Heti räjähdyksien jälkeen oli ainakin itselläni ensimmäinen ajatus, että ukranainalaisetko olisivat saaneet tuon aikaan. Maantieteellisistä syistä kuitenkin apua on tarvittu muualta, kun heidän pääsynsä merelle on monen mutkan takana. Myötämielisyyttä ja käytännön apua voi ajatella saadun melkein miltä tahansa taholta, jolla pääsy asianomaiselle merialueelle. Ajatus siitä, että Ukrainen sotilaallinen tai muu valtiollinen toiminta olisi keskeinä tekijänä on kuitenkin olosuhteiden takia melko kaukaa haettu. Käytännössä olisi pitänyt tukeutua Venäjän hallussa oleviin Itämeren alueisiin (Pietarin seudulta muutama sata kilometriä pitkin rannikkoa tai Kalingradin seudulta), jollainen operaatio olisi käytännössä äärimmäisen riskialtis kiinnijäämiselle. Noilla seuduilla voisi olettaa Ukrainan tiedustelupalveluilla olevan sen verran tukevaa jalansijaa, että tuon kaltaisen operaation valmistelu voisi periaatteessa olla omaehtoisesti mahdollista. Sen sijaan ulkomaista tukea (Nato- ja EU-maista esimerkiksi) olisi saanut melkein mistä tahansa tuollaisen operaation käytännön järjestelyihin, toki täysin yksityisenä laittomana kansalaistottelemattomuutena.