PISA tulokset edelleen laskussa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kaihakki
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Näissä helposti muuneltavissa rakenuksissa on hyvää ajatusta takana... elinkaariajetelu. Helppo muuneltavuus lisää rakenusten elinikää koska tarpeet muuttuvat. Vaitetavasti kaikki hyvät ajatukset ei toimi käytänössä. Mutta Pisatulosten hekenemisen selityle yhdellä sanalla ontuu edelleenkin, aikasemmin se oli maahanmuutto. Nykyään joudutaan olemaan pikkuisen luovempia yhden sanan selityksen etsinässä.
 
Kanadalainen proffa ihmettelee, että mikä meni pieleen.

1772721753156.png
 
En ole tutustunut tutkimuksiin enkä edellä esitettyyn dataan, mutta heitän väitteen, että tulokset lähtevät hieman paranemaan suomen osalta, viimeisen vuoden (?) aikana tehtyjen alakouluja koskevien matkapuhelinkieltojen avustamina. Tämä ja mahdolliset some- rajoitukset ikärajoittain tulevat varmuudella muuttamaan "maailmaa". Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, mutta hukkasimme ilmeisesti pari sukupolvea?
 
Tämä ja mahdolliset some- rajoitukset ikärajoittain tulevat varmuudella muuttamaan "maailmaa". Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, mutta hukkasimme ilmeisesti pari sukupolvea?
Nin on hukannut moni muukin maa mutta tekivät korjausliikkeen hieman meitä aiemmin.
Vielä 20 vuotta sitten pelattiin matopeliä ja lähetettiin tekstiviestejä, sitten saapui iPhone ja tahti on siitä vaan kiihtynyt.
COVID-eristyneisyys ja etäopiskelu vielä siinä välissä. Pari sukupolvea taitaa olla oikeaa suuruusluokkaa.
 
(Edit: Tekoälyn mukanaan tuomiin uusiin sävyihin viitaten) Ensin ei kykene pitkäjänteiseen älylliseen ponnisteluun ja sitten ei enää edes tarvitse... No, kunhan osaa vielä sentään puhua jollain kielellä sen verran että puheentunnistus siitä jotenkin selvän saa niin pärjää elämässä.
 
Viimeksi muokattu:
Tuo nimellinen tasa-arvo ja tasapäistäminen opetuksessa on ihan suurin virhe. Siinä menetetän paljon yhteiskunnallista potentiaalia.
Kyllä pystyvät pitäs saada erilleen niistä jotka ei opi mitään.
Vielä lukiossakin meitä oli muutama, jotka tuskastu siihen hommaan, kun oli ekalla tunnilla luettu kirja lopuun. Ja jotkut vielä yritti tajuta ensimmäisen sivun koostetta. Ei ihan oikeesti olis kuuluttu samaan kouluun, tai ryhmään ainakaan.
 
Ensin ei kykene pitkäjänteiseen älylliseen ponnisteluun ja sitten ei enää edes tarvitse...
No, kunhan osaa puhua sen verran että puheentunnistus siitä jotenkin selvän saa niin pärjää elämässä.
Valitettavasti en pidä vääränä kutsua näitä ikäluokkia "menetetyksi sukupolveksi". Kuulostaa raa-alta, mutta en näkisi heillä mitään käyttöä työelämässä. Syy on osittain heissä itsessään, mutta koska virhe juontaa lapsuudesta niin pääasiallinen syyllinen on vanhemmat ja vääränlainen yhteiskunnan tuki/säännöstö?
 
Tuo nimellinen tasa-arvo ja tasapäistäminen opetuksessa on ihan suurin virhe. Siinä menetetän paljon yhteiskunnallista potentiaalia.
Kyllä pystyvät pitäs saada erilleen niistä jotka ei opi mitään.
Tasapäistäminen alkoi 1970-luvun alussa ensimmäisten peruskoulukokeilujen myötä. Ihan reilua että kaikille yhteiskuntaryhmästä tms. riippumatta taataan mahdollisuus saada tietyn perustason oppi mutta ne, joilla on kapasiteettia enempään pitäisi antaa mahdollisuus hyödyntää sitä kapasiteettiaan. Siellä jokaikisessä peruskoulussa, ei niin että joudutaan koulushoppailemaan ja lähinnä ainoastaan taloudellisesti siihen kykenevät vanhemmat siihen pystyvät.
 
Ehdottaisin ratkaisuksi tiukkoja vuosikurssi kohtaisia oppimistavoitteita, joista ei jousteta pätkääkään ja niin monta kertaa käydään sama vuosikurssi kuin tarvetta. Aloitettuna tietysti ensimmäiseltä luokalta ja jatketaan vähintään täysi-ikäisyyteen asti (tätä ikääkin voitaneen nostaa, jos ei hommat ala onnistumaan). Järjestelmästä pääsee sivuun ainoastaan lääketieteellisestä syystä lääkärin avulla, jolloin pääsee "sivuraiteelle" omaan erityisopetukseen muiden vastaavien tapausten kanssa.

Esimerkiksi ajokortti lisämotivaattoriksi eli vasta tietystä oppimistavoitteiden suoritustasosta (ihan tavallinen minimitaso) saa mahdollisuuden suorittaa ajo-oikeuteen johtavia koulutuksia.

Teoriassa myös sähköisten viestintävälineiden käyttöluvan voisi yhdistää oppimistavoitteiden täyttymiseen.
 
Tasapäistäminen alkoi 1970-luvun alussa ensimmäisten peruskoulukokeilujen myötä.
Itse -69 syntyneenä olen lähes ensimmäinen ikäluokka Espoossa, joka ei käynyt päivääkään kansakoulua. Minun aikana kuitenkin yläasteella oli tasoryhmät. Olikohan kolme eri tasoa ainakin kielissä, fysiikassa ja matematiikassa. Meillä oli 6 rinnakkaisluokkaa ja noista siis kerättiin ko. aineissa eri tunneille oppilaat tason mukaan.

Oli n. 30 oppilasta kaikilla tunneilla ja yksi opettaja ilman avustajia. Erityistarpeiset kerättiin eri kouluun, erityisluokalle tai kymppiluokalle.

Olisikohan tuossa menestyvä konsepti edelleen? Toki erityistarpeisten määrä on valtavasti suurempi nykyään. Maahanmuutto selittää osan, mutta on valtavaa kasvua myös kantaväestössä. Näkyy selvästi jo päiväkodeissa, joissa vaimo on työskennellyt lähes 40 vuotta.
 
Ehdottaisin ratkaisuksi tiukkoja vuosikurssi kohtaisia oppimistavoitteita, joista ei jousteta pätkääkään ja niin monta kertaa käydään sama vuosikurssi kuin tarvetta.
Milloin jäi pois ehdot ja luokallejääminen? Nykyään kai joskus siirretään koulun aloitusta vuodella? Minun aikana oli varsin tavallista jäädä kerran tai kaksi luokalle peruskoulun aikana ja sitten oli vielä kymppiluokka.

Rajatapaukset ahkeroivat kesän ehtoja, jotta kelpuutettiin seuraavalle. Serkkuni jäi luokalle ja teki ehtoja. Ei oppinut lukemaan ekalla luokalla. N. 30 vuotiaana vasta diagnosoitiin ADHD.
 
Mutta hei, suomalaisten 15-vuotiaiden sinnikkyyshän on noussut kolmessa vuodessa edellisestä testikerrasta 78‰!!
(Siinä samalla teillekin vähän PISA-testiä huolellisen lukemisen ja laskemisen osalta... ;) )

Mutta silti esim. HS otsikoi; "Suomalaisnuorten lukutaito laskenut jyrkästi, myös sinnikkyys on vähäistä".
Totta puhuen tuo on aivan totta - ja mikäli nykytyyliin puolihuolimattomasti pikalukien tekstiä itse oikein tulkitsin, sinnikkyyttä ei oltu edes suoranaisesta testattu vaan tulos perustuu testiin osallistuneiden omaan mielipiteeeseen/tuntemukseen. Oma fiilis on se, etteivät jotkut nuoret jaksa enää edes ajatella itse vaan kaikki pitäisi saada valmiiksi pureskeltuna.
 
Näkyy selvästi jo päiväkodeissa, joissa vaimo on työskennellyt lähes 40 vuotta.
Melkoinen näköalapaikka ja aikaikkuna, jossa muutosta työympäristössäkin on päässyt joutunut havainnoimaan... Yhteiskunnan nykymeno saa lasten vanhemmat pilalle, ja sen myötä ne lapsetkin ihan pienestä pitäen. Koko ajan kasvavalla osalla lapsistahan päiväkotiin kärräämisrumba alkaa jo 10kk iässä ja "työpäivä" on liian monilla heti se 8-9h...
 
Vanhempien mahdollisuuden vaikuttaa suuntaan tai toiseen tajuan mutta avaapa hieman tuota loppua...
Viittaan noihin mahdollisiin somen (ja vastaavien) käyttörajoituksiin (iän mukaan) kansallisella lainsäädännöllä. Sekä koulujärjestelmän vaatimustasoista "luopumiseen" (siltähän se näyttää ulospäin katsoen meistä vanhemmista sukupolvista). Eikä tuo muiden edellä mainittu tasapäistämis -toimintamalli liene tästä viittauksesta ulkona.
 
Viittaan noihin mahdollisiin somen (ja vastaavien) käyttörajoituksiin (iän mukaan) kansallisella lainsäädännöllä.
OK, nyt ymmärrän paremmin. Käyttörajoituksista tulikin mieleen vertauskuva siitä, mitä tapahtuisi jos kaikille johonkin muuhun asiaan addiktoituneille asetettaisiin käyttörajoitukset, joita pystyttäisiin tai ainakin pyrittäisiin valvomaan tiukasti edes osan päivää.
Vaikka alkoholiin tai alpha-PVP:hen tai opiaatteihin. Aikamoinen ihmiskoe...

Vieroitusoireitahan siinä tulisi mutta lähiajat näyttävät miten kännykkärajoitukset meidänkin koulumaailmassa näkyvät yksittäisten oppilaiden kohdalla tai kokonaisuutena. Ei vaikuttane kuitenkaan ainakaan toivottavasti tuleviin PISA-tuloksiin niiden osalta, jotka joutuvat katselemaan vieroitusoireita ainostaan sivusta. Siitäkään huolimatta että opettajan aikaa menee kusetusten kyttäämiseen ja enemmän oireilevien rauhoittelemiseen niin ettei opiskelurauha enää nykyisestään murenisi.
 
OK, nyt ymmärrän paremmin. Käyttörajoituksista tulikin mieleen vertauskuva siitä, mitä tapahtuisi jos kaikille johonkin muuhun asiaan addiktoituneille asetettaisiin käyttörajoitukset, joita pystyttäisiin tai ainakin pyrittäisiin valvomaan tiukasti edes osan päivää.
Vaikka alkoholiin tai alpha-PVP:hen tai opiaatteihin. Aikamoinen ihmiskoe...

Vieroitusoireitahan siinä tulisi mutta lähiajat näyttävät miten kännykkärajoitukset meidänkin koulumaailmassa näkyvät yksittäisten oppilaiden kohdalla tai kokonaisuutena. Ei vaikuttane kuitenkaan ainakaan toivottavasti tuleviin PISA-tuloksiin niiden osalta, jotka joutuvat katselemaan vieroitusoireita ainostaan sivusta. Siitäkään huolimatta että opettajan aikaa menee kusetusten kyttäämiseen ja enemmän oireilevien rauhoittelemiseen niin ettei opiskelurauha enää nykyisestään murenisi.

Kännykkäkieltoon liittyen se ainakin oman nuorison puheista tullut selväksi, että nyt alkaa kavereita löytymään paljon paremmin välitunneilla eikä ryhmään pääsyä estä esimerkiksi se, että sulla ei ole jotain tiettyä peliä siinä kännykässä ja kännykkä tietty nenän edessä. Siellä jopa pelataan ja leikitään välitunneilla, osa saattaa jopa tehdä aiemmalla tunnilla annettuja kotitehtäviä paremman tekemisen puutteessa! 😮

Aiemmin siis hyvin pitkälti, varsinkin tyttöporukoissa, oltu hyvin suljetuissa pienissä ryhmissä ja puheenaiheet hyvin rajoittuneita (pääasiassa johonkin kännykkäpeliin tai appiin liittyen) eikä siksi oteta "ulkopuolisia" mukaan jos ei ole riittävästi tietämystä siitä mikä on "in". Ja tuohan suoraan sitten vaikuttaa siihen, miten se kouluun lähtö, siellä oleminen ja siellä opiskelu kiinnostaa. Nyt kiinnostelee paljon enemmän, kun siellä ollaan iloisesti sekalaisissa porukoissa ja touhutaan milloin mitäkin. Kerran viikossa myös arvotaan luokan istumapaikat uudelleen, aiemmin nuo tiukat kaveriporukat etsiytyneet omiin ryhmiinsä myös luokissa ja niiden hajoittaminen tuottanut ilmeisesti jonkinasteista kipuilua aiemmin, mutta nyt ei kun tullaan toimeen kaikkien kanssa.

Pienestä se on välillä kiinni.
 
Tuosta "kavereiden kaa puuhastelusta ja jutustelusta välitunnilla/iltaisin" on hyvänä esimerkkinä tyttären tytär, joka ei oikein "uskaltanut" kohdata ihmisiä esim. kaupoissa (netissä kyllä ympäri suomee). Kaveriporukka oli 2-3 tuttua kamua.
Nyt kun tuo kännykielto tuli, niin hänkin on alkanut pyöriin useamman "kamun kaa" ja kaupat uusine ihmisineen ei pelota.

Minusta vanha tapa jättää luokalle (tai ehdot), eikä vain opettajan kysely kotoa "halutaanko oppilas siirtää seuraavalle luokalle vai ei"

Nimimerkillä kuusvuotisen keskikoulun käynyt ex tt inssi
 
Minun aikana kuitenkin yläasteella oli tasoryhmät. Olikohan kolme eri tasoa ainakin kielissä, fysiikassa ja matematiikassa. Meillä oli 6 rinnakkaisluokkaa ja noista siis kerättiin ko. aineissa eri tunneille oppilaat tason mukaan.
Omasta mielestäni tuossa oli viisautta. On hyvä, että eri tasoilla olevat oppilaat ovat tekemisissä toistensa kanssa ja etenkin asiossa, jossa ollaan jossakin määrin samalla viivalla, mutta sellaisten opetusaine-oppimustavoitekombinaatioiden kohdalla ei oppilasta eikä opettajaa pitäisi simputtaa, kun tulos on molemmille lähinnä tervan juontia, oppilaan itsetunnon kalvamista ja muiden oppilaiden opintojen häiritsemistä, jos kunnostautumismahdollisuudet kanavoituvat herkästi oppituntien häirintään. Häirikölle tehdään myös karhunpalvelus, kun moisella evätään opetuksen kattavuutta asioissa, joissa omat taipumukset ja edellytykset voisivat kehittyä ja pikemminkin käytännössä kannustetaan kapinallisten asenteiden ja taitojenkin kehittämiseen harmonisesti toimivaa yhteiskuntaa kohtaan.
 
Inkluusiota myös perustellaan toinen toistaan hienommilla korulauseilla. Raaka totuus on kuitenkin se, että halutaan säästää rahaa, vaikka muuta väitetäänkin, https://www.oph.fi/fi/koulutus-ja-t...i-ja-perusopetuksessa#anchor-mita-se-ei-ole--
Ja kun inkluusion toteuttaminen noiden korulauseiden mukaan edellyttäisi suorastaan valtavasti lisää resursseja opetukseen, erilaista erikoisosaamista ja erikoistumista opettajille sekä yksilöllisen lastentarhastan esikoulusta korkeimmalle korkeakoulutasolle räätälöityä ja yksilöityä opetusta joka oppilaalle (mikä on tietenkin mahdotonta), kustannuspaine (edes koulutuskustannusten pitämiseksi ennallaan), kääntää inkluusion irvikuvakseen kaikkien esittyjen hyvien tavoitteidensa vastaiseksi.
 
Kännykkäkieltoon liittyen se ainakin oman nuorison puheista tullut selväksi, että nyt alkaa kavereita löytymään paljon paremmin välitunneilla eikä ryhmään pääsyä estä esimerkiksi se, että sulla ei ole jotain tiettyä peliä siinä kännykässä ja kännykkä tietty nenän edessä. Siellä jopa pelataan ja leikitään välitunneilla, osa saattaa jopa tehdä aiemmalla tunnilla annettuja kotitehtäviä paremman tekemisen puutteessa! 😮

Aiemmin siis hyvin pitkälti, varsinkin tyttöporukoissa, oltu hyvin suljetuissa pienissä ryhmissä ja puheenaiheet hyvin rajoittuneita (pääasiassa johonkin kännykkäpeliin tai appiin liittyen) eikä siksi oteta "ulkopuolisia" mukaan jos ei ole riittävästi tietämystä siitä mikä on "in". Ja tuohan suoraan sitten vaikuttaa siihen, miten se kouluun lähtö, siellä oleminen ja siellä opiskelu kiinnostaa. Nyt kiinnostelee paljon enemmän, kun siellä ollaan iloisesti sekalaisissa porukoissa ja touhutaan milloin mitäkin. Kerran viikossa myös arvotaan luokan istumapaikat uudelleen, aiemmin nuo tiukat kaveriporukat etsiytyneet omiin ryhmiinsä myös luokissa ja niiden hajoittaminen tuottanut ilmeisesti jonkinasteista kipuilua aiemmin, mutta nyt ei kun tullaan toimeen kaikkien kanssa.

Pienestä se on välillä kiinni.
Tämä on kyllä hienoa kuulla! Juuri tuollaisia vaikutuksiahan näiden muutosten toivoisi aikaansaavan. Toivotaan tuollaisen muutoksen leviävän koko suomeen. Välillisesti jo tämä muuttaisi maatamme pitkässä juoksussa takaisin "oikeaan suuntaan".
 
Tasapäistäminen alkoi 1970-luvun alussa ensimmäisten peruskoulukokeilujen myötä.
Ei se tasapäistäminen varsinaisesti peruskoulusta alkanut.
Kuten ylempänä jo kirjoitettiin osassa aineissa oli 2-3 erin tason kursseja.

Peruskoulu sinällään taisi pikku hiljaa valua pohjoisesta etelään. Niin tarkkaan en muista että oltiinko peruskoululaisia heti ekasta luokasta lähtien. Tekoalli ehdotti että 1974 eli olisin jotain kansakouluakin käynyt.
”Ala-asteiden ongelmana oli aluksi tilanahtaus, mutta 1980-luvulla ongelmasta päästiin viimein eroon.”
Juu mekin käytiin jossain vaiheessa kahta vuoroa. Joka toinen viikko koulu alkoi pääsääntöisesti klo 8 ja joka toinen viikko klo 12. Pisimmillään kesti klo 18 saakka.

Itse olin lukioaikana koulussa jossa harjoiteltiin kurssimuotoisuutta. Siinäkin oli eri tasoja joissain aineissa. Kurssimuotoisuutta tukevia koulukirjoja ei ollut olemassa tai oli vain kasa monisteita.
Lopullinen kurssimuotoisuus taisi olla hieman erilainen. Siihen taisi tulla mukaan itse valittu suunnitelma/aikataulu lukion suorittamiseen. Luokalle ei voi jäädä?
 
Läheltä seuranneena olen järkyttynyt kuinka helpolla lukiosssa ja yliopistossa saa hyviä arvosanoja. Ja jos ei saa, niin opiskelija lyö hanskat tiskiin, että ei sitten kun ei arvosteta. Liian helpolla oletetaan että saa kaiken.
Tuo sinnikkyyden puute voi olla laaja ilmiö
 
Eka luokka alkoi mulla 1967, mutta ei mielikuvaa, missä vaiheessa peruskoulu iski. Tai meidän kylällä se oli kokeiluperuskoulu, kun olimme tienraivaajia. Ainakin 1971 jatkoin viidennelle luokalle peruskoulun nimikkeellä, kun oppikouluun olisi pitänyt hakea naapurikuntaan. Yläaste alkoi myös peruskouluna ~700 muun oppilaan kanssa ja siellä piti hieman raivata itselle elintilaa oppilas- ja opettajamäärän joukossa. Fyssan ja kemian kiinnostus pelasti kahdesta annetusta vaihtoehdosta: yksityinen oppikoulu tai tarkkailuluokka, kun rehtori oli onneksi fyssan opettajana. Pari myöhempää vuotta meni yläasteella paremmin, kun opettajat ymmärsivät, että pojalla on krooninen ongelma wannabe-auktoriteetteja kohtaan ja viisaammat väistyivät.

PISA ei kuulunut valikoimaan, mutta monivalinnat tulivat tutuiksi. Hyvin niissä pärjäsi.
 
Liian helpolla oletetaan että saa kaiken.
Tuo sinnikkyyden puute voi olla laaja ilmiö

Nii. En näe tätä plussajuttua alkua pidemmälle, mutta:
”Pinjaa, 22, masentaa ajatus siitä, että hänen pitäisi koko loppuelämänsä tehdä töitä ja stressata siitä, saako vuokransa maksettua”

Niih. Elämä on sellaista. Jotkut vielä ottaa velkaakin ja makselee sitä takaisin. Helpolla ei tule,

 
Läheltä seuranneena olen järkyttynyt kuinka helpolla lukiosssa ja yliopistossa saa hyviä arvosanoja. Ja jos ei saa, niin opiskelija lyö hanskat tiskiin, että ei sitten kun ei arvosteta. Liian helpolla oletetaan että saa kaiken.
Tuo sinnikkyyden puute voi olla laaja ilmiö
Ytimessä ollaan. Nykyään suurin osa nuorista elelee helppoa elämää. Kotona on kaikkea. Rahnaakin saa vanhemmilta. Nuoret oppii elämään laakereillaan pienestä pitäen. Faija ostaa fillarit, mopot, prätkät, kännykät, jne. Matkusteleminen on halpaa ja kaikenlainen tavara yleensäkin.
Itsellä motivaatio opiskeluun lähti 70-luvun alussa, kun huomasi, että piti tehdä kahta duunia, että pystyi yleensä mitään hommaamaan.
Toista on nykyään. Vaikka palkkoja moititaan, niin on ne tänä päivänä paremmat kuin minun nuoruudessa.
Nykynuorien perusongelma on motivaation puute. Rahan puute motivoi tehokkaasti.
 
60-luvulla n. 50% ikäluokasta jäi kansalaiskouluun ja toinen puoli oppikouluun, jonne oli sisäänpääsykoe. Oppikoulussa piti itse maksaa kaikki opiskelutarvikkeet, kirjat, jne. Lisäksi myös ruokailu maksoi. Oli paljon perheitä, joiden lapset ei voineet mennä oppikouluun kustannusten takia. Paremmin pärjäävää väkeä oli niihin aikoihin selvästi vähemmän kuin nykyään.
 
60-luvulla n. 50% ikäluokasta jäi kansalaiskouluun ja toinen puoli oppikouluun, jonne oli sisäänpääsykoe. Oppikoulussa piti itse maksaa kaikki opiskelutarvikkeet, kirjat, jne. Lisäksi myös ruokailu maksoi. Oli paljon perheitä, joiden lapset ei voineet mennä oppikouluun kustannusten takia. Paremmin pärjäävää väkeä oli niihin aikoihin selvästi vähemmän kuin nykyään.
Tämä selvitti hyvin, miksi oppikoulu ei tullut kysymykseen, vaan onnekkaana olin mukana peruskoulun testaamisessa 60-luvun lopussa. Nyttemmin olen lukenut muisteluita, joissa opparilaiset pitivät meitä peruskoulun yläastelaisia b-tyyppeinä. Koskien myös vissiin joitakin opeja, kun lihmeekseni lukion ekana joulutodistuksessa uskonnon numero oli pudonnut neljä pykälää.

Mietin, mikä vaikutus on lasten vanhemmilla PISAan? Kuulee sieltä täältä, kuinka käyttäytyvät koulua kohtaan, jos oppilas saa huonon numeron tai käyttäytyy poikkeavasti.
 
Tämä selvitti hyvin, miksi oppikoulu ei tullut kysymykseen, vaan onnekkaana olin mukana peruskoulun testaamisessa 60-luvun lopussa. Nyttemmin olen lukenut muisteluita, joissa opparilaiset pitivät meitä peruskoulun yläastelaisia b-tyyppeinä. Koskien myös vissiin joitakin opeja, kun lihmeekseni lukion ekana joulutodistuksessa uskonnon numero oli pudonnut neljä pykälää.

Mietin, mikä vaikutus on lasten vanhemmilla PISAan? Kuulee sieltä täältä, kuinka käyttäytyvät koulua kohtaan, jos oppilas saa huonon numeron tai käyttäytyy poikkeavasti.
Jaa-a, itse olen mennyt kansakoulun 4-luokalta oppikouluun. Ja käynyt keskikoulun, vaikka se nimellisesti kait peruskouluksi muuttui. Ja sitten lukioon. Ainoa ero, mitä muistan oppikouluajan ja peruskouluajan välillä oli se, että peruskoulussa oppikirjat olivat ilmaiset ja samoiten kouluruokailu. Oppikouluaikaan taapersin kotiin sen 1,5 km ja tein itse itselleni safkat, ja takaisin kouluun - ruokatunnin aikana. Siis 11-12 vuotiaana.

Josta sitten nykyaikaan: onkohan niin, että nykyiset lapset pääsevät toisinaan vähän turhan vähällä, ei läksyjä, kouluun ja harrastuksiin kyyditään, oma ponnistelu niin oppimisen kuin muunkin yhteydessä on jäämässä aikalailla vähäiseksi? Ainakin PISA-tuloksissa ja analyyseissä sinnikkyys on sekin pudonnut. Kun tosiasia on, että sitä työtä on opittava tekemään jotta tuloksiakin sitten syntyisi. Ja pohja täytyy rakentaa (siis oppia perusasiat ensin) ennenkuin mitään kestävää voi sitten rakentaa sen päälle.

Puoliso on lukiossa fysiikan opettajana. Vaikka kyse on luonnontiedelukiosta, niin kovin moni tulee lukion ensimmäiselle fysiikankurssille aika hääppöisellä osaamisella (sentään yli 9 keskiarvolla on pitänyt päästä) ja sitten pienet piltit on miltei shokissa kun tuleekin nelosta ensimmäisistä kokeista. Kun eivät osaa edes yhtälöratkaisua, tai yksikkömuunnoksia tehdä. Me emme olleet omille lapsillemme mitään helikopteri- tai curling-vanhempia, autettiin kyllä jos apua pyysivät, mutta itse heidän oli asiat opittava ja läksynsä heidän piti tehdä (ja itse). Kirjoja kannettiin luettavaksi japidettiin huoli, että lukivat myös. Hyvinhän nuo ovat sitten myös pärjänneet.

Se ratkaisu siihen, että lapset eivät enää osaa, ei ole vaatimustason laskeminen tai helpottaminen, vaan ennemmin se työn tekemisen opettaminen. Mutta kun influensseri on kait paljon houkuttelevampi tavoite kun työläs oppiminen osaajaksi? Mitä nyt sitten arvostetaankaan - helpon rahan perässä sitä juostaan, ilmeisesti.
 
Se ratkaisu siihen, että lapset eivät enää osaa, ei ole vaatimustason laskeminen tai helpottaminen, vaan ennemmin se työn tekemisen opettaminen.
Itselläni jotakuinkin samat taustat. Koulun (eikä vanhempien) tehtävä ei ole tarjota valmiita ratkaisuja. Vaan opastaa heitä kehittämään valmiuksia tulevaisuutta varten. Ja se vaatii työtä ja motivaatiota oppilaan taholta.

Jo silloisessa oppikoulussa oli rasittavaa, kun osalla oppilaista ei ollut motivaatiota osallistua opetukseen. Siitä kärsi koko luokka. Varmaan tämä paheni peruskoulun myötä.
 
Ylen podissa poliitikot puhuivat että peruskoulun jälkeen nuoriso ei osaisi lukea, ööö täh, ei kai nyt luulla ettei osata lukea :oops: Vähän kuin se, että luullaan amerikkalaisten luulevan maapalloa lätyksi.

Laiskoja ollaan ja hanskat tippuu heti ellei saa kaikkea heti, mutta kyllä nyt jokainen lukea osaa.
 
Takaisin
Ylös Bottom