Bio-jätteen lajittelu

katve

Aktiivinen jäsen
Siitä lähtien kun on ollut biojätteen erilliskeräys, niin minulla ei ole ollut tyhjennysväliä sekajätteessä. Tällä viikolla tilasin ensi viikolle tyhjennyksen. Edellinen oli ollutkin maaliskuun lopulla.
Onkohan näissä erilaisia "lakeja ja asetuksia" kuntakohtaisesti. Yksi jätetoimija ei antanut mahdollisuutta 1kk välein sekajätteelle. Jotain perusteluja oli kirjeessä. Pienemmältä toimittajalta sain mutta heillä leväperäisempää toimintaa mitä katsonut heidän tonttiaan.. Oletan että jätteeni kuitenkin menee ihan oikeaan paikkaan, ei siitä huolta.
 
katve

Aktiivinen jäsen
Ruoka laitetaan itse raaka-aineista, lähetti ei tuo valmisruokia kotiin. Olen saanut pula-ajan vanhemmilta kasvatuksen, mitään syömäkelpoista ei laiteta pois. 125l pönttö tulee kylmällä kaudella täyteen neljän viikon välillä. Nyt kesällä kahden viikon väli, niin ei tule täyteen. Mutta jotta saa täyteen niin lastaamme rikkaruohoja, joita ei halua laittaa kompostiin, näin ei tarvi tyhjiä pönttäjä hakea. Näinhän ei ohjeiden mukaan saisi toimia, mutta en ymmärrä mikä ero on mädätysprosessin kannalta porkkanan naatilla ja juolavehnällä ?
Saanko kysyä monenko hengen talous? En kolmen hengen taloudessa saisi banaaninkuorista, sitruskuorista, muutamasta kahvipussista sekä joistakin perunankuorista kovinkaan suurta pinoa. Lounasruokailu tapahtuu työmaalla useinkin, tämäkin selittää.
 
burmanm

Vakionaama
En kolmen hengen taloudessa saisi banaaninkuorista, sitruskuorista, muutamasta kahvipussista sekä joistakin perunankuorista kovinkaan suurta pinoa.

Sehän riippuu varmaankin mitä syö? Viiden hengen taloudessa vihannesten kuoret ja ylijäämät tuottavat kyllä viikossa ainakin meillä vähintään kymmenen litraa kompostiin tavaraa. Nopeasti siis tuollainen 225l komposti joka meilläkin on täyttyy, sitä saa tyhjentää hyvin monta kertaa vuodessa, talvellakin.

Eihän sinne oikein muuta sitten kerry, kananmunankuoret ja vastaavat ovat sitten lähinnä virhemarginaalia. Eli jos paljon ei vihanneksia ja hedelmiä syö (tai syö vain valmiiksi käsiteltyjä, esim. pakasteet), niin tyhjäksihän se jäisi. Muussa tapauksessa olettaisin että kolmellakin hengellä sitä syntyisi aivan riittämiin, kun ne kaksi suurinta syömäriä on yleensä kuitenkin paikalla.
 
Alf

Aktiivinen jäsen
Saanko kysyä monenko hengen talous? En kolmen hengen taloudessa saisi banaaninkuorista, sitruskuorista, muutamasta kahvipussista sekä joistakin perunankuorista kovinkaan suurta pinoa. Lounasruokailu tapahtuu työmaalla useinkin, tämäkin selittää.
3-4 hengen talous. 8l biojäteastia tyhjennetään joka päivä. Harvoin on puolillaan. Useimmiten sitä täydempi, viikonloppuisin ei yksi astia välttämättä riitä, kun on melonin-, kurpitsankuoria yms. En tällä tahdilla kuvittelekaan alkavani kompostoimaan.
 
kotte

Hyperaktiivi
Itsellä ainakin tulee tilavuutena muovijätettä ja keittiökartonkia tilavuutena hiukan enemmän kuin biojätettä ja sekajätettä selvästi vähiten. Painoltaan biojätettä kertyy ylivoimaisesti eniten, kartonkia yleensä seuraavaksi eniten, muovijätettä ja sekajätettä oikeastaan häviävän vähän. Peltipakkauksia tulee tilavuutena ja painona aika vähän. Lasiin pakattuja tuotteita vältän mahdollisuuksein mukaan vanhasta tottumuksesta, kun en ole päässyt tottumaan lasinkeräysmahdollisuuteen lähiroskapöntössä.

Suurta pakkaskartonkia ja pahvia en laske tässä mukaan. Niiden osalta on aivan oma lukunsa, pilkkooko vaivalloisesti paloiksi kartonkiastiaan vai viekö silloin tällöin suurkeräykseen (helpoiten kokonaisena sorttiasemalle, jos saa autoon rutistetuksi ja mahtuu pitämään puskurivarastoa).
 
katve

Aktiivinen jäsen
Sehän riippuu varmaankin mitä syö? Viiden hengen taloudessa vihannesten kuoret ja ylijäämät tuottavat kyllä viikossa ainakin meillä vähintään kymmenen litraa kompostiin tavaraa. Nopeasti siis tuollainen 225l komposti joka meilläkin on täyttyy, sitä saa tyhjentää hyvin monta kertaa vuodessa, talvellakin.

Eihän sinne oikein muuta sitten kerry, kananmunankuoret ja vastaavat ovat sitten lähinnä virhemarginaalia. Eli jos paljon ei vihanneksia ja hedelmiä syö (tai syö vain valmiiksi käsiteltyjä, esim. pakasteet), niin tyhjäksihän se jäisi. Muussa tapauksessa olettaisin että kolmellakin hengellä sitä syntyisi aivan riittämiin, kun ne kaksi suurinta syömäriä on yleensä kuitenkin paikalla.
Varmasti riippuu, juuri näin. Mielenkiintoista saada väläyksiä kovinkin erilaisiin ruoka-arkiin. Toisen olematta toista parempi. Meillä tosiaan puolivalmisteita käytetään aika paljon. Kanaa jos ruokana niin lähinnä jää vain muovia keräykseen vietäväksi eli pakkauksia. Varsinaiset biojätteet kuoret sun muut kuivahtaa aika pian astiassa jo ennen kompostia, kovin pieneksi menevät jo sisätiloissa. Vesimelonin kuoret lienee suurin kompostin täyttäjä näin kesällä. Varsinaista syötävää ruokaa ei mene haaskuuseen ollenkaan tai häviävän pieniä määriä.
 
VesA

In Memoriam
Meillä bioastiaan menee kaffesuodattimia/pressokoneen purua jne teepussia, juuri äsken aika paljon tilaa vieneitä herneenpalkoja, perunankuoria - ylipäänsä ruoanvalmistuksessa syntyvää naattia ja kuorta. Aina välillä kyllä ruokahävikkiäkin, kun joku lounaaksi säästetty tähde ei ole mennytkään. Ei sitä tavaraa hirmusti tule, mutta sekajäte on kyllä selvästi kevyempää nyt. Astia tyhjennetään kahden viikon välein eikä se ehdi haista. Alunperin ilmoitettiin 4 viikon väli joka jollain kalanperkeillä olisi voinut antaa enemmänkin aromia.
 
Husky

Hyperaktiivi
Siis mitä täällä puhutaan, ettei tulisi sekajätettä? Meillä on kolmessa päivässä täynnä. (Onkohan tällä yhtymäkohta meidän uskomattomiin citymarketkuluihin, kun sanoisin että jätekasasta 99% on sieltä...).
Ja vuosi viety kaikki biojäte biokompostiin.

Meillä 3hlöä joista minä tuotan jätettä varmaan 1-2kg/vuosi. Mutta en myöskään kustanna bisneksen pyörimistä, niin paha valittaa mistään operoinnista, mutta kun on köyhistä oloista alunperin niin raastaa katsoa.
 
Oma havaintoni on että jos jaksaa muovit viedä erilliskeräykseen (sekä pahvi, paperi, lasi, metalli) jää kovin vähän sekajätteeseen eli polttolaitokselle vietäväksi. Jajoo biojätteen kun hoitaa siitä vielä pois. Oma hommansa tässä on, se on selvää.

(Ser-jäte ja muu vaarallinen kanssa vielä erillään)
 
haraldh

Vakionaama
Vielä kun jaksaa leikata muovin suikaleiksi ei kyllä kovinkaan usein tarvitse viedä sitäkään kierrätykseen. Meillä on aina roskistyhjennyksen aikoin kova hinku löytää jotain mitä laittaa vietäväksi, kuukauden välein tyhjenee.
 
Husky

Hyperaktiivi
Kohtuu hyvin sujunut yli vuoden verran kompostointi, mutta liian märkänä on.

Reikiä on pohjassa.

Ei viitsisi kauheasti laittaa kuiviketta (esim moottorisahan purua, kuivia lehtiä, risuja) kun tilavuus kasvaa äkkiä hitosti.

Olen neljää halk. n. 15mm ja 50cm pitkiä rei'itettyä letkua pitänyt ilmaa syöttämässä sisuksiin, mutta märkää on.

Mitenkä tuon saisi kuivemmaksi? Miksei neste valu alas ja reikien kautta ulos?

Ei mikään kuivike piisaa imemään tuota kosteusmäärää.

Kahviporoja varmaan puolet kaikesta, mutta tuskin kosteus niistä johtuu.
 
Arisoft

Hyperaktiivi
Kun tämä biojätekeräys tuli niin laskin nopeesti että kannattaa rakentaa oma pytty kuin maksaa tyhjän tyhjentämisestä. Ajatus oli että biojätettä syntyy tosi vähän. No nyt kun keittiössä on oma pieni astia, johon voi kerätä banaaninkuoret yms. niin onhan tuota tullut jo usein täytettyä. Mutta ei hyvänen aika sellaisia määriä että mitään kaupallista tyhejnnystä säännöllisesti kannattaisi maksaa moisesta.

Biojäteen keräämisen päätavoite on käsittääkseni saada sekajätteen polttaminen kannattavammaksi. Märkä biojäte sopii sen joukkoon huonosti kun ei pala kovin hyvin.
 
Viimeksi muokattu:

VesA

In Memoriam
Meillä tuli biojätepönttö kahdessa viikossa aika täyteen, olikohan tuo 170l. Aiemmin pärjättiin 800l kompostorilla, mutta nyt lähinnä vastaava oli yli tonnin kun tuo kaupungin biojätepönttö maksaa jotain 7e kuussa.
 
Husky

Hyperaktiivi
höh. meillä tahtoo olla kompostorissa liian kuivaa. Pitää kastelukannullinen kuivina aikoina silloin tällöin sinne kaataa.
Mitenkähän tässä voi olla tällainen ero?
Vihannesten yms kuoretkin märkiä. Meillä ei oikein mitään kuivaa taida mennä joukossa.
Talviaikaan saattaa lumen sulamisvesiä päätyä sisään kyllä vähän aina kun avaa kannen. Lokakuussa aloitettu pönttö ja nyt kesäkuussa lopetettu tavaran laitto sinne ja otettu toinen käyttöön.
Teräsastiat. Kondensoituukohan niihin kosteutta.
Ilmareikänä 10cm pyöreä reikä yhdessä sivussa ja pohjassa pieniä reikiä parikymmentä. Astian alla oksia ilmavasti
 
Viimeksi muokattu:

hemaris

Ei noista vihannesten kuorista ym pitäisi tulla niin paljoa kosteutta että komposti jää märäksi. Toimiiko kompostisi - eli nouseeko lämpö? jos se ei toimi kunnolla niin sitten voi mennä mädätyksen puolelle ja se on toki märempää. Jos näin käy niin komposti ei myöskään vajene nopeasti. Sen takia kannatatisi kokeilla sitä kuiviketta. Ei sitä normaalisti kovin paljoa tarvi laittaa, jos säännöllisesti käyttää.
 
Husky

Hyperaktiivi
On se joskus kuuma. Pinta vajoaa mielestäni hyvin.
Tuollainen 50x60x60cm boksi piisaa melkein vuodeksi ennenkui täynnä.
Kolme hlöä ja kaikki menee tuonne. Ruokaa laitetaan aika paljon kotona ja kuoria yms tulee aikalailla.
Vähän se haisee kyllä pahalle.
Kun olen joskus lisännyt kuiviketta niin hetken päästä se on yhtä märkää eli ei tunnu hyödyttävän. Mutta miksei kosteus valu alarei'istä pois....
 
VesA

In Memoriam
Kun olen joskus lisännyt kuiviketta niin hetken päästä se on yhtä märkää eli ei tunnu hyödyttävän.
Itse käytin aluksi ison kompostorin kanssa pilkkikairaa sisällön ilmastoimiseen - kun näin jonkun mallin mukana tulevan muovisen pilkkikairan näköisen hämmentimen. Se sitten unohtui, kompostori toimi ilmankin. Jos sinun sekä vajoaa että haisee niin siellä voi osittain joku asia mädäntyä - ehkä sitä mönjää pitäisi jollain kalulla vähän myllätä ? Ja ehkä laittaa ruohonleikkurin silppua sekaan.
 
Harrastelija

Vakionaama
Kun olen joskus lisännyt kuiviketta niin hetken päästä se on yhtä märkää eli ei tunnu hyödyttävän.
Varmistan että kuiviketta pitää siis lisätä jopa joka kerta kun laittaa tavaraa kompostiin. Yksittäinen lisäys tuskin auttaa jos koko ajan on märkää.

Tosin mökillä tuntuu että mikään ei riitä vessassa. Aina on märkää tavaraa. Mutta tuo poikkeaa ruokakompostista kun sitä nestettäkin sinne tulee ja suuri osa nesteestä valuu erilliseen pönttöön jota pitää tyhjentää.
Jossain oli mainittu että kuiviketta menisi yhtä paljon kuin itse tavaraakin. Noin paljoa ei ole kokeiltu laittaa. Tulisi aika kalliiksi ja pönttö olisi vähän väliä täynnä.
 
Hostail

Jäsen
Kuten yllä jo todettiin, niin märkää jos on kuiviketta lisää. Meillä laitetaan joka kerta kuiviketta kun viedään kompostiin biojätteet. Määrä riippuu ihan siitä millaista biojätettä vie.

Kompostoimaan jos rupiaa, niin siitä saa myös pikku harrastuksen itselle. Riippuen jätteen laadusta/määrästä kuukaudessa, minkä verran on työtä.
 
VesA

In Memoriam
Jossain oli mainittu että kuiviketta menisi yhtä paljon kuin itse tavaraakin. Noin paljoa ei ole kokeiltu laittaa. Tulisi aika kalliiksi ja pönttö olisi vähän väliä täynnä.
Ne kaupan kuivikkeet - ovat nimenomaan kuivikkeita jotka täyttävät pöntön hiukan vähemmän märällä mössöllä eivätkä juuri auta kompostin hapensaantia - Siksipä ne roskiksen malliset kompostorit ovat hankalia ja niiden päätarkoitus on tarkoitus ostattaa koko ajan lisää sitä kuiviketta.

Tähän auttaa karkeampi lisäaine - vaikka risusilppurista joka estää liian tiiviin mössön muodostumisen. Tai erimallinen astia. Päiväkoti jne ammattikäyttöön tehdyt kompostorit eivät ole tuon näköisiä, koska siellä lasketaan rahoja eikä suostuta ostamaan puolen tilavuuden edestä kuiviketta joka satsiin.
 
Husky

Hyperaktiivi
Juu, ei tuo työmäärältään ole ongelma vielä ollut.

Täytyy harkita ruohosilppua muttei sitä ole talvella.

Totta tuo mainittu asia että jos kuiviketta kauheasti laittaa niin tilavuusmäärä lähtee lapasesta.
On kuitenkin huomioitava, että tämä puoliksi mätänevä märkä massa on ihmeen pieni tilavuusmäärä. Eilen istutin pienen männyn ja laitoin jotakin 15 litraa tuota kuoppaan, niin se oli varmaan 2-3kk tavaramäärä o_O

Olisi silti mukava että ei olisi noin märkä. Ehkä kerran kuussa olen myllännyt tuota.

Yksi voisi olla, että jos sateettomina kesäpäivinä pitäisi auki kuivumassa, mutta äkkiä on joku harakka mellastamassa siellä
 
Janos

Vakionaama
En itse ainakaan kuiviketta laita lähellekään samaa määrää mitä materiaalia, kippaan korillisen tavaraa kompostiin ja päälle sopivasti kuiviketta.
Vähän laiskasti hoitanut mutta nyt tuli tyhjennettyä pitkästä aikaa ja ihan hyvää tavaraa oli, mylläsin samalla lopun konpostin ympäri ja lämmöt noussu eilsestä 40 vajaaseen 60.
Paikoitellen oli vähän kosteaa ja tuoksahti hiukan mutta siellä oli näemmä aiemmassa mylläyksessä yläilmaputki lähtenyt pois paikoiltaan niin täytyy tyhjentää lisää ja laittaa takaisin paikoilleen
 
Husky

Hyperaktiivi
Ne kaupan kuivikkeet - ovat nimenomaan kuivikkeita jotka täyttävät pöntön hiukan vähemmän märällä mössöllä eivätkä juuri auta kompostin hapensaantia - Siksipä ne roskiksen malliset kompostorit ovat hankalia ja niiden päätarkoitus on tarkoitus ostattaa koko ajan lisää sitä kuiviketta.

Tähän auttaa karkeampi lisäaine - vaikka risusilppurista joka estää liian tiiviin mössön muodostumisen. Tai erimallinen astia. Päiväkoti jne ammattikäyttöön tehdyt kompostorit eivät ole tuon näköisiä, koska siellä lasketaan rahoja eikä suostuta ostamaan puolen tilavuuden edestä kuiviketta joka satsiin.
Ehkä voisi tehdä kokeen ja laittaa tuohon märkään mössöön risua hitosti.
Risu tosin haittaa jälkikäyttöä yllättävän paljon. Lapion käyttöä ja kuoppaan tunkemista ja määrä kasvaa
 
Husky

Hyperaktiivi
Itseasiassa pitäisi olla joku "kuivike"/ilmava kapine jonka saa pois lopuksi joukosta. Mikälie metalliritelikkö tai useampi.

Tässä kyllä kun istuttaa pari pihlajaa niin taitaa luokkaa kuuden taimen istutuskuoppaan mennä lokakuu-kesäkuu.

Mutta olisi mukava jos voisi puskan juurille pintaankin laittaa ettei tarvisi tuota vähån epämääräistä laittaa kuoppaan.

Ehkä mädätyskin pienentää oleellisesti tilavuutta :hmm:
 
Viimeksi muokattu:

Seppaant

Aktiivinen jäsen
Tuon kuivikkeen laatuun kannattaa kiinnittä myös vähän huomiota.
Ostin mökkipitäjän kyläkaupasta säkin huussi & kompostikuiviketta. Heti säkin avattua tavara tuntui enemmän kostukkeelta kuin kuivikkeelta.
Tein kokeen:
- Otin tasan 1000 grammaa "kuiviketta" tasaisesti säkin kaikista kohdista
- Annoin kuivua normaalissa huonetilassa kunnes paino ei enää laskenut
- Tulos oli että kuiva tavara painoi 347 g eli vettä oli 653 g
- Kuiva-aineesta laskettuna tavarassa oli 188% vettä
- Samalla tilavuus pieneni 43%:lla
Nyt kun tavaraa myydään litrakaupalla saa valmistaja hyvän hinnan vedelle
 
VesA

In Memoriam
Itseasiassa pitäisi olla joku "kuivike"/ilmava kapine jonka saa pois lopuksi joukosta. Mikälie metalliritelikkö tai useampi.
Siinä entisessä 800l kompostorissani ( joka oli ulkoa noin metri kanttiinsa oleva kuutio) oli puolessa välissä välipohja täynnä reikiä - ja sen alla luonnostaan tyhjää ilmatilaa. Rakenne oli 2x400: sisältö saai kypsyä toisen kierroksen alaosassa ja jos ylhäältä jotain valui se sekottui allaolevaan tavaraan. Eli tyhjennettiin vaan se alakerta ja sitten yläosan sai tyhjentää alas jatkamaan muhimista, välipohjassa oli kippaustanko. Tuosta tuli hyvinkin valmista multaa, mitä nyt jotkut joulukinkun luut sieltä piti noukkia.

Oksat ovat tosi ikäviä kompostissa, jopa lehtikompostissa, mutta risusilppurin tuotos ei enää ärsytä. Meillä ruokakompostin multa heitettiin lehtikompostin päälle - ei siinä enää mitään elukoita kiinnostavaa ollut.
 
Husky

Hyperaktiivi
Kiinnostava ajatus. Noita rullia tulee kuutio kuussa niin olisi hyötykäyttö!

Maatuuko ne muutamassa kuukaudessa kompostissa? Sitä ajattelen jos laittaa puskien juurelle lopuksi suoraan
 
Viimeksi muokattu:

maanma

Vakionaama
Paksun paperin lahoaminen vaatii kosteutta. Pintaan jäädessä voi kuivahtaa, jolloin näkyy varmaan pidempään.

Meillä paperikassit ja sokeripussit häviää hyvin nopeasti.

Kuivikkeena minulla on purkueristettä purua ja kutteria.
 
Husky

Hyperaktiivi
Viimekesänä otin maasta moottorisahanpurua mutten ota enää kun tuli sammakoita kompostiin. Ja syksyllä olivat isoja ja vei aikaa pyydystää ne pois sieltä.

Mutta nyt on vaivaksi asti kärpäsiä. Jotaki keskikokoisia. Oikea pilvi pölähtää ku kannen avaa.
Mikähän olisi kätevä konsti päästä niistä eroon?
 
Mikki

Hyperaktiivi
Mutta nyt on vaivaksi asti kärpäsiä. Jotaki keskikokoisia. Oikea pilvi pölähtää ku kannen avaa.
Mikähän olisi kätevä konsti päästä niistä eroon?

Komposti ei taida oikein olla käynnissä jos kärpäset pörrää. Jos siellä on lämpötila 40C päällä, niin ei liene pitkään kärpäset pörräävän.
Kusta tai ostettua kompostinkäynnistettä sinne :)
 
Husky

Hyperaktiivi
Voipi olla ettei käy. Aika vähån vasta tavaraa tuolla. Mutta lisäsin 5 päivää sitten 20 litraa ruohosilppua, että miksei käynnisty :(
Ruokajätettä on jotakin 40 litraa kuitenkin siellä
 
hemaris

Aktiivinen jäsen
se tarvii typpeä kuten mikki tuossa yllä ehdotti. ruohosilpussa on suhteellisen vähän typpeä näin starttiin, mutta esim kusessa sitä riittää. myös lihajätteet ym ovat ok typenlähteitä. Tärkeintä on kuitenkin saada hyvä sekoitus jossa kompostoitivaa kamaa ja kuiviketta sellaisessa suhteessa että seos on kostea mutta ei märkä.
 
Mikki

Hyperaktiivi
Koska se on biologinen prosessi, asiat ottavat aikansa. Viikon päästä vaikkapa voisi ajatella että lämmöt ovat lähteneet nousuun.
 
PolyEsko

Vakionaama
Voipi olla ettei käy. Aika vähån vasta tavaraa tuolla. Mutta lisäsin 5 päivää sitten 20 litraa ruohosilppua, että miksei käynnisty :(
Ruokajätettä on jotakin 40 litraa kuitenkin siellä
Ruohosilpun sekaan sitä sahanpurua tai moottorisahan isompaa purua.
Lähtee taatusti kuumenemaan nipsaan.
 
kotte

Hyperaktiivi
Komposti, johon lisätään jatkuvasti uutta tavaraa, ei toimi kovin hyvin pienillä jätevolyymeilla. Suurilla jätevirroilla tuo toimii, kun laitteisto moista kuljettimineen suon muine härpäkkeineen tukee, mutta pieni komposti toimii paremmin panostyyppisenä, eli lataa ensin aineet ja antaa sitten muhia rauhassa oman aikansa. Kahden kompostorin vuorottelu toimii hyvin on käytännössä helppo, kun prosessiin ei tarvitse tyhjennysten välillä puuttua. Yleensä ei edes kastelu ole tarpeen, kunhan ilma ei pääse vaihtumaan turhan vapaasti.
 
katve

Aktiivinen jäsen
Omalla Biolanin jättikompostorilla en stressaa, siellä on näkynyt muurahaisista dinosaurukseen elämää mutta kaikki pöhinä/puhina on hyväksi. Kyllä se tavara sinne katoaa. Ei ole rottia ollut, niissä menisi raja asuinalueen toimivuuden kannalta, dinot vielä ok. Eikä hajuhaittojakaan ole ilmennyt pihan reunalla.
 
Back
Ylös Bottom