Valokuidun kaivamista

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja pökö
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Yllättävän vähän porukat pudottaa niitä suojaputkia sinne kaapeliuraan sen ensimmäisen kaivuun yhteydessä. Ennemmin kitistään että piha käännetään jokaisen firman toimesta, kun omalla toiminnallaan olisi voinut siihen vaikuttaa.
Jos valokuitunen tai jokin muu operaattori joskus alueelle tulee niin voi helposti tarjota valmiin putken jonka ”itse” kaivanut ja saa alennuksen siitä tonttikaivuun osalta.
Tämä ei siis koske niitä tointen ohi kunnan maalla tapahtuvia kaivuita.
 
Yllättävän vähän porukat pudottaa niitä suojaputkia sinne kaapeliuraan sen ensimmäisen kaivuun yhteydessä. Ennemmin kitistään että piha käännetään jokaisen firman toimesta, kun omalla toiminnallaan olisi voinut siihen vaikuttaa.
Tuossa kun naapurin kanssa samaan aikaan rakennettiin 2010, niin hän tuolle kirvesvarsitontilleen asensi jo tuossa vaiheessa muutaman 110mm muoviputken tuon kirvesvarren matkalle tien alle "joskos niille joskus tulisi käyttöä". No sittemmin on mm. tämä kuitu sinne hällekin vedetty, vain kadun puolelta tonttiliittymän kohdalta putken pää esiin ja sinne se mikroputki sujahti, toinen pää sähköpääkeskuksessa sen kun tuuppasi mikroputkea vaan menemään. Sähköpääkeskukseen kuitupäätteen yms. asennus ja homma valmis.
 
Mobiilinetti.
Luulin että loppukeväästä on meillä valoon netti, tuli suojaputki olohuoneeseen ja hetken päästä toinen putki pihalle omenapuun juurelle. Sen jälkeen ei ole kuulunut mitään. Hinnaksi sovittiin 200M liittymästä 20 €/kk. Jos tulee euronkin hinnannousu niin sanon sopparin irti.
Toi verkkohan on pääomasijoittajan omistuksessa ja ne tuntuvat olevan kiimassa siellä hankkimassa uusia liittymiä niin etteivät tiedä edes toimiiko ne ja montako liittymää on tehty per talo. Taitaa olla verkon myynti lähellä.
Tänään kävi kuidunpuhaltaja. Ei onnistunut mutta jotain selvisi. Selvisi että kevään ensimmäinen porukka olikin kytkenyt meidät valokuitusen verkkoon. Valoon oikea putki on nyt pihalla omenapuun juurella. Pikkasen kyrsii.
 
Meillä käytiin asentamassa sokkelin vierestä kuitu työhuoneeseen, purkit seinään ja fon -valo palaa. Käyttöönotto on sitten -26 huhtikuussa. Siihen mennessä vedän päätteen luota uuden koaksaalin ja ehkä myös ethernetin olohuoneeseen telkkua varten. Aikaahan tuohon on.
 
Mikäs sen koksun funktio on?
 
^Ei saa olla kuparia missään välissä tai kyseessä on epäkuitu. Tämän olen nyt oppinut lopulta muutaman tyhmän kysymyksen jälkeen
 
^Ei saa olla kuparia missään välissä tai kyseessä on epäkuitu. Tämän olen nyt oppinut lopulta muutaman tyhmän kysymyksen jälkeen
No jaa missään ja missään. Joillain operaattoreilla on tarjolla myös kaapeli-TV palvelut tuon kuidun kautta. Silloin siinä kuitupäätteessä on paitsi RJ-45 sitä kotiverkkoa varten, mutta myös koaksiaali talon antenniverkkoa varten. Ja muutenkin aika harvalla se oma talon sisäinen kotiverkko kuitenkaan on kuidulla tehtyä ;)
 
Yllättäen napsahti kuitu päälle nopeammin kuin luulinkaan, näin ne nopeudet kehittyi kännykällä "speedtestattuna".

Mobiili 4G, hidas liittymä 20M: ei
1755071310885.png

Vanha kaapelinetti 200M:
1755071368622.png

Valoo Kuitu 250M:
1755071455192.png

Ei mitään 'mullistavaa' tapahtunu.

Juuri olin tehnyt uudet sopparit kännyköistä ja netistä vuodeksi ja oli vielä se 14vrk peruutusaika, niin laitettiin kaikki uusiksi.

Nyt vielä telkkuasia harkittavaksi eli mitähän saa 10€ kaapelimaksulla jos siitä luopuis... tai sitten jatkaa kaapelilla tuota telkun katselua.
 
Viimeksi muokattu:
Mikäs sen koksun funktio on?
Mulla on Lounean kuitupäätteessä F-liitin, jonka saapi kytkeä kiinteistön antenniverkkoon, kuten @HiTec kuvasi. Tämä on tosiaan sellainen kuituliittymän lisäpalvelu.
Sitä en tiedä mitä eroa on onko käytössä kaapeli-tv / kuitu-tv. Harava on katolta häipynyt jo ennen kattoremppaa.Tarkoitus kun ei ole ottaa mitään ns. maksukanavia/paketteja. Jälkimmäinen kuukausimaksu kuitenkin tarjouskauden jälkeen euron halvempi

Kai nykytelevisiokin kannattaa muutenkin kytkeä kuin vain wifillä/ethernetillä? Kun katselee muutakin kuin nettitelkkua?
 
Sitä en tiedä mitä eroa on onko käytössä kaapeli-tv / kuitu-tv.

Se on DVB-C kuidun yli ja muuntimella muunnettu talon antenniverkkoon (coax) sopivaksi. Usein maksaa extraa, mutta saa kaikki DVB-C laitteet toimimaan ja talon/huoneiston COAX verkon toimintaan (muutenhan ne on töpseleitä ilman funktiota).

Kai nykytelevisiokin kannattaa muutenkin kytkeä kuin vain wifillä/ethernetillä? Kun katselee muutakin kuin nettitelkkua?
Itsellä on tuo kuitu->coax. Tulee erillistä kuitua pitkin kuin tietoliikenne. Pääosin tulee katsottua streameja eikä talossa ole yhtään televisiota, joten DVB-C:n tarve vähintään kyseenalainen. Tosin ei tuo juuri mitään maksakaan. Jos nyt tulis tarve myydä talo, niin ehkä se on hyvä myydä toimivilla rasioilla (vanhat puhelinpistokkeet vaihdoin 2xRJ45:ksi). Päätti seuraava sitten mitä tahansa. Joskus netti voi olla alhaalla (tosin käytännössä ei koskaan) ja silloin jonkin live urheilutapahtuman voi katsoa DVB-C:ltä (mulla yksi digiboksi joka ton voisi tehdä).
 
No jaa missään ja missään. Joillain operaattoreilla on tarjolla myös kaapeli-TV palvelut tuon kuidun kautta. Silloin siinä kuitupäätteessä on paitsi RJ-45 sitä kotiverkkoa varten, mutta myös koaksiaali talon antenniverkkoa varten. Ja muutenkin aika harvalla se oma talon sisäinen kotiverkko kuitenkaan on kuidulla tehtyä ;)
Juu, tuosta sisäverkosta pari kertaa vääntänyt täällä, että mikä on kriittisen kuparin pituus, kun netti ei toimi "kuparilla" muttei nyt mennä siihen tässä tällä kertaa.
Yllättäen napsahti kuitu päälle nopeammin kuin luulinkaan, näin ne nopeudet kehittyi kännykällä "speedtestattuna".

Mobiili 4G, hidas liittymä 20M: Vanha kaapelinetti 200M: Valoo Kuitu 250M:
Näytä liitetiedosto 108153 Näytä liitetiedosto 108154 Näytä liitetiedosto 108155
Ei mitään 'mullistavaa' tapahtunu.

Juuri olin tehnyt uudet sopparit kännyköistä ja netistä vuodeksi ja oli vielä se 14vrk peruutusaika, niin laitettiin kaikki uusiksi.

Nyt vielä telkkuasia harkittavaksi eli mitähän saa 10€ kaapelimaksulla jos siitä luopuis... tai sitten jatkaa kaapelilla tuota telkun katselua.
Pari kertaa olen haastellut Elisan aspan kanssa tuista ktv-maksusta. Yksi sanoi että sen voisi Viihteen kanssa jättää maksamatta mutta pelotteli liittymismaksulla jos katkaisee ja tarviikin. Toinen aspa sanoi kyllä toista.

Sitten kun joskus liittyy kuituun, niin ei ole itselle ihan selvä mitä tuon kanssa tekisi. Että voiko myöhemmin tulla tarve sille kuitenkin jostain syystä
 
Sitten kun joskus liittyy kuituun, niin ei ole itselle ihan selvä mitä tuon kanssa tekisi. Että voiko myöhemmin tulla tarve sille kuitenkin jostain syystä
Kytkentämaksu kuulemma pyydetään ~200€, mutta epäilen tuota koska ovat auttamattomasti ulkona silloin tarjoamaan kaapelinettiä jos sellaista tarjousta pyydetään.
Eikä siellä fyysisesti mitään kytketä, enabloidaan vaan jotain jostain softasta.

Ainakin lasken tuon varaan ja tällä haavaa olen lopettamassa kaapelin kunhan koitan ensin jollain tuota IPTV palvelua.
 
Joutuu kytkemään, optiset jaot on tyhmiä jakoja. Kuva kulkee kunnes kuitu nypätään irti.
Riippuu käytettävästä tekniikasta. Jos PtP niin portin aktivoiminen/disablonti pitäisi onnistua. GPON verkossa taas vaatii päätelaitteen disablointia koska tosiaan jako on passiivista
 
Kaapelista puhuttiin tuossa kohtaa, sen palauttamisesta käyttöön...
Kaapeli-TV:stä ja sen uudelleen kytkennästä ymmärtääkseni puhuttiin. Se ei näpelöimällä kytkeydy, takana on ihan oma verkkonsa eikä liity nettiin ja gponiin mitenkään. Omalla kuidulla tulee siihen asiakas koteloon josta voi kytkeä taloverkkoon. Siihen koksiverkkoon siis.
 
Ei tuo tiedä kuidusta mitään tuo vanha KTV verkko, ei tule tosiaankaan millään kuidulla vaan ihan koaksiaalikaapelilla.
 
kuidun kaivaminen on topikki ja kuitupäätteistä otetaan myös TV coaxia ulos, niin dedikoitu kaapeliTV:n coax yhteys ei ihan ekana ollut mielessä
 
Yllättäen napsahti kuitu päälle nopeammin kuin luulinkaan, näin ne nopeudet kehittyi kännykällä "speedtestattuna".

Mobiili 4G, hidas liittymä 20M: Vanha kaapelinetti 200M: Valoo Kuitu 250M:
Näytä liitetiedosto 108153 Näytä liitetiedosto 108154 Näytä liitetiedosto 108155
Ei mitään 'mullistavaa' tapahtunu.
On tuossa kuitenkin tuo käytännössä tärkein muuttuja eli viive aika radikaalisti pienentynyt. Tosin jostainsyystä tuossa sun kuidussa on melko kehnot vasteet.

Ei sitä nopeaa vastetta tietysti aluksi noteeraa, mutta parin viikon päästä kun kokeilee sitä vanhaa, niin se ero on yllättävän iso.
 
Jaha, meillä Valoon kuitu pimeänä. Joku onnistui katkaisemaan aluekeskukseen vievän kuidun ja nyt on koko alueen yhteydet poikki:confused:

Oli sitten isompi juttu. Päivitettyjen häiriöilmoitusten mukaan paikallisen keskuksen runkokaapeli oli onnistuttu katkaisemaan ja kaiken lisäksi "pitkältä matkalta", siis ilmeisesti monesta kohtaa. Olisikohan eräs varjolaivasto siirtynyt maanpäälle :huh:

Yhteydet saatiin vihdoin juuri äsken palautettua. Oli poikki kaksi täyttä työpäivää ja rapiat.
 
Viimeksi muokattu:
No niin Vertekin tyyppi kävi ja piti asentaa kaikki tarvikkeetkin mutta oli hävinnyt joku pallura joten ei pystynytkään asentamaan päätelaitetta. Ja sitä ei siis pitänytkään asentaa kun tilattu vain valokuituvalmius, sovittiin että kaivavat samaa reittiä kuin aiempikin kuitu ja jättävät 25m suojaputkea niin vedän sen itse terassin alta tekniseen tilaan kun siellä valmis putki.
Eilen kävi Valoon myyjä kuitenkin ja sanoi että jos teen liittymän tilauksen nyt niin tulevat tekemään kaikki työt ilmaiseksi ja liittymän voi ottaa käyttöön ensi vuoden joulukuussa kun nykyinen soppari loppuu.
Joten taidan tarttua tähän ja ottaa 500M 24,9€/kk 12kk määräaikaisen nykyisen jatkoksi, 5€ halvempi kuin nykyinen 1000M.
Sieltä tulee vielä ilmaiseksi wifi7 tukiasema mukaan kun VSPllä siitä joutui maksamaan
Onpahan sitten kaksi mahdollista toimijaa joilta pyytää tarjouksia kuidusta
 
Eilen kävi Valoon myyjä kuitenkin ja sanoi että jos teen liittymän tilauksen nyt niin tulevat tekemään kaikki työt ilmaiseksi ja liittymän voi ottaa käyttöön ensi vuoden joulukuussa kun nykyinen soppari loppuu.
Joten taidan tarttua tähän ja ottaa 500M 24,9€/kk 12kk määräaikaisen nykyisen jatkoksi, 5€ halvempi kuin nykyinen 1000M.
Sieltä tulee vielä ilmaiseksi wifi7 tukiasema
Firmoilla kova kilpailu asiakkaista. Tännepäin rakennettiin juuri Lounean verkko ja luulen, että uusia kuituja ei maahan tule, ellei DNA päätä päivittää verkkoaan kuidulla sisälle asti. Meille avautuva liittymä on saman hintainen kuin sun vanha 1000M mutta kuitenkin "vain" 250M. Riittänee meille loistavasti. Toki kytkentä on 165 € kampanja hintaan ja reititin hommataan itse.
Mutta todella hyvä että on vaihtoehtoja. Pitää hintoja kurissa määräaikaiskausien jälkeen. Mutta kuinka terveellä pohjalla bisnes on, on toinen juttu.
 
Olkaa vähän varovaisia jos otatte useampia valokuituja taloon. Itselle elisa mainosti että voi hyvin ottaa vaikka toinen kuitu jo tulisikin - ei maksa mitään. Nyt lueskellut että elisa alkaa perimään n10e kuukausimaksuja (ylläpitomaksu tai joku) valokuidusta vaikka se ei olisikaan käytössä. Itse en kerinnyt ottamaan kuin ton elisan mutta tarkoituksena oli palata mobiilinettiin jos valokuidun kuukausimaksut nousee liikaa (saa nähdä joudunko sitten maksamaan yllapitomaksua vaikka missään sopimuksessa siitä ei puhuta mitään).
 
Kun sulle tulee viesti että sinun ei tarvitse tehdä mitään jos hyväksyt uudet sopimusehdot niin silloin pitää päättää soppari.
 
Olkaa vähän varovaisia jos otatte useampia valokuituja taloon. Itselle elisa mainosti että voi hyvin ottaa vaikka toinen kuitu jo tulisikin - ei maksa mitään. Nyt lueskellut että elisa alkaa perimään n10e kuukausimaksuja (ylläpitomaksu tai joku) valokuidusta vaikka se ei olisikaan käytössä. Itse en kerinnyt ottamaan kuin ton elisan mutta tarkoituksena oli palata mobiilinettiin jos valokuidun kuukausimaksut nousee liikaa (saa nähdä joudunko sitten maksamaan yllapitomaksua vaikka missään sopimuksessa siitä ei puhuta mitään).

Ei tuossa ole mitään ongelmaa, irtosanot sen liittymän vaan *kunnolla* niin ei virtaa minkään valtakunnan ylläpitomaksuja.
Myöhemmästä "uudelleen liittymisestä" voivat yrittää veloittaa, mutta ilmoitat kylmän viileästi, että harkitset liittymää vasta kun tarjoavat ilman liittymismaksua.
 
Mielenkiintoista nähdä kehtaako Elisa alkaa meiltä periä tuota, kun nimenomaan kysyin puhelimessa asiasta ja minulla on vielä vahvistus viestillä erikseen. Että 0e jos ei ota käyttöön
 
Mielenkiintoista nähdä kehtaako Elisa alkaa meiltä periä tuota, kun nimenomaan kysyin puhelimessa asiasta ja minulla on vielä vahvistus viestillä erikseen. Että 0e jos ei ota käyttöön

Kyllä se alkaa perimään jossakin vaiheessa, tuskin kauaa menee.
Muista irtisanoa liittymä *kunnolla*, niin vältyt ylläpitomaksuilta.
 
Oletteko saaneet parempia tarjouksia valokuidun kuukausihinnasta mitä heidän nettisivut tai sähköpostit on näyttäneet, jos olette kysyneet sen jälkeen, kun ensimmäinen 12kk tai 24kk määräaikaisuus loppuu?
 
Olkaa vähän varovaisia jos otatte useampia valokuituja taloon. Itselle elisa mainosti että voi hyvin ottaa vaikka toinen kuitu jo tulisikin - ei maksa mitään. Nyt lueskellut että elisa alkaa perimään n10e kuukausimaksuja (ylläpitomaksu tai joku) valokuidusta vaikka se ei olisikaan käytössä. Itse en kerinnyt ottamaan kuin ton elisan mutta tarkoituksena oli palata mobiilinettiin jos valokuidun kuukausimaksut nousee liikaa (saa nähdä joudunko sitten maksamaan yllapitomaksua vaikka missään sopimuksessa siitä ei puhuta mitään).

Ei missään onassa sopimuksessa ole mainintaa käyttämättömän liittymän kuukausimaksuista.
Juuri eilen tein sopparin Valoon kanssa että tekevät toisen kuidun meille ja vaihdan siihen kun tämä nykyinen soppari loppuu
 
Takaisin
Ylös Bottom