Keskustelua PKS ja Omavoima Priima sähkötuotteista

Luukku

Vakionaama
Niin, tuo oli aiemmin oli aiemmin päivällä 6,6snt. 6 alitus näyttäisi menevän samaa rataa kuin viime vuonnakin, halvimmillaan syyskuun puolella. Toteutuneita hintoja viime vuodelta kun katsoo, ei kannata todellakaan hikoilla vielä.

Tämä on varsin yleinen näkemys kyllä. Toivotaan tuota ja voihan se noin mennäkin...kohtahan se syyskuu on jo
Syyskuu lähestyy, kuinkahan alas/ylös menee.
 
Liitteet

  • IMG_4263.jpeg
    IMG_4263.jpeg
    77 KB · Katsottu: 153

Husky

Hyperaktiivi
Ei oikein hyvältä näytä.

Jotenkin olin käsityksessä että kaikki menee säkömielessä parempaan suuntaan, mutta futuurit ja kaikki povaa viime talvea korkeampia.

Kaasunsaatavuuskin, joka pari vuotta sitten selitti kasinohintoja, pitäisi olla kohdillaan, jotta muu Eurooppa voi polttaa sitä kuin viimeistä päivää, niin mikähän nyt on. Tuulimyllyjäkin niin pirusti tullut.
 
Harrastelija

Vakionaama
Minä luulin että tarjonta on kasvanut viime talveen nähden. Myllyjä ja aurinkovoimaloita kohta joka nurkalla. Vai pelätäänkö että ydinvoimalat tippuu verkosta?
Aurorakin valmistuu ensi vuonna. Tosin ei taida vielä tulevalle talvelle ehtiä. Tässä tosin vaarana että sähkö alkaa tulevaisuudessa virtaamaan ”väärään suuntaan” kun tulevaisuudessa kysyntä kasvaa pohjois-Ruotsissa..

Viime vuonna kysyntä tippui pari prossaa. Onkohan jo ennustuksia tästä vuodesta?

Eli noin yhtä äkkiä luulisi että ensi talven hinta olisi kuluttajalle edullinen.
 
Luukku

Vakionaama
Halpaa tuotetta kannattaa myydä kalliilla silloin, kun ostaja on valmis maksamaan siitä paljon. (Wikipedia kysynnän ja tarjonnan laki)
Sinänsä tuo laittamani kysynnän ja tarjonnan laki ei toteudukaan sähkön myynnissä, kun talvella ostaja EI ole valmis maksamaan siitä paljon :) toimii sähkön kohdalla vähän toisinpäin.
 
Husky

Hyperaktiivi
Minä luulin että tarjonta on kasvanut viime talveen nähden. Myllyjä ja aurinkovoimaloita kohta joka nurkalla. Vai pelätäänkö että ydinvoimalat tippuu verkosta?
Aurorakin valmistuu ensi vuonna. Tosin ei taida vielä tulevalle talvelle ehtiä. Tässä tosin vaarana että sähkö alkaa tulevaisuudessa virtaamaan ”väärään suuntaan” kun tulevaisuudessa kysyntä kasvaa pohjois-Ruotsissa..

Viime vuonna kysyntä tippui pari prossaa. Onkohan jo ennustuksia tästä vuodesta?

Eli noin yhtä äkkiä luulisi että ensi talven hinta olisi kuluttajalle edullinen.
Niin oli luulo (siksi tuli liian aikaisin lukittua Q4, joka estää hyvän sään aikana lukitsemasta Q1) ja niin oli aika paljon ennustelua palstallakin.

Vähän huonolta näyttää ja hinnat ovatkin yli viime talvesta. No todnäk ei ole niin kylmää ja sähköä kuluu vähempi, niin aiempaa parempi kate saadaan vain korkeammilla hinnoilla.
 
Husky

Hyperaktiivi
Tilastotiedettä
PS On tuo silti parempi ennuste, kuin sähkönhintaennusteet esim kaasunhinnasta tai elokuun huoltotaulukoista tai sammakoista, mitä on näkynyt
 
Viimeksi muokattu:

mokin

Aktiivinen jäsen
Toukokuussa taisi olla hellepäiviä eniten, eli marraskuussa kylmää ja sitten lämpenee?

Pitää myös muistaa että talvi ei tule ennen neljättä myrskyä ja hanhet lentävät nyt aurassa, niin saattaa tarkoittaa jotain tai olla tarkoittamatta. Mutta sen verran ennustan että ensi talvi ei ole yhtä kylmä kuin edellinen.
 
Enhancer

Tulokas
Syyskuu lähestyy, kuinkahan alas/ylös menee.
Tuo kävi jo 6,5snt/kWh, eli kuten aiemmin totesin niin kohta alkaa olla paikka lukita jos haluaa. Minulla on automaatti 5,5snt/kWh, sen yli en itse lukitse Q4. 7,5snt/kWh on kipuraja Q1 lukitukselle, yli noiden menen oikein mielelläni pörssiehdoin. Säätövaraa on niin paljon etenkin autojen lataamisen suhteen, ettei kiinnosta maksaa ekstraa. Noista kiinnitystasoista sitten se pari senttiä pois kulutusvaikutusta niin on ihan ok.
 
6,92c/kWh 100% kiinnitys voimassa Q4. Q1 automaatti 7c/kWh odottamassa notkahdusta :)
 
Husky

Hyperaktiivi
"Ennustajanviitan ottaa harteilleen Energiateollisuuden energiamarkkinajohtaja Pekka Salomaa.
– Viime talven tammikuu oli poikkeuksellisen kylmä ja varsinkin se ensimmäinen viikko. Sellainen talvi toistuu joidenkin arvioiden mukaan kerran kolmessakymmenessä vuodessa. Todennäköisesti meillä on siis ensi talvena lauheampaa."

No kas, mitenkä ennustetaankin kalsareista paremmissakin piireissä, että jos kylmintä 30 vuoteen, niin ei ole kauhean todennäköistä toistua heti.

Tuokin arvioi, kuten palstalla laajalti viime keväänä, että viime talven kasinohinnat eivät toistuisi vaan ensi talvi olisi kuin olisikin halvempi ja että "kaikki ovat ottaneet opiksi". No kohta on lokakuu ja 1.1 on 3kk säteellä, jotta voi ottaa kiinteän jos on järkihintaan (ei mikään 2v sopimus houkuta ihan helpolla silti, jos on sanotaanko yli 8s, 6kk kyllä käy).

Tuo linkki varmaan voi olla muuallakin, mutta ei kai haittaa että täälläkin, kun muuten voi jäädä näkemättä.

Luukku

Vakionaama
14 päivää Q4 kiinnitettävissä. Minkälaisilla hinnoilla on kytkentöjä tehty vai vieläkö hermo kestää? Täällä 6,95c/kWh alv 25,5%
 
Liitteet

  • IMG_4363.jpeg
    IMG_4363.jpeg
    72,3 KB · Katsottu: 135

grendy

Vakionaama
6,747c tehty 5.8. Vähän suhtaudun ristiriitaisesti tohon tehtyyn kiinnitykseen, että olisko pitänyt jättää tekemättä. Kun nyt _tällä_ hetkellä näyttää siltä, että tää kuukausi on tarjolla paskaa ja ens kuussa varmaan hinnat painuu alas jos ei uusia vikoja/rajoituksia synnytetä. Q1 enemmän jännittää että mitä sillon on tulossa.
 
Toi on vakuutus siitä, jos loppuvuosi on sitä pa..kaa. Ei koskaan tiedä mikä laitos tai johto hajoo nykyään ja 20 raatia pakkasta. Ajellaan ankkurit alhaalla yms.
 
Kide

Jäsen
Olen vähän pintapuolisesti perehtynyt tähän Priimaan. Mitäs huonoja puolia tuossa on "tavalliseen" pörssisähköön? Marginaali nyt ei halvin muttei kalleinkaan. OKT-liiton kautta hieman alennust isohkoon kk-maksuun. Sopimus vissiin ns. toistaiseksi että nopeasti pääsee eroonkin tarvittaessa, jos ei kiinnitellyt.
 
Jos pörssisähkö on kovin halpaa niin vaikka olisi hyvän kulutusvaikutuksen itselleen hankkinut niin silti jää kalliimmaksi kuin pörssisähkö, jos on siis kiinnittänyt johonkin hintaan. Huolettomaksi ei voi heittäytyä vaikka hinta onkin kiinnitetty, pitää tiedostaa mihin aikaan sähköä kannattaa käyttää eli "hinnankyttääjä" täytyy silti olla. Jos käyttää väärään aikaan sähköä paljon niin kiinnityshintaan voi tulla korotusta eli positiivinen kulutusvaikutus.
Tässä nyt jotain huonouksia.
 
tj86430

Vakionaama
Ja jos ei kiinnityksiä, niin on tavallinen pörssisoppari.
Nimenomaan, Priima ja vastaavat ovat tavallisia pörssisähkösopimuksia, joissa on "plussana" mahdollisuus kiinnittää. Jos ei halua kiinnittää niin ei mitään eroa pörssisähköön, jos taas kiinnittää niin sitten toimii kiinnitysajan kuten kiinteähintainen määräaikainen kulutusvaikutuksella.
 
Kide

Jäsen
Jos pörssisähkö on kovin halpaa niin vaikka olisi hyvän kulutusvaikutuksen itselleen hankkinut niin silti jää kalliimmaksi kuin pörssisähkö, jos on siis kiinnittänyt johonkin hintaan. Huolettomaksi ei voi heittäytyä vaikka hinta onkin kiinnitetty, pitää tiedostaa mihin aikaan sähköä kannattaa käyttää eli "hinnankyttääjä" täytyy silti olla. Jos käyttää väärään aikaan sähköä paljon niin kiinnityshintaan voi tulla korotusta eli positiivinen kulutusvaikutus.
Tässä nyt jotain huonouksia.
Tarkoitus laittaa "automaatiota" eli LVV yösähkölle ja koittaa pelata kalleimmat tunnit pois lattialämmöistä ja suorasta sähkölämmityksestä joka tapauksessa. Ehkä lyhyillä kiinnityksillä voisi sitten kokeilla miten puree.
 
juhis

Jäsen
14 päivää Q4 kiinnitettävissä. Minkälaisilla hinnoilla on kytkentöjä tehty vai vieläkö hermo kestää? Täällä 6,95c/kWh alv 25,5%
Täällä kanssa odottaa Q4 6,9 c/kWh kiinnitys, oli aiemmin pitkään 6,5 c/kWh, joka taisi olla liian optimistinen. 11 päivää aikaa katsella tuleeko loppukiri ja tippuuko hinta alle 7 c. Tietty nykyinen OL2 tilanne voi vaikuttaa, ettei niin tule tapahtumaan. Jos ei, niin taidan mennä ilman kiinnitystä loppuvuoden.

Q1/25 kiinnitys myös odottaa itsellä 9,4 c/kWh. Oli pitkään 8,9 c/kWh, mutta ei taida olla mitään toivoa että menisi enää noin alas. Tietenkin jos loppuvuosi on lauha, niin tuo voisi toteutuakin. Kaipaan kuitenkin vakautta talven varalle ilman pelkoa suurista pompahduksista sähkön hinnassa, joten jos kiinnitys ei toteutu, niin vaihdan sopimuksen talven ajaksi toistaiseksi voimassa olevaan yösähköön (Alajärven sähkö 9,91 päivä ja 7,8 yö), joka ainakin nykyhinnoilla tulisi halvemmaksi kuin PKS:n nykyinen Q1 kiinnityshinta > 10c/kWh + marginaali + kv.
 
Husky

Hyperaktiivi
Q4 6,919c/kWh kiinnitetty tammikuussa ja Q1/25 8,401c/kWh kiinnitetty helmikuussa.
Jos olisi helmikuussa ehtinyt vaikka viikon tutustua kiinnittelyihin niin varmana olisi tullut otettua tuo 8.4s.
Mutta siitä päivästä alkoi loputon nousutrendi, kun sain tunnarit :)

Itsellä Q4 7.1s (sis se kusetusmarginaali jota muut ei pistä KV:en kuin PKS) ja se oli kyllä onnistuminen, että paistaa risukasaankin
 
rMa

Minulla nuo kiinnitykset on Omavoimassa. Sielläkin päälle tulee vielä toimitusmaksun nimellä kulkeva marginaali 0,456c/kWh.
 
Husky

Hyperaktiivi
Piiiiitkästä aikaa tuli katsottua KV:ta ja paistaa risukasaan (pari muutakin onnenpotkua nyt ollut):
Syyskuun Spot KA 8.2s ja oma hinta 4.3s :cool:
Tainnut osua kiinteä vedenlämmityshetki sopivasti.
Harmi kun ei vielä kulu kunnolla sähköä - pitäisikö laittaa rakennuslämmittimet takapihalle niin säästäis enempi
 
Luukku

Vakionaama
Syyskuun osalta kulutusvaikutus ihan ok, kiinnitys tosin alkaa vasta 1.10, saas nähdä miten jatkossa käy.
 
Liitteet

  • IMG_4380.jpeg
    IMG_4380.jpeg
    28,5 KB · Katsottu: 102
Back
Ylös Bottom