Bio-jätteen lajittelu

HiTec

Eipä turhia höttyillä :)
on ollut varsin valmista, sekoitettu lehtikompostiin jälkikompostoitumaan.
Itsellä on tuollainen 3-kerroksinen eristämätön kompostori vielä erikseen tätä varten. Tai siis aiemmin tuo oli se ainut elintarvike-kompostori, ennen kuin alkoivat vaatimaan lämpöeristettyä täällä meillä. Mutta siis tuo kerroksisuus tekee sen että siellä se jo 1v tuossa lämpökompostorissa pöhissyt muhii vielä 3v lisää ennen kuin otetaan lopulta ulos hyötykäyttöön ja tuossa kohtaa se tosiaankin on jo sellaista keposta turpeen kaltaista höttöä.
 
Husky

Hyperaktiivi
Olen varma, että eristyksiä ei pari vuotta sitten vaadittu, vaan riitti tilavuus, jonka avulla selvisi talven yli.

Ei saa takautuvasti muuttaa sääntöjä!
 
Hempuli

Töllintunaaja
^Ei saisi, ei,

1950- ja 60-luvulla haudattiin vanhat kumisaappaat ja muut rojut maahan tontin reunalle tai poltettiin roviolla. Nyt niitä on pakko viedä maksulliseen jätehuoltoon, kun tulevat näkyviin, paitsi poltetuista on vain hiilikasa kuntan alla.
 
kotte

Hyperaktiivi
Noista kompostorisäännöistä on tullut eräänlainen sakinhivutusnormisto kompostitarkastajan käyttöön. Kaikenlainen maalaisjärjen käyttö on kielletty ja on noudatettava sääntöjä, jotka jokin kompostorivalmistajien lobbarikuoro on saanut hivutetuksi käyttöohjeraamattuun.

Olen itse sitä mieltä, että oma menettelyni toimii erinomaisesti: käytetään kahta joten kuten lämpöeristettyä, mutta tiivistä ja helposti tyhjennettävää kompostoria vuorotellen. Tyhjää kompostoria aletaan täyttää talvella. Täyttöä jatketaan seuraavaan talveen. Sen jälkeen kompostori jätetään pakastumaan ja hajoaminen alkaa taas voimakkaana kevään koittaessa. Viimein sisältö tyhjennetään kippaamalla kasaan kompostorien viereen ennen maan routaantumista ja sisällön jäätymistä. Toista kompostoria käytetään vuorovaiheisesti ja loppusyksystä tyhjennetty jatkaa, kun tuo toinen on puolestaan jäätynyt ja tullut sopivan pullolleen jäätynyttä sisältöä. Ikinä ei tarvitse sekoitella tai lisätä mitään ja pelkkä biotalousjäte riittää täytteeksi.

En edes ole viitsinyt ilmoittaa minnekään, kun on käytettävissä myös biojäteastia, mutta sitäpä en viitsi kompostiin nähden vaivalloisena käyttää, kun käyttäjäpoolin omat säännöt vaativat paketointia ja kaikenlaista muuta turhanpäiväistä tai jopa haitallista, mikä lähinnä hyödyttää sääntökirjan laatijan mielenrauhaa.
 
ML

Vakionaama
Olen varma, että eristyksiä ei pari vuotta sitten vaadittu, vaan riitti tilavuus, jonka avulla selvisi talven yli.

Ei saa takautuvasti muuttaa sääntöjä!
Kyllä riitti ja riittää vieläkin ainakin Turussa piti vaan uudelleen ilmoittaa kompostoinnista oliko vaan joku päivitys asialle.
 
Espejot

Hyperaktiivi
HSY avannut omasivut

Tuli vuoden jätelaksu... 72EUR mistä 13EUR astian vuokra. Seuraava tyhjennys 26.1. mutta astia on toistaiseksi ihan tyhjä. Täytynee katso jos pidentää tyhjennysväliä 8 viikosta pidemäksi.
 
Lappanen

Hyperaktiivi
Meillä just riittää 4 vko tyhjennysväli 240 litran sekajätteelle. Muoviroskis 360 litraa ja se täyttyy noin 1,5 kuukaudessa. Metallille oma 240 litranen kans, se täyttyy ehkä vuodessa. Biojätettä tulee mitä tulee, keittiön lavuaarin alla oleva pikkuastia täyttyy viikon välein. Lasi, paperi ja kartonki myös menee omiin kasseihinsa.

Se on kyllä tuo muoviroska mikä pahiten tukkisi sekajäteastian jos se sinne menisi
 
HelaKammo

Vakionaama
Täytynee katso jos pidentää tyhjennysväliä 8 viikosta pidemäksi.
Saako HSY:llä nykyään pidemmän? Aiemmin oli 2 kk/8 vk maksimi. Täällä kävisi hyvin 4 kk, välillä ne tekevät myös pesutyhjennukset.

Edit:

Saa vain puhelinpalvelusta tms. koska oma-asioinnissa ei pysty valitsemaan kuin 8 vk. Lisäksi hinnasto tuntee tuotteen, mutta lisähuomautuksena mainitaan, että hinta on sama 4 vk kanssa. Eli olkoon, jos ei siitä hyödy.
 
Viimeksi muokattu:

pökö

Kaivo jäässä
Meillä on sekajätteelle 360 l sulo 4 vk välei tyhjennyksellä. Pidempikin väli sopisi mutta olen tuon aina täyttänyt nurkista löytyvällä turhalla tavaralla.
Muovi, metalli, lasi,pahvi viedään kauppareissuilla keräyspisteeseen.
 
Espejot

Hyperaktiivi
Saako HSY:llä nykyään pidemmän? Aiemmin oli 2 kk/8 vk maksimi. Täällä kävisi hyvin 4 kk, välillä ne tekevät myös pesutyhjennukset.

Edit:

Saa vain puhelinpalvelusta tms. koska oma-asioinnissa ei pysty valitsemaan kuin 8 vk. Lisäksi hinnasto tuntee tuotteen, mutta lisähuomautuksena mainitaan, että hinta on sama 4 vk kanssa.
Yksikköhinta on sama 8 ja 16 viikon tyhjennysvälillä

Eli olkoon, jos ei siitä hyödy.
Koska tyjennysten määrä puolittuu niin myös tyhjenysten vuosihinta puolittuu koska vuosihinta lasketaan tyhjenysten määrästä. Minulla hyöty olisi 30EUR/v joten pienet on silakat.
 
Viimeksi muokattu:

Lappanen

Hyperaktiivi
Pitäisköhän kohta tehdä kompostori vol2, samalla mallilla kuin edellinen eli kaksi isoa muoviämpäriä sisäkkäin ja väliin eriste. Tällä kertaa ulompi ämpäri isompi, että väliin mahtuu paksummin eristettä. Samalla parantaa nesteen poispääsyä pohjan kautta. Ja kieputtaisi sisemmän ämpärin ulkokuoren ja eristeen väliin sulanapitokaapelin, saisi pakkasilla tarvittaessa lämmitettyä. No eipä ole ollut haittaa vaikka tuo nykyinen on päässyt jäätymään, kun se on aina ennen pakkaskautta tyhjännyt niin mahtuu hyvin tavaraa sisään ennen kuin se keväällä taas sulaa.

Mutta harrastuksen vuoksi voisi paskarrella tuollaisen version :)
 
kotte

Hyperaktiivi
Kuten olen ennenkin todennut, pidän kompostin lämmittämistä talvella turhana. Varaa vähän enemmän tilaa kompostoriin ja antaa jätteiden pakastua talvella ja kompostorin täyttyä. Toinen tyhjä käyttöön, kun ensimmäinen täyttyy pakasteella. Kevään koittaessa kompostori lähtee toimimaan ja erikoisen hyvin, jos aurinko osuu ulkokuoreen. Pakastettu biojäte suorastaan räjäyttää lahoamisen käyntiin, kun ulkoilman lämpötila on kohonnnut riittävästi.
 
TMA on ikuinen jos vertaa kompostorin lämmitykseen. Lämmitys ei vaadi kovinkaan paljon energiaa ja sekin hukkuu kohinaan. Minulla pääsi komposti jäätymään kun olin 2 vko matkoilla ja sulatin sen latamalla kieuhuvaa vettä lasipurkkiin ja lasipurkki kompostoriin muutaman kerran. En usko että tuota erottaa pohjakulutuksesta.
 
Viimeksi muokattu:

kotte

Hyperaktiivi
TMA on ikuinen jos vertaa kompostorin lämmitykseen.
Jollei laske mitään arvoa omalle työlle. Yhden kompostorin kanssa pulaaminen vaatii varsin paljon vaivaa verrattuna vuorotellen käytettäviin. Kaiken ohella lämmitettävän kompostorin erityksen tulee olla paras mahdollinen, jotta pääsee edes tavanomaisten kylmälaitteiden kulutuksen tasolle lämmitettynä, eli äkkiä jo itse kompostoriin hukkaantuu toisen kohtuullisemmin eristetyn kompostorin hinta.
 
Lappanen

Hyperaktiivi
Tuskin tuota tulisi lämmitettyä, lähinnä sillä ajattelin kun noita sulanapitokaapeleita löytyy pari ylimääräistä niin samalla vaivalla sellaisen sinne kiepauttaa jos joskus tulee joku black-out päähän ja pitää päästä kompostia lämmittämään kesken pakkaskautta.

Nykyisessä aika hintsusti eristettä, eikä nestekään parhaalla mahdollisella tavalla enää virtaa pöntöstä pois kuin aiemmin eli poistoreitit lienee jo osin tukossa. Eli pitää tehdä isompi, paremmin eristetty, paremmalla nesteenpoistolla, keskuslämmtyksellä, LTO:lla, etäyhteydellä, automaatiolla ja kaiken kaikkiaan parempi kuin aiempi kötöstys. Tuollaista ei varmaan kaupallisena löydy ja vaikka löytyy jollain omakotitalon hinnalla, niin teen sen itse halvemmalla ja paremmin, eli näin on tehtävä :)
 
Biolanin komposti maksaa 379EUR. Jos tekee lämmitimen niin kustannukset voisi olla luokkaa 80EUR. Kolmella satkulla saa 2300 kWh @ 13snt/kWh ja lisävaiva on lämmitimen väkertäminen. 100-150W PTC pohjaisen lisälämmitimen saa valmiina 60EUR ja siihen Klixon + metallinen ulkokuori jäähdytysnetsteelle. Puolivalmiin aihion voi valita pyyhkeenkuivaimen ja akvaarion lämmitimen väliltä. Mutta nyt kun pakkaset on ohi niin kompostin lämmitykselle ei ole tarvetta että väkertäminen jäänee kesäksi.
 
Viimeksi muokattu:

Husky

Hyperaktiivi
Pitäisköhän kohta tehdä kompostori vol2, samalla mallilla kuin edellinen eli kaksi isoa muoviämpäriä sisäkkäin ja väliin eriste. Tällä kertaa ulompi ämpäri isompi, että väliin mahtuu paksummin eristettä. Samalla parantaa nesteen poispääsyä pohjan kautta. Ja kieputtaisi sisemmän ämpärin ulkokuoren ja eristeen väliin sulanapitokaapelin, saisi pakkasilla tarvittaessa lämmitettyä. No eipä ole ollut haittaa vaikka tuo nykyinen on päässyt jäätymään, kun se on aina ennen pakkaskautta tyhjännyt niin mahtuu hyvin tavaraa sisään ennen kuin se keväällä taas sulaa.

Mutta harrastuksen vuoksi voisi paskarrella tuollaisen version :)
Tulisiko ämpäreiden väliin jokin verkko, ettei rotta mene läpi murkinoimaan?

Itse pitäisi parhaana päästää rotat solkenaan tuonne, kun äärettömässä pimeydessä perinteinen loukku pinnalla niin saisi kaikki suolattua, mutta naapurit ei tajua mistään mitään. Eikä muka saa haulikolla vetäistä niitä, vaikka raketeilla saa ampua autoja kaksi viikkoa vuodessa. Annetaan rottien vilistää pihoilla ja taloissa sitten.
 
Ei tuonne kyllä rotta pääse, ainakaan nykyiseen. Kansihan on päällä, eli sieltä ei pääse. Välissä eristeenä nyt pullouretaani, nestereitteinä 10 mm reikiä pohjaan ja alaosasn porattuna. Lisäksi kaksi kissaa jotka harventaa jos joku rotta sattuisi tulemaan nurkille norkoilemaan.

Parempaan versioon tulisi sitten varmaan uretaanilevyä väliin, ei vielä hajua miten toteutan nestereiät, ehkä samalla tavalla mutta jotenkin paremmin. Rottienkestävä tottakai siitäkin tulisi. Verkoilla jos ei muuten.
 
RauskiH

Vakionaama
Tuskin tuota tulisi lämmitettyä, lähinnä sillä ajattelin kun noita sulanapitokaapeleita löytyy pari ylimääräistä niin samalla vaivalla sellaisen sinne kiepauttaa jos joskus tulee joku black-out päähän ja pitää päästä kompostia lämmittämään kesken pakkaskautta.

Nykyisessä aika hintsusti eristettä, eikä nestekään parhaalla mahdollisella tavalla enää virtaa pöntöstä pois kuin aiemmin eli poistoreitit lienee jo osin tukossa. Eli pitää tehdä isompi, paremmin eristetty, paremmalla nesteenpoistolla, keskuslämmtyksellä, LTO:lla, etäyhteydellä, automaatiolla ja kaiken kaikkiaan parempi kuin aiempi kötöstys. Tuollaista ei varmaan kaupallisena löydy ja vaikka löytyy jollain omakotitalon hinnalla, niin teen sen itse halvemmalla ja paremmin, eli näin on tehtävä :)

Meillä on aerobin halpis missä on eristettä ilmeisesti juuri sen verran että sitä kehdataan eristettynä myydä. Täällä pohjoisessa tuo jäätyy ja pysähtyy jo lokakuun alkupuolella. Eihän tuosta jäätymisestä sinänsä muuta haittaa ole kuin että komposti täyttyy luvattoman nopeasti. Tänne sattui joulun alla muutaman päivän nolla/pikkuplussan jakso niin laitoin silloin kaksi sulanapitokaapelia pariksi päiväksi pönttöä lämmittämään. Lämpö nousi, sisältö ehti sulamaan ja pinta tipahti kolmasosaan. Huvia ei kauaa riittänyt kun ulkolämpötila meni 20c pakkaselle mutta mahtuuhan tuohon taas tavaraa. Pitää ottaa keväämpänä uusiksi jos pönttö uhkaa tulla täyteen eikä kompostoituminen ole ehtinyt käynnistymään omin voimin
 
Tuo juuri, että pinta tipahtaa kun sen saa sulatettua. Saattaa juuri riittää lopputalveksi tilavuus ettei tarvi jälkikompostiin kipata ja sieltä kesällä sekoitella takaisin kompostoriin muhimaan.
 
Eipä tuota jäämöykkyä mihinkään kipattua saa. Jos tulee keväällä vielä kansi vastaan niin pitää laittaa vastukset uudemman kerran kekoa lämmittämään. Luulen että kompostissa riittää tilavuus siihen että tarvitsee kipata vasta ensi syksynä sisältö jälkikompostiin
 
HelaKammo

Vakionaama
Täällä oli käynyt joku avaamassa kompostin, mitään tarkastuslappua ei ollut, eikä tuo itsestään aukea. Mennyt sopivasti ennen pakkasia kylmäksi ja nyt ollut jäässä kuukauden. Pistin tänään pienen 60 W lämmityskaapelin(Ultimaten tsi pohjavastus vuodelta nakki). Oletan, että huomenna jo pöhisee normaalisti, ja lauhalla saa kunnon kierrokset, että höyry nousee.
 
Husky

Hyperaktiivi
Kompostitarkastajilla on lupa mennä tutkimaan pihasi ja kompostisi. Toisin kuin jos haetaan vaikka laittomia ihmisiä, niin pitää olla vähintään hovioikeuden lupa etsintään.
Mikään ei ylitä kompostirikollisuutta, eli esim sitä että olet itse tehnyt kompostisi.
 
Tonttuj

Aktiivinen jäsen

Vähän OT, mutta oikeudelta ei haeta mitään etsintälupia.
 
Espejot

Hyperaktiivi
Kaiketi kuka tahan voi tulla tontille ja vaikka tarkistaa kompostin koska kotirauhan rikkominen edellyttää tahallisuutta ja tahallisuus edellyttää kiletoa. Vai onko joku muu laki joka estää huolestimasta naapurin kompostista?
 
Husky

Hyperaktiivi
Täytyykin alkaa naapureiden tonteilta hakea kompostoreita. Niitä täytyy aikalailla hakea oikeastikin, kun ovat harvinaisia. Todellisuudesta irtaantuneessa naapurustossa, kun on joku noin monimutkainen ja vieläpä raskasta liikuntaa vaativa laite, kuin komposti, on mahdoton ajatus.

Hyvä ajatus sen sijaan on ajattaa 30tonnin kuormuria ympäri kylää ja sitten sinne tulee muutama kilo jätettä.
 
Harrastelija

Vakionaama
Hyvä ajatus sen sijaan on ajattaa 30tonnin kuormuria ympäri kylää..
Me vähennettiin tuota kuormurirallia. Kuuden naapurin kanssa yhteinen biojäteastia. Yhden osuus € ja risat. Jätettä tulee niin vähän että ne jaksaa viedä muutaman metrin kauemmaksikin. Minun tapauksessa tien toiselle puolelle.
Lisäksi neljällä naapurilla on myös oma yhteinen astiansa.
Ja kyse siis okt:ista.

”Sekajätteen” osalta kuormuriralli jatkuu. Ainakin kolme eri firmaa kiertää.
 
Espejot

Hyperaktiivi
Nyt vasta hiffasin että biojätehän haetaan erikseen, eikös niin... no, meillä on kompostoitu vuodesta 2008 alkaen. Mantaa TMA olla jo kuolletettu...
 
Mikki

Hyperaktiivi
Ei ole näkynyt että onko biojätteen määrä oikeasti vähentynyt sekajätteessä tämän pakon tultua voimaan.

Väittäisin että puhutaan yhden numeron prosenteista korkeintaan.
 
Ton1A

Vakionaama
Mä olen ollut aika yllättynyt siitä, että biojätettä tulee jopa enemmän kuin sekajätettä. Ennen tuo meidän ainoa roskis tyhjennettiin kahden viikon välein, nyt on sitten erikseen bio- ja polttokelpoinen jäte, kummassakin neljän viikon tyhjennyssykli.

Edelleenkin sanovat, että isossa kuvassa ihan liikaa biojätettä päätyy polttokelpoisen sekaan. Kuten myös muovia.
 
Espejot

Hyperaktiivi
Tilastokeskuksen tuoreimpien jätetilastojen mukaan vuonna 2022 yhdyskuntajätettä kertyi kaikkiaan noin 2,9 miljoonaa tonnia, mikä on noin 14 % vähemmän kuin vuonna 2021. Kaikesta yhdyskuntajätteestä hyödynnettiin kierrättämällä tai uudelleenkäytön valmistelun avulla yhteensä noin 43,7 %. Yhdyskuntajätteestä 50 % oli sekajätettä.

Vuonna 2022 yhdyskunnan biojätteen kokonaismäärä väheni 12 %, mihin on vaikuttanut ainakin se, että koronan jälkeen ihmiset ovat ruokailleet enemmän muualla kuin kotona. Kerättyä biojätettä kompostoitiin ja käsiteltiin biokaasulaitoksissa kaikkiaan 395 000 tonnia, mikä on noin 1 % enemmän edelliseen vuoteen verrattuna. Suuri osa biojätteestä päätyy kuitenkin edelleenkin sekajätteeseen ja tätä kautta myös polttolaitokseen. Biojätteen osuus sekajätteen joukossa on keskimäärin 32 % (vuosina 2021-2023, KIVO).

Yhdyskuntajätteen ohjautuminen energiakäyttöön väheni voimakkaasti edellisvuosiin verrattuna. Vuonna 2022 yhdyskuntajätteiden tilastointi tehtiin entistä tarkemmin EU:n jätedirektiivin raportointivaatimusten mukaisesti. Tämän seurauksena erityisesti energiakäyttöön ohjautuvan jätteen määrä ei ole vertailukelpoinen edellisvuosiin verrattuna.

Lähde: biokierto.fi
 
Husky

Hyperaktiivi
Mä olen ollut aika yllättynyt siitä, että biojätettä tulee jopa enemmän kuin sekajätettä. Ennen tuo meidän ainoa roskis tyhjennettiin kahden viikon välein, nyt on sitten erikseen bio- ja polttokelpoinen jäte, kummassakin neljän viikon tyhjennyssykli.

Edelleenkin sanovat, että isossa kuvassa ihan liikaa biojätettä päätyy polttokelpoisen sekaan. Kuten myös muovia.
Muovinkeräys nyt on suurinta hulluutta mitä ikinä voi olla. Tottakai se pitäisi polttaa lämmöksi ja karmivat keräyssysteemit luotu ja hölmöläiset tiskaavat muoviastioita.

Järkytyin veronmaksajana loppuiäkseni kun pari päivää sitten oli se öljynjalostamon luokkaa oleva muovinkäsittelylaitos TV:ssä, "joka täyttää uudet EU-vaatimukset". Kyllä sitä rahaa on kylvettäväksi!
 
kkk

Aktiivinen jäsen
Lämpö nousi, sisältö ehti sulamaan ja pinta tipahti kolmasosaan. Huvia ei kauaa riittänyt kun ulkolämpötila meni 20c pakkaselle
Minä pyrin lapioimaan lämpökompostorin ympärille lunta lisäeristeeksi, ilmanotto aukolle ontelo pintaa pitkin kompostorin alta (joka syntyy itsestään lämpöisen pinnan viereen lumen vetäytyessä), jonne vaakasuoraa sähköputkea pitkin ilma esilämpiään, toiminta jatkuu kovallekkin pakkaselle, jos aktiivista massaa tuottaa lämpöä yli puolivälin.
 
kkk

Aktiivinen jäsen
paremmalla nesteenpoistolla,
Kans miettinyt jotais rst-sihtiverkkokupua tms pohjareikää suojaamaan tukkeutumiselta, paljon auttaisi sekin, kun keittiön kompostiastiassa olisi verkkovälipohja n. 2-5 cm pohjasta, jonka alle valuisi nesteet kompostipussiin pistetyistö pohjareiistä.
 
HelaKammo

Vakionaama
Muovin määrä kotitalousjätteestä on huomattava, lähinnä tilavuutena. Painoa noilla nyssäköillä ei juuri ole, mutta sitä kertyy ja paljon. Pari muovikassillista vähintään viikossa, kun hiukan puristaa kasaan. Ei niitä pestä tarvitse, huuhtoutuu itsekseen altaan pohjalle heitettynä siinä muun kokkauksen sivussa. Joskus kalapakkauksen tms. pistän sekajätteeseen.
 
kotte

Hyperaktiivi
Järkytyin veronmaksajana loppuiäkseni kun pari päivää sitten oli se öljynjalostamon luokkaa oleva muovinkäsittelylaitos TV:ssä, "joka täyttää uudet EU-vaatimukset".
Öljyähän tuo laitos tekeekin ja öljystä sitten tehdään samanlaista muovia kuin fossiiliöljystäkin.

Itsellä ainakin eniten tulee biojätettä, tilavuuden puolesta kartonkia ja muovia seuraavaksi eniten. Noiden sisäkeräyspönttöjä saa tyhjennellä useammin kuin viikoittain. Sekajäte menee tyypillisesti sen verran tiiviiksi, ettei tarvitse ulos kantaa kuin kerran pari kuussa.
 
ML

Vakionaama
Muovinkeräys nyt on suurinta hulluutta mitä ikinä voi olla. Tottakai se pitäisi polttaa lämmöksi ja karmivat keräyssysteemit luotu ja hölmöläiset tiskaavat muoviastioita.

Järkytyin veronmaksajana loppuiäkseni kun pari päivää sitten oli se öljynjalostamon luokkaa oleva muovinkäsittelylaitos TV:ssä, "joka täyttää uudet EU-vaatimukset". Kyllä sitä rahaa on kylvettäväksi!
Sen kanssa tehdään bisnestä mukavampi viedä ulkomaille,kun saa puhtaampaa tavaraa.
 
Back
Ylös Bottom