Ja kohta tavalliset suomalaiset sähkönkäyttäjät nurisevat, kun sähkönhinta kallistuu (myös nevöhööd Alphabet mainittu jutussa)
”Reilun 5 miljoonan asukkaan maassa datakeskukset käyttävät jo enemmän sähköä kuin kotitaloudet – 12 % kokonaiskulutuksesta
Datakeskuksien sähkönkulutus on noussut viidenneksellä kahden vuoden aikana.”
Maksumuurin takana, ihan ekat rivit näkyi ja siellä luki Irlanti. Liekö juttu siis vihreältä saarelta, eikä härmästä?
Suomesta tuli viime vuonna vuositasolla sähköenergian suhteen omavarainen, ja tänä vuonna senkun petrataan. Taitaa ainakin vielä tällä hetkellä tuotantokapasiteetti kasvaa kulutusta enemmän, joten datakeskuksia kyllä mahtuu. Sitä paitsi meillä valitettavasti tuota perinteistä energiaintensiivistä teollisuutta poistuu edelleen, joten sitäkin suuremmalla syyllä tervetuloa vaan datakeskukset. Tuossa 10 km päässä yhtä sellaista rakennetaankin, islantilaisten toimesta, sorakuormuria menee edestakaisin jatkuvana virtana. Se tulee kuluttamaan aluksi vain 80 MW sähköä, mutta kasvunvaraa on tontilla reilusti ja toista tonttia jo havittelevat.
jos tuota allaolevaa tulkitaan, niin ei alaikäinen voi menettää kansalaisuuttaan vaikka isä sen (rikollisen toiminnan vuoksi) menettäisi. Ja mitä muita syitä (isän) kansalaisuuden menettämiseen sitten olisi mitkä vaikuttaisivat myös lapsen kansalaisuuteen?
