Keskustelua PKS ja Omavoima Priima sähkötuotteista

mokin

Aktiivinen jäsen
Noissa näkyi olevan myös mahdollisuus lukita 50%, kesäajaksi ainakin mielenkiintoinen ja miksei myöhemmäksi.
 
Enhancer

Tulokas
Helpottaa nyt, kun alkaa tulla kvartaaleja joista näkee oman toteutuneen kustannuksen.

Automaatiota on kaikkien lattiatermostaattien verran, 2 sähköautoa, lämminvesivaraaja ja tarvittaessa ilmalämpöpumppukin.

Helmi-, ja maaliskuussa ei riittänyt kulutusvaikutus paikkaamaan liian kalliin kiinnityksen (9,1snt/kWh) tuomaa tappiota, joskin tammikuu mukaanlukien jäin vielä voiton puolelle. Alle 7snt/kWh. pitää Q1 mennä, että kannattaisi lukita käytännössä, ja Q4 johonkin 5,5snt/kWh.

Riippuu toki hiukan myös vaihtelun määrästä, itsellä nyt sähkönkäytöstä vajaa 80% yösiirron aikaan ilman että päivällä tingitään mistään.
 
anzu

Jäsen
Oon PKS:n asiakas ollut huhtikuun alusta ja tuli tehtyä jo aika kauan sitten huhti-touko-kesäkuulle kiinnitys. Nyt kun huvikseen katsoin tähänastisia kulutustietoja, niin PKS:n tietojen mukaan mulla olisi kulutusvaikutus plussalla 0,2 senttiä. Kun Fingridistä hain tiedot ja laitoin liukuriin, niin tuli eri summa, elikkä kulutusvaikutus olisi miinuksella 0,3 senttiä, elikkä tässä on nyt 0,5 sentin ero. Aikajakso ja kulutusmäärä kWh ovat samat, mutta tuo kulutusvaikutus ei kyllä täsmää. Osaatteko sanoa mikä tässä mättää?
 
Husky

Hyperaktiivi

En ole vielä analysoinut yhtään PKS:n tietoja, mutta voisiko olla PKS:n marginaali (jota muut yhtiöt eivät peri eli ilmoita KV keskihintaa alakanttiin) 0.45s/kWh kyseessä?
 
anzu

Jäsen
En ole vielä analysoinut yhtään PKS:n tietoja, mutta voisiko olla PKS:n marginaali (jota muut yhtiöt eivät peri eli ilmoita KV keskihintaa alakanttiin) 0.45s/kWh kyseessä?
Ei mielestäni selity tuolla. Marginaali oli vielä lisäksi laskelmassa. Toki tuota kulutusvaikutusta lopullisesti tarkastellaan vasta kun kuukausi on lopussa mutta ajattelin huvikseen katsoa muutaman ekan päivän osalta missä mennään.
 
anzu

Jäsen
kannattaa tsekata että PKS raportissa on jokaisen päivän kulutustiedot. Itseltä puuttuu 2.4
Mulla puuttui 1.4. mutta muut päivät mukana ja otin fingridin raportin kanssa niin että jätin 1.4. pois. Mutta ootellaanpa tässä että kuukausi etenee, josko alkas näyttää samoja. Ylipäätään vähän harmittaa että tuli otettua tuo PKS:n kiinnitys. Pelkällä pörssilllä olisi tämän kevään päässy varmaan halvemmalla.
 
huugo

Vakionaama
josko alkas näyttää samoja. Ylipäätään vähän harmittaa että tuli otettua tuo PKS:n kiinnitys. Pelkällä pörssilllä olisi tämän kevään päässy varmaan halvemmalla.
Millainen kiinnitys?

Jos haluat halpuutta niin puhdas pörssi kuukausimaksuttomia hakien on se tapa. Jos haluaa riskiä pois, niin sit kiinnitys. Mutta kiinnityksellä hinta. Oma tulkinta n 1c/kwh
 
anzu

Jäsen
4.99 senttiä on mun kiinnitys huhti-touko-kesä, että ei onneksi sen pidempi kiinnitys. Tein sen joskus pari kuukautta sitten kun silloin en uskaltanu pelkälle pörssille siirtyä. Nyt vaan pörssin keskihinnat näyttää paljon edullisimmille.
 
tj86430

Vakionaama
Yleisesti ottaen kun riski siirtyy kuluttajalta myyjälle kuluttajan maksama hinta nousee ja päinvastoin. Toki täälläkin on niitä jotka kertovat muuta.
 
jussipa

Aktiivinen jäsen
4.99 senttiä on mun kiinnitys huhti-touko-kesä, että ei onneksi sen pidempi kiinnitys. Tein sen joskus pari kuukautta sitten kun silloin en uskaltanu pelkälle pörssille siirtyä. Nyt vaan pörssin keskihinnat näyttää paljon edullisimmille.
Just ne kuukaudet jolloin pörssisähkö yleensä halvimmillaan tulvista ja kevään tuulista johtuen.
 
Husky

Hyperaktiivi
Missähän se oli se keskustelu missä jollakin 10v jänteellä puhuttiin pörssi vs kiinteät.
Oli se ns enimmäkseen niin että pörssi halvempi mutta oli siinä tilastossa vähän soraääntäkin.
Ei tietenkään voi näitä kasinovuosia vain verrata, missä kiinteät älyttömällä tasolla. Eikä voi liian lyhyellä jänteell verrata muutenkaan.

Ja eri asia: jos KV:ta ajattelee niin oliko toisessa ketjussa vitosella alkavaa 6kk elokuu helmikuu, ettei kai se ihan varma ole elokuun huoltokuukausi huomioiden, että tuo on huonompi kuin pörssi tuon aikaa?
Tämä siis lähiajan pohdintaa eli ei tuota pörssi vs kiinteä.
 
Viimeksi muokattu:

-Teme-

Vakionaama
vuonna 2023 elokuun pörssin keskihinta oli yllättävän korkea 8.227snt/kWh, eli yli kaksinkertainen heinä- ja syyskuun hintaan joka oli 4.085snt/kWh
 
Missähän se oli se keskustelu missä jollakin 10v jänteellä puhuttiin pörssi vs kiinteät.
Oli se ns enimmäkseen niin että pörssi halvempi mutta oli siinä tilastossa vähän soraääntäkin.

Kymmenestä vuodesta tiedä, mutta tämän talon toteutunut oma spot ka sis. marginaali olisi neljältä vuodelta lähes 10snt/kWh.
KV -0,08snt/kWh. Eli pörssisähkö on ollut varsin hintavaa neljän vuoden ajalta.

Eipä tuon neljän vuoden ajalta kovin ihmeellisiä kiinteitä, tai hintalukittuja KV soppareita vaadita, tai vaadittu, että pääsi halvemmalla.
 
tj86430

Vakionaama
Ilman muuta jos tietää etukäteen miten hinnat kehittyvät niin säästää. Silloin toki kannattaa sijoittaa pörssiinkin, nopsasti tulee miljoonaomaisuus.

Jos huhtikuussa 2020 otti vaikka vuoden sopparin ja huhtikuussa 2021 sitten kahden vuoden ja huhtikuussa 2023 melkeinpä mitä tahansa niin varmasti keskihinnaksi tuli paljon vähemmän kuin pörssissä.

Sitten jos ei tiedä hintoja etukäteen onkin vähän vaikeampaa.
 
Lauri H

Aktiivinen jäsen
Itse olen verranut jälkikäteen pörssihintaa sopimuksentekohetkellä saatavilla olleisiin kiinteisiin määräaikaisiin ja kulutusvaikutuksellisiin ja todennut omalla kohdalla, että pörssisähköllä mahdollisesti saatavat säästöt ovat olleet sen verran pieniä, ettei niiden takia kannata turhaan ottaa riskiä.
 
Samppa

Ylläpitäjä
Ylläpidon jäsen
Kymmenestä vuodesta tiedä, mutta tämän talon toteutunut oma spot ka sis. marginaali olisi neljältä vuodelta lähes 10snt/kWh.
KV -0,08snt/kWh. Eli pörssisähkö on ollut varsin hintavaa neljän vuoden ajalta.

Eipä tuon neljän vuoden ajalta kovin ihmeellisiä kiinteitä, tai hintalukittuja KV soppareita vaadita, tai vaadittu, että pääsi halvemmalla.
2020-2023 pörssisähkön keskihinta on ollut 9.44s/kWh, mutta jos siitä ottaa pelkästään poikkeusvuoden 2022 pois, niin kolmelle vuodelle jää keskihinnaksi enää 6,22s/kWh. Näin kärjistäen siis kaikki yli tämän hinnan olevat kiinteät tai ka lukitut sopimukset ovat ylihintaisia ;-)

Itse menin alkukesän 2020 - alkukesän 2023 täysin kiinteällä 3,95s/kWh sopimuksella, jolla kyllä jo reilumminkin säästi pörssiin verrattuna. Sen jälkeen olenkin kiinnityksillä lähinnä hävinnyt, marraskuu oli poikkeus. Nyt kolme kuukautta mennään taas 3,616 kiinnityshinnalla, joka varmaan tulee olemaan siinä rajoilla että pärjääkö vai häviääkö sen kanssa. Kiinnityksessä pitää lähinnä kytätä oikeaa hetkeä ja harvoin on mahdollista isommin pärjätä ja isot hintapiikit iskee edelleen rahallisesti yhtä kovaa kuin puhtaalla pörssisähköllä (kulutusvaikutuksen kautta). Kunhan kiinteähintaisia saa taas järkevään hintaan, niin ehkä se voisi tässä talossa olla fiksuin. Mutta pitäähän noita harrastuksia olla, automaatio ja "hintaoptimoinnit" sen kautta on hyvä harrastus. Tähän harrasteeseen sysäsi aikoinaan tuon halvan kiinteän sopparin päättyminen ja on tuo automaatio tuonut mukanaan tosi paljon muitakin hyötyjä.
 
Viimeksi muokattu:

tj86430

Vakionaama
Mikä poikkeusvuosi?
Maksaa ne laskut pitää myös poikkeusvuosilta.

Ja kuka sanoi, ettei niitä poikkeusvuosia tule jatkossakin?
Varmasti tulee.
Toki, ja se joka osaa haistaa ne etukäteen ja tekee esim. kahden vuoden sopparin juuri ennen poikkeusaikoja voittaa. Se taas jonka kristallipallo on himmeämpi ja jonka soppari esim. päättyy juuri hintojen ollessa korkeimmillaan häviää.

Edelleenkin paras tapa hyödyntää kykyään nähdä tulevaisuuteen, jos sellainen kerran on, on sijoittaa pörssiin.
 
Samppa

Ylläpitäjä
Ylläpidon jäsen
Mikä poikkeusvuosi?
Maksaa ne laskut pitää myös poikkeusvuosilta.

Ja kuka sanoi, ettei niitä poikkeusvuosia tule jatkossakin?
Varmasti tulee.
Lähinnä kommentti koski tätä alla kirjoittamaasi:
Eli pörssisähkö on ollut varsin hintavaa neljän vuoden ajalta.
Tämähän ei pidä paikkaansa, vaan pörssisähkö oli hintavaa vain yhden vuoden ajalta (2022), jolloin solmitut määräaikaissopimukset olivat pääsääntöisesti vielä hintavampia ;-) Eli myös tuon vuoden osalta pörssisähkö tuli paljon halvemmaksi kuin jos otti samana vuonna parin vuoden määräaikaisen yli 20s/kWh hinnalla, joita tuolloin ilmeisesti myös paljon otettiin. Poikkeusvuonna hinnat ovat kalliit niin pörssissä kuin määräaikaisissa. Ei voida sanoa, että kun pörssisähkö on kallista, niin määräaikaiset olisivat halpoja. Kyllä se halpa määräaikainenkin soppari pitää tehdä ennen kuin hinnat on korkealla. Vai mikähän mahtaa olla neljän vuoden ajalta määräaikaisten soppareiden keskihinta? Epäilen että enemmän kuin pörssin keskihinta samalta aikaa, mutta tuo on sen verran hankalampi laskea, että en ala sitä nyt laskemaan.

Fiksuinhan otti sen pitkähkön määräaikaisen sähkösopimuksen kiinteällä hinnalla heti koronan alkuvaiheessa, kun hinnat kävivät jonkin aikaa melko halpoina. ;D
 
Viimeksi muokattu:

rawpower

Näinhän se oli. Lumpeen 4.95 0€kk alkamaan marraskuussa 2021 24kk. se oli kyllä hyvä diili. Talvikaudellakin sähkön myynti noin 50€/kk.
 
Jaa? No, noin 5cnt tasolla on kyllä mulla mennyt tuon neljän vuoden osalta kiinteillä sopimuksilla n. 3,5 vuotta.
Viimeisin syksy/talvi ja alkukevät mennyt hintakiinnitetyllä kulutusvaikutteisella, edelleen halvemmalla kuin pörssisähköllä olisi maksanut.
 
Minkälaiset kiinnitykset olet saanut maalis- ja huhtikuulle?

vahdoin koko vuodeksi saman hinnan 7,46 + marginaali, normaalina leutona talvena se olisi sähköyhtiön mielestäkin tuottanut saman summan rahaa kuin erilliset vuodenaikaiset kiinnitykset. Samaan päätyi myös omat laskelmani.

Nyt sen sijaan talvi oli paljon ankarampi kuin moni oletti, joten kovemman kulutuksen kuukausilta sai "kotiin päin" suhteessa enemmän, kuin kevät/kesäkuukausina menettää hieman kalliimpana hintana. Kesällä kulutusta ei ole juuri nimeksikään, joten ei pörssin mahdollisilla halvoilla hinnoilla ole paljon mitä kuroa kiinni (max muutama euro/kk), hintakiinnitys on johdossa siinä määrin.

Parasta on, että vuosittainen hinta on suunnilleen samaa tasoa kuin pörssillä, tai halvempi, ja siihen vielä kaupan päälle "vakuutus" pörssin keulimisia vastaan.
 
Husky

Hyperaktiivi
Kuittaukseen, että pitäisi mennä osakepörssiin: sitä on turha murehtia - siellä on oltu pitkään ja suht isolla panoksella.
Sähköpörssiin sen sijaan ei ole etenkään viime talven jälkeen luottoa. Pari lyhyttä epäonnistunutta sähköpörssikokeilua takana (ei niissä euroja ole kyllä palanut). Voihan ehkä luotto tulla sähköpörssiinkin vielä, katsotaan nyt.
 
jarkko_h

Vakionaama
Nyt sen sijaan talvi oli paljon ankarampi kuin moni oletti, joten kovemman kulutuksen kuukausilta sai "kotiin päin" suhteessa enemmän, kuin kevät/kesäkuukausina menettää hieman kalliimpana hintana. Kesällä kulutusta ei ole juuri nimeksikään, joten ei pörssin mahdollisilla halvoilla hinnoilla ole paljon mitä kuroa kiinni (max muutama euro/kk), hintakiinnitys on johdossa siinä määrin.

Täällä tämän vuoden keskiarvo alvin kera tippunut jo alle 8 sentin ja vaikka kesällä ei ole juuri merkitystä niin eiköhän sähköstä maksettava keskihinta ehdi tippumaan vielä alle 7 sentin.

Jos kulutusvaikutukselliset tippuvat 7 sentin pintaan, harkitsen.
 
Husky

Hyperaktiivi
Mikähän sätky nyt on tullut koskien Q1-25, kun viikko sitten hinta oli 8.9 ja sitten nousi nopeasti 9.9:iin ja pysyy siellä.
Olisi mukava tietää mitä tietoja tietäjillä onkaan takana näissä.

Saas nähdä palaako 8.5 tasolle enää, mikä oli pohja helmikuussa :hmm:
 
En tiedä mutta noilla kirjoitushetkellä näkyvillä hinnoilla ei mene PKS jatkoon 2024 sopparin loppumisen jälkeen.
Eiköhän järkevämpääkin hintaa löydy tässä kesän ja syksyn aikana.
 
Husky

Hyperaktiivi
Mietin samaa, että löytyisikö jotakin parempaa alkaen 1.1.
Viime keväänä/kesänä ei vaan osannut ennustaa peliliikkeitä alkuunkaan. Viime kesänä lopui pinna kesäkuun lopussa mikä oli liian aikaisin, mutta en vältt. viitsi venyttää ratkaisua kuin max 15.7 asti nytkään
 
Husky

Hyperaktiivi
Mikähän sätky nyt on tullut koskien Q1-25, kun viikko sitten hinta oli 8.9 ja sitten nousi nopeasti 9.9:iin ja pysyy siellä.
Olisi mukava tietää mitä tietoja tietäjillä onkaan takana näissä.

Saas nähdä palaako 8.5 tasolle enää, mikä oli pohja helmikuussa :hmm:
Edelleenkin pysynyt parin viikon takaisen hyppäyksen jälkeen 9.5+0.45 tasolla Q1-25.

Saas nähdä tuleeko enää edes tasolle alle 9
 
anzu

Jäsen
Edelleenkin pysynyt parin viikon takaisen hyppäyksen jälkeen 9.5+0.45 tasolla Q1-25.

Saas nähdä tuleeko enää edes tasolle alle 9
Joo korkealla on hinnat. Ei kyllä tuohon hintaan kannata kiinnittää. Ennemminki katella jostain toisesta firmasta sopimusta.
 
Husky

Hyperaktiivi
Totta. Ainoa vaan kun tuli jo kiinnitettyä Q4.

Eli joutuisi lokakuuhun odottamaan, että ottaisi muualta eikä sitä voi pitää vaihtoehtona. Eli perkule pakko koittaa PKS:ltä saada mahd. pienillä vaurioilla. Ehkä tämän sähköshoppailun vielä joku päivä oppii :mad:
 
Antero80

Miksei ole vaihtoehto? Ota sopimus Black Fridayna silloinhan saa yleensä parhaat tarjouksen.
 
Back
Ylös Bottom