- Keskustelun aloittaja
- #521
Tälläkertaa parkkisakkoja. Kyseisestä parkkipatesta on itselläkin sen verran kokemusta että sain mielestäni aiheettoman parkkisakon. Tein asiasta reklamaation ja kysyin että mihin sakko perustuu. Sain vastauksena niin epämääräisen viestin jossa ei oltu perusteltu millään tavalla että mikä pysäköinnissä on ollut virheellistä. Viitattu vain virheelliseen pysäköintiin. Maksoin sitten sakon pois kun muutakaan vaihtoehtoa ei ollut vaikka koin kyllä että olin kokenut vääryyttä. Parkkiruutuja ei ollut siis maalattu ja en keksinyt muuta syytä kuin että auto olisi ollut liian "pitkällä" siinä kuvitteellisessa ruudussa. Renkaat olivat toki tukevasti asvaltilla ja edessä oli nurmikko.
Tässä kuitenkin oikeus on lopulta toteutunut. Vaikka asia oli viety kuluttajariitakuntaan joka oli suositellut sakon perumista niin siitä huolimatta tämä sontafirma jätti suosituksen sakon perumisesta toteuttamatta. Olettivat varmasti että asiakas maksaa lopulta eikä lähde oikeuteen. Nämä paskiaiset pitäisi kyllä laittaa ruotuun. Nyt sakotus voi perustua ihan mielivaltaan.
www.iltalehti.fi

Lumisesta kyltistä oikeusjuttu – tuli kalliiksi Parkkipatelle
Ruotsinkielisen vanhuksen laputtaminen tuli kalliiksi yksityiselle parkkifirmalle.