästy asumaan saimaan rannalle

Talous nyt sillä tavalla iskussa että löysää on sen verran jotta saa minkä vilpin haluaa tykötarpeineen ilman rahoitusta, mutta maalämpöön sitä joutuisi ottamaan eikä euronkaan laina houkuta lainkaan
 
Entäs MLP urakan pilkkominen? Sille pystyy laskemaan aika tarkan hinnan.... laita johonkin porausfirmaan tarjouspyyntö pelkästä kaivosta. Meinnan että sitten toi on lopullinen ratkaisu ja sillä meet hautaan asti, pumppua välillä vaihtaen. VILP:n kanssa joudut useamman kerran pohtimaan tän saman mitä nyt... entäs jos sittenkin. Toki tää asian palottelu on hauskaa puuhaa :p
 
VesA

In Memoriam
Veikkaan että VILP on sen verran edukas että MLP takaisinmaksuaika voi venähtää. Toisaalta, jos talous on iskussa ja talo halutulla alueella niin MLP voi olla silti hyvä ja ennen kaikkea turvallinen ratkaisu... riippuu vähän miten asiaa katsoo.

Itse ottasin puskurivaraajan koska patterit.

Savonlinna

Ihmettelin vaan noita Tomppelin laskelmia - mitoituspakkanen, pumpun teho ja vuosittain pumpattava energiamäärä eivät sovi ollenkaan yhteen tämän Helsingin kohteeni kanssa. Ehkä Savonlinnassa on sitten niin eri meininki.
 
Jakemon

Jäsen
Tarjoukset odotellaan innolla ja nähdään niiden myötä mitoituksia sekä maalämmölle että vilpille, onneksi on melkein jokaisessa ”putkiliikkeessä” kavereita, niin voi hyvillä mielin vinkua laitteiden hinnasta vaikka kotona kahvipyödässä.

Eniten tässä juuri arveluttaa kohteen mitoitus kun ensimmäinen laskelma maalämmölle oli aika ”mittava”, joka johtuu selvästikin talon entisen omistajan antamista öljyn määristä. Tänään olin hänen kanssaan jutussa ja kyselin miten tiheään öljykattila kävi hänen aikaan, sanoi että noin 20min käyntiaika ja 40min lepo ja taas sama, tämä siis tälläisillä leudoilla keleillä. Itse tiputin kattilan lämmöt termostaatista75c—> 65c ja menoveden 55c—>37c ja näillä kattila käy noin 15min huilaa nyt noin 1h15min, eli onnistuneesti saatu öljyn polttoa vähenemäänpäin. Lämmityksessä ei siis ole automatiikkaa, vaan leikitään käsi shuntilla.

Tässä on naapureilla täysin samanlaisia taloja muutama, yhdellä vilp/ilp ja aurinkokeräimet ja yhdellä pelkkä öljykattila. Täytyy tehdä tässä tuttavuutta ja kysellä heidän kulutuksiaan ihan vaan mielenkiinnosta ja saa jotain vertauskuvaa vastaavista kohteista.
 
Jakemon

Jäsen
Sellanen lisäys vielä että tänään tuli yläkertaan mukavuus tekijäksi mitsun ln25 ilp. Olin siinä luulossa että yläkerrassa seinä eriste on max 150mm villa, mutta positiivisenä yllätyksenä sisältä ulospäin olikin 20mm lastulevy—>50mm villa—>20mm lastulevy—>150mm villa—>~25mm tuulensuoja—>~25mm tuuletusrako—>140mm tiili
 
pökö

Kaivo jäässä
Kuinkahan paljon varmuuskerrointa on Tomppelin laskennassa?
Siinä puhutaan 46-54 asteen menovesistä, eihän noita tarvita kuin huippupakkasilla.
Tuolta tuli minullekin aika rankka suunnitelma ja nyt kun se maalämpö on voisi todeta että se ampui yli isosti.
 
pökö

Kaivo jäässä
Kun Tomppeli laskee n 39000kWh lämpöön ja 4800 kWh käyttöveteen niin onhan siinä nyt 14000 kWh liikaa jos kerran energialaitos sanoo ettei juuri 30000 ole ylitetty.
 
Jakemon

Jäsen
Kun Tomppeli laskee n 39000kWh lämpöön ja 4800 kWh käyttöveteen niin onhan siinä nyt 14000 kWh liikaa jos kerran energialaitos sanoo ettei juuri 30000 ole ylitetty.

Energialaitokselta saatujen tietojen mukaan niinä aikoina ollut tuo sanyo kunnossa, -18 oli hajonnut eikä öljyn käytöstä ole mitää faktaa, oletan että kun sanyo ollut kunnossa niin sitten kovemmilla pakkasilla on menty vastuksilla eikä juurikaan öljyllä.
 
Kellarinlämmittäjä

Oppimiskäyrällä
Itse aikoinaan seurasin polttimen käyntiä, kun ei käytetty vettä. Se kävi pakkasella melko tarkkaan puolet ajasta silloin kun vettä käytetty. Kyllä siitä aika hyvin käsityksen sai.

Tuosta mitoituksesta: eikös näissä ole ollut ikään kuin maantapana alimitoitus. Pitää sitten verrata myös niitä alimitoitetun tuottoja alimitoitetun kustannuksiin eikä verrata ristiin. Tämä talvi taitaa olla ensimmäinen viidestä, kun Tompelin mitoituslämpötila ei täällä toteudu ja siitä jäädäänkin aika reilusti lämpimän puolelle mutta täällä pakkasta voi olla vielä maaliskuussakin.
 
roots

Hyperaktiivi
Kuinkahan paljon varmuuskerrointa on Tomppelin laskennassa?
Siinä puhutaan 46-54 asteen menovesistä, eihän noita tarvita kuin huippupakkasilla.
Tuolta tuli minullekin aika rankka suunnitelma ja nyt kun se maalämpö on voisi todeta että se ampui yli isosti.
Onhan siinä kerrointa >1, mutta pakkohan siinä vähän on ollakin kun lähtötiedoista varmuus ei ole 100% ja jottei ainakaan ali mene lopputulos...se vois varmaan heti lopettaa jos alkais alimitoittaa siinä saattais ärräpäitä lentää :prkl: ;). Toisekseen nykypäivänä, kiitos inverttereiden, voi vähän varmalle puolelle ottaakkin kunhan ei tykillä ammu. Nuo menovesi arvot saa varmaankin 'oikeistettua' Bergheatiin jos tietää matalammalla pärjäävänsä (eli lähtötiedot), mutta tehon tarpeeseen se ei vaikuttane kumminkaan. Lisäksi taitaa tuo Bergheatti mitottaa vm. rakenteiden perusteella ja jos paremmin tehty niin sitten ampuu yli, niitäkin päässee siinä säätään, eli taas ne lähtötiedot!
Taitaa siinä vielä olla valinta että jos tietää oman energiankulutuksen niin sen voi ottaa lähtötiedoksi (vilauksen tommosesta nähnyt), ja siten mitoitus ei tule rakenteista...ihan satavarma en tuosta ole...
 
janti

Moderaattori
Ylläpidon jäsen
Ihmettelin vaan noita Tomppelin laskelmia - mitoituspakkanen, pumpun teho ja vuosittain pumpattava energiamäärä eivät sovi ollenkaan yhteen tämän Helsingin kohteeni kanssa. Ehkä Savonlinnassa on sitten niin eri meininki.
Saman olen havainnut useasti niissä. Bergheating käyttämät lämmitystarveluvut 30 vuoden takaa ei oikein toimi, mutta parempaakaan ei uudiskohteeseen ole tarjolla ellei itse laske esim. 5 edellisen vuoden lämmitystarveluvuista uuden keskiarvon kuukauksille. Vanhoissa kohteissa ollaan lähempänä, kun käytetään aiempien vuosien todellisia kulutuksia (öljy, sähkö tms.) eikä rakenteiden lämpöhäviöstä lasketa kulutuksia.

Tässä oma ehdotukseni mitoituslämpötilaan liittyen

Tuossapa uusin laskentapohja ihan Excelille ja käyttöohje. Jokainen voi sillä tehdä laskelmia oman osaamisensa pohjalta.
 
ollikuhta

Vakionaama
Sama havainto, Tomppelin varmasti monilta osin ansiokkailla laskelmilla ei ole pelkoa että tulisi osatehoinen järjestelmä vahingossa.
Edit. tuolla bergheatin versiolla kaivon syvyys jäi alle puoleen Tomppelin versiosta...
 
Viimeksi muokattu:

roots

Hyperaktiivi
Kaverilta saatu tarjous F2120-16kw jonka kaveriksi tulisi vvm320, nettona tasan 10k€.

Toisaalta tähän kohteeseen askarruttaa että riittääkö tuo kyseinen pumppu vai suositteletteko 20kw versiota.
Tuossa on noiden tehokäyrät, aika alas tuo 16 vaipuu...
nibe-f2120-16-ja-20-jpg.59960

Tässä saman merkin F1255 maalämmön tehokäyriä, tuon mukaan 12kW koneesta lähtisi 14kW (litkulla 0ºc): En tiedä onko noista tehokäyriä menoveden suhteen 35ºc tai 55ºc?
1581405603579.png
 
Viimeksi muokattu:

Andres

Aktiivinen jäsen
Voin laskea reiät EED3 ohjelmalla mutta......
Tämän kohteen lämpötarve on laskettu 55 tuh kWh mukaan lukien 4,5 tuh kWh käyttövesi.
Talo on 260 m2 sekä öljyn kulutus 4000-5000l.
Tämä lähtöpiste on liian korkea 260 m2 talolle. Talon lämpöeristys on huono.

Jos todella haluatte laskea 55 tuh kWh reiät sitten pyydän reikien välimatkan, sekä vuoden SCOP. Syvyys 200 m? , Paikkakunta Savonlinna?

Tämä lämpöeristyksen puute on haitta myös VILP asennuksessa mutta ei VILP maksaa 25 tuh euroa.
 
VesA

In Memoriam
Siis meillä on '14kW' pumppu jolla pääsee jonnekin vähän -20C kylmemmälle puolen, rajaa ei ole vielä 9 vuodessa löydetty. Sillä pumpataan n. 30000kWh lämpöä taloon ja veteen. Tomppeli pumppaa 12kW pumpulla paljon enemmän - ja pääsee -31C pakkaseen.
 
VesA

In Memoriam
Mutta tuo talo on kyllä kumma - jos siinä on kerroksiakin talon pitäisi olla aika optimaalisen mallinen ja lattialämpöjen molempien puolien ikäänkuis sisätiloissa. Vaikea keksiä mihin se lämpö saadaan laitettua. Eikai siellä ole jotain hyvin tuuletettuja putkireittejä - niinkuin meillä on noita putkia eristämättä maanvaraisessa betonissa.
 
arimika

Vakionaama
Sellanen lisäys vielä että tänään tuli yläkertaan mukavuus tekijäksi mitsun ln25 ilp. Olin siinä luulossa että yläkerrassa seinä eriste on max 150mm villa, mutta positiivisenä yllätyksenä sisältä ulospäin olikin 20mm lastulevy—>50mm villa—>20mm lastulevy—>150mm villa—>~25mm tuulensuoja—>~25mm tuuletusrako—>140mm tiili
Joko tuon ILP:n kulutus näkyy sähköyhtiön seurannassa? ja vaikuttaako öljyn kulutukseen? muutaman päivän kokemuksella
 
Jakemon

Jäsen
Kyllä sitä ollaan seurattu, meillä tuli samalla toinen iso muutos sähkön käyttöön kun pojalla joutuu olemaan kotona happirikastin käytössä oikeastaan 24/7, tämä vei ennen ~5000kWh vuodessa ja nyt saatiin puolitettua toisella laitteella kulutus. Öljyssä poltin käy harvemmin ja sain pudotettua koko talon lähtevää veden lämpötilaa. Pumpun ja rikastimen asennuksen jälkeen vrk kulutus tippunut 50kWh—>40kWh
 
Back
Ylös Bottom