Sähkökatkot

Mekaniker

Vakionaama
Kaverin naapuri ollut nyt 17h sähköittä. Ainoa kiinteistö ko.tien varrella mikä pimeänä ja itseasiassa koko kylän ainoa vikatapaus.
Täällä kävi vastaavasti naapurille katko myös, ei ehtinyt aamulla keittää kahvit puuliedellä ennen kun koputtivat ilmoittaen että alkaa olla jo valmista kytkemään sähköt päälle
Hänellä noin 7h sähköt poikki yöllä
 

haraldh

Vakionaama
Kotiin tullessa tänään oli iso vanha huonokuntoinen mänty nojaamassa sähköjohtoihin. Soitin keravan energialle, jonotin 17 minuuttia. Kun tulin fillarilenkiltä oli puu kadonnut, ja sauna lämmin.

Keväällä raivasivat paljonkin puita tämän kyläntien vierustoilta, n. 2 metriä sivuunsa. Tätä ei otettu silloin, kuten vieressä pystyyn kuollutta joka kaatui linjoihin pari kuukautta sitten. Olisivatpa ottaneet reippaammin silloin.
 

fraatti

Hyperaktiivi
Tuli eilen pöristeltyä tuossa maakunnassa ja siellä oli amka (todennäkösesti) kaapeli pudonnut tienpäälle. Lähettyvillä oli myös kaatuneita puita. Huomasin että ajoin tuosta yli oikeastaan vasta kohdalla. Samasta paikasta oli ajanut lukematon määrä muistakin autoja yli ja puut oli jo raivattu pois tieltä.
Vaimo sitten kyseli että voiko tuollaisesta kaapelista saada "tällin" yli kävellessä. Kuinka on? Tietty jos eristeet ovat vaurioituneet, mutta jos vaiheet ovat ehjät? Voiko PEN:stä saada myös tällin? Mitä puun kaatuessa linjalle tapahtuu?
1766989066618.png
 

fraatti

Hyperaktiivi
Näemmä korjaustyöt olivat käytännössä pysähtyneet yön ajaksi. Noin 34 000 sähkötöntä taloutta edelleen.
1766989775228.png


Tämä myrsky taitaa olla koskenut eniten Elenian asiakkaita.
1766990052235.png

Mahtasko tuossa sitten olla että ainakin sellainen 600 erillistä vikaa on vielä jäljellä.
1766990116449.png
 

Mekaniker

Vakionaama
Tuli eilen pöristeltyä tuossa maakunnassa ja siellä oli amka (todennäkösesti) kaapeli pudonnut tienpäälle. Lähettyvillä oli myös kaatuneita puita. Huomasin että ajoin tuosta yli oikeastaan vasta kohdalla. Samasta paikasta oli ajanut lukematon määrä muistakin autoja yli ja puut oli jo raivattu pois tieltä.
Vaimo sitten kyseli että voiko tuollaisesta kaapelista saada "tällin" yli kävellessä. Kuinka on? Tietty jos eristeet ovat vaurioituneet, mutta jos vaiheet ovat ehjät? Voiko PEN:stä saada myös tällin? Mitä puun kaatuessa linjalle tapahtuu?
Puiden kaatamassa sähkölinjassa AMKA/ PEN eli kannatinvaijeri voi olla joko nollajännitteinen tai täysin elossa ellei jopa keskijännite-tasolla ihan olosuhteista riippuen

Ja asia ei parane kun ihmiset ajaa autoilla amkan ylitse, kuori rikkoontuu ajan myötä. Voihan kaapeli tarrautua auton pohjaan kiinni johonkin terävään kulmaan ja lopun voi arvailla...

Jos puu kaatuu sopivasti sekä keskijännite-linjan ja matalajännite-linjan päälle puuta pitkin jännite-ero muodostaa lenkin matalajännitelinjaan päin ja seuraukset ovat varsin epämukavat lähitienoon sähkölaitteille
 

-Teme-

Vakionaama
Kaverin naapuri ollut nyt 17h sähköittä. Ainoa kiinteistö ko.tien varrella mikä pimeänä ja itseasiassa koko kylän ainoa vikatapaus.
Sähkökatko jatkuu, 36h
Tämän kunnan asiakkaat ei taida olla prio 1 -luokassa Carunalla, koska kaikki viat ovat vielä korjaamatta.
Yhtä hyvin olisi voinut oma torppa olla kohteena, niin pistää miettimään V2G/V2H vaihtoehtoja joilla saa ladattua kiinteistöakkua.
 

Mikki

Hyperaktiivi
33 000 vielä sähköittä, että taitaa tulla uusivuosi eteen ennenkuin kaikkiin on sähköt palautettu. Kelikin tässä vähän viilenee viikolla.
Onneksi suurimmassa osassa omakotitaloja on tulipesät.

Sähköauton kanssa voisi olla järkevää jos olisi viritelty, että tarvittaessa ILP:n saisi ottamaan sähkönsä autosta. Talon saisi lämpimäksi sangen helposti tällä tavalla.
 

Ton1A

Vakionaama
Pikkuveli onnistui Tapani-myrskyn aikaan käyttämään ilmalämpöpumppua ihan tavallisen bensa-auton voimin. Riittävän tehokas 12V siniaaltoinvertteri riitti juuri ja juuri siihen että ILP toimi. Heillä oli sähköt poissa viisi päivää.
 

Kellarinlämmittäjä

Oppimiskäyrällä
Varmasti osa oppisi, mutta monellako olisi kiinnostusta "varalla oloon" ja mitä siitä maksettaisiin? Käteen ei jäisi loppuiksi juuri mitään kun työttömyyskorvaus pienenee tulojen mukaan.
Ratkaisu tuskin on, että työttömänä odotetaan myrskyä ja tarvetta töihin ryhtymiselle. Esim. metsätyöt voisivat olla hyvä pohja ja hakkutyömaan voi varmaan keskeyttää muutamaksi päiväksi kun ravintoketjussa on kuitenkin sisällä parin kuukauden puut niin ei ne heti tehtailta lopu.
 

fraatti

Hyperaktiivi
Pikkuveli onnistui Tapani-myrskyn aikaan käyttämään ilmalämpöpumppua ihan tavallisen bensa-auton voimin. Riittävän tehokas 12V siniaaltoinvertteri riitti juuri ja juuri siihen että ILP toimi. Heillä oli sähköt poissa viisi päivää.
Piti vielä tarkistaa että kuinka pitkään työkaverilla oli sähköt poikki 2024 lopussa. 97h eli 4 vrk ja 1h. Aika pitkä siivu. Muistin kylläkin että olisi ollut vielä pidempi.
 

Husky

Hyperaktiivi
Uutisissa sanottiin että Pirkanmaalla puuskissa 27m/s mikä kaiketi poikkeuksellista ja puuta laonnut suht pahasti.
Omalle seudulle ei pahasti lakoamisia mutta enemmän kuin 20v aikana kertaakaan silti ja sähköjä edelleen poikki.

Tiellä luntakin jo yli 10cm.

Lankoja vasten kaatuneena puita. Ei kai sähkö katkea jos oksa/runko piuhojen välissä vai?
 

Liitteet

  • IMG-20251229-WA0005.jpeg
    IMG-20251229-WA0005.jpeg
    136,7 KB · Katsottu: 65

peku42

Tulokas
Asta -myrsky aikanaan, v. 2011 tuotti 17 vuorokauden sähköttömyyden kyläyhteisöön, onneksi oli kesäaikaa. Tämän viikonlopun tuulet aiheutti vain 5min katkoksen. Keskeisessä Suomessa tämä siis, ja toki hieman "syrjemmässä". Aggregaatti toki myös kuulunut kalustoon Astan jälkeen...
 

Tifo

Vakionaama
Piti vielä tarkistaa että kuinka pitkään työkaverilla oli sähköt poikki 2024 lopussa. 97h eli 4 vrk ja 1h. Aika pitkä siivu. Muistin kylläkin että olisi ollut vielä pidempi.
Neljä päivää jos on sähköt poikki niin varajärjestelmän pitää olla todella toimiva. Vuorokaudesta selviää pelkällä tuurilla.
Ei nyt tule oikein muuta mieleen kuin puulämmitys talviaikaan. Iso agrekaatti myös teoriassa toimii.
 

Lappanen

Hyperaktiivi
Alkoi pari tuntia sitten puhkumaan, ja tuntuu yltyvän. Huomenna -10 luvattu pakkasta ja kipakkaa tuulta, saattaa nenä jäätyä pihalla.

Oli aika paljon kaatuneita puita pientareilla kun eilen ajeltiin jkl->tre. Suurin osa tullut tien puolelle, ne oli vaan pätkitty pois tien puolelta ja rangat jääneet reunaviivan taakse muuten. Niitä oli kymmeniä koko matkalla, tasaisin väliajoin tuli vastaan, suurin osa latvaa/muuten ohutta rankaa, mutta pari ihan kunnon rankaakin osui silmiin. Ei ole ikinä vastaavaa tullut vastaan. Onneksi ei osunut lomaruuhka-ajalle, olisi monta ruuhkapaikkaa tullut.
 

fraatti

Hyperaktiivi
Valitettavan paljon on korjaustyöt hidastuneet.

Mikä tuo laite on milla sahaavat tuota latvaa poikki? Onko siinä konevoimaa vai käsin touhuttava?

Tuosta tuli mieleen että vieläköhän noita linjojen reunoja trimmataan samaan malliin kuin joskus aikoinaan? Toki piuhaa lienee paaaaljon enemmän myös mitä aikaisemmin,

– Nyt on vähän tuntunut, että olemme jääneet tänne mottiin. Onko meidät tyystin unohdettu?
Viita-ahot ovat olleet naimisissa vuodesta 1966 ja ovat asuneet koko sen ajan Ylipäässä Lappajärven länsirannalla. Vuosikymmenien varrelta he eivät muista toista yhtä pitkää sähkökatkoa.
–Yleensä on ollut kyse enintään muutamista tunneista, Juhani Viita-aho sanoo.
 

Husky

Hyperaktiivi
Suht laaja-alainen sähkökatko 10km tuon ympärillä. Mutta kai tuo olisi tuossa päätien varrella korjattu, jos laajalti auttaisi.
Eli varmaan monta muutakin vikapaikkaa ympärillä.

Tuollainen kuvan mukainen, että onko tosiaan keskijännitelinja, vaikka onkin ihan peruspiuhan oloinen matalalla
 

Liitteet

  • Screenshot_20251229_211234_Google.jpg
    Screenshot_20251229_211234_Google.jpg
    57,2 KB · Katsottu: 63
Viimeksi muokattu:

Esäätäjä

Vakionaama
Aika pahalta tuo Tampereen ympäristökin vielä näyttää. Paljon on vapaa-ajan asuntoja varmaan jotka jätetään viimeisiksi.
 

Liitteet

  • Leikepöytä01.jpg
    Leikepöytä01.jpg
    421,8 KB · Katsottu: 38

fraatti

Hyperaktiivi

-Teme-

Vakionaama
Sähkökatko jatkuu, 36h
Tämän kunnan asiakkaat ei taida olla prio 1 -luokassa Carunalla, koska kaikki viat ovat vielä korjaamatta.
Yhtä hyvin olisi voinut oma torppa olla kohteena, niin pistää miettimään V2G/V2H vaihtoehtoja joilla saa ladattua kiinteistöakkua.
Näyttää edelleen olevan sähköittä, 48h tullut täyteen.
 

Harrastelija

Vakionaama
Ei kai sähkö katkea jos oksa/runko piuhojen välissä vai?
Sopivasti näyttäisi olevan erotin tuossa puun viereisessä tolpassa. Eli tolpan toiselle puolelle olisi mahdollista saada sähköt jos on jonkinlainen ”rengasverkko” eikä sillä puolella ole muita puita nurin lankoja vasten.

Nuo kolmen kaapelin linjat taitaa olla vähintään keskijännitelinjoja. Pienjännite on yleensä amka eli kierrettyä ”paria”.

Joskus noita keskijännitepiuhoja on ollut eristetylläkin kaapelilla. Perusteluna että kaapelit saa lähemmäksi toisiaan jolloin kapeampikin linja metsän keskelle riittää.
No myrskyjen osalta tilanne on vain pahempi kun puut ovat vielä lähempänä kaapeleita. Hyvällä tuurilla puu jää makaamaan kaapeleiden päälle ja eristyksen ansiosta ei välttämättä sähkötkään katkea.
 

tet

Hyperaktiivi
Tuollainen kuvan mukainen, että onko tosiaan keskijännitelinja, vaikka onkin ihan peruspiuhan oloinen matalalla

Kyllä tuo 20 kV linjalta näyttää. Pienjännitteisiä (400 V) ajojohtoja oli takavuosikymmeninä maaseudulla paljonkin, maanviljelijät köhnivät niistä virtaa työkoneisiin pihojen perillä. Ei noita nykyään taida olla oikein missään.
 

fraatti

Hyperaktiivi
Tuttavalle tuli korvauksia tuosta edellisestä sähkökatkosta 1400-1500€. Taitaa käydä kalliiksi tämäkin sähkökatko. Maksaja on lopulta kuitenkin muut sähkönkäyttäjät.
Katkoksen kestoKorvaus (% vuosittaisesta siirtomaksusta)
12–24 tuntia10 %
24–48 tuntia25 %
48–72 tuntia50 %
72–120 tuntia100 %
120–288 tuntia (5–12 vrk)150 %
Yli 288 tuntia (yli 12 vrk)200 %

  • Korvaus perustuu sähkömarkkinalakiin
  • Korvaus lasketaan vuosittaisesta verkkopalvelumaksusta (siirtomaksu, verot mukana)
  • Enimmäiskorvaus on 200 % tai 2 000 € vuodessa
 

fraatti

Hyperaktiivi
Eilinen puhuri toi vielä lisää vikoja. Aamulla taisi hönkiä vielä 15m/s ja 20m/s puuskissa Siilinkarilla.
Melko lohduttoman näköinen kuva vikapaikalta.
1767079373357.png

 

Santtuk

Aktiivinen jäsen
Meinaa ihan pulssi nousta kun lukee pätkän noita naamakirjan keskusteluja, vitjat mitä kitinää isoilta ihmisiltä :huh2: Ei ilmeisesti ole minkäänlaista tajua mitkä vauriot siellä voi olla kyseessä.

2021 paula-myräkkä vei sähköt, tässä asuinpaikalla ei juuri mitään tuhoja näkynyt vaan kävin ajamassa mutkan missä tiedän linjan kulkevan, riitti kun parin kilsan matkalla näki puolenkymmentä runkoa makaamassa 20kV linjan päällä niin aavistin että ei tuu sähköt takasin tänään, eikä huomenna. Paikoin oli satoja metrejä kyseistä linjaa pylväineen poikki, siellä oli ensin motolle korjuuhommia että pääsi perään kaivinkoneella istuttamaan uusia tikkuja pystyyn.
 

fraatti

Hyperaktiivi
Ihan mielenkiinosta katsoin että mitä menetelmiä puiden poistoon linjojen päältä käytetään, ellei käytössä ole koneita.
1767083394021.png

Heittosaha taitaa olla tuollainen värkki:
Ja tuo sitten oksasahaan varsi millä yltää vähän korkeammallekkin.

Liekö tämä sitten se yleisempi tapa eli sähköt pois ja työmaadoitus?
1767084247052.png

1767084303765.png


Varmasti hidasta hommaan kun kaikki turvallisuusnäkökulmat pitää ottaa myös huomioon.
 

haraldh

Vakionaama
Miten tuo heittosaha ei kiilaannu kiinni?

Heittämisessä saa olla tarkkana ettei heitä sitä jännittellisten johtojen yli.

Sen meidän luona olleen puun poistivat kyllä moottorisahalla jäljistä ja puun koosta päätellen, eikä sähköja katkaistu. Ehkä siellä sitten käytiin jollain korilla/henkilönostimella tai tartuntakouralla sitten.
 

fraatti

Hyperaktiivi
Miten tuo heittosaha ei kiilaannu kiinni?

Heittämisessä saa olla tarkkana ettei heitä sitä jännittellisten johtojen yli.

Sen meidän luona olleen puun poistivat kyllä moottorisahalla jäljistä ja puun koosta päätellen, eikä sähköja katkaistu. Ehkä siellä sitten käytiin jollain korilla/henkilönostimella tai tartuntakouralla sitten.
En tiedä. Se taitaa olla vähän kuin moottorisahan terä, mutta sahaus onnistuu molempiin suuntiin ja hammastus on molemmilla puolilla.

1767086291782.png



Tuossa muutama maallisuoritus piuhan päältä

Oliko piuha AMKA?
 

haraldh

Vakionaama
Muotoilu ja sen kapeus vrt. moottorisahan laippaan on varmaan se joka mahdollistaa tuon sahauksen vain päältä. Videossa mainitsevatkin siitä;

Screenshot at 2025-12-30 11-22-55.png


Aika paljon väkivaltaa nuo johdot näyttävät sietävän. Kun 1:03 kohdassa kääntävä huipun alas johtimilta kuulee miten johdot laulavat.
 

Tifo

Vakionaama
Mökillä amka linjoilta kaatavat puun yleensä moottorisahalla metrin pätkissä. Puu nousee pikkuhiljaa pystyyn ja lopuksi sen voi työntää nurin. Toinen vaihtoehto on täysosuma eli linja on maassa.
 

Mikki

Hyperaktiivi
Korkean riskin työtä tuo on, että hosua ja hätäillä ei saa. Että en yhtään ihmettele, jos tuollaisessa ryteikössä korjaukset kestää.

--> Maakaapeloinnissa on paljon järkeä.
 
Viimeksi muokattu:

Mekaniker

Vakionaama
Otin kuvan tästä että kirjoittajan nimi säilyy:
Skärmavbild 2025-12-30 kl. 11.51.55.png
Herää kysymys kuinkahan monta näiden sähköttömien alueiden asukkaista on ulkomaan reissulla??
Viranomaiset pitäisi tässä tapauksessa ottaa patikkaretki tarkistamaan kiinteistö-omistajien vointia, katko-kartan saa sähköyhtiöltä
 

Tifo

Vakionaama
Aika
Tapahtumat
0 minValot, pankkiautomaatit, huoltoasemien pumput, liikennevalot ja kodinkoneet sammuvat. Kotona olevat internet-reitittimet ja WLAN-tukiasemat sammuvat. Hissit ja junat pysähtyvät.
10 minPuhelinverkko tukkeentuu.
30 minUseimmat kaupat sulkeutuvat.
2 tuntiaVeden tulo loppuu (keskiarvo, aika vaihtelee).
3 tuntiaMobiiliverkon tukiasemat sammuvat.
4 tuntiaSuurten kauppojen varavoima loppuu.
8 tuntiaKannettavan tietokoneen akku loppuu.
24 tuntiaTalo alkaa tuntua viileältä (jos talvi).
2 vrkPakastin sulaa, kännykän akku loppuu.
3 vrkTaskulampun paristot loppuvat.
4 vrkKypsentämättömänä syötävät ruuat loppuvat kaapista.
5 vrkAutosta loppuu polttoaine, talojen vesiputket alkavat jäätyä (jos talvi).

https://www.pahapaiva.com/sahkokatko/
 

Tifo

Vakionaama
Mahtaako kaikilta sähköttömiltä taloilta löytyä puulämmitys tai vastaava, jolla saa mökin pidettyä edes plussan puolella. Nyt on jo 10 astetta pakkasta joka puolella.
 
Back
Ylös Bottom