Nilan EC9

Makiaa

Tulokas
Moi,

Tuore Nilan-ihmettelijä täälläkin kirjoittelee. Puolisen vuotta nyt asuttu talossamme ja monen monta kertaa on jo soitettu Nilanin tukeen ja luettu neuvoja foorumeilta tuon käyttöön, ei ole ihan yksinkertaisimman oloinen kapistus.

Eli alkutiedoiksi sanottakoon, että talo v.2015 valmistunut puutalo Oulun seudulla, 114m2. Lisäksi lämmin varasto 9,5m2, joka lämpenee sähköpatterilla. Varastossa pidetty nyt pakkasilla n. 8c-10c lämpöjä.

Haasteina on ollut suurehko sähkönkulutus sekä lämpimän käyttöveden riittävyys.

Kokonaiskulutuslukemat seuraavanlaiset,

Elokuu 845kwh

Syyskuu 1224kwh

Lokakuu 1510kwh

Marraskuu 2491kwh

Joulukuu (1.12-29.12) 3082kwh

Meillä on lisäksi ulkoporeallas, joka toki voi olla syynä korkeisiin kulutuslukemiin, ei ole siitä pidempää kokemusta. Kokeilumielessä pudotin porealtaan lämmöt 1kk ajaksi 38c-20c ja altaassa ei tuona aikana käyty kertaakaan, emmekä silti huomanneet selkeää muutosta kulutuksessa.

Soitin eilen Nilanin tukeen ja säädettiin arvoja heidän ohjeiden mukaisesti. Ongelma on siis ollut se, että kone lämmittää käytännössä aina lämmintä vettä ja veden ylälämpötila on juuri ja juuri 47-50c. Tämä johtaa siihen, ettei tulopuhallusta ole käytännössä koskaan tarjolla. Meitä on 2 aikuista ja yksi pieni lapsi, emmekä käytä mitenkään normaalia enempää vettä. Ulkoporealtaassa käydään n. 1x/vko näin talviaikaan. Nyt laitettiin huoltovalikosta tulopuhalluksen minimi ykköselle, jotta ei tarvitse koko taloa pelkästään lattialämmityksellä yrittää pitää kuumana. Lisäksi käyttöveden sähkövastus 55c jotta vesi riittää. Nyt olen muutaman tunnin seurannut, ja vesi ylä on pysynyt hyvin yli 50c mutta vesi ala on noussut 3h aikana 33->35c vaikka vettä ei ole käytetty yhtään.

Ihmettelen, kun luen muiden arvoja ja usein veden lämpötila +60c. En ole kertaakaan huomannut, että meillä olisi ollut vesi noin kuumaa.

Varaava takka lämpenee 3-5krt/vko.

Pahoittelen pitkää ja osin sekavaa tekstiä. Tarkennan mielelläni lisää. Alla vielä tämän hetken arvot ja säädöt;

PÄÄVALIKKO

LÄMPÖ >1< 28°C (takassa tulet, niin pidetään puhallus pienellä, muulloin puhallus 2)

NÄYTÄ DATA

NYKYTILA LÄMM+VES

ANODE OK

PANEELI T15 21C

ULKOINEN T10 21C

TULOPUH T2 30C

ULKOILMA T1 -1C

VESI-YLÄ T11 54C

VESI-ALA T12 35C

MENO T14 25C

LAUHDUT. T5 32C

HÖYRYST. T6 0C

TULOPUH TEHO 1

POISTOPUH TEHO 1

VIIKKO OHJELMA

KÄYTÄ OFF

KESKUSLÄMMITYS

TOIMINTA LÄMMITYS

MENO MIN 25C

MENO MAX 33C

KÄYRÄ 1

SIIRTYMÄ KÄY 0C

PUMPPU JATKUVA

LÄM. VESI

SÄHKÖVAS T11 55C

KOMPRES T12 40C

KOMP MAX T12 74C

PRIORIT. VESI

VIILENNYS

LÄMPÖTILA OFF

ILMANVAIHTO

I-VAIHTO TALVI

KÄYRÄ MIN 27C

KÄYRÄ MAX 37C

KOMP MIN OFF

TALVI PIEN OFF

LÄMPÖTIL SÄÄTÖ

KESÄ MIN 15C

TALVI MIN 19C

KESÄ >13C

Ilmanvaihto säädetty kuntoon lokakuun alusta.
 
Makiaa

Tulokas
  • Keskustelun aloittaja
  • #2
Yön aikana muuttuneet seuraavasti, vettä ei ole käytetty lainkaan.
VESI-YLÄ T11 53C
VESI-ALA T12 43C

Tämän kuumemmaksi meillä ei vesi nouse. Aiemmin sähkövastuksen ollessa pienemmällä oli veden ylärajakin tosi usein alle 50, vaikka tulopuh min oli 0, eli käytti kaiken tehon veden lämmitykseen.
Onko tämä näin tehoton kampe lämmittämään vettä, vai onko mahdollisesti joku vika.
 
Magirus

Jäsen

Lattiaan menevän vedenlämmitykseen en osaa ottaa kantaa. Mielestäni nuo käyttöveden lämpötilat on aika linjassaan. Kulutus kyllä aika raju (liitteenä omat -15 valmistuneen ok-talon lukemat JKL-seudulta. 97m2 + 36m2 autotalli). Nyt joulukuussa nostin lattialämmityksiä reilusti ylös päin ja käyttöveden ylä +60c astetta, kun esikoinen syntyi ja vedellä läträtään reilusti aiempaa enemmän. Ylä pysyy siellä 55-60C ja ala saattaa päivän aikana parhaillaan nousta sinne 45-50C. Suihkujen, vauva kylvetksen jne. jälkeen putoaa +15C.
 
Liitteet

  • 4E7D7CE4-17C4-45E1-BC37-35F659DCE573.png
    4E7D7CE4-17C4-45E1-BC37-35F659DCE573.png
    80,9 KB · Katsottu: 347

huugo

Vakionaama
Itsellä Nilan, ja olen pohtinut, että se 650w menee kyllä tuloilman lämpimäksi pumppaamiseen pakkaskeleillä. Sitten kun mennään nollan yli, niin energiaa alkaa jäädä myös käyttöveden lämmittämiseen.

Poistoilmahan ei oikeastaan mene pakkaselle, niin aina jos sisään tuleva ilma on pakkasella, nin jostakin sitä energiaa pitää tehdä. Vaikka ILPillä tai sitten Nilanin vastuksella.

Itse olen pohtinut, että jos Nilan tekee talvella käyttövettä paljon niin silloin Nilan poistoilman lämpötila helposti nousee ja siten tehokkuus laskee. Kohtuus tuossakin ettei sulatuksia tule liikaa. Minulla Nilanin perässä 300l perusvaraaja (ammeenkin saa täyteen lämmintä vettä), niin talvella Nilan lämpiää lämpimäksi oikeastaan 1x vko Legionella-ajon yhteydessä.

Eli kysymykseesi minuta vastaus on - kyllä pakkasella se on noin tehoton lämmittämään vettä. Kaikki energia menee tuloilman lämmitykseen. Kesällä & välikeleillä energiaa sitten tarjolla myös veteen.
 
arimika

Vakionaama
Moi,

Tuore Nilan-ihmettelijä täälläkin kirjoittelee. Puolisen vuotta nyt asuttu talossamme ja monen monta kertaa on jo soitettu Nilanin tukeen ja luettu neuvoja foorumeilta tuon käyttöön, ei ole ihan yksinkertaisimman oloinen kapistus.

Eli alkutiedoiksi sanottakoon, että talo v.2015 valmistunut puutalo Oulun seudulla, 114m2. Lisäksi lämmin varasto 9,5m2, joka lämpenee sähköpatterilla. Varastossa pidetty nyt pakkasilla n. 8c-10c lämpöjä.

Haasteina on ollut suurehko sähkönkulutus sekä lämpimän käyttöveden riittävyys.

Kokonaiskulutuslukemat seuraavanlaiset,

Elokuu 845kwh
Syyskuu 1224kwh
Lokakuu 1510kwh
Marraskuu 2491kwh
Joulukuu (1.12-29.12) 3082kwh

Meillä on lisäksi ulkoporeallas, joka toki voi olla syynä korkeisiin kulutuslukemiin, ei ole siitä pidempää kokemusta. Kokeilumielessä pudotin porealtaan lämmöt 1kk ajaksi 38c-20c ja altaassa ei tuona aikana käyty kertaakaan, emmekä silti huomanneet selkeää muutosta kulutuksessa.

Soitin eilen Nilanin tukeen ja säädettiin arvoja heidän ohjeiden mukaisesti. Ongelma on siis ollut se, että kone lämmittää käytännössä aina lämmintä vettä ja veden ylälämpötila on juuri ja juuri 47-50c. Tämä johtaa siihen, ettei tulopuhallusta ole käytännössä koskaan tarjolla. Meitä on 2 aikuista ja yksi pieni lapsi, emmekä käytä mitenkään normaalia enempää vettä. Ulkoporealtaassa käydään n. 1x/vko näin talviaikaan. Nyt laitettiin huoltovalikosta tulopuhalluksen minimi ykköselle, jotta ei tarvitse koko taloa pelkästään lattialämmityksellä yrittää pitää kuumana. Lisäksi käyttöveden sähkövastus 55c jotta vesi riittää. Nyt olen muutaman tunnin seurannut, ja vesi ylä on pysynyt hyvin yli 50c mutta vesi ala on noussut 3h aikana 33->35c vaikka vettä ei ole käytetty yhtään.

Ihmettelen, kun luen muiden arvoja ja usein veden lämpötila +60c. En ole kertaakaan huomannut, että meillä olisi ollut vesi noin kuumaa.

Varaava takka lämpenee 3-5krt/vko.

Pahoittelen pitkää ja osin sekavaa tekstiä. Tarkennan mielelläni lisää. Alla vielä tämän hetken arvot ja säädöt;

Ilmanvaihto säädetty kuntoon lokakuun alusta.
Muutamia kysymyksiä tuli mieleen

Paljonko pidätte sisälämpötilana?
Milä se poreamme lämpennee? (jos Nilan hoitaa senkin niin ei varmasti sisälämpö riitä) Miten tämän täyttö?
Laita vaan vastukset (kaikki) lämittämään käyttövettä

Paljonko puita menee per lämmitys kerta esim Kiloissa? Osto vai ilmaiset puut?

Paljonko vettä kuluu kuukaudessa?

Mikä talon energia luokka?
Varaston kulutus lienee 100-300 kWh /kk lämmityskaudella

Nilani sivuilta lainattua

"Edullista lämmitystä​

PILP + LATTIALÄMMITYS​

EC9:n lattialämmitys aktivoituu vain silloin,
kun lämmitykseen tarvitaan pilpin tuottaman
lämmön rinnalle lisätehoa.

Lopputuloksena lämmityksen
kokonaiskustannukset pysyvät
alhaisina verrattuna tavanomaisempiin ratkaisuihin.
"
Eli jos lämmität lattiota ei PILP;n teho riitä lämmittämään tuloilmaa :)

Toi kaipais rinnalleen erillisen LKV varaajan ja ILP tuottamaan lämpöä torppaan

ps. Kulutukset kyllä melkoisiä vaikka Oulun seudulla kun talo noinkin uus
 
Makiaa

Tulokas
  • Keskustelun aloittaja
  • #6

Sisälämpötila n. 21-22c.

Poreallas lämpenee sähköllä, siinä oma lämmitin. Tilasin poreallasta varten kwh-mittarin, jolla voin tarkemmin seurata tuon kulutusta. Vedet vaihdetaan altaaseen 2 kertaa vuodessa (kylmä vesi).

Puuta poltetaan kerralla yleensä tuollainen yksi isompi astiallinen. Punnitsin tuon, niin painoi 18.6kg, tuosta astian paino pois n. 2kg?

Energialuokka C2013

Toshiba Premium+ 25 ilmalämpöpumppu tilattu kaveriksi, toimitusaika-arvio näillä näkymin tammikuun lopussa. Toivottavasti tällä saadaan kulutuksia kohtuullistettua.

Vettä mennyt 3hlö taloudessa n. 15m3/kk.
 
Skata

Vakionaama
TULOPUH TEHO 1

POISTOPUH TEHO 1
LÄMPÖ >1< 28°C (takassa tulet, niin pidetään puhallus pienellä, muulloin puhallus 2)
Laita tuohon LÄMPÖ-kohtaan AUTO. Ja ihan oikein, päänäytön poisto aina 2:lla, ellei tulisijaa käytetä.

MENO T14 25C

LAUHDUT. T5 32C
@Makiaa Nyt lattiaan menee aina +25 asteinen vesi. Ja tuo syö sähköä, koska se lattiavesi lämmitetään suoralla sähköllä. Samaan aikaan kirjoitat, että takkaa poltetaan 3-5 x viikossa se noin 15-16 kg puuta / kerta. Ja asunnossa vain 21-22 astetta. Ei yhtälö täsmää. Lattiat lämpimät, takka lämmin —> sisälämpötilan pitäisi olla korkeampi.
I-VAIHTO TALVI

KÄYRÄ MIN 27C

KÄYRÄ MAX 37C
Ja tässä seuraava ihmetys :rolleyes:

Kokeiles nyt seuraavaa:
Ensin kirjaat tämänhetkiset arvot paperille (no se on jo tehty tuossa ylempänä)
Sitten säätämään:
1) Pistät päänäyttelyn sen LÄMPÖ tilalle AUTO.
2) Pudotat sen lattialämmön minimin 23, tuollakin lattian pitäisi tuntua lämpimältä. Mieluiten pudotat sen 21 ja annat käyrän hoitaa lattian lämmityksen.
3) Vaihdat tuon talvi-iv:n käyrä min 30 ja max 45.
4) Pudotat sen lämminvesi sähkövastuksen 35 ja kompress T12 nostat 45.

Seuraat sähkönkulutusta (varmaan aika ”reaaliaikainen” vuorokauden viiveellä?) ja veden lämpötilan kehitystä (ei voi mennä Nilanin ohjeen mukaan, että vesi lämmitetään sähkövastuksella laitteella minkä pitäisi hoitaa vedenlämmitys poistoilmasta talteenotettavalla energialla). Kyllä sen veden kuuluu lämmetä tuolla kulutuksella normisti, ellette sinne porealtaaseen kuumaa vettä laske. Seuraat siis 1-2 vrk ja infoat tänne kuinka kävi :cool:
 
Makiaa

Tulokas
  • Keskustelun aloittaja
  • #8
Meillä asetukset oli juuri tuollaiset aiemmin, kun olin ne täältä aiemmin bongannut, varmaankin juuri sinun kirjoittamana. :)

Ongelma oli vain se, että jos huoltovalikosta tulopuhalluksen minimi oli asetettu ykköselle, kuten se nytkin on, loppui lämmin vesi aina kesken. Jos tulopuhalluksen minimi laitetaan nollaan, lämmittää tuo laitos meillä vettä käytännössä 24/7, eikä talossa silloin tarkene (lämpötilat tippuu jonnekin 17-19c seudulle, mikä on pienen lapsen kanssa liian vähän), jolloin piti nostaa lattialämmitystä +2 astetta.
Tämä onkin juuri se asia mitä ihmettelin, että oli keli mikä tahansa näin talvella, ei meillä vesi kuumene yli 45-46 asteen, jos ei sähkövastus ole asetettu suuremmalle, jolloin se loppuu nopeammin kesken. Ja sitten taas suihkujen tms. jälkeen koko päivän lämmittää vettä, että päästäisiin takaisin tuohon 45-46 asteeseen.

Muokkasin nämä asetukset nyt muuten pyytämälläsi tavalla, mutta jätin käyttöveden sähkövastuksen isommalle vielä ainakin nyt viikonlopun ajaksi, kun tuntuu aina viikonloppuisin menevän enemmän vettä.

Seurataan..
 
Skata

Vakionaama
Jos tulopuhalluksen minimi laitetaan nollaan, lämmittää tuo laitos meillä vettä käytännössä 24/7, eikä talossa silloin tarkene (lämpötilat tippuu jonnekin 17-19c seudulle
@Makiaa no sitten on koneessa jotain vikaa. Lämpimän veden kuuluu normisti lämmetä juuri niin, että tulopuhallin pysähtyy. Itselläni tuo on aina (poislukien -20 pahemmat pakkaset) ykkösellä kahden hormin vuoksi, muuten haisee herkästi noki suuren alipaineen vuoksi.
Eikä tuon laitteen kuulu toimia niin, että käyttövesi hoidetaan vain sähkövastuksella vaikka kuinka talvi on. On täällä etelässäkin kunnon pakkasia ollut ja lämmintä vettä on saanut vaikka sähkövastuksella on pyyntö +35.
Tuosta sähkönkulutuksesta en voi sanoa mitään mutta jos lattiat pidetään lämpimänä (se pyyntösi min 25) niin sähköä kuluu kyllä syys-joulukuussa aika hyvin. Täällä näyttää menneen joulukuussa 1950 kwh ja ka. lämpötila -5,9 eli todella kylmä joulukuu Turun alueelle. Mutta enpä ole myöskään takkaa / saunaa paljoa lämmitellyt, eli itseäni saan syyttää sähkönkulutuksesta. Tuolla määrällä lämmitetään siis 125 neliötä, varasto 12 neliötä tänä vuonna +9 asteeseen ja yksi auto lohko+sisätilalämppäri. 3 henkinen perhe.
Mutta katsele nyt vaikuttaako mitenkään. Jos ei, niin ottaisin kyllä jonkun Nilanin ammattilaisen paikan päälle tarkistamaan laitteen toiminnan.
 
Tuppe

Tulokas
Laita käyrä 2, tuo käyrä 1 ei riitä talvella. Itsellä tuo auttoi kylmän asunnon ja veden kanssa. Lattiaan voi laittaa vaikka min 21 ja max 36.
 
Makiaa

Tulokas
Kulutuslukemat pysyy korkealla, eilinen 129kWh. Takkaa poltettu lauantaista lähtien joka päivä. Pariin paikalliseen huoltoliikkeeseen soittelin, mutta eivät osanneet suoraan auttaa kun ei ole mitään vikaa/hälyä päällä.
No, onneksi sain eilen kuulla, että ilmalämpöpumppu voisi tulla jo ensiviikolla..
 
Tuppe

Tulokas
Itsellä oli heti alussa tämän koneen kanssa ongelmia, kun sähköä meni järkyttävästi. Syy oli silloin vastuksissa ja ne vaihdettiin aika nopiaan.
 
Makiaa

Tulokas
Jälleen jatketaan laitteen kanssa taistelua. Talvella meininki ei laitteessa säädöistä huolimatta muuttunut, mutta ilmalämpöpumppu toi tarvittavan avun jotta saatiin pidettyä mökki lämpimänä. Edelleen ongelma on lämpimän veden kanssa. Oulun korkeudella on jo hellerajat paukkuneet, silti meillä lämmin vesi joka aamu (ennenkuin kukaan ehtii sitä käyttämään) on max. 47c, mikä johtaa siihen että loppuu nopeastikin. Sähkövastusta joutuu edelleen pitämään päällä, ettei tarvi kylmässä suihkussa käydä.

Ajateltiin tarkastuttaa kylmäaineet, onko muita ideoita/ajatuksia, mistä lähteä etsimään?

Tällä hetkellä näyttää siis tältä;

AUTO W
>2< 22c

NÄYTÄ DATA
NYKYTILA LÄM.VESI
ANODE OK
PANEELI T15 23C
ULKOINEN T10 23C
TULOPUH T2 26C
ULKOILMA T1 16C
VESI-YLÄ T11 31C
VESI-ALA T12 12C
MENO T14 22C
LAUHDUT. T5 27C
HÖYRYST. T6 8C
TULOPUH TEHO 0
POISTOPUH TEHO 2
 
Onhan tuossa oltava jotain vikaa kylmäaineissa/kompressorissa. Näillä keleillä vedenlämmityksessä lauhduttimen lämpötilan luulisi olevan lähempänä 40C astetta (varsinkin kun tulopuhallus menee teillä nollille vedenlämmityksessä). Täällä ”ongelmaksi” muodostuu enemmänkin turhan kuuma tuloilma (mitä voi toki edesauttaa antamalla koneen viilentää tai sitten voi omatoimisesti nostaa puhallusnopeutta 3- tai 4-asetukselle). Iv:tä on käytetty kesäisin ainoastaan ”tasapainossa”, eli ei sallita vedenlämmityksessä tulon pudotusta.

Käppyrässä näkee 19-23 koneen käyvän viilennyksellä. Sitten 23-08 pelkkänä ilmanvaihtona ja 08-15 vedenlämmitys.
 
Liitteet

  • 88ABD5B4-9906-4376-AAF9-8D4579A0C675.png
    88ABD5B4-9906-4376-AAF9-8D4579A0C675.png
    269,3 KB · Katsottu: 194
Back
Ylös Bottom