Pörssisähkön hinta Suomessa vuonna 2025

Espejot

Hyperaktiivi
Pohjoisen yhteys (SE1=>FI) huollossa 11.7. saakka. 1300 MW kapasiteettia pois käytöstä.
Nostaa hintaa tuulettomina päivinä

Taitaa tulla myös vettä, että ei myöskään paljon tuotantoa paneeleista?

Sen verran aurikoa riittää että liruttaa jo klo 8 pienellä 400-700W tehollaa myyntiin. Klo 9 PV tuotto no 1,8 kW eli noin 50% aurinkoisen päivän tuotosta samaan kellon aikaan.
 
Viimeksi muokattu:

grendy

Vakionaama
Pohjoisen yhteys (SE1=>FI) huollossa 11.7. saakka. 1300 MW kapasiteettia pois käytöstä.
No täähän tän tilanteen selittää. Samaan aikaan kun huolletaan ydinvoimaloita ja siirtolinjoja niin tätä se teettää. Onneks ei mee lämmitykseen paljoa sähköä mutta kyllähän tällaiset talvihinnat keskellä suomen lämmintä kesää ärsyttää :)
 
tet

Hyperaktiivi
Järjestelmäsuojan varaustilanteesta päätellen OL3 taitaa rykäistä vielä lisää tehoa ensi yönä. Paljonko, se jää nähtäväksi, kun en näe kuin yhden suojakohteen varaustilanteen.
 
grendy

Vakionaama
1749461239191.png

Jotenkin taas herää kysymys, että onko 30+snt hinnat "oikeutettuja" tällä hetkellä kun kulutusennuste on toteutuneeseen verrattuna 300MW liian korkea ja tuotantoennuste taas 500MW alakanttiin.
 
Matti1965

Aktiivinen jäsen
katso liitettä 107299

Jotenkin taas herää kysymys, että onko 30+snt hinnat "oikeutettuja" tällä hetkellä kun kulutusennuste on toteutuneeseen verrattuna 300MW liian korkea ja tuotantoennuste taas 500MW alakanttiin.
Ovatko oikeutettuja riippuu keneltä kysyy. Mikäli kysymys annetaan niille joilla mahdollisuus vaikuttaa, niin ovat. Mutta se ei kuitenkaan tarkoita että olisi pakko.
 
kotte

Hyperaktiivi
Ovatko oikeutettuja riippuu keneltä kysyy. Mikäli kysymys annetaan niille joilla mahdollisuus vaikuttaa, niin ovat. Mutta se ei kuitenkaan tarkoita että olisi pakko.
Sähköpörssihän on "tunteeton", eli algoritmit eivät ole kiinnostuneita muusta kuin että ennakkositoumukset sähkön myyntiin ja ostoon saadaan tasapainoon. Jos sähkön tukkukauppiaat arvioivat, että tietty määrä sähköä kulutetaan tietyllä hintatasolla ja tuon hankkimiseen on varauduttava, mutta samaan aikaan sähkön saatavuudessa on rajoitteita (kuten nyt, kun tuulee heikosti, Virosta on kaapeli rikki ja Pohjois-Ruotsin yhteyksillä on jotakin remppaa meneillään, yksi ydinvoimayksikkö on vuosihuollossa, yhteistuotantolaitokset ovat kesäseisokissa ja/tai vuosihuollossa melkein kauttaaltaan eikä aurinkovoimakapasiteettiakaan ole kovin paljon, minkä ohella etelärannikolla paksut sadepilvet rajoittavat aurinkosähkön tuotantoa), niin hinta vempautuu väistämättä ylös, jotta myynti- ja ostotarjouksien tasapaino saavutetaan (vesivoimaa pusketaan käyttöön enemmän kuin tavanomaiset "kestävyyskriteerit" sallivat ja teollisuudessa vältellään sähkön käyttöä ei-välttämättömiin tarkoituksiin esimerkiksi turvautumalla vaihtoehtoisiin lämmönlähteisiin sähkön sijaan tai ajoittamalla paljon sähköä kuluttavia prosesseja).
 
Kyllä, mutta on mielestäni epäjohdonmukaista hinnoittelua. Juuri nyt on taas halpaa, 1,06c/kWh, tuulta kuitenkin niukasti, vain 900MWh. Usein vaikkapa 1500MWh tuulella on hinta paljon korkeampi. Ja loppujen lopuksi, vaikka sanot ”tunteeton”, niin ihmiset ovat asettaneet ne parametrit. Tarviiko tosiaan olla yli 30 sentin hintoja näin kesällä, onko oikein pakko, vaikkakin on juuri nyt myös poissa tuotantoa?
 
kotte

Hyperaktiivi
Kyllä, mutta on mielestäni epäjohdonmukaista hinnoittelua. Juuri nyt on taas halpaa, 1,06c/kWh, tuulta kuitenkin niukasti, vain 900MWh.
Kun tuotanto ei riitä, niin hinta nousee, kunnes joku antaa periksi. Sähkön käyttäjät ovat keskimäärin "kovakalloisia ja itsepäisiä", eli eivät jousta. Ymmärtäähän tuon, jos työt on tehtävä tai ei katsota tai välitetä sähkön hinnoista.

Tosiasiassa tuulituotanto on jo tänään noussut huomattavasti aamupäivän minimaalisesta ja ennuste näyttää, että kasvaa edelleen vuorokauden vaihteen tienoille. Jokainen päivä on omanlaisensa tasapainoehtojen mukaan. Itse ihmettelen lähinnä pientä piikkiä klo 19...20 välillä, mutta tuo taitaa selittyä sillä, että hintataso nousee Virossa ja vaikka jäljellä olevassa kaapelissa on kapasiteettia vain alle 400MW, tuo kuitenkin kääntää tilanteen. Sen jälkeen tuuli on jo piristynyt Suomessa ennustetusti sen verran lisää, että ei enää olla riippuvaisia Viron hintatasosta, joka ohittaa myöhemmin illallla Suomen hintatason.
 
fraatti

Hyperaktiivi
Huomennako nähdään huippuhintoja?

1749545842546.png

1749545932113.png

Kellarinlämmittäjä

Oppimiskäyrällä
TVO sentään elää noista ydinvoimaloistaan mutta Fortumillehan tämä on mahdollisuus tiristää viimeiset ilmat markkinoilta pitämällä osakkuusyhtiönsä poissa pilaamasta markkinoita. Kunnossapidossa ei kiireitä mahda olla, ei ylitöitä eikä tuotantopuolella tuotantotavoitteita. Heikko joskin paras saatavilla oleva tili tulee golffia pelailemalla.
 
Ärjy

Aktiivinen jäsen
Eikös se Estlink 2 pitäisi samoihin aikoihin palata käyttöön. Saadaan samat reilut piikit aamuun ja iltaa kuin nyt on siellä ollut ja sitä kautta TVO:lle myös roposia kuluttajilta.
 
-Teme-

Vakionaama
Syksyllä tullut uusi laskentamalli kyllä lyönyt jarrua hintojen painumiselle. Tiukasti kelluvat positiivisen puolella nollan tuntumassa, mutta satunnaisesti vain katoaa pinnan alle. Vähän sama kuin oli keskipäivällä rannalla kalastamassa.
Olisi mielenkiintoista saada vertailua että miten hinnat olisivat muodostuneet vanhalla laskutavalla.
OL3 tuotantokapaa on ohjattu tän kevään aikana varsin aktiivisesti. Viime vuonna tais porskuttaa koko ajan sillä rajoitetulla täydellä kapalla.
Yksittäisten voimaloiden tehokäppyröitä ei taida olla saatavana mistään? Fingridiltä saa vain yhteenlasketut kokonaistehot
 
tet

Hyperaktiivi
^ Säätösähkökaupassa painuukin sitten reilummin. Toissayönä oli puolentoista tunnin ajan alassäätöhinta tapissa, kun säätötarjoukset loppuivat kesken. Meni läpi tasesähköön myös, tasehinta -10000 €/MWh. Tosi kallis yö niille firmoille, jotka eivät kuluttaneet tarpeeksi.
 
tet

Hyperaktiivi
Menikö niin että hetkelliset lottovoitot ei enää mene kuluttajille vaan liikkuvat busineksen sisällä?

No sehän riippuu ihan businesstoimijoista itsestään. Jokainen toimija vastaa omasta taseestaan, sähköä pitää käyttää se määrä mitä on ostettu. Jos kuluttaa vähemmän tai enemmän, on onnenkauppaa, mitä tasevirhe tulee maksamaan. Kuluttajalle myyvä vähittäismyyntiyhtiö arvioi parhaansa mukaan asiakkainaan olevien kotitalouksien kulutuksen, mutta jos arvio menee pieleen, laskua voi syntyä. Jollain aikavälillä se lasku siirtyy loppukäyttäjän maksettavaksi, tavalla tai toisella. Loppukäyttäjä toivoo tietysti, että myös voitolliseksi päätyneet tasevirheet näkyisivät kuluttajahinnoissa, eivätkä vain tappiolliset.
 
grendy

Vakionaama
Syksyllä tullut uusi laskentamalli kyllä lyönyt jarrua hintojen painumiselle. Tiukasti kelluvat positiivisen puolella nollan tuntumassa, mutta satunnaisesti vain katoaa pinnan alle. Vähän sama kuin oli keskipäivällä rannalla kalastamassa.
Olisi mielenkiintoista saada vertailua että miten hinnat olisivat muodostuneet vanhalla laskutavalla.
OL3 tuotantokapaa on ohjattu tän kevään aikana varsin aktiivisesti. Viime vuonna tais porskuttaa koko ajan sillä rajoitetulla täydellä kapalla.
Yksittäisten voimaloiden tehokäppyröitä ei taida olla saatavana mistään? Fingridiltä saa vain yhteenlasketut kokonaistehot
Kuinka yllättävää että kuluttajien hyötymiselle on löydettyä äkkiä ratkaisu, mutta sille että hinnat nousevat todella ylös ei edes yritetä tehdä mitään :)
 
janti

Moderaattori
Ylläpidon jäsen

EstLink 2 -sähkönsiirtoyhteys palaa kaupalliseen käyttöön perjantaina​

Suomen ja Viron välisen sähkönsiirtoyhteyden korjaustyöt ovat valmistuneet ja yhteyden odotetaan palaavan kaupalliseen käyttöön perjantaina 20.6. Sähkönsiirtoyhteys on ollut poissa käytöstä joulukuusta lähtien.

MA-KE voipi olla kalliimpaa, OL2 tulossa verkkoon KE iltana
 
Toiveena siis erittäin aurinkoista ja tuulista säätä
 
Husky

Hyperaktiivi
Mielenkiintoisia pohdintoja keskellä kesää lämmityskauden ulkopuolella.
Mitähän on odotettavissa pörssitalvelta. Tai siis mikä on riski 200 euron päiville.
 
-Teme-

Vakionaama
Mielenkiintoisia pohdintoja keskellä kesää lämmityskauden ulkopuolella.
Mitähän on odotettavissa pörssitalvelta. Tai siis mikä on riski 200 euron päiville.
Nyt on niin paljon kapaa poissa pelistä että hinta voi sen vuoksi olla suhteellisen korkea ajanjaksoon nähden. Suhteellisen korkealla tarkoitan yli 3snt/kWh vrk keskihintaa
 
HelaKammo

Vakionaama
No onhan tämä, lämmityskausikin jatkuu, mutta pörssin hinta menee itsellä alle 1 snt/kWh kohta marginaali ja vero on puolet summasta. Ilo lämmitellä paljua, kun ollaan taas nollassa monta tuntia.
 
Back
Ylös Bottom