Sähkön tarjoushinta NYT! - Keskustelut ja tarjoukset

tet

Hyperaktiivi
Kyllähän noilla pörssihinnoilla kannattaa jo hyvinkin tehdä kiinteä 6kk sopimus 9-10cnt/kwh talven yli.
Mitä erikoista tuossa vuodenvaihteen jälkeen on tapahtunut, vai oliko siinä firmoilla vain hinku lihottaa edellisen vuoden viimeisen kvartaalin tulosta.

Kaasun hinnasta lähti vuodenvaihteessa kaksi kolmasosaa pois, sitä ennen oli jo lähtenyt yli puolet. Viime syksynä kaasu maksoi seitsemän kertaa enemmän kuin kevättalvella.

Mikä voisi olla syynä että ensi talvena sähkö olisi yhtä kallista kuin viime talvena? OL3 ongelmia? Pitkä kylmä jakso? Muita syitä? Mietin tässä että jos ottaisin syksyllä toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen, niissä hintaa nostetaan kuitenkin vähän jälkijunassa, josko sitä pääsisi sitten kevääseen kohtuudella, kunnes taas takaisin pörssiin.

Jos kaasu pysyy nykyhinnoissa, niin vaikea nähdä että mikään. Kaasu määräsi ne hetkelliset kovat hinnat viime talvena, ja tekee sen myös ensi talvena.

Todennäköisyys sille, että toistaiseksi voimassa oleva soppari tulisi pörssisähköä halvemmaksi, on melko mitätön. Kyllä pitää sitä itteään osua tuulettimeen huolella, jos onnistuu pörssähköstä maksamaan vuodessa enemmän kuin jatkuvasta kiinteähintaisesta.
 
sulo_s

Vakionaama
Kaasun hinta ja yhtiöiden pelottelu "lisäveroilla voitoista" taisi olla syynä viime joulukuun hinnan pudotukseen.
Yhtiöthän kääri melkoiset voitot viime loppuvuoden hinnoittelulla.
 
vmakela

Vakionaama
Todennäköisyys sille, että toistaiseksi voimassa oleva soppari tulisi pörssisähköä halvemmaksi, on melko mitätön. Kyllä pitää sitä itteään osua tuulettimeen huolella, jos onnistuu pörssähköstä maksamaan vuodessa enemmän kuin jatkuvasta kiinteähintaisesta.
Ajattelin lähinnä ottaa toistaiseksi voimassa olevan jossain kohtaa loppusyksyä jos heiluntaa alkaa näkyä pörssisähkössä. Uskoisin että niissä hinnat on vielä kohtuullisella tasolla siihen aikaan, nousevat yleensä vähän jäljessä. Siitä taas pääsisi helposti takaisin pörssiin viimeistään kun kevät aurinko alkaa lämmittää. Tiedä sitten onko tuohon edes tarvetta.
 
AKivija

Aktiivinen jäsen
Löytyisikö jostain ohjelma jolla voisi fingridin/sähköyhtiön kulutustiedoista laatia oman sähkönkäyttöprofiilin; ja sitten tietenkin sen käyttö sopimusten vertailuun?
 
Husky

Hyperaktiivi
Mikä voisi olla syynä että ensi talvena sähkö olisi yhtä kallista kuin viime talvena? OL3 ongelmia? Pitkä kylmä jakso? Muita syitä?
Täytyy vielä myöhemmin yrittää tarkemmin sisäistää, mutta eikö se ollut niin, että kallein Euroopassa käytettävä tekonen heijastuu koko markkinalle ja etenkin Suomen kuluttajahintoihin vaikkei muualla paljoa heilahdakaan eli jos Albaniassa käynnistetään 0,0001MW öljypoltin, niin...
Mitens 'liukuri.fi' osuu tarpeeseesi?
Liukuri on kyllä hyvän oloinen.
Jos joku muukin tutkailee sitä, niin voisi kokeilla, että minkälaista hajontaa se heittää ilmoille. Minä kun laskin sillä parin viikon välein, niin toisella kertaa se sanoi 365 päivää taaksepäin, että alitus olisi -3.2s ja toisella kertaa -2.5s.
Melko iso suhteellinen heitto kun 14 päivää on vain n. 4% koko määrästä, mutten silti tohdi syyttää mistään virheestä kyllä, mutta tuntuu ihmeen pienestä olevan kiinni (mikä tietysti laittaa miettimään koko pörssitouhun arvaamattomuutta). 0,7s on 2,5s:stä 28%.
Ja vilpitön iso kiitos Liukurin tekijälle, että on joku kiintopiste mafialiiketoimintaa vastaan.
 
Husky

Hyperaktiivi
Imatran seudun sähkö on näemmä nostanut kulutusvaikutteisen 6kk sopparin hintaa 9,6 -> 9,9

Ei taida silti olla parempaa tarjolla muualla?
Juu, kerpele, kun eivät ilmoitelleet, että koska tarjous loppuu. Mutta ymmärtää sen, että Imatrankin täytyy hilata kartellin mukaisesti hintoja ylöspäin, kun muutkin niin tekevät syksyn lähestyessä. Tuo Imatran korotus on 6kk aikana pian luokkaa 56 kaljatölkkiä, mitä ei pidä väheksyä.
No, elokuu on jo lähellä, jolloin voi tehdä todellisen ensi-iskun viime vuoden tapaan, niin pikkumenetyksiä ei kukaan muistele sitten enää.

Jos jollakulla on vihiä hyvistä kulutusvaikutteisista, niin voisi vihjata.
 
tet

Hyperaktiivi
Juu, kerpele, kun eivät ilmoitelleet, että koska tarjous loppuu. Mutta ymmärtää sen, että Imatrankin täytyy hilata kartellin mukaisesti hintoja ylöspäin, kun muutkin niin tekevät syksyn lähestyessä.

Kyllä ne on futuurit, jotka kaikkien firmojen hintoihin vaikuttavat. Myyjät pienentävät riskiään futuureilla, ja jos futuurien hinta nousee, nousevat myös kiinteiden tarjousten hinnat useimmilla myyjillä. Sillä, onko myyjäkonsernilla omaa tuotantoa, ei juuri tänä päivänä ole merkitystä. Jos sitä on, se on eri tytäryhtiössä, ja myyntiyhtiö myy pörssisähköä futuureilla suojattuna.
 
Husky

Hyperaktiivi
En ole löytänyt vertailusivustoa, että missä voisi katsoa vain 6kk sopimuksia, ettei tule 99%:sti muita osumia sekaan eikä hommasta tule mitään. Että jos jollakin on ko. tarkoitukseen sopiva paikka tiedossa, niin voisi vihjata.
Tai jos on tiedossa 6kk kulutusvaikutteisia muita, kuin tuo Imatranseudun sähkö, niin voisi vihjata. Taitaa olla ainoa kulutusvaikutteinen 6kk tällä hetkellä...ketuttaa kun nostivat salaa tilaamatta hintaa, mutta siihen varmaan tämä päätyy.
 
rawpower

Aktiivinen jäsen
Kysyin lumpeelta vielä viestillä entiselle asiakkaalle 6kk määräaikaista tarjousta. Eivät tarjonneet. Vain 12 tai 24kk määräaikaisen ryöstöhinnoilla tai sitten pörssiin.

Jos tekis nyt V*ttuillakseen KSS määräaikaisen alkamaan 18.9 niin onko sopimussakko jäljellä oleva aika AD 31.10 ja kulutetun hinnan mukaisesti?

Pitääpä käydä lukemassa sopimusehdot. Nimittäin tuo loppu syyskuusta ja lokakuu ei ole rahallisesti kuin noin 70-80 euroa... Voishan sen kärsiä ihan periaatteesta;D

Edit: Vastaan itselleni. Lumme perii näköjään aina vähintään 150 euroa sopimussakkoa. Tuolla maksaa yli 2kk myynnin talvella riippuen hinnasta joten pitääpä miettiä vielä.
;D
 
Viimeksi muokattu:

kaihakki

Vakionaama
Pörssisähkö on aika vakaasti ollut nyt n. 7 snt/kwh. Mihinkähän mahtaa mennä ensi talvena, kun kesähelteilläkin on tuolla tasolla.
1687154798754.png
 
Kellarinlämmittäjä

Oppimiskäyrällä
Ei se siitä välttämättä nouse. Tuulivoimaa tule jatkuvasti hiljalleen lisää. Nyt markkinoita on onnistuttu hoitamaan ja hintataso on saatu pidettyä vakaan hyvänä ympäri vuorokauden. Kemijoki Oy:n tuotantokustannukset olivat 2021 noin 1 s/kWh, sisältäen verot ja korvaukset, operatiiviset kulut, kunnossapidon ja lainojen korot. Mainittavia osinkoja se ei maksanut, koska toimii "Mankala -periaatteella" (= voitot kirjautuvat vasta seuraavassa portaassa). Toki niillä nykyisin jäljellä olevilla lainoilla ei niitä laitoksia olisi mahdollista rakentaa mutta eipä nuo 60 kymmeneen vuoteen ole hävinneetkään.

Kaukolämpöverkkohinkin on rakennettu sähkökattiloita. Jos arvioi, että niitä koskevat samat Fingridin siirtomaksut kuin muitakin + teollisuuden sähkövero, suhteessa biopolttoaineisiin niiden käyttö ei kannata millään, jos sähkön markkinahinta on yli 20 €/MWh (+vero+kantaverkon maksut). Toisaalta sähkön hinnan ollessa alle 30 €/MWh, sähkön tuottaminen biopolttoaineilla edes kaukolämmön sivussa ei ole enää oikein kannattavaa, ellei polttoaine ole jollakin muodoin pakko hävittää/regenenoida. Pääosahan näistä biopolttoaineista syntyy sivutuotteina. Nyt niistä on huudettu kovia hintoja mutta hinnat voi romahtaakin, jos tulee ylitarjontatilanne, koska ne kuoret ja purut on kuitenkin poltettava eikä laivaus maailmanääriin ole todennäköinen vaihtoehto.
 
roots

Hyperaktiivi
Pörssisähkö on aika vakaasti ollut nyt n. 7 snt/kwh. Mihinkähän mahtaa mennä ensi talvena, kun kesähelteilläkin on tuolla tasolla.
katso liitettä 87236
Ei noin lyhyestä ajasta pysty mitään päätteleen, tuuletonta siksi ehkä sen seittemän senttiä, tuota ennen huiteli nollassa kun oli tuulista ja aikasemmin kevätjuoksutuksia.

Näistä lähimenneisyyden hinnoista oikein mistään pysty päätteleen, oma arvio kuitenkin että talvella alle 10 keskiarvossa ollaan noiden tammi-maaliskuun hintojen perusteella ja OL3 on pelissä nyt mukana ja ehkä muutenkin valmiudet paremmat... kestää vähän kovemmat kelitkin kuin oli talvi 22/23.

Futuureista se paras arvio ehkä löytyy...

1687156422449.png
 
roots

Hyperaktiivi
Mitens muuten sähkösopparit onnistuu näin?

Jos nyt ottaa toistaiseksi voimassa olevan pörssisopparin alkavaksi vaikka 1.9.2023 ja sitten vaikka nyt heinäkuussa saa uuden paremman tarjouksen niin onko ongelmaa tuon edellisen lopettamisen kanssa jos haluaa tämän uuden 'paremman' alkavaksi myös 1.9.2023?
Muutokse siis tapahtuis ennenkuin mikään niistä olisi edes alkanut. :D

En itse havaitse tuossa ongelmaa silloinkaan vaikka yhtiökin vaihtuisi!?
 
Lappanen

Eikös se tilausvahvistus ole se mikä lopulta sitoo ostajan ostamaan myyjältä? Eli myyjä on vahvistanut kaupat ostajan kanssa syntyneeksi, vaikka tavaran toimitus olisi myöhemmin. Jos tilausvahvstusta ei ole kuulunut, niin kai sen tilauksen silloin vielä saa peruttua ilman älämölöä?
 
Vahvari olettettavasti tullut.
Mutta jos on toistaiseksi voimassa oleva sopimus tulossa niin 2 viikon irtiaika, eikö se tepsi...vai joutuuko ottaan 2 viikkoo sitä eka sopimuksen sähköä? Ei tuokaan tietty mikää iso ongelma.
 
bunbbumies

Aktiivinen jäsen
Tilausvahvistuksiin liittyen tarina viime syksyltä:

Tilasin Fortumilta mökille talven yli toistaiseksi voimassaolevan "Vakio S" tuotteen joka oli rajoitettu 2000 kWh/a kulutuksella. Mökki kuluttaa aika tarkalleen 3000 kWh vuodessa ja tiesin irtisanovani sopparin keväällä kuten kuukausi sitten teinkin. Kyseinen soppari maksoi 30.8. tehtynä kiinteällä hinnalla 40 €/kk. Siinä kohtaa alkoi jo haiskahtaa muutoksen tuulet ja arvelin hinnan nousevan rajusti... 1.9. hinta oli 120 €/kk!

Tiesin, että nyt tuli tehtyä loistodiili eikä tarvitse murehtia sähkön hinnasta. Tilausvahvistus kilahti postiin heti sopparin tekemisen jälkeen ja ajattelin, että kaikki kunnossa. Sitten jäin kuitenkin ihmettelemään kun Fortumin äppiin ei tullut syyskuun puolessa välissä edelleenkään käyttöpaikan tietoja. Soitin aspaan ja sanoivat, että valitettavasti ruuhkautunut sopparinvaihdot, mutta "Näkyy täällä meillä tilaus, kaikki ok."
No tuohon sitten luotin. Sitten napsahti Heleniltä lasku ja ajattelin sen olevan vain loppulasku ja kävin Helenin sivuilla katsomassa kulutusta ym. Vilkaisin sieltä sopimuksia ja huomasin, että aivan törkyhintanen toistaiseksi voimassaoleva soppari käynnissä edelleen -> soitto Fortumille että mit vit!?

"Ootte lähettäny mulle tilausvahvistuksen ja soitin kerran ja sanoitte, että kaikki kunnossa niin mikä mättää?"

Fortum aspa: "Täällä ei valitettavasti näy mitään tietoa sopparista ja se tilausvahvistus nyt vaan on sellanenku lähtee automaattisesti."

Meinasin tuolilta tippua enkä tienny pitäiskö itkeä vai nauraa. Noh, reklamaation ym. puhelinjonottelujen jälkeen tilanne selvisi ja takautuvasti korjasivat tilanteen - mutta huomaa kuinka pihalla voi aspa olla ja kannattaa olla tarkkana.
 
Lappanen

Hyperaktiivi
Tai ihan periaatteesta en mene pörssiin. Riski kalliiseen pörssitalvisähköön on suuri, ja keskitalvi on aika huono aika lähteä tekemään kiinteähintaistakaan sopimusta.

Sähkönmyyjät saattaa luottaa siihen, että ihmiset olettaa pörssisähkön olevan kallista talvella -> nostavat syksyä kohti kiinteiden hintoja reippaalla kädellä askelittain jotta varmasti tahkovat paremmin kuin pörssisähkön myynnillä? Kovaa peliä, toivottavasti talo häviää.
 
Tottakai ne yrittävät ohjata pörssisähköön korottamalla kiinteitä, sen jälkeen onkin hyvä korottaa pörssisähkön hintaa. Ihan kuin viime talvenakin.

Vuoden alussa on pörssisähkön keskihinta ollut n. 8-9cnt luokkaa, tosin sehän ei kerro mikä on kussakin talossa ollut toteunut hinta.
Tälle foorumille moni postaili alkuvuoden kuukausilta 15cnt molemmin puolin toteutuneita kk keskihintoja, mikä on mielestäni kallista.
 
Elpakko

Aktiivinen jäsen
Tänään tehdyllä sopparilla, 9,3snt/kWh hinnalla mennään 17.9.2023-16.3.2024. Valitettavasti ei saanut alkamaan kuin korkeintaan 90vrk päästä, olisin muuten laittanut loka- tai marraskuun alusta.

Vielähän tuon ehtii 14vrk kuluessa peruuttaa, jos tulee parempia tarjouksia tai katumapäälle muuten.
 
kotte

Hyperaktiivi
Pörssisähkö on aika vakaasti ollut nyt n. 7 snt/kwh. Mihinkähän mahtaa mennä ensi talvena, kun kesähelteilläkin on tuolla tasolla.
Riippuu tuulten lisäksi kesän sateista, jotka vaikuttavat pitkään kokonaistilanteeseen erityisesti Norjan vesivarastoihin, https://hydro-reservoir.nordpoolgroup.com/rescontent/norway/rescontent.cgi. Vesivarastot eivät ole ajakohtaan nähden hyvällä tolalla Norjassa yleensäkään ja varsinkaan Keski- (NO3) ja Pohjois-Norjassa (NO4) eikä oikeastaan aivan etelässäkään (NO5). Edelliset vaikuttavat suurella painolla Suomen hintatasoon, jälkimmäinen vetää Keski-Euroopan hintoja Pohjoismaihinkin.
 
Lappanen

Hyperaktiivi
Tottakai ne yrittävät ohjata pörssisähköön korottamalla kiinteitä, sen jälkeen onkin hyvä korottaa pörssisähkön hintaa. Ihan kuin viime talvenakin.

Vuoden alussa on pörssisähkön keskihinta ollut n. 8-9cnt luokkaa, tosin sehän ei kerro mikä on kussakin talossa ollut toteunut hinta.
Tälle foorumille moni postaili alkuvuoden kuukausilta 15cnt molemmin puolin toteutuneita kk keskihintoja, mikä on mielestäni kallista.
Helpompi söhkönmyyjien on nostaa kiinteiden hintoja kohti talvea mentäessä, varmaa kallista rahaa vähintään 6kk. Pörssihintahan voi olla ihan mitä tahansa ensi talvena, parhaassa tapauksessa halvempaa kuin tämän vuoden alussa *kopkop*, tuohon pystyy vieläpä itse vaikuttamaan kulutusohjauksella, toisin kuin kiinteällä hinnalla. Toki kaikilla ei siihen ole mahdollisuutta.
 
Husky

Hyperaktiivi
Täällä on ollut puhetta, että voi tehdä vaikkapa 6kk päähän sopparin alkamaan, mutta tässä oma kokemus: ei niin vain onnistu edes 3kk päähän ellei edellinen lopu silloin. Edellisen loppumiseen olisi onnistunut, jos se on alle 3kk.
Tätä vatvottu nyt meileillä ja yhdellä pitkällä puhelinsoitolla aspan kanssa.
Lupasi palata huomenna asiaan (toivottavasti palaa), kun puhuu firman johtajien kanssa asiasta. Mutta asiallinen aspa ettei sikäli valittamista.

Tosin saattaahan taustalla olla peliliike, jos paljolti muutkin ovat tajunneet, että pitää talvi taaplata 6kk määräsikaisella, niin yritetään tekosyitä kaivaa ja käsijarru päälle. Helkutti mihin tämä päätyy!
 
Jule

Vakionaama
Mitens muuten sähkösopparit onnistuu näin?

Jos nyt ottaa toistaiseksi voimassa olevan pörssisopparin alkavaksi vaikka 1.9.2023 ja sitten vaikka nyt heinäkuussa saa uuden paremman tarjouksen niin onko ongelmaa tuon edellisen lopettamisen kanssa jos haluaa tämän uuden 'paremman' alkavaksi myös 1.9.2023?
Muutokse siis tapahtuis ennenkuin mikään niistä olisi edes alkanut. :D

En itse havaitse tuossa ongelmaa silloinkaan vaikka yhtiökin vaihtuisi!?
Miksi kukaan tekisi pörssisähkösopimusta etukäteen? Sen pörssisähkönhän saa alkamaan seuraavasta päivästä, eikä niissä nyt varsinaisia "houkuttelevia tarjouksia" ole, joten eikö tuo nyt ole aika teoreettinen kysymys?
 
Eikös noissa toistaiseksi voimassaolevissa aina ole se 2 viikon irtisanomisaika, eli ei saa alkamaan seuraavasta päivästä uutta sopparia? Tietty jos saman myyjän kanssa vaihta, niin sitten varmaan onnistuu.

Mutta nyt varmaan oli skenaariona, että pörssisopparin tilalle ottaisikin "halvan" kiinteähintaisen?
 
Siis jos nykyinen sähkösopimus on sovittu loppuvaksi elokuun vika päivä, niin sen uuden pörssisähkösopparin voi tehdä silloin vikana päivänä alkavaksi 1.9. Jos mitään parempaa tarjousta ei saa.

Sitten kun sopimus on sovittu, siinä on (yleensä) se 2 vko irtisanomisaika.

Nykyisen sähkösopimuksen voi kyllä irtisanoa ilman että seuraava jatkosopimus on sovittuna. Eikä kukaan pakota sitä jatkosopimusta tekemään, mutta sähkön tulo tietysti lakkaa.
 
roots

Hyperaktiivi
Miksi kukaan tekisi pörssisähkösopimusta etukäteen? Sen pörssisähkönhän saa alkamaan seuraavasta päivästä, eikä niissä nyt varsinaisia "houkuttelevia tarjouksia" ole, joten eikö tuo nyt ole aika teoreettinen kysymys?
No ei tietty isoa eroa, nyt on vaan 0€/kk 6kk tarjous olemassa jos sen lukitsisis.
 
K

korsteeni

Vieras
Siis jos nykyinen sähkösopimus on sovittu loppuvaksi elokuun vika päivä, niin sen uuden pörssisähkösopparin voi tehdä silloin vikana päivänä alkavaksi 1.9. Jos mitään parempaa tarjousta ei saa.

Sitten kun sopimus on sovittu, siinä on (yleensä) se 2 vko irtisanomisaika.

Nykyisen sähkösopimuksen voi kyllä irtisanoa ilman että seuraava jatkosopimus on sovittuna. Eikä kukaan pakota sitä jatkosopimusta tekemään, mutta sähkön tulo tietysti lakkaa.
ei se mee noin
se soppari pitää irtisanoa 2vko ennen päättymistä vaikka siinä onkin se päättymispäivämäärä
tai selkeemmin kun vanha päättyy ja uusi alkaa automatic vanhan päätyttyä pitää se uusi irtisanoa 2vko ennen alkamista jotta voi sopia taas uudesta
uuden saa alkamaan kyllä napista heti mutta nuo irtisanomiset elää omaa elämäänsä
 
Uuden sopparin (toiselta toimittajalta) saa kyllä sovittua alkamaan heti sille seuraavalle päivälle kun vanha soppari ei ole enää voimassa kunhan siihen on tarpeeksi aikaa välissä. Eli jos vanha soppari loppuisi tämän päivän jälkeen ja tänään haluaisin vaihtaa myyjää, niin joutuisin menemään vanhan myyjän automaattisesti tarjomalla toistaiseksi voimassaolevalla sopparilla seuraavat 2 viikkoa ennen uuden alkua. Irtisanomista ei itse tarvitse erikseen tehdä, vaan uusi sähkönmyyjä tekee sen.
 
juuri näin, jos haluaa alkavan sen heti niin 2kvo aiemmin pitää se tehdä.........tarkoitin samallakin myyjällä pitää 2vko aiemmin tehdä, muutoin menee sillä mikä siihen automatic tulee
sitä en kylläkään tiedä jos jotkut myyjät tästä luistaa, minun myyjä ei
 
tet

Hyperaktiivi
Tottakai ne yrittävät ohjata pörssisähköön korottamalla kiinteitä, sen jälkeen onkin hyvä korottaa pörssisähkön hintaa. Ihan kuin viime talvenakin.

Heh, nää itkut jaksaa aina huvittaa. Vai nostavat ne pörssisähkön hintoja. Meinaat ihan tosissaan, että suomalaisilla vähittäissähkön myyjillä on niin iso kartelli, että voivat määrätä Euroopan sähkön hintatason. Ja kilpailuviranomaiset eivät vaan ole huomanneet, että Euroopan sähkönhinnnan määräävät suomalaiset vähittäismyyjät? Viikon paras vitsi. ;D
 
Back
Ylös Bottom