Coronaviruksen (SARS-CoV-2) ja sen aiheuttaman taudin (COVID-19) seuranta

Suomi

Maakunnittaina

Maailma
 
Viimeksi muokattu:

kotte

Hyperaktiivi
Niinistö katsoo jyrkempien rajaustoimien kertovan Suomen siirtävän strategiaansa laumaimmuniteettiajattelusta viruksen torjuntaan. Hän ei halua ottaa kantaa siihen, tekikö Suomi virheen siirtyessään torjuntalinjalle vasta nyt.

– Sanon vain, että hyvä, että ollaan siirtymässä.
Alun perinhän nimenomaan yritettiin torjua, mutta ote kirposi, kun turistit palasivat eri puolille Suomea hiihtolomilta (ja ensin Etelä-Suomeen lomien aikataulusta johtuen; toki myös lasketteluturismi määrä painottui alueen asukkaisiin).

Ongelma kilpistyy Suomen lainsäädäntöön ja erityisesti perustuslakiin sekä virkakoneiston puutteelliseen valmistautumiseen toimiin (paljolti sen takia, että sopivaa virkakoneistoa ei edes ole ollut olemassa). Ravintoloihin ja "vannoutuneimpiin" asiakkaisiin purisi vain toimiva pakkokeino ja sellaistahan ei edes ole saatu vielä aikaan. Myös ihmisten kännykkävalvonta kilpistyy lainsäädäntöön (ja tuskin ratkeaa tällä kertaa). Homma pitäisi hoitaa niin, että kaikilla ulkona liikkuvilla pitäisi olla kännykkä päällä liikkeiden seuraamiseksi ja jollei ole, poliisi tulee nappaamaan talteen, kun menee sopivasta elektronisesta tarkastuspisteestä lävitse. Tämä jälkeen voisi jo olla mahdollisuuksia taudin rajoittamiseen (eli epäilyttävät ja huonon tuurin takia väärään aikaan väärässä paikassa liikkuneet armotta tiukempaan karanteeniin).
 
Mikki

Hyperaktiivi
Nyt pitäisi kyllä rajoituskiimaa jo alkaa myös rajoittamaan. Vai onko jollain oikeaa arviota antaa mikä viruksen leviämisvauhti on näillä toimenpiteillä?

On aika selvää että matkailijat toivat tautia ja tuovat varmaan lisääkin kun loput palaa. Mutta kaikki on jo varpaillaan ja liikkuminen vähäistä.

Mutta matkailijoista voi tulla harha, että tilanne pahenisi valtakunnantasolla. Maan sisäiset tartunnat on se oikea mittari. Onko siitäkään lukemia?
 
fraatti

Hyperaktiivi
Alun perinhän nimenomaan yritettiin torjua, mutta ote kirposi, kun turistit palasivat eri puolille Suomea hiihtolomilta (ja ensin Etelä-Suomeen lomien aikataulusta johtuen; toki myös lasketteluturismi määrä painottui alueen asukkaisiin).

Ongelma kilpistyy Suomen lainsäädäntöön ja erityisesti perustuslakiin sekä virkakoneiston puutteelliseen valmistautumiseen toimiin (paljolti sen takia, että sopivaa virkakoneistoa ei edes ole ollut olemassa). Ravintoloihin ja "vannoutuneimpiin" asiakkaisiin purisi vain toimiva pakkokeino ja sellaistahan ei edes ole saatu vielä aikaan. Myös ihmisten kännykkävalvonta kilpistyy lainsäädäntöön (ja tuskin ratkeaa tällä kertaa). Homma pitäisi hoitaa niin, että kaikilla ulkona liikkuvilla pitäisi olla kännykkä päällä liikkeiden seuraamiseksi ja jollei ole, poliisi tulee nappaamaan talteen, kun menee sopivasta elektronisesta tarkastuspisteestä lävitse. Tämä jälkeen voisi jo olla mahdollisuuksia taudin rajoittamiseen (eli epäilyttävät ja huonon tuurin takia väärään aikaan väärässä paikassa liikkuneet armotta tiukempaan karanteeniin).

Tuo oli valtava virhe päästää palaavat matkailijat palloilemaan vapaasti pitkin ja poikin kun selvää kuitenkin oli että he olivat se suurin uhka.

Mutta THL oli valmiudessa jo 2013:

5.7.2013: Suomessa on varauduttu koronaviruksen mahdolliseen leviämiseen
Viranomaiset ovat valmiudessa, koska virus voi muuntua herkemmin ihmisestä toiseen leviäväksi. Suomessa ei ole todettu yhtään tartuntaa, mutta Lähi-idässä uusia tapauksia löydetään tasaiseen tahtiin.
Suomessa on varauduttu koronaviruksen mahdolliseen leviämiseen. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on epidemian varalta valmiudessa, ja sillä on valmiina testit, joilla vakavia hengitystieinfektioita aiheuttava sairaus voidaan testata potilaista, kertoo THL:n erikoistutkija Pamela Österlund.
 
kotte

Hyperaktiivi
Mutta kaikki on jo varpaillaan ja liikkuminen vähäistä.
Ei ole kaikki varpaillaan. Osa ihmisistä on hiukan kärjistäen ilmaistuna itsetuhoisia ja jotkut suhtautuvat toisiin vähän samalla tavalla. Onneksi kyse on pienehköstä vähemmistöstä, mutta tuo joukko levittää kuitenkin jatkuvasti tautia, joten jos puhutaan taudin kitkemisestä eikä vain rajoittamisesta, tuollainen käyttäytyminen on saatava loppumaan tyystin.
 
Mikki

Hyperaktiivi
Baarien sulkeminen on kestänyt luvattoman kauan. Se on ollut järkimaissa ensimmäinen toimenpide: kännit porukalla ja pandemian torjunta ei ole yhteensopiva juttu.

Euroopassa tuo on ollut suurempi moka kuin varsinainen matkailu.

Miten kehitysmaa Thaimaa on saanut baarit kiinni jo aikaa sitte, mutta Suomi ei?
 
tepa

Aktiivinen jäsen
Myös ihmisten kännykkävalvonta kilpistyy lainsäädäntöön (ja tuskin ratkeaa tällä kertaa). Homma pitäisi hoitaa niin, että kaikilla ulkona liikkuvilla pitäisi olla kännykkä päällä liikkeiden seuraamiseksi ja jollei ole, poliisi tulee nappaamaan talteen, kun menee sopivasta elektronisesta tarkastuspisteestä lävitse. Tämä jälkeen voisi jo olla mahdollisuuksia taudin rajoittamiseen (eli epäilyttävät ja huonon tuurin takia väärään aikaan väärässä paikassa liikkuneet armotta tiukempaan karanteeniin).

Haluaisitko elää yhteiskunnassa, jossa tuollainen olisi voimassa? Uusia uhkia tulee aina jotka perustelevat tuollaisen jatkon.

Mikki -nimimerkin kanssa samaa mieltä, tänään ei voida tietää eilisten rajoitusten tehokkuutta.
 
kotte

Hyperaktiivi
Mutta THL oli valmiudessa jo 2013:

5.7.2013: Suomessa on varauduttu koronaviruksen mahdolliseen leviämiseen
Viranomaiset ovat valmiudessa, koska virus voi muuntua herkemmin ihmisestä toiseen leviäväksi. Suomessa ei ole todettu yhtään tartuntaa, mutta Lähi-idässä uusia tapauksia löydetään tasaiseen tahtiin.
Suomessa on varauduttu koronaviruksen mahdolliseen leviämiseen. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on epidemian varalta valmiudessa, ja sillä on valmiina testit, joilla vakavia hengitystieinfektioita aiheuttava sairaus voidaan testata potilaista, kertoo THL:n erikoistutkija Pamela Österlund.
Olivat nuo johtavat asiantuntijat, mutta linkki noiden asiantuntijoiden neuvoista operaatiiviseen poliisin tavoin asioiden haltuunottoon kykenevään organisaatioon puuttui. Poliisi ei ole oikea taho hoitamaan tuota puolta, vaikka voi ja sen täytyy tarvittaessa auttaa juuri tautiriskin hallintaan liittyvän erikoisosaamisen toteutuksessa.
 
Hempuli

Töllintunaaja
IS tänään:
Teiden varsille ilmestyi bajamajoja – osalta valvontapisteiden poliiseja odotetaan vielä pidätyskykyä
Kyllä ne muut poliisit on laitettava konttorihommiin, jos eivät osaa pidättää! :)
 
kaihakki

Vakionaama
Kyllä taitaa jäädä korona Suomeen vuosiksi. Kaupoissa alkaa jengiä pyörimään kaiken aikaa enemmän. Turvaväleistä harva välittää. Lisäksi monissa kaupoissa käytävien leveys on metrin luokkaa. Ja osa kansasta pitää koko korona juttua ihan turhana puuhana.
 
Mikki

Hyperaktiivi
Poliiseilla ei ollut videoilla maskeja tarkastuspisteissä. Ja sitten vielä paskaiset bajamajat.

Voisiko joku käydä pistämässä nuo karanteeniin? Levittävät tarkastaessaan taudin mennen tullen matkailijoihin.
 
kotte

Hyperaktiivi
Haluaisitko elää yhteiskunnassa, jossa tuollainen olisi voimassa? Uusia uhkia tulee aina jotka perustelevat tuollaisen jatkon.
Tässä tapauksessa haluaisin, mutta valvontaa varten pitäisi laatia toimiva lainsäädäntö (paljon avoimempi, mutta silti ihmisten yksityiset tiedot ja muun lainsäädännön kanssa yhteensopiva vaikkapa nykyistä Supon valvontaa uskottavampi järjestelmä). Eli kaikki, mitä tuo järjestelmä tekee pitää kirjata ja olla myöhemmin tarkastettavissa. Ei ole helppo nakki ollenkaan, myönnän.
 
fraatti

Hyperaktiivi
Abbott Laboratories is unveiling a coronavirus test that can tell if someone is infected in as little as 5 minutes, and is so small and portable it can be used in almost any health-care setting.

The medical-device maker plans to supply 50,000 tests a day starting April 1, said John Frels, vice president of research and development at Abbott Diagnostics. The molecular test looks for fragments of the coronavirus genome, which can be detected in as little as five minutes when it’s present at high levels. A thorough search to definitively rule out an infection can take up to 13 minutes, he said.
https://www.bloomberg.com/news/arti...-minute-covid-19-test-for-use-almost-anywhere
 
fraatti

Hyperaktiivi
Parikymppinen nainen on joutunut tehohoitoon Jyväskylässä koronavirustartunnan vuoksi
Tiettävästi ensimmäinen potilas on joutunut tehohoitoon Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella koronavirustartunnan vuoksi.
Yle Jyväskylän saamien tietojen mukaan parikymppinen nainen on joutunut tehohoitoon Keski-Suomen keskussairaalaan koronavirustartunnan vuoksi. Lähiomaisten mukaan perusterve nainen joutui sairaalahoitoon viime tiistaina. Hänen tilansa on tällä hetkellä vakaa.
 
fraatti

Hyperaktiivi
Baarien sulkeminen on kestänyt luvattoman kauan. Se on ollut järkimaissa ensimmäinen toimenpide: kännit porukalla ja pandemian torjunta ei ole yhteensopiva juttu.

Euroopassa tuo on ollut suurempi moka kuin varsinainen matkailu.

Miten kehitysmaa Thaimaa on saanut baarit kiinni jo aikaa sitte, mutta Suomi ei?

Maanantaina....
Eduskunta hyväksyi ravintoloiden sulkemisen, asetus mahdollisesti voimaan maanantaina – ”Kyllä tämä iskee erittäin kovasti”
 
kotte

Hyperaktiivi
Abbott Laboratories is unveiling a coronavirus test that can tell if someone is infected in as little as 5 minutes, and is so small and portable it can be used in almost any health-care setting.
Tuollainen tekonenä saattaisi kyllä toimia, jos viruksen lisääntymisaktiviteetti aiheuttaa tiettyjen molekyylien lisääntymistä uloshengitysilmassa. Siltä osin olen valmis korjaamaan, mitä edellä kirjoitin, jos noin on. Voisi ehkä myös olla mmahdollista kouluttaa "koronakoiria", jotka kykenisivät nuuhkaisemalla ja opetetulla reaktiolla ilmoittamaan testattavan henkilön tartunnasta.
 
jmaja

Hyperaktiivi
Kyllä taitaa jäädä korona Suomeen vuosiksi. Kaupoissa alkaa jengiä pyörimään kaiken aikaa enemmän. Turvaväleistä harva välittää. Lisäksi monissa kaupoissa käytävien leveys on metrin luokkaa. Ja osa kansasta pitää koko korona juttua ihan turhana puuhana.
Eihän se silloin jäisi vuosiksi, vaan iskisi nopeasti ja kovaa ollen ohi muutamassa kuukaudessa.
Tiukoilla rajoituksilla homma pitkittyy tai ehkä jopa tukahtuu, mutta tuolloin paluu normaaliin kestää rokotukseen tai maailmanlaajuuseen tukahtumiseen saakka.
 
jmaja

Hyperaktiivi
Onko noille päivittäisten koronalukujen ilmoittamiselle joku standardi? Onko ne esimerksi keskiyölle saakka tms.? Tuntuu olevan välillä suurtakin vaihtelua eri lähteiden ja saittien välillä. Esimerkiksi Suomen eilisille uusille on olemassa ainakin luvut 98 ja 83.
 
fraatti

Hyperaktiivi
Tämä on sitä ketteryyttä mitä kaivataankin.

Muoviset suojavisiirit loppuivat rautakaupoista, koska tartuntariskistä huolestuneet hammaslääkärit ja hoitajat ostavat niitä suojikseen
– Me on myyty näitä nyt 48 tunnissa 32 000 kappaletta. Päiväkapasiteettimme on tällä hetkellä 1 500 kpl, maanantaina se nostetaan 2 000:een ja ensi viikon perjantaina 3 000 kappaleeseen, toimitusjohtaja Harri Kolu kertoo.
Forssalainen yritys alkoi valmistaa muovivisiirejä ja myi niitä 48 tunnin aikana 32 000 kappaletta.
 
fraatti

Hyperaktiivi
Täällä joku kehui ruotsin linjaa niin hyväksi niin katsotaan kuinka tilanne etenee.

28.3.2020: Ruotsin pääministeri ei sulje pois Tukholman eristämistä
Ruotsin pääministeri Stefan Löfven ei lauantaina halunnut sulkea pois pääkaupunki Tukholman eristämistä, Expressen kertoo.
https://www.verkkouutiset.fi/ruotsin-paaministeri-ei-sulje-pois-tukholman-eristamista/#e3055bdc

27.3.2020: Ruotsi tiukentaa linjaa: Yli 50 hengen tilaisuudet kielletään – ”Tilanne on nyt vakava”
Pääministeri Stefan Löfven kertoo tiedotustilaisuudessa, että yli 50 hengen tapahtumat kielletään. Uusi kielto astuu voimaan sunnuntaina.
”Tilanne on nyt vakava”, sanoo Löfven.

https://www.uusisuomi.fi/uutiset/ru...t-vakava/f61effcb-2fcf-4507-8298-9798f528f0aa

27.3.2020: Ruotsissa nyt 92 koronakuolemaa – Stefan Löfven: Tukholman eristäminen ei harkinnassa

Ruotsin pääministeri Stefan Löfven kertoo, ettei hänen johtamansa hallitus valmistele Tukholman seutua tai muita suurkaupunkien alueita.
”Ei”, Löfven vastaa ykskantaan kysymykseen, onko hallitus eristämässä alueita Suomen esimerkin mukaisesti.

https://www.uusisuomi.fi/uutiset/us/90d0d065-2207-4d93-b01c-157c8259f0e2?ref=ampparit:7cbd
 
fraatti

Hyperaktiivi
Kainuussa on havaittu ensimmäiset vahvistetut koronavirustartunnat, kerrotaan Kainuun sote-kuntayhtymästä.
Terveysviranomaisten mukaan testeissä on todettu kaksi tartuntaa. Kumpikaan tartunnan saaneista ei tarvitse tässä vaiheessa sairaalahoitoa.
Kainuu oli vielä vähän aikaa sitten ainoa Suomen maakunta, jossa ei ollut tiedossa lainkaan koronavirustapauksia.
Kainuun pandemiapäällikkö ja vs. hallintoylilääkäri Olli-Pekka Koukkari kertoo, että tartunnan saaneet ovat osa tartuntaketjua, joka on alkanut muualta Suomesta. Heidät tavoitettiin yhteistyössä Etelä-Suomen terveysviranomaisten kanssa.
– Löydökset ovat jäljitystyön hedelmiä, sanoo Koukkari.
https://demokraatti.fi/jaljitystyon...n-ensimmaisista-koronatartunnoista-tiedetaan/
 
fraatti

Hyperaktiivi
Suomalaistutkijat ovat yhdistäneet voimansa selvittääkseen, kuinka koronavirus leviää ilmassa. Jo aiemmin on onnistuttu todentamaan, että koronavirus tarttuu pisaratartuntana esimerkiksi ihmisen aivastaessa tai yskiessä. Mutta mikä on riittävä turvaväli? Kaksi metriä ei riitä, sanoo professori.

Edes 2 metriä ei ole riittävä etäisyys
Tutkimuksessa ei ole käytetty oikeita ihmisiä, vaan esimerkiksi yskiminen tai muu vastaava tilanne on pyritty mallintamaan muilla konstein. Mallintamisen aikana tutkijat ovat pyrkineet 3D-simuloinnin avulla myös selvittämään, kuinka pitkän matkan virukset leviävät.
– Me tutkijat saamme simuloinnilla tietoa fysiikasta, mutta tarvitsemme virologeja ja terveysviranomaisia, lääkäreitä ja yhteistyötä, jotta voimme vetää jotain yhteenvetoja koronaviruksen kannalta.

– Tässä tutkimusten alussa on selvinnyt jopa yllättävä asia. Uskallan väittää, että tässä tullaan saavuttamaan tieteellistä uutuusarvoa jo muutamien viikkojen aikana, Vuorinen vakuuttaa.

Mikki

Hyperaktiivi
En ymmärrä miksei maskeja oteta täällä käyttöön. On jumituttu siihen, että ne maskit eivät pysäytä viruksia kuin vasta PPF3 luokassa.

Ja sitten pelotellaan että maskeihin voi pöpöt tarttua.

Jostain syystä kuitenkin Singapore lähetti jo tammikuulla joka kotiin maskeja, kun kuulivat ensitiedot Wuhanista.

Tilanne onkin siellä hyvä ja maan sisäisiä tartuntoja on tosi vähän. Väärin torjuttu pandemiaa?

Tarvitaanko kovin monimutkainen matemaattinen malli siihen, että jos koronan levittäjä yskäisee kirurgiseen maskiin, ei pöpöt leviä yhtä laajalle kuin suoraan ilmaan rykimällä? Eikö maalaisjärki riitä?
 
Viimeksi muokattu:

Koelli

Ei sovi "kulttuuriin". Olen käyttänyt pari viikkoa maskia ja ei sitä kovin suopeasti katsota.
 
fraatti

Hyperaktiivi
Jos tämä liittyy politiikkaan niin ylläpito poistakoon mutta jokatapauksessa tämä liittyy siihen miten tätä hommaa hoidetaan ja johdetaan. Virkamiesten voimin vai muuten.
edit. ei pidä paikkaansa Niinistön mukaan.

Viimeksi muokattu:

PolyEsko

Vakionaama
Kyllä taitaa jäädä korona Suomeen vuosiksi. Kaupoissa alkaa jengiä pyörimään kaiken aikaa enemmän. Turvaväleistä harva välittää. Lisäksi monissa kaupoissa käytävien leveys on metrin luokkaa. Ja osa kansasta pitää koko korona juttua ihan turhana puuhana.
Minusta tosi vähän oli tänään kaupoissa porukkaa, kun apteekissa kävin ja parissa kaupassa viikon ostokset tehtiin.
Kukkatalossa oli jonkin verran narsisseja ja helmililjoja + orvokkeja yms. ostamassa, mutta hyvät hajuraot ihmisillä.
 
fraatti

Hyperaktiivi
Ei sovi "kulttuuriin". Olen käyttänyt pari viikkoa maskia ja ei sitä kovin suopeasti katsota.

Eipä tuo minulta pois ole jos joku käyttää. Jenkeissä taitaa tulla joku suositus asiasta. :hmm:

Yhdysvaltain tautikeskus on Yhdysvaltain sairauksien valvonnasta ja ehkäisystä vastaava viranomainen. CDC:n päätoimitilat sijaitsevat Atlantassa Georgiassa, mutta sillä on henkilöstöä 25 maassa. Sen vuosibudjetti on lähes 9 miljardia dollaria ja se työllistää 15 000 ihmistä. Wikipedia

MATT MCCARTHY is the author of two national bestsellers, The Real Doctor Will See You Shortly and Odd Man Out. He is an assistant professor of medicine at Weill Cornell and a staff physician at New York-Presbyterian Hospital, where he serves on the Ethics Committee.

kotte

Hyperaktiivi
Minusta tosi vähän oli tänään kaupoissa porukkaa, kun apteekissa kävin ja parissa kaupassa viikon ostokset tehtiin.
Kukkatalossa oli jonkin verran narsisseja ja helmililjoja + orvokkeja yms. ostamassa, mutta hyvät hajuraot ihmisillä.
Jossakin noinkin,ei Espoossa. Minä puolestaan en ole nähnyt koskaan niin paljon autoja puutarhaliikkeen pihalla kuin tänään (en käynyt siellä, niin en tiedä, millaista sisällä oli). Rautakaupassa vaikutti olevan ihan tavanomainen lauantai, kaikki kassat käytössä ja jono automaattikassoillakin. Jonot olivat aika pitkiä, kun lattiaan oli teipattu oranssilla minimiturvavälit.

Ulkonakin melkein harmittaa ulkoilijoiden määrä, yleensä ei ole tuollaista. Ja joka ikinen, joka ei kulje yksin, päpättää kovalla äänellä kaverille ja lopuistakin monet korvanappiin.
 
fraatti

Hyperaktiivi
Tutkimus maskeista

Modeling the Effectiveness of Respiratory Protective Devices in Reducing Influenza Outbreak

Abstract
Outbreaks of influenza represent an important health concern worldwide. In many cases, vaccines are only partially successful in reducing the infection rate, and respiratory protective devices (RPDs) are used as a complementary countermeasure. In devising a protection strategy against influenza for a given population, estimates of the level of protection afforded by different RPDs is valuable. In this article, a risk assessment model previously developed in general form was used to estimate the effectiveness of different types of protective equipment in reducing the rate of infection in an influenza outbreak. It was found that a 50% compliance in donning the device resulted in a significant (at least 50% prevalence and 20% cumulative incidence) reduction in risk for fitted and unfitted N95 respirators, high-filtration surgical masks, and both low-filtration and high-filtration pediatric masks. An 80% compliance rate essentially eliminated the influenza outbreak. The results of the present study, as well as the application of the model to related influenza scenarios, are potentially useful to public health officials in decisions involving resource allocation or education strategies.

fraatti

Hyperaktiivi
Jos tämä liittyy politiikkaan niin ylläpito poistakoon mutta jokatapauksessa tämä liittyy siihen miten tätä hommaa hoidetaan ja johdetaan. Virkamiesten voimin vai muuten.

Kovin on samansisältöinen twiitti... :hmm:

Viimeksi muokattu:

fraatti

Hyperaktiivi
:hmm: :hmm:

1585413444161.png
 
kotte

Hyperaktiivi
Khyyllähän se siltä vähän vaikuttais. Kokeilin huvinvuoksi kans turku-helsinki ja kertoo kiertämään suljetun tieosuuden.
Ainakin tuossa Fraatin mainitsemassa paikassa saattaa olla näköyhteys niin, että perään pääsee (tai voi pysäyttää ylityksen jälkeen). Sitä paitsi poliisi tiedotti seuraavansa tilanne drooneillakin, mikä sopii noin pieniin kiertotiepaikkoihin, ellei liikenne kasva niin pahaksi, että täytyy hälyyttää apuvoimia.
 
Back
Ylös Bottom