Miten työ- ja kotiasiat pystyy erottamaan toisistaan on niin kiinni työn ja henkilön luonteesta. Ja miten niitä tarvitsee tarvitsee erottaa on toinen asia.
Omalla kohdalla oli ennen niin, että puolen tunnin ajomatka riitti töistä irtautumiseen, mutta nykyään ei riitä edes puolitoista tuntia. Työasiat pyörii mielessä paikasta riippumatta, ja se siirtymä kotoa konttorille tietokoneen äärelle ja takaisin on pelkkää ajan hukkaa joka lisää stressiä, heikentää vireystasoa, laskee työtehoa ja elämänlaatua. Kun neljän viikon lomaputki alkaa, menee vielä muutama päivä lomaa työtehtävistä irtautumiseen ja senkin jälkeen työasiat pyörivät mielessä pari viikkoa, jonka jälkeen havahtuu siihen, että lomasta onkin enää viikko jäljellä. Jos töistä irtautuminen onnistuu, niin loma onkin piloilla jos se keskeytyy työasioiden takia.
Paljon mieluummin teen töitä olematta kellokortin orja, mieluummin limitän työn ja vapaa-ajan pitkin päivää, joka tosin edellyttää, että itse valitsen missä työt teen. Se, että työläppäri on käden ulottuvilla 12 tuntia vuorokaudesta ei harmita yhtään, ja jos joku työhomma jää mieltä painamaan, niin mieluummin hoidan sen pois vaikka klo 2 yöllä kuin että jään odottamaan aamukahdeksaa. Stressi vähenee, saa nukuttua, ja saa enemmän tehtyä niin töissä kuin vapaa-ajalla.
Lisäksi, kun työyhteisö on globaali, aiheuttaa kellokortti ja etätyökiintiön seuranta selkeitä esteitä työnteolle, mutta suomalaisen moraali ei tahdo antaa myöden ylläpitää salaista tuplakirjanpitoa joka pitäisi HR:n tyytyväisenä. Korvauksettakaan ei kukaan halua töitä tehdä, eikä pitäisi. Lopputuloksena on tuottavuuden lasku.
