Trumppi presidentiksi/ vaikutus suomen puolustukseen.

Tila
Keskustelu on suljettu.

Husky

Hyperaktiivi
Mihin tuossa vuodatuksessa viitataan kun siinä mainittu Ukraina ja Israel? Ei kai Usassa ole tapana sanoa ettei olisi Israelin puolella?
 
VesA

In Memoriam
Mihin tuossa vuodatuksessa viitataan kun siinä mainittu Ukraina ja Israel? Ei kai Usassa ole tapana sanoa ettei olisi Israelin puolella?
Konservatiivit ovat jyrkästi Israelin puolella jonkinlaisen uskontokytkyn kautta, riippumatta siitä mitä ne tekevät. Demokraateille on vähän vaikea niellä ihan kaikkea, mutta sikäläisessä keskusteluympäristössä Israelin hallinnon tekojen arvostelu käännetään äkkiä antisemitismiksi ja sitä samaa korttia heiluttaa Israelin hallinto itsekin.
 
Espejot

Hyperaktiivi
Todella vaikea ymmärtää miksi jopa Suomesta löytyy ihmisiä, jotka kannattavat tätä neroa.
Kannatavathan jotkut jumaalakin. Mutta ihmisen kyky asettua toisen asemaan on yllätävän heikko. Mutta kyllä joku psykoloki ton varmaan osaa avata riittävällä tarkuudella.
 
mobbe

Vakionaama
Kannatavathan jotkut jumaalakin. Mutta ihmisen kyky asettua toisen asemaan on yllätävän heikko
Rankasti ohi foorumin otsikon mutta menkööt tämän kerran,kiihkeimmät kannattajat ovat ulkoistaneet ns. empatiansa jumalansa hoitoon itse ei tarvitse tehdä mitään ainakaan jos joku ei ole näkemässä
 
kotte

Hyperaktiivi
Mihin tuossa vuodatuksessa viitataan kun siinä mainittu Ukraina ja Israel?
Ehkä johonkin sellaiseen, että B on muka tyrinyt asiat ja on muutenkin niin pönttö, että Hamas on hyökännyt Israelin kimppuun tai B on vähintäänkin laiminlyönyt mokoman estämisen törkeällä tavalla. Ukrainan osalta taas B on muka ensin aiheuttanut sodan ja pahentanut tilannetta senjälkeen hoitamalla kaiken päin mäntyä. T:hän olisi itse hoitanut asiat ennakolta tai viimeistään päivässä uhkailemalla ja neuvottelemalla oikeiden henkilöiden kanssa oikeaan aikaan.
 
Husky

Hyperaktiivi
En ole millään tajunnut enkä jaksanut varsinaisesti selvittää, että miten republikaanit voivat kannattaa tuollaista idioottia, niin jos nuo linkin arviot pitävät paikkansa, niin valaisi asiaa kyllä.

Esim jos 2.4 miljoonaa vuosittaista maahanmuuttajaa huolettaa kansaa, niin kas kun ei demokraatit jo tule apajille. Vaikkei USAssa maahanmuutto kai niin ongelma ole, kun tulevat töihin. Siellä tuskin annetaan asuntoa pääkaupungista tai muusta kaupungista joka tulijalle.

Ja jos sattui talous nousemaan Trumpin edellisellä kaudella ja jos sattui olemaan rauhanaika, niin ei ymmärretä, että oli sattumaa eikä Trump noihin vaikuttanut. Mutta jollain tavalla nuo antavat selityksen, että miksi kukaan kannattaa ko. ukkoa. On sentäs joku peruste, kun mietitytti, että onko järki kokonaan kadonnut noin puolelta kansakunnasta.
 
kotte

Hyperaktiivi
En ole millään tajunnut enkä jaksanut varsinaisesti selvittää, että miten republikaanit voivat kannattaa tuollaista idioottia, niin jos nuo linkin arviot pitävät paikkansa, niin valaisi asiaa kyllä.
Republikaanit ovat kiinnostuneita Trumpin nimeen vannomisesta täsmälleen niin kauan, kuin tämä vetää riittävästi äänestäjiä ja muuta tukea auttamaan senaatin täytevaaleissa, edustajainhuoneen vaaleissa ja antaa puolueelle etulyöntiaseman virkanimityksiin. Kysymysmerkkejä voi nousta siinä vaiheessa, jos herraan liittyvät rasitteet ja riskit kasvavat liiallisiksi, mutta asiaan perehtymätöntä laiskaa narsistia on suhteellisen helppo ohjailla aina tarpeen mukaan, jos tärkeämmät päämäärät alkavat jäädä sekamelskan jalkoihin. Systeemi on vuosisatojen saatossa niin kiveen hakattu (mm. sodissa ja pitkässä sisällissodassa toimintakulttuurin ohella), että lakimiehet kumminkin vetävät lopulta voiton aikamoisista anarkistis-diktatorisista pyrkimyksistä.
 
tet

Hyperaktiivi
Republikaanit ovat kiinnostuneita Trumpin nimeen vannomisesta täsmälleen niin kauan, kuin tämä vetää riittävästi äänestäjiä ja muuta tukea auttamaan senaatin täytevaaleissa, edustajainhuoneen vaaleissa ja antaa puolueelle etulyöntiaseman virkanimityksiin.

Tuossa on tietysti se ongelma, että Trump ei ole hirveästi voittanut vaaleja. Vuonna 2016 voitti sen tarvittavan, eli valitsijamiesvaalin, kokonaisäänimäärässä jäi kakkoseksi. Senaattiin ja edustajainhuoneeseen tuli miinusta republikaaneille tuolloin, tosin enemmistö piti. Sitten 2018 meni edustajainhuone demokraateille, ja osavaltiovaaleissa demokraatit voittivat myös selvästi. Vuonna 2020 hävisi pressanvaalit, kongressin tilanne pysyi entisellään, osavaltiotasolla isoja voittoja demokraateille. Ei miehen track record ole kovinkaan kaksinen tähän asti, mutta jostain syystä häneen uskovia löytyy. Paino sanalla uskovia, koska vahvasta henkilökultista on kyse. Pohjois-Koreastakin löytyy Kimiin oikeasti uskovia valtavat määrät.

USA:n vaalit ratkaisee aina talous, ei mikään muu. Nyt näyttää siltä, että iso osa porukasta vähät välittää, millainen kaistapää maata johtaa, kunhan lompakko paksunee. Vaikka meitä huolettaa Trumpin ulkopolitiikka, jenkkiäänestäjää se ei voisi vähempää kiinnostaa.
 
kotte

Hyperaktiivi
Trump kehuu Orbania. Molemmat Putinin talutusnuorassa.
Trump kehuu sellaisia, joihin ei usko voivansa vaikuttaa ja nälvii sellaisia (yleensä periaatteessa ystävällismielisiä ja yhteistyöhaluisia), joiden toimintaan uskoo voivansa vaikuttaa (omaksi edukseen). En tiedä, edistääkö tuo asioita, mutta T. vaikuttaa uskovan tuohon reseptiin, joka vaikuttaa ylimielisen toimintamallilta.
 
Husky

Hyperaktiivi
Ei saa kaverille olla ilkeä, mutta huomasitteko kun vakavasti otettavan uutistoimiston toimittaja sanoi radiossa ja TV:ssä ainakin 5 kertaa noita repulikaaneiksi?

Jos ne äänestää Trumpin pressaksi niin pistän paremmaksi ja alan käyttää termiä ripulikaani!
 
jarkko_h

Trump pn kehunut Putinia vahvaksi ja älykkääksi johtajaksi. Samalla linjalla on Trump jr. puolustaessaan Putinin sotaa.

Tämmöisen maan on vahva ja älykäs johtaja luonut:
Trump ja venäläiset
 
Viimeksi muokattu:

kotte

Hyperaktiivi
^Sen lauluja laulat, jonka leipää syöt -- jos joudut anelemaan etkä voi vain ottaa (pätee myös Mr. Orbaniin).
 
Espejot

Hyperaktiivi
Trump pn kehunut Putinia vahvaksi ja älykkääksi johtajaksi. Samalla linjalla on Trump jr. puolustaessaan Putinin sotaa.

Jokainen nojaa siihen puuhun mihin haluaa, vapaa valinta jne. Lopputulos luetaan sitten historian kirjoista ja kaiketi kaikki saavat ansionsa mukaan sillä tuskin kukaan uskoo kohtaloon. Mutta aina ei voi onnistua.
 
tet

Hyperaktiivi
Ei saa kaverille olla ilkeä, mutta huomasitteko kun vakavasti otettavan uutistoimiston toimittaja sanoi radiossa ja TV:ssä ainakin 5 kertaa noita repulikaaneiksi?

Jos ne äänestää Trumpin pressaksi niin pistän paremmaksi ja alan käyttää termiä ripulikaani!

Olen huomannut jo kuukausia sitten, että von Bonsdorff käyttää moista hauskaa ilmaisua. Tai siis oikeasti puhuu niin nopeasti, että kirjaimia putoaa pois, ei tuo ole ainoa sana josta niitä hänellä puuttuu. Mutta hauskan kuuloinen nimitys kaiken kaikkiaan, ehdoton suosikkini myös. :D
 
fraatti

Hyperaktiivi
Trump says he would encourage Russia to ‘do whatever the hell they want’ to any NATO country that doesn’t pay enough

Edit suomeksi

Viimeksi muokattu:

fraatti

Hyperaktiivi
On siinä kyllä mies täynnä vihaa
20240211_075410.jpg
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

Espejot

Hyperaktiivi
Niin, pitäisikö tässä miettiä onko joku mennyt "hieman" pieleen koska löytyy niin paljon ihmisä jotka antavat äänensä Trumpille ja mitä se "joku asia" on. Miksi keskiluokka kääntää selkänsä demokratialle...
 
Viimeksi muokattu:

tuna

Vakionaama
Niin, pitäisikö tässä miettiä onko joku mennyt "hieman" pieleen koska löytyy niin paljon ihmisä jotka antavat äänensä Trumpille ja mitä se "joku asia" on. Miksi keskiluokka kääntää selkänsä demoratialle...
Miksi siis?
Väitän että kyse on vain psykologisesta vedättämisestä, kaiken ikäväksi koetun niputtamista syylliseksi valitun niskaan, eikä mistään konkreettisesta mitä voisi löytää yhtään rationaalisuutta säilyttäen. Ainahan elämässä on joutunut ponnistelemaan itse kukin. Aina löytyy ongelmia joihin tökkimällä saadaan katkeruus yltymään. Raha on tiukassa, hinnat nousevat jne, sitähän se aina on.
 
Viimeksi muokattu:

Husky

Hyperaktiivi
Siis mitä ihmettä tuo nyt meinaa kun on näin sanonut IS:n mukaan

– Aleksei Navalnyin äkillinen kuolema on saanut minut yhä enemmän tietoiseksi siitä, mitä maassamme tapahtuu. Se on hidasta, tasaista etenemistä, jossa väärät radikaalivasemmistopoliitikot, syyttäjät ja tuomarit johtavat meitä tuhoon, Trump kirjoittaa päivityksessään

Eikö tuo nyt ala olla niin s@#€%€nmoista sekoilua että ei kai nyt kukaan voi tuota äänestää:huh2:
 
Eihän tuossa ole mitään uutta. Trump puhuu aina vain itsestään, ei mistään muusta. Lähti lause mistä tahansa, vaikka Navalnysta kuten tässä, niin se kääntyy häneen itseensä jossain kohtaa lausetta. Jopa vuosittaisella rukousaamiaisella Trump onnistui presidenttikaudellaan puhumaan vain itsestään, kun yleensä presidentti käsittelee niissä puheissa aivan muita kysymyksiä. Tuon pahempaa narsistia ei ainakaan demokraattisten valtioiden johdossa ole koskaan nähty.
 
Husky

Hyperaktiivi
Miksei Kamala Harris sopisi ehdokkaaksi Bidenin tilalle?

Varapressako se nyt on ja oikea massahurmaaja ja suosittu.
Kannattaisi vaihtaa ehdokas, kun B sekoilee ihan liikaa eikä tule siksi valituksi.
 
katve

Aktiivinen jäsen
Eihän tuossa ole mitään uutta. Trump puhuu aina vain itsestään, ei mistään muusta. Lähti lause mistä tahansa, vaikka Navalnysta kuten tässä, niin se kääntyy häneen itseensä jossain kohtaa lausetta. Jopa vuosittaisella rukousaamiaisella Trump onnistui presidenttikaudellaan puhumaan vain itsestään, kun yleensä presidentti käsittelee niissä puheissa aivan muita kysymyksiä. Tuon pahempaa narsistia ei ainakaan demokraattisten valtioiden johdossa ole koskaan nähty.
Äärimmäisen herkkähipiäinen on. Vuosia sitten somessa jonkun puolituntemattoman näyttelijän kanssa riiteli. Tasapainoinen johtajahenkilö tuskin käyttäisi aikaa. Ihan absurdia että maailman mahtavimman valtion päämies jaksaa tuollaista värkkäystä tehdä
 
Husky

Hyperaktiivi
Taitaa tuokin olla mennyttä, jos on joskus noin ollutkin?
En juuri seuraa Usan politiikkaa, että voihan olla mennyttä.
En ole huomannut mitään skandaalintynkää tms ja ajattelin että olisi suosittu demokraatillisesti ajatteleville. Jos heitä aikoo olla menemättä äänestämään, kun pitävät Bideniä liian seniilinä.

Ikävä sanoa, mutta tulee Kekkosen viimeinen vuosi mieleen ja jotkut puheenpidot :(
 
tet

Hyperaktiivi
Ikävä sanoa, mutta tulee Kekkosen viimeinen vuosi mieleen ja jotkut puheenpidot :(

Kyllä, sekä Bidenista että Trumpista. Samalla tavalla Trump sekoilee sanoissaan, puhuu vääristä ihmisistä siinä missä Biden väärästä maasta. Ja juuri pari päivää sitten Trumpilla meni aivot täysin solmuun, puhe katkesi kesken lauseen ja suusta tuli ulos pelkkää mongerrusta.
 
kotte

Hyperaktiivi
En ole huomannut mitään skandaalintynkää tms ja ajattelin että olisi suosittu demokraatillisesti ajatteleville.
Lehdissä taannoin kirjoiteltiin, että Harris on osoittautunut odotettua näkymättömämmäksi tai passiivisemmaksi varapresidenttinä ennakko-odotuksiin nähden. Hänhän oli aikaisemmin ollut poikkeuksellisen näkyvä erilaisten yksilön oikeuksien ajajana.
 
Mikki

Hyperaktiivi
Mistä kumpuaa ajatus, että USA:ssa haaveillaan jostain länsi- ja itärannikon "älymystön" viheraatteista? Siinä rannikoiden välissä on melkoinen junttila, ja Trumpin viestit uppoaa hienosti sinne.

Popcornit vain esille jo.... Trumpin season 1 päättyi aikamoiseen kliimaksiin, joten Season 2 avajaisista voi odottaa myös jotain dramaattista. Veikkaan että ainakin Trump ensitöikseen armahtaa itsensä kaikista syytteistä :)
 
Husky

Hyperaktiivi
En tiedä onko Bidenin sekoilut jotenkin ihmeellisesti enemmän mediaa kiinnostavia, kun monesti esim Ylen radiouutisissa ollut Bidenin sanasekoilut ja TV-uutisissakin ja muut mediat päälle lukemattomia kertoja tullut vastaan. Mutten muista kertaakaan törmänneeni Trumpin tuollaisiin sekoiluihin.

Eikä suomalaisessa mediassa mielestäni paljoa ole noita Trumpin kaspapuheita (siis kun suoltaa hölynpölyä tarkoituksella). Natovihapuheesta on ollut, muttei mielestäni paljoa muuta.

Tuntuisi puolueelliselta uutisoinnilta ellei kyseessä olisi suomalaiset mediatalot.
 
Husky

Hyperaktiivi
En ole saanut itselleni selväksi mitä hittoa tuo Orban oikein pelaa. Haluaako saada Venäjän naapurivaltioksi? Eikö ole muistissa 50-luvun väkivaltainen alistaminen ja myöhempikin "vapaus" vielä mielessä? Haluaako Valkovenäjäksi siis ihan tosissaan?
 
Vai onko kuin Turkissa että haluaa pelimiehenä poimia kirsikoita molemmista leireistä? Vaikuttaa kylläkin idän agentilta. Tiedä millainen omaisuus jo nyt mutta vaarallisia ideologiset ihmiset eli henkilöt joita ei rahalla voi ostaa. Tai ehkäpä voikin eli nykyinen omaisuus ei riittävä vaan halutaan satumaisia rikkauksia, mikään ei ehkä riitä
 
Tila
Keskustelu on suljettu.
Back
Ylös Bottom