Olkiluoto 3:n polttoaine on Olkiluodossa

Tila
Keskustelu on suljettu.

Mikkolan

Vakionaama
Liianviisaat insinöörit taitaa lähestyä asiaa tähtitieteellisillä matematiikalla. Jospa käskettäis laitosnies Virtasta korjaamaan homma.
Luulen ettei se putki ole resonansin lähde, turha sitä on tukea ja lisäpainottaa, ehkä enempi tutkisin niitä komponentteja putkenpäissä. Varsinainen resonansin lähde voi olla aika kaukana tuosta putkesta, putki nyt vaan sattumoisin toimii tärinän ilmaisimena, vähän niinkuin viulunkieli tallan ja satulan välissä.
 

kotte

Hyperaktiivi
Tuo paineistimen yhdysputken rakenne valitettavasti muistuttaa urkupilliä geometrian, topologian ja energianlähteen kannalta (päävirtausputkien massavirta). Ei tuollaista saa värähtelemättömäksi pelkällä onnella. Epäilemättä homma olisi voitu laskea paremmin ennakolta, jos olisi ymmärretty kiinnittää tuohon puoleen enemmän huomiota. Linja on ilmeisesti katsottu sen verran vähämerkitykselliseksi osaksi kokonaisuutta, ettei tuohon ole ollut tarvis panostaa yhtä paljon, kun kriittisesti pidettäviin putkiston osiin värähtelyilmiöidenkin osalta.

Staattiset ja dynaamiset peruslaskelmat on aivan varmasti tehty ja tarkkaan, mutta ei sitten ehkä kaikkein vaativimpia värähtelytarkasteluja. Kriittisten osien rakennekin pitäisi suunnitella niin, että niille on mahdollista tehdä tarpeelliset laskelmat ja kokeet järjellisellä työllä. Mr. Murphy sitten iskee tuolla, missä vähiten odotetaan.

Sarjatuotteessa nuo odottamattomat asiat tietenkin tulisivat tilastollisessa mielessä ilmi ja niille sitten olisi ollut pakko keksiä ratkaisut ehkä jo prototyyppisarjan kohdalla. Tässähän on kyse prototyypistä.
 

tet

Hyperaktiivi
Mistäs tuo tieto on peräisin, että värähtelyongelmaan ei olisi vielä ratkaisua löytynyt? Julkisuuteen annettujen tietojen mukaanhan se on jo klaarattu, mutta toimenpiteet ovat vielä STUKissa hyväksyttävänä.
 

VesA

In Memoriam
Mistäs tuo tieto on peräisin, että värähtelyongelmaan ei olisi vielä ratkaisua löytynyt? Julkisuuteen annettujen tietojen mukaanhan se on jo klaarattu, mutta toimenpiteet ovat vielä STUKissa hyväksyttävänä.

Siihen on ratkaisu jossa putki päällystetään jollakin niin että värähtely mahtuu spekseihin. Ongelmana oli vaatimus siitä että putken rikkoutuessa siitä ei saa päästä sitä vaimennuspäällystettä primääripiiriiin, mutta sekin on jo hoidettu. Sensijaan uutta primääriputkistoa jonka väliputki ei värähtelisi ei ole esitetty vaikka sellainen ehkä on jopa jo keksitty. Sellainen laitetaan sitten seuraavaan voimalaan ja hyväksytetään siellä...
 

rawpower

Aktiivinen jäsen
Eli helmikuussa 2022 käytössä. Jokohan tämä alkaa näkyä kevään/kesän 2021 sähkön hinnoissa vai kannattaisiko tehdä vasta syksyllä 1/11 uusi sopimus kun entinen umpeutuu?
 

roots

Hyperaktiivi
Nyt tarttis tässä kohtaa kahtoo futuuri-käppyrät talteen, niin sitten voi katella kuinka alkaa muuttumaan tai muuttuuko...
 

janti

Moderaattori
Ylläpidon jäsen
Eli helmikuussa 2022 käytössä.Jokohan tämä alkaa näkyä kevään/kesän 2021 sähkön hinnoissa vai kannattaisiko tehdä vasta syksyllä 1/11 uusi sopimus kun entinen umpeutuu?
Ylen uutisessa tänään kerrottiin seuraavaa:
"Laitoksen säännöllisen kaupallisen käytön on tarkoitus alkaa helmikuussa 2022. Valtakunnan verkkoon sähköä aletaan toimittaa jo syksyllä 2021."

2022 futuureihin/aluehintoihin on jo huomioitu tuo OL 3 kaupallinen käyttö.
 
Viimeksi muokattu:

tet

Hyperaktiivi
Kiinalaiset rakensivat tuollaisen padan yhdeksässä vuodessa (tai oikeastaan 2 kpl kymmenessä), täällä meni 16 vuotta. Olisi hauska tietää, kuinka suuri osa tuosta 7 vuoden lisäajasta johtui meikäläisistä määräyksistä, ja kuinka paljon oli valmistajan mokailua. Ja johtuiko osa viiveistä vain siitä, että rakentajallakin taisi olla välillä kukkaro aika tyhjä. Vieläkin näemmä pähkivät lopputoimien rahoitusta.
 

pökö

Kaivo jäässä
Olisi hauska tietää, kuinka suuri osa tuosta 7 vuoden lisäajasta johtui meikäläisistä määräyksistä, ja kuinka paljon oli valmistajan mokailua.
Kyllä siinä osansa on meidän määräyksillä ja TVO:n toimintatavoissa. Ei tuolla saarella mitään tehdä nopeasti vaikka olisi tekijät ja tarpeet suomesta kaikki.
 

VesA

In Memoriam
Kiinalaiset rakensivat tuollaisen padan yhdeksässä vuodessa (tai oikeastaan 2 kpl kymmenessä), täällä meni 16 vuotta. Olisi hauska tietää, kuinka suuri osa tuosta 7 vuoden lisäajasta johtui meikäläisistä määräyksistä, ja kuinka paljon oli valmistajan mokailua. Ja johtuiko osa viiveistä vain siitä, että rakentajallakin taisi olla välillä kukkaro aika tyhjä. Vieläkin näemmä pähkivät lopputoimien rahoitusta.
Kiinalaiset ottaa asiat rennommin - kun Suomessa käytettiin maaliskuu dokumenttien täydellstämiseen ( sisällöstä ei ollut riitaa ) Kiinassa esmes se kuuluisa värähtelevä putki värähtelee ihan rauhassa - Olkiluodosta taisi käydä porukka paikanpäällä asiaa ihmettelemässä. Samoin minusta aika laittamaton oli laitoksen johtajan lausuma - 'saatiinpas puristettua tämä käyntiin ennen vuoden 2018 loppua, nyt pitäisi vielä hakea tarvittavat luvat'. - siellä on sähkölle kysyntää ja prioriteetit ihan toiset.. täällä mennään Fukushima edellä.
 

janti

Moderaattori
Ylläpidon jäsen
Ranskalainen Areva maksaa 600 miljoonaa euroa lisää Olkiluoto 3:n rakennustöiden loppuun saattamiseksi

TVO on neuvotellut viime kesästä saakka Olkiluoto 3:n laitostoimittajien kanssa projektin viimeistelyyn liittyvistä ehdoista


 

msr

Aktiivinen jäsen
Uutisesta poimittua: ”CNN:n mukaan ranskalaisyhtiö olisi jo aikaisemmin lähettänyt Yhdysvaltain energiaministeriölle tiedonannon, jossa se kertoi kiinalaisviranomaisten nostaneen säteilyrajoja, jotta voimalaa ei suljettaisi.”

Ei ihme että voimala valmistui nopeammin kuin OL3, kun joustoa löytyy.
 

BBF

Vakionaama
Uutisesta poimittua: ”CNN:n mukaan ranskalaisyhtiö olisi jo aikaisemmin lähettänyt Yhdysvaltain energiaministeriölle tiedonannon, jossa se kertoi kiinalaisviranomaisten nostaneen säteilyrajoja, jotta voimalaa ei suljettaisi.”

Ei ihme että voimala valmistui nopeammin kuin OL3, kun joustoa löytyy.
Kiina ja Suomi on varmaan ääripäitä tuossa voimalaturvallisuudessa kun uutta rakennetaan, molemmat ehkä menee vähän yli sieltä omasta päästään.
 

tet

Hyperaktiivi
Uutinenhan on hieman päälaellaan, eihän siellä mitään vuotoa ole, vaan pääpiiriin kertyy radioaktiivisia jalokaasuja. Tämähän on sinänsä normaalia, samaa tapahtuu kaikissa ydinvoimaloissa. Normaalisti ne kaasut tietääkseni lasketaan ilmakehään, ne kun ovat aika lyhytikäisiä isotooppeja. Tarina ei nyt kerro, miksi sinne kertyy kaasuja, tuleeko niitä normaalia enemmän, vai eikö niitä jostain syystä saa sieltä tuhautettua normaalisti pihalle.:hmm:

edit: Lisägooglailu tuotti tulokseksi tiedon, että sieltä tulee normaalia enemmän niitä kaasuja, ja laskevat ne pihalle kuten normaalisti. Fransmannit ovat huolissaan, että niistä tulee kohta terveysongelma ympäristön asukkaille, kun määrät ovat niin suuria. Eli varsinaisesti ei ole kyse mistään vuodosta, vaan vain normaalia suuremmasta radioaktiivisten kaasujen määrästä, niiden laskeminen ympäristöön on normaalia toimintaa.
 
Viimeksi muokattu:

VesA

In Memoriam
Polttoainevuoto?
jalokaasuja tulee laitteen normaalista toiminnasta, mutta esmes systeemiin jäänyt ilma tuottaa sitten vähän lisää ja toisenlaisia jalokaasuja.
Framatom vähän pottuilutyyliin viittaili vehkeen käyttöohjeisiin ja suorituskykyongelmiin, ehkä kaasujen on annettu kertyä ihan liian kauan ja nyt päästetään liikaa kerralla.
 

HeTi

Aktiivinen jäsen
Sille putken tärinälle on varmasti jokin syy, voihan se olla suunniteluvirhe joka murentaa noita polttoainesauvoja.
OL3 kolmosessa se olisi vielä korjattavissa helpommin, ennekuin säteilytetään koko paska.
 

tet

Hyperaktiivi
Sille putken tärinälle on varmasti jokin syy, voihan se olla suunniteluvirhe joka murentaa noita polttoainesauvoja.
OL3 kolmosessa se olisi vielä korjattavissa helpommin, ennekuin säteilytetään koko paska.
Ei tunnu kovin todennäköiselle selitykselle. Laitos on ollut toiminnassa jo kolme vuotta, ja käynyt läpi jo kaksi polttoaineenvaihtoseisokkia. Eiköhän tuollainen ongelma olisi tullut esiin jo ensimmäisellä "panoksella".
 

HeTi

Aktiivinen jäsen
Ei tunnu kovin todennäköiselle selitykselle. Laitos on ollut toiminnassa jo kolme vuotta, ja käynyt läpi jo kaksi polttoaineenvaihtoseisokkia. Eiköhän tuollainen ongelma olisi tullut esiin jo ensimmäisellä "panoksella".
EDF on ollut selvittelemässä laitoksen "suorituskyky" ongelmia. Onkohan sitä pystytty vielä täysillä ajamaan...
 

tet

Hyperaktiivi
On varmasti tullutkin, mutta painettu piiloon.
No miksi EDF olisi asian julkituonut juuri nyt, eikä jo aiemmin? Omistavat kuitenkin 30% tuosta laitoksesta, joten asia olisi tiedossa ollut kyllä. Ainakaan eivät ole tiedon pimittämisestä laitosta syyttäneet.
 

VesA

In Memoriam
Nämä kaasut ovat siis ihan normaalia tavaraa jota syntyy koneen käydessä, mutta sauvoissa on kuori joka kaasujakin pidättelee - ilmeisesti jostain sauvoista kuori on nyt huonona. Miten sitä kaasua otetaan normaalisti sauvoista taivaalle täytyy joskus selvitellä - eiköhän sekin jossain kerrota. Vaikea kuvitella että reaktorisydän hytkyisi jonkun putkenpätkän tahdissa ja ravistelisi sauvoja rikki, syyttävä sormi osoittaa joko sauvojen toimittajaan tai tunaroitiin latauksen aikana.
 

kotte

Hyperaktiivi
Ei oteta, siellä se on maailman tappiin asti.
En tiedä, otetaanko varsinaisesti vai eikö, mutta osaa kaasuista ei saa millään pysymään sauvoissa vai onko neutronien vaikutus materiaaleihin kumminkin pääosassa. ... Tuota vartenhan ydinvoimalassa on "savu"-piippu.
 

pökö

Kaivo jäässä
En tiedä, otetaanko varsinaisesti vai eikö, mutta osaa kaasuista ei saa millään pysymään sauvoissa vai onko neutronien vaikutus materiaaleihin kumminkin pääosassa. ... Tuota vartenhan ydinvoimalassa on "savu"-piippu.
Ei se ihan pelkästään tuotavarten ole, piipusta menee muutakin poistoa (tästä kokemuksia). Toimivassa laitoksessa piipusta pakenee taivaalle aika puhdas ilma.
 

siwer

Vakionaama
Eihän tuo yksittäisen tai muutaman sauvan kuoren vaurioituminen mikään harvinainen onnettomuus ole, ei muistaakseni mene INES-asteikolle ollenkaan? Näitä Suomessakin aina jokusen vuoden välein. "Kaikki OK" kunhan vähän tuuletellaan eikä piipusta tulevat pitoisuudet mene yli rajoista; siksi niitä mitataan. Ja sitten jos käy niin kivasti että yksikään sauva ei ole yhtään vaurioitunut, niin ollaan vaan todella reilusti rajojen alapuolella.

Ei tuollainen vähän rajoista yli meneminen nyt vaadi välttämättä kuin huonoa tuuria, useampi sauva kerralla hajalla, ja ehkä yritetty kerralla tuulettaa kaikkea ulos.

Tuon kuoren rikkoutumisen normaalius huvittaa lähinnä silloin kun jotkut yrittävät vakavalla naamalla esittää miten se sauvan kuori on "yksi neljästä turvallisuuskerroksesta joka suojaa onnettomuustilanteessa". Siinä ei paljon turvamarginaalia kyllä ole, turvallisuus tulee niistä seuraavista kerroksista.
 

kotte

Hyperaktiivi
piipusta menee muutakin poistoa
Varmaan meneekin, mutta radioaktiivinen tavara kannattaakin poistaa suuren ilmaylijäämän mukana, jottei annosnopeus nouse missään haitallisen korkeaksi. Toisaalta radiokatiivisuuttakin on normaalisti toimivassa laitoksessa mukana sen verran, että tavanomainen katolle aukeava ilmanvaihdon poisto nostaisia ajottain pitoisuutta laitoksen läheisyydessa aivan suotta. Näin muistelisin laitoksen asiantuntjan selostaneen, kun pari kertaa on tullut ydinvoimalassa kierrellyksi.
 

tet

Hyperaktiivi
En tiedä, otetaanko varsinaisesti vai eikö, mutta osaa kaasuista ei saa millään pysymään sauvoissa vai onko neutronien vaikutus materiaaleihin kumminkin pääosassa. ... Tuota vartenhan ydinvoimalassa on "savu"-piippu.
Ymmärtääkseni ilman sisältämä argon aktivoituu neutronipommituksessa, sitä sieltä taidetaan pössytellä pihalle, mutta viivästetysti sen verran että ehtii aktiivisuus aikalailla häipyä. Olikohan jotain kaksi tuntia sen puoliintumisaika.

Ne kaikkein ilkeimmät aineet, kuten cesium-137 ja jodi-131, muodostuvat pienenpieninä, satojen barien paineisina kaasukuplina polttoainenappien sisälle. Ja siellä ne onneksi normaalisti pysyvätkin. Vaan jos lämpötila nousee tarpeeksi, niin polttoaine hajoaa, ja sieltä ne sitten pössähtävät kiertoon. Siinä kohtaa saattaa kyllä pössähtää koko laitos, ja ne pahimmat pirulaiset lähtevät ilmojen teille, kuten kävi Tshernobylissä. Nuo lyhytikäisemmät jalokaasut, kuten xenon, käsittääkseni tulevat sieltä helpommin ulos, jo ihan normaalitoiminnan aikana. Niitä kai se sauvan kuori sitten pidättelee?
 
Tila
Keskustelu on suljettu.
Back
Ylös Bottom