Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Riippuu säilytyspaikasta. Entistä 970:stä säilytin ulkona ja kohtuullisen jatkuvasti jäätyi torven juuresta vähintään. Heittolippa ei niin usein. 760 on nyt ollut sisällä, kun mahtuu paremmin. Siinä ei
mitään juuttumisia. Eli lämmin kone kun sulattaa lumet ja loskat, niin kyllä jäätyminen on haittana just ulkosäilytyksessä. Teflon spray on kätevä.
Onko kääntö vaijerilla? Jos on niin ulkokuoren ja vaijerin välissä on kosteutta joka jäätyy. Tyypillinen vika myös autoissa. Autoissa apua ei tule kuin vaihtamalla vaijerin.Joo, 760 ulkosäilytyksessä. Nyt vaan eka talvi kun tuntuu jäätyvän useammin, vaikka samalleen puhdistanut aina.
Nyt ei vaan lähtenyt torvi kääntymään vaikka reilu 40min tein sillä lumitöitä.
Asun vielä pohjoisessa, niin täällä pakkasia ollut myös muina talvina.
Niin se vaan kiinan ihme puski tiensä noin puolimetriseen tiiviiseen umpihankeen. Ei nyt ihan vaivatta mutta kuitenkin, tunnissa syntyi muutama kymmenen metriä käytävää pari taukoa pitäen. Vain korkeammissa kasautumissa piti hieman lapiolla pehmittää. Pyörien pitohan se tuossa on rajoittava tekijä, ketjut olisivat varmaan auttaneet. Hyvän kokoinen peli tälle pihalle, eikä liian raskas. Hyvin heittää kymmenisen metriä eikä tukehdu, siihen varmaan auttoi myös linkopesän ja kourun silikoneeraus sekä EU-käpäläsuojan poisto kourusta jo kasausvaiheessa. Kiinan sytytystulpankin vaihdoin heti hyllystä löytyneeseen japanialaiseen.Minäpä edellisen 30-40cm tuiskun jälkeen päätin että nyt sattana saa riittää tämä äheltäminen. Ostin juuri tuon, vielä tänään saa halavalla.
![]()
Lumilinko Statt Avalanche S6000, 4,2 kW, 60 cm 699,99
Statt Avalanche S6000 on 4,2 kW moottorilla varustettu itsevetävä lumilinko, joka tuo helpotusta lumitöiden tekoon. Lumilingon 60 cm työleveyden ansiosta lumilinko sopii keskisuurten alueiden lumitöihin.www.verkkokauppa.com
Olen ehtinyt vain koota ja hieman testata. Syö lunta ja heittää nuoskaakin komeasti ja kauas, huomenna yritän tuikata umpihankeen käytäviä. 5,5hp kuulostaa vähältä, mutta ei se ole sitä. Teho ei lopu, ongelmat liittyvät pyörien sutimiseen ja melko kevyen koneen kiipeämiseen. Varmaan ajotekniikassanikin on vielä parantamisen varaa. Toistaiseksi vaikuttaa hintansa väärtiltä jos koko pihalle piisaa.

Vaijereihin saa apua myös puhaltamalla paineilmaa ja välillä öljyä mukaan. Kohtuu sotkua saattaa nousta toisesta päästä, jos menee läpi asti. Hondan torvenkääntö on hammasrattaalla ja heiton lippa vaijerilla. Molemmat moottorit on suojakannen alla torven vieressä. Torven ja tuon konepellin väliin tulee syvä kanava, johon lumet soseentuu hienosti lämmön kanssa ja kun kone seisoo ulkona, niin hienosti jäätyy, jos ei jo käytön aikana kerkiä kunnon pakkasilla.Onko kääntö vaijerilla? Jos on niin ulkokuoren ja vaijerin välissä on kosteutta joka jäätyy. Tyypillinen vika myös autoissa. Autoissa apua ei tule kuin vaihtamalla vaijerin.
no nostivat hintaa verkkokaupassa satasella ( tarjous meni ohi) oli jo ostokorissa mutkun mutkun. Neljäs talvi tätä vatvotaan kun mikään ei vituta niin paljon kun paskan vehkeen hommaaminen. Nyt on pakko myöntää että tällä selällä ei kolata ( se loppu liike kai sen aiheuttaa se kolan tyhjentämis rykäys) ja ne traktori kuskit kun ei kerkee pahimmilla myräköillä tänne kun viimeisenä kun ollaan niin sivussa, no toisaalta kohta on aikaa sitä aurausta odotellaNiin se vaan kiinan ihme puski tiensä lähes puolimetriseen tiiviiseen umpihankeen. Ei nyt ihan vaivatta mutta kuitenkin, tunnissa syntyi muutama kymmenen metriä käytävää pari taukoa pitäen. Vain korkeammissa kasautumissa piti hieman lapiolla pilkkoa. Pyörien pitohan se tuossa on rajoittava tekijä, ketjut olivat varmaan auttaneet. Hyvän kokoinen peli tälle pihalle, eikä liian raskas. Hyvin heittää kymmenisen metriä eikä tukehdu, siihen varmaan auttoi myös linkopesän ja kourun silikoneeraus sekä EU-käpäläsuojan poisto kourusta jo kasausvaiheessa. Kiinan sytytystulpankin vaihdoin heti hyllystä löytyneeseen japanialaiseen.
Olen hinta-laatusuhteeseen tyytyväinen jos nyt kestää jotenkin, kyllä tämä ihan kone on eikä lelu. Pitääpä huomenna ajella vielä parikyt metriä tuota käytävää...
![]()
Lumilingon kanssa pitää olla varovainen kun ajaa kovaan lumeen/ isoon kiveen tai isoon jääpalaanNyt on pakko myöntää että tällä selällä ei kolata ( se loppu liike kai sen aiheuttaa se kolan tyhjentämis rykäys)
Mulla oli aikaisemmin Honda HS 970 sähköstartilla ja sähköllä kääntyi torvi ja heitto. Kahvakääntöjä ei ollut ja kohtuu rohjake se oli käyttää. Akku tuppasi olemaan kaikkea muuta kuin huoleton ja lähti kuitenkin kevyesti vetämällä käyntiin. Nyt löysin käytännössä ajamattoman HSS 760 AET, eli ilman sähköstarttia ja saa olla miettimättä koko akku hommia, niin on hyvä juttu. Tämän pystyy vetämään vaikka mummo käyntiin, kun on niin kevyt ja lähtee joka kerta ekalla, jos muistaa vetää ryypyn päälle. Vaikea ainakin omasta mielestä on suositella ottamaan sähköstartti versiota, kun se tietää vain lisää painoa ja huollettavaa. Ainakin hintaan startti vaikuttaa jo reippaasti ja ilmankin pärjää todella mainiosti. Tilanne on toinen, jos joku vaiva estää kevyenkin käynnistysliikkeen tekemisen. Jos on kattellu jo, että linko maksaa 4000 €, niin sitten on jo asennoitunut, että ottaa hydrostaattivetoisen. Halvin hydro pyörillä on 3000 € ja teloilla 3500 €. Takaisinmaksuajoista en tiedä, mutta ittellä ensisijainen tarkoitus on säilyttää henki ja toissijaisesti hermot ja muu terveys, niin siksi linko vielä traktorin lisäksi. Aika vauhdikkaasti häviää käytetyt Hondan uudemmat telalingot vaikka kovempiakin hintapyyntöjä ollut. Joten ei se totaalisesti ole rahan tuuleen heittämistä kuitenkaan noiden kanssa.Lumilinkona Honda tai Yamaha teloilla kiinnostaisi, toki n.4k€ hinta on sellainen että laitteella olisi lähes pakko linkoilla muutakin kuin omaa pihaa että se edes joskus tienaisi hintansa. Yamahassa vissiin vuoden pidempi takuu, mutta muuten esim. Honda HSS 760A ET ja Yamaha YT 660 E lienevät ominaisuuksiltaan melko samanlaisia?
Kokeile säätää tyhjäkäyntiä aavistus isommalle, jos säilytät ulkona. Mulla on myös pikkuisen isommalla ja kun vetää ryyppyvaijerilla ilman kuristukset päälle, niin kurkku on vähän isommalla jo valmiiksi. Ryyppy päällä käynti on sitten todella vaivalloista, mutta heti työntämällä ryypyn pois toimii loistavasti. Ja aina ensimmäisellä lähtee tulille.Itellä kans käsikäynnistys, lähtee helposti käyntiin. Ei kylläkään käytännössä ikinä ekalla. Yleensä kovemmalla pakkasella kolmannella ja lauhemmalla toisella.
Mielestäni sähköstartista Hondalla maksaa turhasta.
@pröö jos ajat tommoseen kiveen lingon missä jo kroppa kärsisi, taitaa jo linko olla melko paskana. Noissa on katkopultit, jotka katkeaa jos ajat kiveen tai muuhun.
Ikinä ei olla purettu eikä näköjään tulla purkamaankaan ennen kuin pitää siirtää tai vaihtaa uuteen.
Ja ne halvat bensaletkut niistä voi irrota vaikka mitä töhnää joka jaa sinne kaasarin pohjalle ja saattaa tukkia suuttimia ja neulaventtiinlin.Eikös jotkut kiinakaasarit tukkeennu myös jostain muhjusta joka irtoaa itse kaasarista? Joskus olen kuullu jossain laitteissa tälläisestäkin.
marinoolit nykyään niin turhia kun se bensa :ssa on jo yli 50% viinaa. Niin imuilma vuodothan voi kätevästi tarkistaa ruikkimalla jarru kliineri tai startti pilottia sinne oletetun vuotoilman kohdilleVettä bensan joukossa tai imuilma vuoto tai tyhjäkäynti säätö/suutin.
Ekaan ratkaisu: puoli plo marinol tai sinol (ei geeli)
Tarkasta ettei joku näkyvä muoviosa ole rikkoutunut imupuolella.
Onko tuossa jonkinlainen polttoainehana (letkussa) ja mahdollinen suodatin tankin sisällä? Monissa pienkoneisssa on oman kokemukseni mukaan ollut usein vikana, että polttoaine vain ei pääse virtaamaan kunnolla kaasuttimen uimuriventtiilille. Tosin tietyn tukkeutumisrajan jälkeen ei ryypytyskään enää auta tilanteeseen.Kaasari puhdas sisältä eikä muutenkaan mitään vikaa löytynyt mistään. Tiedän sitten olisiko kuitenkin ollut roska jossain. Polttoaineen eikä ilmasuodatinta tässä laitteessa näytä olevan ollenkaan.
Ei ole tullut polttoainehanaa eikä suodatinta vastaan. Tankin alle jonnekin meni kaasuvipu ja siellä jossain lienee joku mekanismi myös mikä lisää koneeseen jengaa jos se alkaa puutumaan. Tankissa sisällä ei ollut kuin joku musta tatti sisällä ja tuumailin että mahtaako tuon reunoilta polttoaine lähteä eteenpäin. Tankki oli vähän edessä että olisi päässyt näkemään tarkemmin että miten tuo pelittää mutta mielenkiinto purkamiseen loppui aikaisemmin.Onko tuossa jonkinlainen polttoainehana (letkussa) ja mahdollinen suodatin tankin sisällä? Monissa pienkoneisssa on oman kokemukseni mukaan ollut usein vikana, että polttoaine vain ei pääse virtaamaan kunnolla kaasuttimen uimuriventtiilille. Tosin tietyn tukkeutumisrajan jälkeen ei ryypytyskään enää auta tilanteeseen.