Kertaan taas, että Israel on oikeastaan oman käden oikeudella muiden maalle syntynyt valtio. Tilanne on aivan vastaava kuin vaikkapa venäläiset tunkeutuisivat jonnekin Suomen maakuntaan ja rupeasisivat sitten valtaamaan lisää tunkemalla alueella aikaisemmin asuneita muualle laittomin keinoin (ainakin kansainvälisen lain kannalta, vaikka omia lakeja muokattaisiinkin tarpeen mukaan).Vaikka olisi tehnyt asiasta kuinka vaikeaa niin oikeuttaako se ~10 kertaa väkiluvulta suurempaa maata uhkailemaan että he pyyhkivät Israelin kartalta?
Sinällään tämä on kysymys, jota eivät kannata tarkastella moraalin tai etiikan kannalta, vaan tulisi asennoitua pragmaattisesti, koska lähtökohdat ovat historian valossa hyvin vaikeat. Britit ja USA loivat tilanteen 1940-luvulla, kun eivät pitäneet lankoja käsissään, vaan toimivat hyvin sinisilmäisesti ja tavallaan myös kaksinaismoraalisesti (mihin siihenkin oli toteutuneen historian valossa perusteita).
