Olkiluoto 3:n sähköntuotanto

katve

Aktiivinen jäsen
Alkaa hohto hiipumaan pörssisähköstä. Vakaata tuotantoa on aivan liian vähän. Milloin joku aivastaa Ruotsissa tai mitä milloinkin, ei elämänlaatu ainakaan olennaisesti parane kun elämän välttämättömyyksien "metsästäminen" on päivittäistä 2023. Kaikki ei ollut ennen paremmin mutta jotkut asiat olivat, kuten sähkön hintavakaus. Kyllä, kiinteähintaisia on edelleenkin ja kiinnostus tunti ja päivä päivältä kasvaa
 

fraatti

Hyperaktiivi
Kauppalehdestä poimittua:
Ydinvoimala Olkiluoto 3:n sähköntuotanto ajettiin alas keskiviikkoiltapäivänä.
TVO:n viestintäpäällikkö Johanna Aho kertoo Kauppalehdelle, että laitoksessa tapahtui turbiinivikasulku käynnissä olevan häiriötilannekokeen yhteydessä.
Häiriön tarkempi syy tai sen kesto ei tällä hetkellä ole tiedossa. Sähköntuotanto ajettiin alas automaattisesti häiriötilanteen vuoksi.
 

M-J-B

Aktiivinen jäsen
Siis eikös siellä nimenomaan funtsattu että testataas nyt tässä joutessaan tämmöstä mitä ei ikinä olisi pitänyt lähteä kokeilemaankaan.
Siellähän oli aikanaan jäänyt ulkoisen painostuksen johdosta käyttöönottotestejä suorittamatta, ja kun ne oli lopulta aikataulutettu ja laitos valmisteltu testimoodiin, niin taas tuli viivästyskäskyjä, mutta silti deadline... välissä vuorot vaihtui, testaajat lähti lomille ja testaukseen perehtymättömät tekijät puikkoihin.
 

grendy

Vakionaama
Fingridin puolelta todettu että koe onnistui.

Fingridin 29.11.2023 tekemän lähivikakokeen seurauksena Olkiluoto 3 kytkeytyi irti kantaverkosta. Koejärjestely oli Fingridin puolelta onnistunut. Irtikytkeytymisen syytä selvitetään voimalaitoksella. Sähköjärjestelmä toimii normaalisti.
Tässä lauseessa ei oo kyllä mitään järkeä tai sit en vaan tajua sitä :D

EDIT: Eli testi oli Fingridin mukaan onnistunut, mutta se että OL3 on edelleenkin alhaalla ei ollut tavoite ja on siis täysin uusi vika? Miten voi sanoa että oli onnistunut testi jos lopputulos oli että voimalaitos on 0-teholla?
 

HelaKammo

Vakionaama
Fingridin puolelta juu, eli johtoihin heitetty kuparikanki sihahti atomeiksi, mutta samalla meni laitos alas, mutta ei itse sähköverkko. Mikähän sulake siellä paukahti :hmm:
 

maanma

Vakionaama
Eikös tämä ollu vähän samanlainen keinotekoinen tapahtuma kuin ruotsissa nykäsi oliko nyt Forsmarkin alas? Oli toki vähän kauempana laitoksesta
 

TJAP

Aktiivinen jäsen
Eikä pidetä mitään kiirettä nostaa uudestaan tulille. Sähkönhinta on nyt tuottajille juuri sopiva. Jotenkin kummallisesti näitä odottamattomia piikkejä tulee aika säännöllisesti.
 

Tifo

Vakionaama
Fingridin puolelta todettu että koe onnistui.

Fingridin 29.11.2023 tekemän lähivikakokeen seurauksena Olkiluoto 3 kytkeytyi irti kantaverkosta. Koejärjestely oli Fingridin puolelta onnistunut. Irtikytkeytymisen syytä selvitetään voimalaitoksella. Sähköjärjestelmä toimii normaalisti.
Hyvä onnistuminen, lopputuloksena laitos pimeänä.
Tulee mieleen erään invertterin ylikuormitussuoja: ylikuormatilanteessa laite meni jumiin pienen savun kanssa mutta ei ollutkaan nappia mistä palauttaa laite toimivaksi ja siitä tuli romu.
 

TJAP

Aktiivinen jäsen
Jos ei enää kehdata vaan himmata tehoa ja kehitetään joku "oikea syy"

Edit. Meinasin huumorilla kirjoittaa, että kyseessä on "Kaikkien salaliittoteorioiden äiti", mutta googlasin nopeasti ja tätä on älyttömyydessään vaikea ylittää :rolleyes:
 
Viimeksi muokattu:

Husky

Hyperaktiivi
Jahas, lähivikakoe ei mennyt nappiin. Mylly irti verkosta. Itsellä tulee mieleen että moisille kokeille voisi olla parempiakin ajankohtia...
Nimenomaan!
Tuota kirjoitinkin jo viikko sitten, kun oli sääennusteet olemassa.

Että oli aloittelijan moka pistää koe näin lämpimälle päivälle! Ajatelkaa, jos oli ollut edes 20 pakkasta.

No, eiköhän tästä oteta opiksi.

Paitsi jos oli tiedossa, että Ruotsissakin "testaillaan" samaan aikaan, niin ehkä tästä saadaan tarpeeksi sakea soppa. Ja kaikkien syytä muistaa, että viime perjantaina oli kuluttajia hyödyntävä moka, niin potut pottuina!
 

huugo

Vakionaama
viime perjantaina oli kuluttajia hyödyntävä moka, niin potut pottuina!
Yksi ydinvoimala uhrautuu aina vuorollaan muiden tuottajien puolesta. Ja sovitusti. Ja kostona kuluttajille.

Nyt vaan meni vuorot sekaisin kun meni kaksi samalle viikolle... Ei ne kaikkea osaa nuo sähköntuottajapirulaisetkaan!
 

haraldh

Vakionaama
Mielestäni koe ei voi olla epäonnistunut jos voimala ajoi itsensä turvallisesti alas. En uskalla kuvitella edes epäonnistunutta koetta jossa laitos ei olisi ajanut itsensä alas vaikka sen olisi pitänyt.
 

Espejot

Hyperaktiivi
Huomenna voikin hakea autolla artesaani pizzan, pistää takkaan tulen ja kaataa punaviiniä lasiin. Ja pistää kuvan somee. Ei uskoisi että kallis sähkö tuottaa tälläisiä elämyksiä.
 

kotte

Hyperaktiivi
Jahas, lähivikakoe ei mennyt nappiin. Mylly irti verkosta. Itsellä tulee mieleen että moisille kokeille voisi olla parempiakin ajankohtia...
Tsernobylissä oli aikoinaan vielä kovempi kiire tehdä kokeita hiukan toisen sähköjärjestelmään liittyvän osan kohdalla ja kun ei mennyt eri syistä putkeen, niin sitten haettiin tukea muilta järjestelmiltä tunnetuin seurauksin.
 

VesA

In Memoriam
Missään ei ole kerrottu mitä OL3:n pitäisi tehdä jos ensin laitetaan ulkoinen kuorma oikariin - ja sitten ulkoinen kuorma häviää kun laitos irrottaa itsensä oikarista.
 

fraatti

Hyperaktiivi
Watteja piti wirrata jo eilisen puolella mutta hiljaista pitelee vielä näin aamullakin. Ei ole siis laitos startannut.

Edit. Klo 11 seuraava aika.

 
Viimeksi muokattu:

janti

Moderaattori
Ylläpidon jäsen
Edit. Klo 11 seuraava aika.
Taitaa olla startti siis klo 10 Suomen aikaan. :)

1701323692565.png


 
Viimeksi muokattu:

Husky

Hyperaktiivi
Jaahas, oli sitten eilisillan tieto kuitenkin liian positiivinen ja siirtyi kuitenkin ylösajo, mutta onneksi jo kohta lähtee pelittämään :bileet:

Toinen asia, kun tuo Tshernobyl mainittu. Onko sen tyyppinen laitois vielä Pietarin lähellä käytössä vai joko vihdoin on pois pelistä?
 

Hurm0s

Jäsen
Toinen asia, kun tuo Tshernobyl mainittu. Onko sen tyyppinen laitois vielä Pietarin lähellä käytössä vai joko vihdoin on pois pelistä?
Tarkoittanet Leningrad 1-reaktoria, se suljettiin 2018, eikös se ollut tyypiltään juurikin vastaava kuin Tšernobyl.

E: Näköjään ovat 2-4 reaktorit myös samaa RBMK-1000 tyyppiä, ykkönen suljettiin vissiin jonkin halkeaman vuoksi, nuo loput näköjään olisi aikomus sulkea 2028-vuoteen mennessä.

E2: Tuossa vielä wanha ylen juttu: https://yle.fi/a/3-9780666
 
Viimeksi muokattu:

Mekaniker

Vakionaama
Aftonbladet:
Ovat ilmoittaneet että Ringhals 4 pysyy pois tuotannosta lauantaihin asti!
Eivät löytäneet alasajoon aiheuttanut vikaa

BlackFriday jälleen? Tällä kertaa hintapiikki ylöspäin :hmm:

Ja sääennuste:
- Kylmempää ( Ruotsin itärannikko -10 <-> -20 pakkasta)
- Heikko tuuli
- Kevyttä lunta= ei aurinkoa
 

Tehari

Aktiivinen jäsen
On tää sähkötuotanto yhtä suurta kusetusta, kuten koko Nordpoolin toiminta. Lottokoneella arvotaan seuraavan päivän oikeat hinnat ja sihen sitte vielä x2 niin sillä mennään. Ettei vaan tule liian halvaksi. Ja kun joku meni mokaamaan että saatiin kerrankin minus merkkistä sähköä ni se otetaan takas kolminkertaisena.
 

Nobody

Aktiivinen jäsen
Ja kun joku meni mokaamaan että saatiin kerrankin minus merkkistä sähköä ni se otetaan takas kolminkertaisena.
Ei sähkön myynti tappiolla ole millekkään yritykselle kannattavaa. Kyllä yritysten tarkoitus on tuottaa voittoa. Itse en pystyisi pörssisähköä edes valitsemaan. Ei mulla hermo kestäisi seurata hinnan vaihteluita kun meillä sähköä kuluu silloin kun kuluu eikä siihen hirveesti pysty vaikuttamaan. Siksi valintani oli 9 centin määräaikainen soppari. Paljon pörssisähkön keskihinta on ollut tässä kuussa?
 
Back
Ylös Bottom