Lumityöt - hupia vai ei?

kotte

Hyperaktiivi
Oireet: käy aikansa ja sitten alkaa pätkimään kuten polttoaine loppuisi. Saattaa pysyä ryypyllä kituen käynnissä. Kun sammuttaa laitteen ja laittaa uudestaan käyntiin niin toimii taas hetkenaikaa. Saattaa olla että kuormitettuna hyytyy nopeammin. Toki nyt tuntui heti lumitöitä aloitettaessa jo siltä että käynti ei ole tasainen.
Polttoainelinjan tukkeeseenhan nuo oireet viittaavat (sytytysvika pikemminkin niin, että joko käy tai sitten ei; venttiilin kantamista koneen lämmettyä ei näissä yhteyksissä ole tullut itselleni koskaan vastaan).

Kun kerran tankin suodattimessa oli ilmeisesti tuketta, löytyy sitä varmaan myös letkuista ja uimuriventtiilistä. Voisi nyt ensiksi tutkia ottamalla kaasuttimen pohjan pois ja antamalla valua vaikkapa pienen letkulla varustetun suppilon kautta kanisteriin, että polttoaine juoksee vapaasti, kunnes tankki on aivan tyhjä. Kaikki kaasuttimen suuttimet kannattaa puhdistaa perin juurin paineilmalla ja liottamalla tms. Kannattaa myös tutkia kohoventtiilin sulkeutumismekanismin toiminta perin juurin (so. ettei jumitu kiinni).
 
fraatti

Hyperaktiivi
Järki sanoo että välys pienenee koneen lämmetessä. Järki sanoo myös, että välys kasvaa koneen kuluessa.
Välyksen muuttuminen taitaa riippua koneesta. Alu- vs teräskansi. Vanhetessaan välys saattaa myös pienentyä, venttiilin kuluessa ja takoessaan itseään syvemmälle kanteen.
 
repomies

Hyperaktiivi
Välyksen muuttuminen taitaa riippua koneesta. Alu- vs teräskansi. Vanhetessaan välys saattaa myös pienentyä, venttiilin kuluessa ja takoessaan itseään syvemmälle kanteen.
Noin se näköjään on. Kiinamoottorin osalta ei välttämättä kannata toivoa liikoja, että venttiilien kosketuspinnoille olisi uhrattu erityisen laadukkaita materiaaleja.

Pakoventtiili käy silti kuumana ja venyy lämmetessään. Yhdistettynä edelliseen, tekemäsi säädön ei ainakaan olisi pitänyt heikentää toimintaa.
 
repomies

Hyperaktiivi
On silti helppo olla kotten kanssa samaa mieltä. Lika filtterissä indikoi ongelmaa polttoaineessa.

Pitkään seisovien koneiden olisi parempi seisoa pienmoottoribensalla täytettyinä ja käytettyinä. Mutta eipä sekään ikuisesti auta. Oma 20-vuotias 2HP kaasari-honda alkoi kesällä pätkiä, vaikka on pelkkää pienkonebensaa niellyt. Mikään ei ole ikuista.
 
blobbo

Aktiivinen jäsen
Itse en vielä uskaltanut laittaa linkoa tulille, kolahommina tuli rehkittyä. "Ensilumi" ja murskepiha ei ole oikein hyvä yhdistelmä lingolle. Kyllähän tuo kiviäkin nakkelee niin kauan, kunnes se kivi kiilautuu heittopyörän väliin. Olen nyt kahdesti tuon virheen tehnyt ja heittopyörän siivet alkaa olla niin meltoa vääntelystä, että nyt ajattelin säästellä linkoa vähän pidemmälle. Pitäisi varmaan ostaa uusi heittopyörä kokonaan. Ekalla kerralla tuota irrotellessa meinasi usko loppua laakerin irrotuksen kanssa, mutta toisella kertaa jo irtosi helpommin.

Tässä parin vuoden aikana mitä tuo halpislinko (B&S koneella tosin) on ollut (tuli minulle käytettynä, ei siis uusi), kyllä useampi tunti on mennyt värkätessä. Kaasari laski läpi polttoaineet koneeseen. Hihnojen vaihtoja. Vaihteet jumissa. Lumikierukan hitsaus petti. Nuo heittopyöräepisodit jne. kaikkea pientä :D Osa toki käyttäjästä johtuvaa.
 
misa64

Aktiivinen jäsen
Jahas, ei tullut linko sittenkään vieläkään kuntoon. Ideoita?
Tähän mennessä tehty:
kaasutin puhdistettu - ei silminähtävää vikaa, tulppa vaihdettu, Primer tatti ollut irti ja letku tulpattuna, tankki tyhjätty ja sen suodatin puhdistettu. Tankin korkki ollut myös auki että saisi korvausilmaa.

Oireet: käy aikansa ja sitten alkaa pätkimään kuten polttoaine loppuisi. Saattaa pysyä ryypyllä kituen käynnissä. Kun sammuttaa laitteen ja laittaa uudestaan käyntiin niin toimii taas hetkenaikaa. Saattaa olla että kuormitettuna hyytyy nopeammin. Toki nyt tuntui heti lumitöitä aloitettaessa jo siltä että käynti ei ole tasainen.

Jääkö enää muita vaihtoehtoja kun että kohokammioon ei mene polttoainetta? Täytyykö näissä säädellä venttiilin välykset?

Video aiheesta
Bensapuolella ilmiselvästi ongelma , jos peli on muuten hyvä niin jostain tilaukseen koko bensalinja kaasuttimineen , hinnat on halpoja , kun vaan osat löytyy!
 
Euroshopperi

Aktiivinen jäsen
Jos imuilmaa pääsee vuotamaan kaasarin jälkeisistä tiivisteestä , niin käyntiongelmaa ja vaeltelua tulee melko herkästi. Eli kaasarin ja pytyn välinen osa saattaa monesti olla tehtynä lämpökatko periaatteella ja kaikki ne tuppaa olemaan murenevaa laatua ajanoloon. Bakeliitit on ollu hiushalkeamilla ja tasainen kiristys on kohtuu hyvä juttu. Yhdessä mopossa kuminen kurkunjatke vain yksinkertaisesti vuoti ilmaa jostakin ja ei parantunut muulla, kuin osan vaihdolla eikä löytynyt vikaa ettimällåkään. Vanhempi Honda oli vuotanut tankin pohjan kumitiivisteestä aina bensat kesän aikana ulos tihkumalla ja sieltähän paljastuikin murentunutta kumia, joka vaihdettiin kemiallisesti kestävämpään. Kaasarin takaisin asennus ilman tiivisteiden totaalivaihtoa aiheutti vaeltelua ja huonompaa starttamista, niin asensin uudestaan tiivistemassalla varmistaen. Useampi bensaletku oli mikrohalkeamia täynnä ja nekin vaihtoon. Kumilaaduissa on tullut huomattua Eroja kemiallisen kestävyyden suhteen ja kun bensoihin tuli nuo viinalisäykset, niin kumiletkua on löytynyt halkeilleina monestakin laitteesta. Jopa Land cruiserista löytyi väärästä kumista tehty kumiletku tulppa, joka oli murentunut ja päästi ilmaa polttoaineketjuun, joka välillä tyhjeni itsekseen lapolla takaisin tankkiin. Tätä ei huoltokaan pystynyt selvittämään, mutta onnekkaasti löysin itse tuon liittimen tulpan. Korjaus 0 €, kun huollossa ehdottivat koko polttoainesuodatin rungon vaihtoa 1500 €. Eli täysin turha korjaus ja artistilta rahat pois.

Edit: Tuo kumitulppa Webaston tehdashaaroituksessa näytti siis tältä. Ei tuota helposti löytänyt, mutta huolimattomasti sipaisin sormella, kun ettin potentiaalista syytä lisääntyneeseen starttauksen pidentyneeseen jauhantaa aamuisin. Eli väärää kumia tempastu vain hyllystä sopivaksi tulpaksi. Kesto n 3 1/2 vuotta ja täysin murentunutta tavaraa kohtuu kriittisessä paikassa auton toiminnan suhteen.
IMG_4236.png

IMG_4237.png
 
Viimeksi muokattu:

grendy

Vakionaama
Meillä on hiekkaa/kiveä/singeliä piha ja se on käytännössä ainut syy miksi en oo linkoa lähtenyt hommaan, koska en usko että toi yhdistelmä toimii millään tavalla yhteen. Onko mitään järkeviä muita vaihtoehtoja tällaiselle pihalle olemassa jos haluaisi kolaamisesta eroon? Sekin on välillä tarpeeksi haastavaa kun pitää yrittää vältellä ettei nappaisi kauheaa hiekkakasaa mukaan ja ne sitten löytyy jostain nurmikolta seuraavana keväänä?
 
Kyllä se toimii, mutta pitää tosiaan malttaa sen verran alkutalvesta, että ekat lumet ehtii vähän tamppautumaan, tai parhaassa tapauksessa käy vähän plussalla, jolloin pohjakerros jäätyy. Ei ne kivet sen jälkeen sieltä nouse, eikä linko "raavi" pihaa siten että se sieltä mitään nostaisi. Ajokorkeutta voi myös säätää, mutta minulla ainakain linko on aina alhaisimalla asennolla, eikä se tosiaan silloinkaan raavi maata mitenkään.
 
Aurinko Aarne

Aktiivinen jäsen
Oireet: käy aikansa ja sitten alkaa pätkimään kuten polttoaine loppuisi. Saattaa pysyä ryypyllä kituen käynnissä. Kun sammuttaa laitteen ja laittaa uudestaan käyntiin niin toimii taas hetkenaikaa. Saattaa olla että kuormitettuna hyytyy nopeammin. Toki nyt tuntui heti lumitöitä aloitettaessa jo siltä että käynti ei ole tasainen.

Jääkö enää muita vaihtoehtoja kun että kohokammioon ei mene polttoainetta? Täytyykö näissä säädellä venttiilin välykset?

Video aiheesta

Omassa lumilingossa sama ongelma. Syynä on vesi bensan seassa. Vesi jäätyy (kylmän imuilman johdosta) kun linkoa kuormittaa ja ilmaa liikkuu kaasariin. Kun vähän aikaa seisoo niin koneen lämpö sulattaa kaasarin ja taas mennään vähän aikaa. Tyhjennä tankki ja kaasari. Tuuppaa tankkin ilmaa pölynimurilla niin saat sen kuivaksi. Imuilman koppa irti ja kuumenna kaasari tukankuivaimella -> pienkonebensaa tankki täyteen -> taas toimii.
 
fraatti

Hyperaktiivi
Jahas, taas käy ja kukkuu. Kävin taas kaasarin kimppuun. Siellä pohjassa oli tyhjennysruuvi. Melko kehnostihan sitä ainetta sieltä tuli.
1000086151.jpg

Kohoa nostellessa virtauksessa taisi olla vähän vaihtelua

Putsasin neulan ja reikät brakecleanerilla ja paineilmalla.
1000086141.jpg

Luulen että tukos oli tuossa välissä ja silmien ulottumattomissa. Aikaisemmin etsin lähinnä roskia tai muuta muhjua, mutta eihän tuonne sisään näe. Sinällään oma syy kun olen jättänyt talvella aineet tankkiin. Se ei varmasti ole auttanut yhtään.
1000086150.jpg

Ja taas lumi lentää. Tehojen puolesta tämä 13hp on aivan eläin verrattuna naapurin pienempään husseen.
 
Viimeksi muokattu:

fraatti

Hyperaktiivi
Kyllä se toimii, mutta pitää tosiaan malttaa sen verran alkutalvesta, että ekat lumet ehtii vähän tamppautumaan, tai parhaassa tapauksessa käy vähän plussalla, jolloin pohjakerros jäätyy. Ei ne kivet sen jälkeen sieltä nouse, eikä linko "raavi" pihaa siten että se sieltä mitään nostaisi. Ajokorkeutta voi myös säätää, mutta minulla ainakain linko on aina alhaisimalla asennolla, eikä se tosiaan silloinkaan raavi maata mitenkään.
Kun malttaisi aina tampata ensimmäisen kerroksen lunta autolla tuohon pohjalle, niin pysyisivät kivetkin paremmin aloillaan. Täällä möyhennettiin pihaan hiukan kesällä, niin tuntuu että noita 32mm murskeen paloja nousee helposti pintaan. Täytyy kattoa jaksaisiko tuon pihan lätkätä ensi kesänä. Silloin se olisi lähtökohtaisesti jo paljon parempi pohja.
 
ML

Vakionaama
Tekniikan maailma suositteli pienkoneisiin vaihtoehtona pienkonebensiinille Shell V-power 98
Tulee autossa käytettyä ja tuntuu toimivan noissa pikku myllyissäkin.

Yleisin vika näissä pienkoneissa ruohonleikkuri, linko, jyrsijä yms.
On vettä polttoaineen joukossa ,varsinkin jos vehkeitä säilytetään kylmässä vajaa tankillisella polttoainetta.
 
fraatti

Hyperaktiivi
Itse olen käyttänyt pienkonebensiiniä sekä ruohonleikkurissa että lingossa. Sitä saa suoraan Nesteen mittarilta. Kun purin kaasarin aikaisemmin, niin siellä pohjalla oli hiukan jotain valkoista töhnää. Kaippa siitä kuiviessaan jää jotain hartsia tms jäljelle.

Piti vielä mielenkiinnosta katsoa että minkämoinen motti tuossa naapurin hussessa oli. Malli lieni tuo alla oleva eli tehoa joku 6 hp. Tuo ei tainnut kiekua vielä aivan täysillä kierroksilla, mutta laitteen etenemisnopeuteen nähden teho oli alakantissa. Tuo liikkui selkeästi nopeamaa kuin tuo oma telamalli mutta siitä ei ollut oikein hyötyä, koska nopeutta piti laskea aina 2 nopeudelle asti (5 taisi olla maksimi) jos eteen tuli hiukankin enemmän lunta tai aurapenkkaa. Tuota telamörköä saa ajattaa pääasiassa nopeimmalla nopeudella (5 muistaakseni), jos jos tuuppaa koko koneen korkuiseen penkkaan niin nopeus pitää laskea johonkin 2-3 tms. Etenemisen puolesta ketjut varmaan olisivat hyvät tuollaiseen pyörälliseen koneeseen.

Hondan telakone taisi kulkea 3,2km/h ja vastaava pyörämalli 4 km/h.
Hussen motti näyttää olevan noin 200cc ja tuossa mun kiinanihmeessä on noin 300cc motti. Tehoakin tuplat enemmän. Tuossa omassa etenemisen suhteen rajat tulevat siinä vastaan että joko se kaivaa itsensä mahasta kiinni tai sitten kitkapyörä alkaa luistamaan. Kitkapyörä taitaa olla myös jo ehtoopuolella. Kone ei meinaa jaksaa liikkua omin voimin pakilla kunnolla. Tuossa suhteessa hydrostaattinen on ylivoimainen. Mites niissä muuten tuo linko osuus pyörii? Naapurin koneen hihnat aina kiljaisivat linkoa laitettaessa pyörimään niin että oikein pahaa teki.
 
Euroshopperi

Aktiivinen jäsen
Jahas, taas käy ja kukkuu. Kävin taas kaasarin kimppuun. Siellä pohjassa oli tyhjennysruuvi. Melko kehnostihan sitä ainetta sieltä tuli.
katso liitettä 102726

Kohoa nostellessa virtauksessa taisi olla vähän vaihtelua

Putsasin neulan ja reikät brakecleanerilla ja paineilmalla.
katso liitettä 102725

Luulen että tukos oli tuossa välissä ja silmien ulottumattomissa. Aikaisemmin etsin lähinnä roskia tai muuta muhjua, mutta eihän tuonne sisään näe. Sinällään oma syy kun olen jättänyt talvella aineet tankkiin. Se ei varmasti ole auttanut yhtään.
katso liitettä 102727

Ja taas lumi lentää. Tehojen puolesta tämä 13hp on aivan eläin verrattuna naapurin pienempään husseen.
Voisiko tuota verrata, että olisi ihan jopa ” Susi” verrattuna naapurin Husseen.
 
Arisoft

Hyperaktiivi
Itse käytän pienkonebenssa perämoottorissakin koko kauden. Haisee vähemmän autossa kun sitä kuljetan siellä joka reisulle eikä tarvii pelätä että olisi jotain kuraa bensassa. Kalliimpaa toki mutta määrät on pieniä suhteessa harmiin.
 
arimika

Vakionaama
Olen kanssa aktiivisesti käyttänyt pienkonebensiiniä. Onneksi saa jakajalta
Itse käytän kanssa tuota pienkonebensaa osaseoksena 98E kanssa ruohonleikkureissa, klapikoneessa ja muissa pienkoneissa. Ja lähin mittari noin 65 km päässä niin tulee ostettua 5 kannuissa tarjouksesta
 
wannabe

Aktiivinen jäsen
Kyllähän tuo kiviäkin nakkelee niin kauan, kunnes se kivi kiilautuu heittopyörän väliin. Olen nyt kahdesti tuon virheen tehnyt ja heittopyörän siivet alkaa olla niin meltoa vääntelystä, että nyt ajattelin säästellä linkoa vähän pidemmälle.

Monen tonin merkkilingot (Honda, Yamaha ... ) lie aika valmiita tuotteita jo pakasta revittynä, mutta halvemmissa taitaa pitkälti olla sama ku ilpeissä, että keskeneräisiä ovat. Tuohon heittopyörään on keksitty hyvä modi. Kuva ja eteenki video kertoo enemään ku xxxx sanaa, joten

Sen lisäksi, että lumi lentää komeemmin toi auttaa tohon esineiden jumiutumiseen heittopyörän lavan ja rummun väliin. Omaan linkoo virittelin läpät roiskeläpästä. Peukutuksen arvoinen modi.
 
arimika

Vakionaama
Jahas, taas käy ja kukkuu. Kävin taas kaasarin kimppuun. Siellä pohjassa oli tyhjennysruuvi. Melko kehnostihan sitä ainetta sieltä tuli.
katso liitettä 102726

Kohoa nostellessa virtauksessa taisi olla vähän vaihtelua

Putsasin neulan ja reikät brakecleanerilla ja paineilmalla.
katso liitettä 102725

Luulen että tukos oli tuossa välissä ja silmien ulottumattomissa. Aikaisemmin etsin lähinnä roskia tai muuta muhjua, mutta eihän tuonne sisään näe. Sinällään oma syy kun olen jättänyt talvella aineet tankkiin. Se ei varmasti ole auttanut yhtään.
katso liitettä 102727

Ja taas lumi lentää. Tehojen puolesta tämä 13hp on aivan eläin verrattuna naapurin pienempään husseen.
Toi Brakecleaner on kanssa hyvä sulattamaan sitä ns "hartsia noista kaasareista ja sitten paineilmaa perään. Tulppa on kanssa hyvä uusia muutaman vuoden välein.
 
ML

Vakionaama
Varmaan etanolipitoisuudella, 95E, maks 10%, 98E maks 5%
Sillä ja omalla lisäaineellaan mitä se sitten onkin,estää etanolin taipumusta veden" imemiseen" itseensä. Kumiletkut kestää myös paremmin.
Onko sitten Shellin maksama juttu TM:ssä onkin eri juttu.
 
pökö

Kaivo jäässä
Toi Brakecleaner on kanssa hyvä sulattamaan sitä ns "hartsia noista kaasareista ja sitten paineilmaa perään. Tulppa on kanssa hyvä uusia muutaman vuoden välein
Eräs koneharrastaja sanoi että hartsi liukenee kaasuttimista kun bensan joukkoon lurauttaa hieman dieseliä ensimmäiseen tankilliseen pitkän seisonnan jälkeen.
Mahtoiko se ukko uunottaa minua?
 
Ei varmaan uunottanut, kaasuttimia pidetään (pidettiin) purettuna dieselissä tai löpössä yön yli likoomassa,irroittaa hartsia jos on kalkkeutumia ne ei tahdo lähteä.
 
pamppu

Vakionaama
Mää on käyttänyt pienkonebensaa ja seisontakauden alussa hana kiinni ja käytän kunnes sammuu. Aina lähtenyt eka vedolla. Tosin linko on vasta 12-13v.

Aikoinaan (20v sitte) kaasuttimellisessa moottoripyörässä oli ongelma keväällä tiedossa, jos kaasuttimia ei oltu tyhjennetty. Nykyisessä ruiskuvehkeessä on ihan sama mitä tekee, aina lähtee napista.
 
ML

Vakionaama
Pienempi etanolipitoisuus ei ainakaan paranna kaasuttimen jäätymisongelmia tai vähennä veden kertymistä tankkiin ja kaasuttimeen.
Tossa mainitaan myös etanolin kosteutta sitovasta vaikutuksesta. Ennen laitettiin tenua tankkiin.

kotte

Hyperaktiivi
Ennen laitettiin tenua tankkiin.
Tenu ei erityisesti sido poista kostetta polttoainejärjestelmästä, mutta bensiinin lisäaineena käytetty absolutoitu 99% etanoli ja varsinainen kaasutinsprii toimivat paremmin. Propanoli olisi kumminkin kaikkia näitä parempaa sitomaan kosteutta.

Kosteuden sitominen sinällään ei liene silti välttämätön ominaisuus polttoaineelle. Pienkonebensiinissä ei liene tuollaisia ainesosia mukana lainkaan? Propanoliahan tuohon voisi tarvittaessa hiukan roiskauttaa.
 
grendy

Vakionaama
Kyllä se toimii, mutta pitää tosiaan malttaa sen verran alkutalvesta, että ekat lumet ehtii vähän tamppautumaan, tai parhaassa tapauksessa käy vähän plussalla, jolloin pohjakerros jäätyy. Ei ne kivet sen jälkeen sieltä nouse, eikä linko "raavi" pihaa siten että se sieltä mitään nostaisi. Ajokorkeutta voi myös säätää, mutta minulla ainakain linko on aina alhaisimalla asennolla, eikä se tosiaan silloinkaan raavi maata mitenkään.
Okei joo, eli vähän sama kun itse lumikolankin kanssa, että ihan suosiolla jättää tamppautumaan lunta ja yrittää kolata vaan pintakerroksen pois. Pitänee hommata sitten joku jyrä lingon kaveriksi, että jyräisi ekat lumet tasaiseksi kerrokseksi ;)

Eikö tosiaan missään lumilingossa ole etuosassa pieniä suksia vai enkö nyt tajua jotain, että miksi leveät "minarit" olisi 1000x parempi ratkaisu kun tollaset kaikista näemmä löytyvät kapeat "peltisukset" jotka varmaan oikein mukavasti menee kaikesta paitsi jääkerroksesta läpi? Kai sellaset vois siihen itsekin jotenkin rakennella, mutta kuulostaisi hyvin lyhyellä oppimäärällä lumilingoista erittäin toimivalta ratkaisulta :D

Toinen ongelma on nyt sitten tietysti pihan muoto ja naapurit ärsyttävästi heti rajan toisella puolella... Että miten sitten linkoaminen onnistuu kun koko ajan tarvii varoa että mihin sitä lunta linkoaa...
 
Arisoft

Hyperaktiivi
Eikö tosiaan missään lumilingossa ole etuosassa pieniä suksia

No on ainakin mulla pienet sukset, joilla säädetään se ajokorkeus.

Että miten sitten linkoaminen onnistuu kun koko ajan tarvii varoa että mihin sitä lunta linkoaa...

Näissä on suunnan säätö myös korkeussuunnassa. Voit lingota lumen suoraan sivulle niin että se putoaa melkein viereen eikä korkealle ilmaan, josta tuuli puhaltaa sen suoraan käyttäjän naamalle.
 
grendy

Vakionaama
No on ainakin mulla pienet sukset, joilla säädetään se ajokorkeus.

Näissä on suunnan säätö myös korkeussuunnassa. Voit lingota lumen suoraan sivulle niin että se putoaa melkein viereen eikä korkealle ilmaan, josta tuuli puhaltaa sen suoraan käyttäjän naamalle.
1734282779036.png

Nojoo kyllähän noi nyt vähän suksilta näyttää, mutta kuitenkin niin kapeat että varmasti pureutuu lumeen ja uppoaa syvälle? Toi voisi olla kuitenkin helposti ~10cm leveä niin pysyisi paljon paremmin pinnalla?

Onnistuuko noilla linkoaminen vaan eteenpäin vai tuleeko raja vastaan sitten siellä edessä vähän ajan päästä kun lunta on vaan liikaa?
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

fraatti

Hyperaktiivi
Pienempi etanolipitoisuus ei ainakaan paranna kaasuttimen jäätymisongelmia tai vähennä veden kertymistä tankkiin ja kaasuttimeen.
Mahtoikos tuo etanoli käydä joidenkin tiivisteiden tai letkujen päällä?

Ainakin tuossa on mainittu että etanoli haituu tankista ja letkut menevät huonoksi.
Tuossa on jotain juttua myös.

Tiedä sitten. Itse olen valintani tehnyt tehnyt ja jatkossakin menkööt tankkiin pienkonebensaa.
Ehkä joskus sähkötyökalut ja akut syrjäyttävät osan tuostakin käytöstä.
 
fraatti

Hyperaktiivi
Nojoo kyllähän noi nyt vähän suksilta näyttää, mutta kuitenkin niin kapeat että varmasti pureutuu lumeen ja uppoaa syvälle? Toi voisi olla kuitenkin helposti ~10cm leveä niin pysyisi paljon paremmin pinnalla?

Onnistuuko noilla linkoaminen vaan eteenpäin vai tuleeko raja vastaan sitten siellä edessä vähän ajan päästä kun lunta on vaan liikaa?
Oman kiinalingon jalakset modasin joskus aikoja sitten. Hitsasin niihin levämmät latat alle juurikin sen takia ettei ne uppoaisi. Jossain täällä on varmaan kuvakin.

Ellei linko ehdi heittämään kaikkea lunta pois, niin se alkaa kinostumaan koneen eteen ja jossain vaiheessa joko moottori alkaa hyytymään tai vetopito teloista tai renkaista loppumaan. Samoin lunta alkaa tulvimaan koneen sivuita ohi samalla tavalla kuin kolallakin lykättäessä. Riippuu vähän että ajaako umpihankeen vai mihin.
 
Arisoft

Hyperaktiivi
Onnistuuko noilla linkoaminen vaan eteenpäin vai tuleeko raja vastaan sitten siellä edessä vähän ajan päästä kun lunta on vaan liikaa?

Lingoissa yleensä saa itse valita mihin suuntaan se lumi lähtee. Eteenpäin harvoin olisi oikea suunta. Taaksepäin eivät linkoa normaalisti.
 
grendy

Vakionaama
https://www.verkkokauppa.com/fi/product/778744/Lumilinko-Statt-Avalanche-S6000-4-2-kW-60-cm Onko tässä mitään potentiaalia? Tarjouksessa puoleen yöhön asti ja jos ei tule totaalista lyttäystä niin ehkä voisi testata käytännössä... Onhan siinä palautusoikeus ~30pv että jos ei vaan yksinkertaisesti ole hyvä niin takas vaan sillä uhalla että kokosi turhaan.

EDIT: Vai onko tää https://www.jula.fi/catalog/puutarh...nsiinikayttoiset-lumilingot/lumilinko-016360/ käytännössä sama mutta vielä halvemmalla?

EDITEDIT: https://www.puuilo.fi/norrkoping-lumilinko-6-5hp-vetokaynnistyksella Onhan näitä vaikka kuinka näemmä tossa samassa hintaluokassa. Tuleeko kaikki samalta tehtaalta Kiinasta?
 
Viimeksi muokattu:

arimika

Vakionaama
MItes nämä

wannabe

Aktiivinen jäsen
Kannattaa käyttää vähän aikaa risöötsin tekoon ennen ku tekee hätäisen ostopäätöksen. Muistaakseni Masinistit sivuilla on linkoasiaa ollu ja olikohan joku kelkkailuun liittyvä sivu myös. Googlella löytynee. Pelkästään linkoihin keskittyvä jenkkiläinen foorumi löytyy tuolta https://www.snowblowerforum.com/forums/#snowblower-forums-main Tuolla paljon juttua eri merkeistä ja niiden perusteella voi haarukoida millaista laatua miltäkin merkiltä voi odottaa. Arviointia tosin ei helpota se, kun samaa laitetta myydään eri kioskeissa eri merkillä.

Sopivasti jos sattuu löytämään käytetyn esim. Torista, niin voipi olla parempi vaihtoehto kuin noi muutaman satasen tarjouslingot. Oma liki käyttämätön linko löytyi Torista erittäin sopivaan hintaan.
 
haraldh

Vakionaama
Eikö tosiaan missään lumilingossa ole etuosassa pieniä suksia vai enkö nyt tajua jotain, että miksi leveät "minarit" olisi 1000x parempi ratkaisu kun tollaset kaikista näemmä löytyvät kapeat "peltisukset" jotka varmaan oikein mukavasti menee kaikesta paitsi jääkerroksesta läpi? Kai sellaset vois siihen itsekin jotenkin rakennella, mutta kuulostaisi hyvin lyhyellä oppimäärällä lumilingoista erittäin toimivalta ratkaisulta :D
Appiukon lingossa on kyläsepän tekemät pienet sukset (sorapiha myös). Se tekee vain sen että se linko haluaa kiivetä kinoksen tai lumen päälle eikä sillä voi ajaa kinoksen läpi.
 
Back
Ylös Bottom