Koska tähän linkattiin puutteellinen setti tekoälyä, niin laitetaan vähän laajemmin tekoälyä:
Sähkömarkkinoiden hintamekanismit herättävät usein kiivasta keskustelua, erityisesti silloin, kun hinnat heilahtelevat rajusti. Suomessa ja Euroopassa käytössä on tällä hetkellä
marginaalihinnoittelu (pay-as-cleared).
Tässä on tiivistetty vertailu siitä, mitä nämä termit tarkoittavat ja miten ne eroavat toisistaan:
1. Marginaalihinnoittelu (Pay-as-Cleared)
Tämä on nykyinen malli sähköpörssissä (Nord Pool). Ideana on, että kaikki sähköntuottajat saavat samasta tunnista saman hinnan, joka määräytyy
kalleimman tarvittavan tuotantomuodon mukaan.
- Miten se toimii: Tuottajat tekevät tarjouksia halvimmasta (tuuli, ydinvoima) kalleimpaan (kaasu, hiili). Kun kysyntä täyttyy, viimeiseksi mukaan otettu tarjous asettaa hinnan kaikille.
- Hyvää: Kannustaa rakentamaan halpaa tuotantoa, koska se on tuottoisinta. Ohjaa sähkön kulutusta pois kalliilta tunneilta.
- Huonoa: Jos kaasun hinta nousee, myös halvan vesi- tai ydinvoiman hinta nousee kuluttajalle, vaikka niiden tuotantokustannus ei muuttuisi.
2. Tarjoushinnoittelu (Pay-as-Bid)
Tässä mallissa jokaiselle tuottajalle maksettaisiin juuri se hinta, jonka he ovat huutokaupassa tarjonneet.
- Miten se toimii: Jos tuulivoimayhtiö tarjoaa sähköä 1 sentillä ja kaasulaitos 20 sentillä, molemmat saavat oman tarjouksensa mukaisen hinnan.
- Hyvää: Teoriassa sähkön keskihinta voisi laskea, jos tuottajat pysyvät rehellisinä kustannuksistaan.
- Huonoa: Johtaa strategiseen hinnoitteluun. Tuottajat yrittävät arvata "markkinahinnan" ja nostavat tarjouksensa lähelle sitä maksimoidakseen voittonsa. Tämä voi lopulta johtaa samaan lopputulokseen kuin marginaalihinnoittelu, mutta markkinan läpinäkyvyys katoaa.
3. Erohinnoittelu (Nodal/Locational Pricing)
Tämä malli huomioi sähköverkon fyysiset rajoitukset (pullonkaulat) tarkemmin.
- Miten se toimii: Hinta ei ole sama koko maassa, vaan se lasketaan hyvin pienissä maantieteellisissä pisteissä (solmukohdissa).
- Hyöty: Ohjaa teollisuutta sijoittumaan sinne, missä sähköä on tarjolla paljon, ja kannustaa vahvistamaan verkkoa oikeista paikoista.
4. CfD (Contract for Difference)
Tämä ei ole varsinainen pörssihinnoittelun malli, vaan
tukimekanismi ja riskinhallintatyökalu, jota valtio usein käyttää.
- Miten se toimii:Tuottaja ja valtio sopivat "tavoitehinnasta" (esim. 5 snt/kWh).
- Jos markkinahinta on alempi, valtio maksaa erotuksen tuottajalle.
- Jos markkinahinta on korkeampi, tuottaja palauttaa ylimääräiset voitot valtiolle.
- Hyöty: Luodaan vakautta ja varmuutta suurille investoinneille (esim. ydinvoima tai merituulivoima)
Ja toisin sanoen:
Jos sähkön nykyistä marginaalihinnoittelua (jossa kallein tarvittava tuotantomuoto määrittää hinnan kaikille) haluttaisiin muuttaa, vaihtoehdot jakautuvat karkeasti kolmeen kategoriaan: teknisiin hinnoittelumalleihin, markkinoiden pilkkomiseen ja valtion ohjaamiin sopimusmalleihin.
Tässä ovat keskeisimmät vaihtoehdot ja niiden sudenkuopat:
1. Tarjouspohjainen hinnoittelu (Pay-as-Bid)
Tämä on usein ensimmäinen ehdotus marginaalihinnoittelun tilalle. Siinä jokaiselle tuottajalle maksetaan heidän oman tarjouksensa mukainen hinta.
- Miten se muuttaisi tilannetta: Halpa tuulivoima saisi vain pienen korvauksen, eikä kallis maakaasu nostaisi muiden hintaa.
- Sudenkuoppa: Markkinatoimijat eivät ole hölmöjä. Jos tuulivoimayhtiö tietää, että sähköstä tullaan maksamaan 10 snt/kWh, he eivät tarjoa sitä 2 sentillä, vaan nostavat tarjouksensa mahdollisimman lähelle odotettua markkinahintaa. Lopputulos on usein sama hinta, mutta markkinan läpinäkyvyys katoaa.
2. Markkinoiden pilkkominen (Split Market tai Dual Pricing)
Tässä mallissa sähkömarkkinat jaetaan kahteen osaan tuotantotavan mukaan.
- Malli: Erotetaan "vanha" ja halpa perusvoima (ydinvoima, vesivoima, uusiutuvat) omaksi poolikseen ja "joustava" kallis tuotanto (kaasu, hiili) omakseen.
- Tavoite: Kuluttajat saisivat suurimman osan sähköstään halvan poolin hinnalla, ja kalliimpaa sähköä käytettäisiin vain piikkien tasaamiseen.
- Haaste: Malli on hallinnollisesti erittäin raskas. On vaikea määrittää, kuka saa halpaa sähköä ja kuka joutuu maksamaan kalliista joustosta.
3. Alueellinen erohinnoittelu (Locational / Nodal Pricing)
Tämä ei poista marginaalihinnoittelua, mutta muuttaa sen mittakaavaa. Suomi on tällä hetkellä yksi hinta-alue, mutta tämä malli voisi jakaa sen kymmeniin tai satoihin solmukohtiin.
- Vaikutus: Hinta säätyy paikallisen tarjonnan ja verkon siirtokyvyn mukaan.
- Etu: Ohjaa rakentamaan teollisuutta sinne, missä sähköä tuotetaan (esim. Pohjanmaalle tai rannikoille), mikä vähentää tarvetta kalliille kantaverkon vahvistamiselle.
4. Kaksisuuntaiset hinnanerosopimukset (Two-way CfDs)
Tämä on tällä hetkellä EU:n suosima suuntaus. Se ei poista pörssihintaa, mutta "irrottaa" tuottajan tulot ja kuluttajan hinnan pörssin heilahteluista.
- Miten se toimii: Valtio ja tuottaja sopivat kiinteän hinnan (esim. 5 snt/kWh). Jos pörssihinta on 15 snt, tuottaja maksaa valtiolle 10 snt takaisin. Jos hinta on 2 snt, valtio maksaa tuottajalle 3 snt.
- Etu: Poistaa ylisuuret voitot kriisitilanteissa ja takaa tuottajalle vakaan tulon, mikä helpottaa uusien voimaloiden rakentamista.
Miksi marginaalihinnoittelusta on vaikea luopua?
Vaikka se tuntuu kriisissä epäreilulta, sillä on yksi ylivertainen ominaisuus:
se ohjaa kulutusta. Jos hinta on kaikille sama ja se nousee korkeaksi, se on voimakas signaali vähentää sähkönkäyttöä juuri silloin, kun sähköstä on puutetta. Jos hinta pidettäisiin keinotekoisesti alhaalla (esim.
Pay-as-Bid -mallilla), vaarana on, että sähkö loppuu kesken, koska kulutusta ei rajoiteta hinnan avulla.
Omat kommentit:
Ainoastaan yhtä on laajemmin kokeilu. Muiden vaikutuksia vain arvioidaan. Jos nykyistä himmeliä olisi arvioitu joskus, niin ei olisi osattu odottaa kunnolla nykyistä tilannetta. Jokaista voi varmasti myös säätää ja hienosäätää. En esim. ymmärrä, miten pay-as-bidissä läpinäkyvyys katoaa. Eihän sitä ole nykyisessäkään järjestelmässä. Sitten vaan regulaatiota, että läpinäkyvyys palaa, eli et voi tarjota tuulivoimaa esim. kaasun hinnalla. Tai ehkä voit, mutta sanktioidaan se.