Kotimokkula ja kiinteä laajakaista keskustelua

Valokuitu auttoi pelastamaan kuuluvuutta wifi puheluiden avulla. Ainakin DNA verkon toiminta mennyt heikommaksi sisätilossa, on heikko signaali kun kaikki palkit häviää toisessa huoneessa. Kuitenkin alle 5km kaupungin keskustaan jossa montaakin tukiasemaa,, muutaman sadan metrin välein. Vai vaikuttaako rajan läheisyys alle 50km..

Jos on Yhteisverkon aluetta, niin siellä on ongelmia riittänyt. On myös sammutettu joitakin tukiasemia, eli peittoalue on pienentynyt paikoin.
 
Ärjy

Aktiivinen jäsen
Jos on Yhteisverkon aluetta, niin siellä on ongelmia riittänyt. On myös sammutettu joitakin tukiasemia, eli peittoalue on pienentynyt paikoin.
Eipä operaattoreita kiinnosta ns. vanhojen talojen alue. Taloja kun jää autioiksi naapurissa. No se valokuitu oli ihme vaikka asun muutaman kymmenen metrin päässä keskuksesta jonne se lopulta päätyi.
 
Mikki

Hyperaktiivi
Starlink mini on nyt sitten näemmä myynnissä Suomessa:

Oikeinkin hyvä vaihtoehto jos on tökkivien mobiiliyhteyksien varassa.

1743494040555.png
 
Ton1A

Vakionaama
Velipoika tuossa just murehtii, kun oli taannoin tehnyt sopimuksen Valokuitusen kanssa, ja nyt sitten Valoo on ilmeisesti se joka oikeasti laittaa kuokan maahan ja alkaa töihin. Alueelle tuskin rakennetaan kahta kilpailevaa verkkoa.

Pitäisikö tuossa sitten vaan odottaa että Valokuitusen sopimus raukeaa siihen kun määräaikaan mennessä ei ole aloitettu rakentamista? Vai maksaa kiltisti sopimuksen purkusakko?
 
puuteknikko

Vakionaama
Kuten tässä ketjussa on keskusteltu, voi Valoollakin mennä niin kauan, että kuitusen sopparin voi purkaa ilman seurauksia ;D Itselle Valoo teki valmiuden ilmaiseksi, eli kuituputki vedetty ja ulkoboksi paikallaan. Kuitumuuntimen laittavat sitten jos joskus päädyn asiakkaaksi.
 
jiikoo

Vakionaama
Velipoika tuossa just murehtii, kun oli taannoin tehnyt sopimuksen Valokuitusen kanssa, ja nyt sitten Valoo on ilmeisesti se joka oikeasti laittaa kuokan maahan ja alkaa töihin. Alueelle tuskin rakennetaan kahta kilpailevaa verkkoa. .

Pitäisikö tuossa sitten vaan odottaa että Valokuitusen sopimus raukeaa siihen kun määräaikaan mennessä ei ole aloitettu rakentamista? Vai maksaa kiltisti sopimuksen purkusakko?

Molemmat kannattaa ottaa. On sitten pelimerkkejä kilpailuttaa hintaa kun kaksi valokuitua tulee kotiin.

Valoolla tais olla 12 kuukautta alkaa lusia sitä 12 tai 24kk sopimusta, jolla sen kuidun sai ilmaiseksi asuntoon. Ainakin siis täällä sai. Jossain ilmeisesti myös joku kytkentämaksu tyyliin 500 euroa.

Valokuitusulle lienee vastaavan tyyppinen.

Eli eivät varmaan kovin pahasti mene päällekkäin missää tapauksessa.
 
Arisoft

Hyperaktiivi
Itsellä on nyt pari vuotta mennyt siitä kun Valokuitunen teki sopimuksen. Ja tässä välissä Valoo ehti jo vetää putkensa ilmaiseksi talon seinään. Nyt sitten Valokuitunen kävi myös vetämässä putkea tontille. Saivat sen laitettua Valoon johdon viereen. Kovin oli eroa menetelmissä. Valoolla kaverit teki käsin koko kaivuun, Kuitusen kavereilla sentään maasaha vaikka hieman joutuivatkin kaivamaan.
 
Jule

Vakionaama
Velipoika tuossa just murehtii, kun oli taannoin tehnyt sopimuksen Valokuitusen kanssa, ja nyt sitten Valoo on ilmeisesti se joka oikeasti laittaa kuokan maahan ja alkaa töihin. Alueelle tuskin rakennetaan kahta kilpailevaa verkkoa.

Pitäisikö tuossa sitten vaan odottaa että Valokuitusen sopimus raukeaa siihen kun määräaikaan mennessä ei ole aloitettu rakentamista? Vai maksaa kiltisti sopimuksen purkusakko?

Sen valoon saanee ilmaiseksi ihan viimemetreille asti, ja taas toisaalta jos sinne sitten tulee se toinenkin operaattori, siitä ei merkittävää haittaa ole, aloitusta saa viivytettyä aikansa, ainoa mistä täytyy huolehtia on sen tarpeettoman kuituliittymän irtisanominen - ei vain kuituliittymän nettiyhteyden.

Monet perivät kk maksua myös siitä kuituliittymästä vaikka internetiä ei olisikaan, se laskutetaan vaan internetoperaattorin kautta silloin kunnon aktiivinen nettiliittymä.

Itsellä on nyt pari vuotta mennyt siitä kun Valokuitunen teki sopimuksen. Ja tässä välissä Valoo ehti jo vetää putkensa ilmaiseksi talon seinään. Nyt sitten Valokuitunen kävi myös vetämässä putkea tontille. Saivat sen laitettua Valoon johdon viereen. Kovin oli eroa menetelmissä. Valoolla kaverit teki käsin koko kaivuun, Kuitusen kavereilla sentään maasaha vaikka hieman joutuivatkin kaivamaan.

Montako tuntia sen maasahan kanssa saa riehua että se on maksanut itsensä? Se varsinaisen kaivuutyön tekijä saa todennäköisesti ihan saman korvauksen, kaivaa se kaapelin koneella tai käsin, lapion kanssa voi tehdä ihan hyvää tiliä.
 
tuna

Aika monta tonttia päivässä enemmän syntyy sillä sahalla. Joku vajaa 30 metriä mikä meilllä on tien reunalta talolle olisi kestänyt käsipelillä kaivaa pitkään, koneella meni alle vartissa.
 
Husky

Hyperaktiivi
Juu, menetelmät on erikoisia.
Tällä maasahan väärä käyttösuunta muutti maksusuunnan eli riehuminen hidasti takaisinmaksuaikaa. Sahatessa kannattaa selkä olla poispäin asiakkaan tiiliseinästä eikä tiiliseinää kohti.

Mutta pisteet aspalle kun asia hoitui. Ja myös kerrasta uskoi että tiiliseinää ei kukaan muu pese kuin minä itse.
 
-Teme-

Vakionaama
Molemmat kannattaa ottaa. On sitten pelimerkkejä kilpailuttaa hintaa kun kaksi valokuitua tulee kotiin.

Valoolla tais olla 12 kuukautta alkaa lusia sitä 12 tai 24kk sopimusta, jolla sen kuidun sai ilmaiseksi asuntoon. Ainakin siis täällä sai. Jossain ilmeisesti myös joku kytkentämaksu tyyliin 500 euroa.

Valokuitusulle lienee vastaavan tyyppinen.

Eli eivät varmaan kovin pahasti mene päällekkäin missää tapauksessa.
Valoolla 12kk määris minkä ajan on sidoksissa ko.operaattoriin. Toistaiseksi ei ole ylläpitomaksuja yms ja tarjolla vain heidän oma internetpalvelu.
Valokuitusella on ylläpitomaksu palvelulle KTV liittymän tapaan, jos ei ole erikseen ostettua internetpalvelua. Valokuitusella lisäksi useita eri operaattoreita tarjoamassa palvelua verkkoon.
Näiden kahden palveluntarjoajan liityntatekniikassa on myös eroa. Valoo käyttää GPON tekniikkaa jossa kuitu on haaroitettu/jaettu ja asiakkaat kilpailee yhteisestä liityntäyhteyden kaistasta. Kun valokuitunen rakentaa point-to-point yhteyksiä keskittimeltä jolloin kaikille asiakkaille on oma desikoitu kuituyhteys kuten yritysliittymissä. Tämä PtP tarjoaa tulevaisuudessa esim COS & QOS laatuluokan optiot joita jaetussa yhteydessä ei voida hyödyntää samalla tavalla
 
Valoolta saatat saada kysyttäessä pelkän kuituvarauksen.

Ja lisäksi normaalin Valoon liittymän voi aktivoida halutessaan vasta 12kk kuluessa liittymän valmistumisesta.

Btw, gpon mitoitetaan sen mukaan ettei siellä käytännössä kilpailla sen enempää kaistasta kuin P2P.
 
jiikoo

Vakionaama
Valoolla 12kk määris minkä ajan on sidoksissa ko.operaattoriin. Toistaiseksi ei ole ylläpitomaksuja yms ja tarjolla vain heidän oma internetpalvelu.
Valokuitusella on ylläpitomaksu palvelulle KTV liittymän tapaan, jos ei ole erikseen ostettua internetpalvelua. Valokuitusella lisäksi useita eri operaattoreita tarjoamassa palvelua verkkoon.
Näiden kahden palveluntarjoajan liityntatekniikassa on myös eroa. Valoo käyttää GPON tekniikkaa jossa kuitu on haaroitettu/jaettu ja asiakkaat kilpailee yhteisestä liityntäyhteyden kaistasta. Kun valokuitunen rakentaa point-to-point yhteyksiä keskittimeltä jolloin kaikille asiakkaille on oma desikoitu kuituyhteys kuten yritysliittymissä. Tämä PtP tarjoaa tulevaisuudessa esim COS & QOS laatuluokan optiot joita jaetussa yhteydessä ei voida hyödyntää samalla tavalla

Valokuidussa itse kaapelin osalta kaista on rajaton meidän mittapuulla ja meidän elinajan. Päissä olevat laitteet ratkaisee nopeuden.

GPON tekniikassa se valokuitu haaroitetaan tyyliin 100 asunnon tai tilaajan haaraksi ja sinne on jaossa yksi 10 gigabittiä sekunnissa latauskaista ja saman nopeuden paluukaista. Näin siis esim. Valoolla.

Kaikki sen haaran asiakkaat saavat samat signaalit ja siitä niiden päätelaitteet poimivat sen itselle tarkoitetun nettiliikenteen. Joka on todella vahvasti salattu. Eli naapurit eivät sitä pääse urkkimaan vaikka se salattu signaali menee kaikille naapureillekin.

Palaakaistan osalta sitten ne päätelaitteet saavat joka taloudessa oman aikajakson siitä milloin tuuppaavat oman nettiliikenteen ulospäin maailmalle. Sitä on dynaamisesti jaossa se 10 gigabittiä myös. Sekin liikenne on vahvasti salattu.

Käytännössä se ainoa asiakkaan suuntaan näkyvä ero P2P kuituun verrattuna on viive. GPON 1–3 ms ja P2P kuitu 0,3–1 ms.

Jos kaista alkaa loppua haarassa, niin siinä voi käsittääkseni ottaa rinnalle uusia taajuuksia vaikka 20 Gbit/s tai 100 Gbit/s nopeuksilla jaettavaksi haaraan. Toki ne asiakkaan GPON päätelaitteet menee silloin uusiksi niiltä jotka isompaa nopeutta kaipaavat.

Ero voi kuulostaa ehkä isolta noiden tekniikoiden välillä. Kuitenkin joka tapauksessa siellä kylällä tms. olevassa keskuksessa ne P2P kuidut yhdistetään kuitenkin samaan kenties 10 tai 20 Gbit/s kuituun ja siitä ISP liitännästä ne lähtee internettiin.
Itse ajattelin aluksi, että tuo GPON on joku valekuitu, mutta siihen perehdyttyäni ja sitä myös pari vuotta käytettyäni etäyhteyksillä yhdessä projektissa liputan täysin sen puolesta. Hinta taisi olla GPON verkon rakentamisella noin 20-25 prosenttia halvempi kuin P2P kuidun. Hintaero rakentamisessa ja pienempi sähkönkulutus aiheuttanee sen, että GPON tekniikka taitaa jyrätä nyt maailmallakin. Tekniseltä suorituskyvyltään muuten ne ovat identtisiä. Paitsi tuo ping (GPON 1–3 ms ja P2P kuitu 0,3–1 ms).

Kenties joku pankki tms. tarvii teoreettisen tietoturvariskin vuoksi tuota P2P verkkoa, ettei liikenne kulje edes salattuna operaattorilta muille asiakkaille. Ja puolustusvoimat jne. Ja joku sovellus ammatti-FPS-pelaamisesta etärobottikirurgiaan voi vaatia sen kalliiimman P2P kuidun jos sillä lyhentää 1-2 ms sitä pingiä. Normikäyttäjälle ei taida olla väliä latautuuko vaikka joku www-sivu muutaman tuhannesosa sekunnin nopeammin vai hitaammin pingin vuoksi vai lähteekö YouTuben kissavideo pyörähtämään 2 millisekuntia aikasemmin vai myöhemmin tai vaikka 20 millisekuntia. Sekin olisi vain 2 sadasosasekuntia eli noin yhden freimin viiveellä jos kuva vaihtuu 50 kertaa sekunnissa nettitelevisiossa.
 
Lappanen

Hyperaktiivi
Hyvin huomaa (tai siis ei huomaa, jos ei erikseen tarkista), miten langattoman netin nopeus vaihtelee nyt mökkeilykaudella omalla paikkakunnalla reilusti. Aamulla ja myöhään illalla paahtaa 150-200 vauhtia ja parhaimpaan töllöntöllötysaikaan saattaa tulla enää 20-50 vauhtia, kun speedtestillä kokeilee.

Ei-mökkeilykaudella sitten tulee tuota 150-200 aikalailla milloin tahansa.

Itellä nyt 300M 5g -liittymä, reilusti vähempikin riittäisi, mutta tuo saatu tarjoushintaan pariksi vuodeksi 30e/kk. Seuraava halvempi olisi 100M 4g 23e/kk, mutta tiedä sitten mitä tuolla olisi toteutunut nopeus ruuhka-aikaan verrattuna nykyiseen.
 
Jule

Vakionaama
GPON tekniikassa se valokuitu haaroitetaan tyyliin 100 asunnon tai tilaajan haaraksi ja sinne on jaossa yksi 10 gigabittiä sekunnissa latauskaista ja saman nopeuden paluukaista.
No ei se nyt sataan jakaudu, tyypillinen on 32 jako.

Ehkä tuo 100 jako on teoriassa mahdollista, mutta tuetääkseni kaupallisessa käytössä on tuo 32 jako on se "de facto", eikä sinänsä ole tarvetta edes yrittää puskea enempää.

Tuohan on siis yhden kuidun jako, ei yhden kuitukaapelin. Jos on esim 32 kuituinen kaapeli, sen saa PON tekniikalla haaroitettua 1024 asiakkaalle.
 
tet

Hyperaktiivi
Tekniseltä suorituskyvyltään muuten ne ovat identtisiä. Paitsi tuo ping (GPON 1–3 ms ja P2P kuitu 0,3–1 ms).

Yksi seikka on sitten vielä vikasietoisuus. GPON-kuidussa yksi risa ONT voi mykistää kaikkien saman splitterin takana olevien talouksien nettiyhteyden. Eli kun yhdellä on sopiva laiterikko, myös 31 naapuria kärsivät samaan aikaan nettikatkoksesta. Ei ehkä hirveän todennäköinen skenaario, mutta mahdollinen GPON-kuidulla. P2P-kuidulla naapurit eivät pääse sotkemaan.
 
Tämä lienee myös yksi iso syy miksi GPON tekniikkaa ei tarjota yritysratkaisuissa. SLA ja laatuluokituksia ei voida taata tai tehdä liikenteen priorisointeja.
Kotikäyttöön GPON menee siinä kun SLA on luokkaa korjataan kun keritään.
 
Jule

Vakionaama
Yksi seikka on sitten vielä vikasietoisuus. GPON-kuidussa yksi risa ONT voi mykistää kaikkien saman splitterin takana olevien talouksien nettiyhteyden. Eli kun yhdellä on sopiva laiterikko, myös 31 naapuria kärsivät samaan aikaan nettikatkoksesta. Ei ehkä hirveän todennäköinen skenaario, mutta mahdollinen GPON-kuidulla. P2P-kuidulla naapurit eivät pääse sotkemaan.
Tosin nuo ovat rakennettu niin että lähtökohtaisesti ne vikaantuessaan mykistyvät, mutta kyllähän se joskus sattuu se yksimiljoonasta vika.
 
jiikoo

Vakionaama
Tosin nuo ovat rakennettu niin että lähtökohtaisesti ne vikaantuessaan mykistyvät, mutta kyllähän se joskus sattuu se yksimiljoonasta vika.

Siinä on myös aika monta osaa siinä GPON haaran ja siitä keskuksesta internet-palveluntarjoajan suuntaan, mikä voi mennä rikki ja netti katketa myös P2P kuidussa.

Siinä keskuksessa kunnassa tai kaupunginosassa ne P2P kuidutkin ja niiden nettiliikenne yhdistetään siihen yhteen kenties 10 gigan yhteyteen eteenpäin. Tyyliin jaetaan vähintän satojen käyttäjien kesken se 10 gigainen yhteys siitä eteenpäin.

Ilmeisesti niitä on vielä paikkoja isoillakin operaattoreilla Suomessa, jossa se letku eteenpäin on vain 1 gigainen ja se jaetaan sen alueen kuituliittymien kesken.

Ainakin täällä Oulun suunnalla monet pienemmät yritykset ja kaupat yms. on sen Valoon GPON kuidun varassa. En oikein ymmärrä mikä siinä on ongelmallista 99+ prosentille yrityksistä.

Toki sitten on niitä spesiaalimpia tarpeita missä se on "elämän ja kuoleman kysymys" yhden millisekunninkin lisäviive. Nehän jossain New Yorkin pörssisalista vetää laservalolla niitä linkkejä eteenpäin kun sillä säästää nopeaa kauppaa käyvä toimija alle sekunnin miljoonasosia alle kilometrin päässä automaattista kaupaa käyviltä koneilta. term tälle on high-frequency trading (HFT). HFT perustuu siihen, että tietokoneohjelmat tekevät valtavan määrän kauppoja sekunnissa, ja viiveet mittaluokassa mikrosekunnit (miljoonasosasekunnit) tai jopa nanosekunnit ovat ratkaisevia kilpailuedun kannalta. Tämän vuoksi firmat sijoittavat palvelimiaan fyysisesti mahdollisimman lähelle pörssien kaupankäyntialustoja (tätä kutsutaan colocationiksi). Ja yhteys hoidetaan laser-linkillä kun se etenee suoraan eikä mutkittele kuidun tavalla ja valon nopeus ilmassa on vielä suurempi kuin kuidussa.
 
-Teme-

Vakionaama
Kyllä niitä kuluttajaliittymiä yrityksille toimitetaan, mutta kun verkotetaan useampi toimipiste niin aletaan haluamaan jo korjaukseen SLA tasoja.
Itsellä kokemusta yhden toimipaikan asiakkuuksista, parin tuhannen toimipisteen maailmanlaajuisiin verkkoihin, sekä globaalien jättien DC liittymiin. Isoissa verkoissa on luokiteltu kriittisyysasteet ja todellakin niissä myös löytyy kuluttaja- tai mobiiliniittymiä, mutta ne ovat tyypillisesti nk.kylmiä narikoita joissa ei ole vakituista miehitystä.
Pk/tmi yrityksillä varmasti löytyy kuluttajaliittymiä käytöstä enemmän kuin yritysliittymiä
 
HeTi

Aktiivinen jäsen
Starlink on alkanut tarjoamaan "varayhteyttä" 5€/kk hintaan.
Nopeus tippuu 256kbit luokkaan joka riittää surfailuun ja etäkäyttöön yms
Voisi olla hyvä mökille valvontaan talvisin ja kesäksi sitten nostaa täyteen nopeuteen.
 
Ton1A

Vakionaama
Valokuitu toimii kuin junan vessa. Paitsi että eilen aamulla ei mikään toiminut, piti ottaa ruuvimeisseli että pääsi laitekotelosta ottaamaan kuitupäätteeltä hetkeksi virrat pois. Sillä tokeni.
 
Lappanen

Hyperaktiivi
En tiedä mitä on tehty, mutta nyt on mobiilinetin nopeudet olleet hyvää luokkaa ainakin mitä tämän kuun aikana seuraillut. Elisan 300M 5G siis täällä, 4 suunta-antennia käytössä.

Screenshot_2025-10-17-09-29-03-38_79d0ff8f9752a3fc32487e6d62330a6a.jpg
 
Mikki

Hyperaktiivi
Mobiilinetti toimii ihan mainiosti perus-surffailuun. Mutta tuo "Ping" 26ms kiusaa tietyissä jutuissa. Ja samoin Upload nopeus.

Minulla on yksi sellainen käyttötapaus, missä "synkkaan" dataa "no-sql" kannasta paikallisesti työasemaan. Siinä tulee herkästi miljoonia requesteja ja vaikka kyselyt rinnakkaistaa, on valokuidun 2-3ms aikalailla parempi kuin 26ms.
 
Hempuli

Töllintunaaja
Dna soitti. Tarjosi puhelimeen 12 kk liittymän ja 5G kotinetin 62 €/kk. Asennus 240 €. Kun eihän sitä tiedä, koska kuitu kaivetaan, niin pääsee nettiin. Ei tullut kauppaa, kun on vielä 1,5 kk kännykässä määräaikaista, niin voi vähän seurata ensin markkinaa.
 
Meillä käyttö lähinnä netin selausta sekä kaikenmaailman suoratoistoa. Sitten on noita shellyjä ja tapoja sekä valojen etäohjaus + MLP:t ja IV netissä. Kaikki toimi myös vanhalla 100M 4G:llä oikein hyvin, tarjouksesta vaan sai halvemmalla tuon 5G:n, vaati tietty modeemin ja parin lisäantennin oston, mutta onpahan nyt tikissä. Ruuhka-aikoina tuo 5G on parempi, kun sillä saa enemmän kaistaa käyttöön, varsinkin kesällä kun kaikenmaailman mökkiläiset valtaa nurkat.
 
Ton1A

Vakionaama
Mulla oli tää ZTE MC7010 ulkomokkula sisällä vaatehuoneessa, parhaimmillaan tuli joko 600/60 tai 400/100 Mbit/s. Ei mitään suunta-antenneja tms. mutta tukiasema oli noin 400 metrin päässä.

1760686138523.jpeg
 
Joksa

Aktiivinen jäsen
Täällä tälleen, myös 4 suunta-antennia ja silti pätkii
katso liitettä 109298
Mulla oli aikoinaan pari tuommosia 60-elementtisiä, mutta harvoin irtosi se 100M (DL) mikä oli oli liittymä. Päivällä kun sai taajuusvirityksen toimimaan ja liittymän nopeimmillen, niin yön seutuna elisa oli käyttänyt virransäästöä ja aamulla ei yhteyksiä. M-files oli viiveille herkkä. Päivä alkoi boottailuilla.
Piilotin sitten antennit ullakolle kun kuitu tuli. No onneksi el äkeläisenä ei tartte M-fileksiä, nyt varmaan toimisi.
 
Alfonzo

Aktiivinen jäsen
Täällä oli myös aikoinaan tuollaisia suunta-antenneja. Lopulta paremmin toimi tuollainen ZTE MC7010 katolla tolpan nokassa, matkaa tukiasemalle tosin vain 1,8km.

Nyt onneksi kuitu, joten ei enää mobiilin murheita...

Noita MC7010 löytää jo aika edullisesti Tori.fi:stäkin.
 
Viimeksi muokattu:

janhunen

Aktiivinen jäsen
Dna soitti. Tarjosi puhelimeen 12 kk liittymän ja 5G kotinetin 62 €/kk. Asennus 240 €. Kun eihän sitä tiedä, koska kuitu kaivetaan, niin pääsee nettiin. Ei tullut kauppaa, kun on vielä 1,5 kk kännykässä määräaikaista, niin voi vähän seurata ensin markkinaa.
Meillä oli tällainen pari vuotta, hyvin toimi, kunnes pudottivat 1000m tilauksen nopeuden 400m(siis latausnopeus putosi tuohon) ilman selityksiä vaikka niitä kysyin. Vaihdettiin sitten kuituun, kun oli sopiva tarjouskin siinä. Tuon seinäantenninhan pystyy nykyään asentamaan itsekin, joten ei tarvitse tuota asennusmaksuakaan maksella. Aika suolainen on tuo kk-hinta kyllä. Mobiilinettiin liittyen meillä katkesi kuituyhteys viime viikon perjantaina ja maanantaina saivat sen takaisin käyttöön. Telkkarikin kun näkyy nykyään meillä netin kautta, niin onneksi oli mobiilinetti, jonka sai reitittimeen kiinni ja elämä jatkui entisellään. Hyvin riitti työpuhelimen 1000m liittymä koko perheen touhuihin.
 
markok

Aktiivinen jäsen
Nyt tuli meillekin mainos, että Valoo olisi aloittamassa alueella valokuidun kaivamisen. Hinta olisi 190€ + 24,90€/kk 12kk ajan. Ilmeisesti tuohon ei muita kuluja tulisi ja liittymän voisi halutessaan irtisanoa 12kk jälkeen?

Laitteen asennuspaikka hieman mietityttää. Yhden mahdollisen asennuspaikan olen nyt keksinyt, mikä esteettisesti ja toiminnallisesti olisi mahdollinen. Kyseisen seinän sisäverhous olisi kuitenkin jossain vaiheessa ajankohtaista uusia niin mietin sitä, että miten paljon valokuiturasia sisäseinässä hankaloittaa hommaa? Ulkorasialle tulee ilmeisesti valokuitu, mutta onko ulko- ja sisärasian välillä kuparijohto vai valokaapeli? Onko sisärasiassa sellaiset liittimet, että sen irrottaminen ja takaisin asentaminen onnistuu kohtuu vaivalla?
 
Husky

Hyperaktiivi
Vaihtelee hinnat kun Valoo kävi täällä ovella ja olisi 0euroa ja 10€/kk 24kk joku ylinopea liittymä. Sanoivat että sitten saa irtisanoa eikä tule ylläpitomaksuja. Varmaan tilanne noin onkin nyt, mutta ties mikä on sitten aikanaan.

Kun sanoin, että sitten nousee hinta x3,14^10 niin vastasi, että no löytyy sitä tarjouksia sitten 2v kuluttuakin. En usko, eikä ikinä ole mihinkään löytynyt jatkotarjouksia. Just nyt tuo tilanne Fsecuren kanssa että listahintaan mennään kun eka tarjous päättyi. Eli ei kauppoja Valoon kanssa, KTV:lla mennään, ei pidä toimivaan koskea
 
Back
Ylös Bottom