yle.fi
Nin on hukannut moni muukin maa mutta tekivät korjausliikkeen hieman meitä aiemmin.
Valitettavasti en pidä vääränä kutsua näitä ikäluokkia "menetetyksi sukupolveksi". Kuulostaa raa-alta, mutta en näkisi heillä mitään käyttöä työelämässä. Syy on osittain heissä itsessään, mutta koska virhe juontaa lapsuudesta niin pääasiallinen syyllinen on vanhemmat ja vääränlainen yhteiskunnan tuki/säännöstö?
Vastaan viestiin vuodelta 2023; Tuossa edellä näkyy graafi, josta asiaa voi osittain hahmottaa.
Tasapäistäminen alkoi 1970-luvun alussa ensimmäisten peruskoulukokeilujen myötä. Ihan reilua että kaikille yhteiskuntaryhmästä tms. riippumatta taataan mahdollisuus saada tietyn perustason oppi mutta ne, joilla on kapasiteettia enempään pitäisi antaa mahdollisuus hyödyntää sitä kapasiteettiaan. Siellä jokaikisessä peruskoulussa, ei niin että joudutaan koulushoppailemaan ja lähinnä ainoastaan taloudellisesti siihen kykenevät vanhemmat siihen pystyvät.
Vanhempien mahdollisuuden vaikuttaa suuntaan tai toiseen tajuan mutta avaapa hieman tuota loppua...
Itse -69 syntyneenä olen lähes ensimmäinen ikäluokka Espoossa, joka ei käynyt päivääkään kansakoulua. Minun aikana kuitenkin yläasteella oli tasoryhmät. Olikohan kolme eri tasoa ainakin kielissä, fysiikassa ja matematiikassa. Meillä oli 6 rinnakkaisluokkaa ja noista siis kerättiin ko. aineissa eri tunneille oppilaat tason mukaan.
Milloin jäi pois ehdot ja luokallejääminen? Nykyään kai joskus siirretään koulun aloitusta vuodella? Minun aikana oli varsin tavallista jäädä kerran tai kaksi luokalle peruskoulun aikana ja sitten oli vielä kymppiluokka.
)Melkoinen näköalapaikka ja aikaikkuna, jossa muutosta työympäristössäkin on
Viittaan noihin mahdollisiin somen (ja vastaavien) käyttörajoituksiin (iän mukaan) kansallisella lainsäädännöllä. Sekä koulujärjestelmän vaatimustasoista "luopumiseen" (siltähän se näyttää ulospäin katsoen meistä vanhemmista sukupolvista). Eikä tuo muiden edellä mainittu tasapäistämis -toimintamalli liene tästä viittauksesta ulkona.
OK, nyt ymmärrän paremmin. Käyttörajoituksista tulikin mieleen vertauskuva siitä, mitä tapahtuisi jos kaikille johonkin muuhun asiaan addiktoituneille asetettaisiin käyttörajoitukset, joita pystyttäisiin tai ainakin pyrittäisiin valvomaan tiukasti edes osan päivää.
Omasta mielestäni tuossa oli viisautta. On hyvä, että eri tasoilla olevat oppilaat ovat tekemisissä toistensa kanssa ja etenkin asiossa, jossa ollaan jossakin määrin samalla viivalla, mutta sellaisten opetusaine-oppimustavoitekombinaatioiden kohdalla ei oppilasta eikä opettajaa pitäisi simputtaa, kun tulos on molemmille lähinnä tervan juontia, oppilaan itsetunnon kalvamista ja muiden oppilaiden opintojen häiritsemistä, jos kunnostautumismahdollisuudet kanavoituvat herkästi oppituntien häirintään. Häirikölle tehdään myös karhunpalvelus, kun moisella evätään opetuksen kattavuutta asioissa, joissa omat taipumukset ja edellytykset voisivat kehittyä ja pikemminkin käytännössä kannustetaan kapinallisten asenteiden ja taitojenkin kehittämiseen harmonisesti toimivaa yhteiskuntaa kohtaan.
Ja kun inkluusion toteuttaminen noiden korulauseiden mukaan edellyttäisi suorastaan valtavasti lisää resursseja opetukseen, erilaista erikoisosaamista ja erikoistumista opettajille sekä yksilöllisen lastentarhastan esikoulusta korkeimmalle korkeakoulutasolle räätälöityä ja yksilöityä opetusta joka oppilaalle (mikä on tietenkin mahdotonta), kustannuspaine (edes koulutuskustannusten pitämiseksi ennallaan), kääntää inkluusion irvikuvakseen kaikkien esittyjen hyvien tavoitteidensa vastaiseksi.
Tämä on kyllä hienoa kuulla! Juuri tuollaisia vaikutuksiahan näiden muutosten toivoisi aikaansaavan. Toivotaan tuollaisen muutoksen leviävän koko suomeen. Välillisesti jo tämä muuttaisi maatamme pitkässä juoksussa takaisin "oikeaan suuntaan".Kännykkäkieltoon liittyen se ainakin oman nuorison puheista tullut selväksi, että nyt alkaa kavereita löytymään paljon paremmin välitunneilla eikä ryhmään pääsyä estä esimerkiksi se, että sulla ei ole jotain tiettyä peliä siinä kännykässä ja kännykkä tietty nenän edessä. Siellä jopa pelataan ja leikitään välitunneilla, osa saattaa jopa tehdä aiemmalla tunnilla annettuja kotitehtäviä paremman tekemisen puutteessa!
Aiemmin siis hyvin pitkälti, varsinkin tyttöporukoissa, oltu hyvin suljetuissa pienissä ryhmissä ja puheenaiheet hyvin rajoittuneita (pääasiassa johonkin kännykkäpeliin tai appiin liittyen) eikä siksi oteta "ulkopuolisia" mukaan jos ei ole riittävästi tietämystä siitä mikä on "in". Ja tuohan suoraan sitten vaikuttaa siihen, miten se kouluun lähtö, siellä oleminen ja siellä opiskelu kiinnostaa. Nyt kiinnostelee paljon enemmän, kun siellä ollaan iloisesti sekalaisissa porukoissa ja touhutaan milloin mitäkin. Kerran viikossa myös arvotaan luokan istumapaikat uudelleen, aiemmin nuo tiukat kaveriporukat etsiytyneet omiin ryhmiinsä myös luokissa ja niiden hajoittaminen tuottanut ilmeisesti jonkinasteista kipuilua aiemmin, mutta nyt ei kun tullaan toimeen kaikkien kanssa.
Pienestä se on välillä kiinni.
Ei se tasapäistäminen varsinaisesti peruskoulusta alkanut.
/img-s3.ilcdn.fi/93575b1bfb62faed9892f0f4b901049855409d79445755af4f5418e0af402e49.jpg)
www.iltalehti.fi
Ytimessä ollaan. Nykyään suurin osa nuorista elelee helppoa elämää. Kotona on kaikkea. Rahnaakin saa vanhemmilta. Nuoret oppii elämään laakereillaan pienestä pitäen. Faija ostaa fillarit, mopot, prätkät, kännykät, jne. Matkusteleminen on halpaa ja kaikenlainen tavara yleensäkin.
Tämä selvitti hyvin, miksi oppikoulu ei tullut kysymykseen, vaan onnekkaana olin mukana peruskoulun testaamisessa 60-luvun lopussa. Nyttemmin olen lukenut muisteluita, joissa opparilaiset pitivät meitä peruskoulun yläastelaisia b-tyyppeinä. Koskien myös vissiin joitakin opeja, kun lihmeekseni lukion ekana joulutodistuksessa uskonnon numero oli pudonnut neljä pykälää.
Jaa-a, itse olen mennyt kansakoulun 4-luokalta oppikouluun. Ja käynyt keskikoulun, vaikka se nimellisesti kait peruskouluksi muuttui. Ja sitten lukioon. Ainoa ero, mitä muistan oppikouluajan ja peruskouluajan välillä oli se, että peruskoulussa oppikirjat olivat ilmaiset ja samoiten kouluruokailu. Oppikouluaikaan taapersin kotiin sen 1,5 km ja tein itse itselleni safkat, ja takaisin kouluun - ruokatunnin aikana. Siis 11-12 vuotiaana.
Itselläni jotakuinkin samat taustat. Koulun (eikä vanhempien) tehtävä ei ole tarjota valmiita ratkaisuja. Vaan opastaa heitä kehittämään valmiuksia tulevaisuutta varten. Ja se vaatii työtä ja motivaatiota oppilaan taholta.
Vähän kuin se, että luullaan amerikkalaisten luulevan maapalloa lätyksi.