Adblue ongelman ratkaisu?

jmaja

Hyperaktiivi
Mulla löytyi ureaa ihan pakoputken päästä asti, kun paineet karkasi.
Ei taida olla kovinkaan tyypillinen hajoamismekanismi? Vaikka sai munkin auto joskus kunnon valkoisen kitkerän savun aikaiseksi edellisellä ureatankilla. Siitä on kuitenkin 4-5 vuotta ja NOx alkoi temppuilemaan vasta viime talvena.
 
Husky

Hyperaktiivi
Joka alkaa tehdä omia seoksia eli tuon Denoxiumin kaltaista, niin kannattaa huomioida että saattaa käydä suuttimen päälle. Auttaa varmaan jäätymisiin kyllä.
Minulla ei ole asian suhteen intohimoja olla oikeassa tai väärässä. Minua vain kiinostaa asia siltä osin että jos talouteen tulee uudempi poltiis niin rajaanko valmistusvuoden mukaan urea-dieselit mukaan tai ulos. Urea säiliön uusimiset on kuitenkin suhteelisen kalliita remontteja.

Mutta oletko nyt itse siirtynyt jäätymättömään kuseen? Ja jos olet niin mikä on käsituntuma?
Ensimmäiset kusivehkeet saattaa monilla merkeillä olla toimivampia (omistajan näkökulmasta, viherhippiäistä kusee silmään kyllä). 5 litraa kusta per 20000km...
Mersua jos mietit niin olisikohan johonkin vm2016 asti olleet ok - muutaman vuoden ikään oli kokemusta niistä, että mahdollisesti vanhempana ovat ongelmallisia nekin.
En usko. Jotain ongelmia voi poistaa, mutta monet ei liity jäätymiseen. Multa esim. on Pösöstä ureatankin sisältä lämpötila-anturi rikki (korjaus vaatii tankin sahauksen auki tai vaihdon) sekä tankin ja suuttimen välisen letkun saattolämmitys rikki (kutakuinkin mahdotonta vaihtaa ko. letku reitin takia). Nuo molemmat olen "korjannut" vastuksilla, joka saa ECUn luulemaan niiden olevan kunnossa. Sitten piti vaihtaa myös ureasuutin, jonka solenoidi ei enää toiminut.

240 tkm ajettu ja ainakin kolmas ureatankki menossa. Nytkin palaa moottorivalo, syynä NOx-anturin lämmitys eli sekin pitänee vaihtaa.
Hyvä säkä sinulla.
70000km mennessä 6-8 uutta tankkia ja oletettavasti paljon sälää ympäriltä antureineen ja letkuineen ja pumppuineen joka kerta. Kovasti salaa merkkihuolto mitä tekevät, mutta kallista on lysti. On ymmärrettävissä, että 2000-3000€ per kerta ellei takuuaika tai turvannut selustaa huolenpitosopimuksella.
Parhaana 2kk aikana kolme vaihtoa. Jos muuallakin pakkasta kuin Suomessa niin osat loppuivat maailmasta ja saattoi kestää viikkoja louhia uudet.
 
Euroshopperi

Aktiivinen jäsen
Joka alkaa tehdä omia seoksia eli tuon Denoxiumin kaltaista, niin kannattaa huomioida että saattaa käydä suuttimen päälle. Auttaa varmaan jäätymisiin kyllä.

Ensimmäiset kusivehkeet saattaa monilla merkeillä olla toimivampia (omistajan näkökulmasta, viherhippiäistä kusee silmään kyllä). 5 litraa kusta per 20000km...
Mersua jos mietit niin olisikohan johonkin vm2016 asti olleet ok - muutaman vuoden ikään oli kokemusta niistä, että mahdollisesti vanhempana ovat ongelmallisia nekin.

Hyvä säkä sinulla.
70000km mennessä 6-8 uutta tankkia ja oletettavasti paljon sälää ympäriltä antureineen ja letkuineen ja pumppuineen joka kerta. Kovasti salaa merkkihuolto mitä tekevät, mutta kallista on lysti. On ymmärrettävissä, että 2000-3000€ per kerta ellei takuuaika tai turvannut selustaa huolenpitosopimuksella.
Parhaana 2kk aikana kolme vaihtoa. Jos muuallakin pakkasta kuin Suomessa niin osat loppuivat maailmasta ja saattoi kestää viikkoja louhia uudet.
Tuossa taisi olla sivulla 27 alkaen suuttimien testaus ja syöpymiset, josko viittii vaikka lukaista läpi.

BBF

Vakionaama
Omaan bemarin pikinytkyyn vaihdoin kesällä urean syöttölinjan. Vastus oli myös kaput. Muuten tuo olisi ollut helppo juttu, mutta muuan viisas insinööri on keksinyt reitittää sen kulkemaan tankin päällä.
Ei sitä muuten ole pakko laittaa sieltä tankin päältä jos uuden vaihtaa, yltää hyvin myös pyöräkotelon yläosan kautta. Tehtaalla varmaan helpoin vetää tyhjään alustaan siten kun se on.
 
juva5

Tulokas
Nonnii, yllytyshulluna ja kiitos tämän palstan tietäjille!
Nyt on kotisekoitettu järreetä AB:tä tankissa n. 25% sisällöstä. Ainakaan vielä ei ole ilmaantunut hälyjä tai ongelmia autossa, 2vk ajettu n. 1000km. Refraktiolla (esim. Motonetistä) seos mitattiin ja laimennettiin tislatulla vedellä kohdilleen.
Pakastimessa testattu ja kestää n.-22C täysin sulana n. -26C menee/menossa jäähän mutta seassa vielä juoksevaa.
Joulukuussa täydennystä tankkiin. Josko nyt säästyis tonni tjsp.
Muuten tuon AF:n saatavuus rajallista/hidasta, meni vajaa 3kk tilauksesta.
 
Jule

Mistä tuota nyt onnistuit tilaamaan?
 
Euroshopperi

Aktiivinen jäsen
Tuossa on siitä väitöskirjan tekstistä resepti ja huomiot. Se, että mainitaan olevan kallista on myös mainittu. 1000 kg hinta on jo 800 € ja sillä ei saa kuin luokkaa 50 näitä karvalakki diiseleitä koko auton käyttöiälle sen pakkasuojan n 2 kk/a. Ihan järjetön rahamäärä tuollainen 16 € lisä sanoo väitöskirja. Urealla pääse puolta halvemmalla vähintään.

A product, which is already commercially available, uses the addition of ammonium formate to an
urea solution to decrease the freezing point of the precursor solution. The product, which consists
of 24 % ammonium formate, 20 % urea and 56 % water, is known as Denoxium -30 [10-12].
However, ammonium formate has the disadvantage that after injection into the exhaust tract,
formic acid is formed, which is a highly corrosive acid and can, therefore, lead to damage of the
exhaust system. In addition, ammonium formate is more expensive compared to urea
 
Tifo

Vakionaama
Onko tietoa miksi ei enää käytetä eolys nestettä. 2010 berlingossa käytetään sitä mutta uudemmissa taitaa olla tämä adblue. 2 litran eolys pussi kestää yli 100000 km eikä minulla ole ollut ongelmia sen kanssa.
 
pökö

Kaivo jäässä

Ei sillä läpäise päästöjen nykyvaatimuksia
 
Averell

Jäsen
Onko tietoa miksi ei enää käytetä eolys nestettä. 2010 berlingossa käytetään sitä mutta uudemmissa taitaa olla tämä adblue. 2 litran eolys pussi kestää yli 100000 km eikä minulla ole ollut ongelmia sen kanssa.
Minulla on ainakin 2017 mallin pösössä molemmat, eolys neste on hiukkassuodatinta varten ja adbluehan on typen oksidien vähennykseen.
 
jmaja

Hyperaktiivi
Onko tietoa miksi ei enää käytetä eolys nestettä. 2010 berlingossa käytetään sitä mutta uudemmissa taitaa olla tämä adblue. 2 litran eolys pussi kestää yli 100000 km eikä minulla ole ollut ongelmia sen kanssa.
Ei se Eolys ole mihinkään kadonnut ja sillä on täysin eri funktio. Eolys alentaa hiukkaspolttoon vaadittavaa lämpötilaa eli se liittyy hiukkasloukun toimintaan. Uudemmissa autoissa se riittää hyvin pitkään eli ei ole samanlsista täyttötarvetta.

AdBlue taas ok ureaa ja sen avulla alennetaan NOx päästöjä.

Mun 2016 BlueHDissä on molemmat.
 
Euroshopperi

Aktiivinen jäsen
Alkuperäinen juttukin on vielä saatavilla maksumuurin takaa. Eli taitaa olla patentti alunperin just vuodelta 2005. Kai tuonne nyt jollain tunnukset, niin voisi vaikka referoida mitä tuonne oli laitettu alussa.

jmaja

Hyperaktiivi
Kai tuonne nyt jollain tunnukset

Lainauksia/lyhennelmä

[Kemiran kehittämällä menetelmällä saadaan raskaiden dieseleiden typpioksidipäästöt alennettua Euroopan Unionin uusiin tiukkoihin raja-arvoihin nykyisiä ratkaisuja paremmin.

Euroopan tärkeimmät ajoneuvojen valmistajat ovat ottaneet Kemiran konseptin innostuneina vastaan. Testejä tehdään moottorilaboratorioissa ja testiradoilla.
Denoxium nimeä kantava menetelmä on muurahaishaposta jalostettu ammoniumformiaatti-urealiuos, jonka jäätymispiste on -30 oC. Tuote on turvallista käyttää ja luonnossa biohajoavaa.

Ei kopioida kokonaisia maksullisia artikkeleita, kiitos - Samppa
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

Tifo

Vakionaama
Mulla on ilmeisesti euro 5 moottori. Siinä on hiukkassuodatin ja jonkinlainen katalysaattori. Eolys taidetaan sekoittaa polttoaineen joukkoon?
Löysin kaavion euro 6 pakokaasujärjestelmästä.
Tarvitseeko tässä hiukkassuodatin myös eolys nestettä. Urea ilmeisesti ruiskutetaan pakoputkeen ennen scr katalysaattoria.
Screenshot_20251008-233131~2.png
 
jmaja

Hyperaktiivi
Eolys taidetaan sekoittaa polttoaineen joukkoon?
Löysin kaavion euro 6 pakokaasujärjestelmästä.
Tarvitseeko tässä hiukkassuodatin myös eolys nestettä
Joo lisätään dieseliin tankkauksen jälkeen. Kaikki merkit eivät käytä. Ehkä vain PSA tai siis nykyään Stellantis dieselit. En tiedä käyttääkö muut merkit edes käyttäessään Stellantiksen dieseleitä.

Eolys alentaa hiukkaspolttoon tarvittavaa lämpötilaa. Homman voi siis hoitaa myös nostamalla polttolämpötilaa. Stellantiksen dieselit eivät sitä tee, vaan hiukkassuodatin alkaa tukkeutua, jos Eolys loppuu tai sen syötössä on vikaa.

Noita katalysaattori, hiukkassuodatin ja SCR systeemejä on erilaisia samalla merkilläkin.

Pesin omasta autosta hiukkassuodattimen ja oli suuri työ selvittää missä se on. Lopulta löytyi kuljettajan alta. Mun autossa on samassa pöntössä peräkkäin hiukkassuodatin ja SCR. Hiukkassuodattimen tunnistaa paine-eromittausputkista. SCR:n paikka on jossain ureasuuttimen ja viimeisen NOx-anturin välissä.
 
Pesin myös omani 200000 km kohdalla kun oli osat muista syistä auki. Punnitsin purkin ennen ja jälkeen pesun. Painoero oli muistaakseni 20-30 grammaa. Vaikea sanoa mitä sieltä lähti mutta jotain lähti kuitenkin.

En tiedä käyttääkö muut merkit edes käyttäessään Stellantiksen dieseleitä
Eli näihin muihin lisätään sitten vain adblueta. Tuhkan poltto tapahtuu niin huomaamatta omassa autossani etten ole sitä koskaan havainnut.
 
jmaja

Hyperaktiivi
Eli näihin muihin lisätään sitten vain adblueta. Tuhkan poltto tapahtuu niin huomaamatta omassa autossani etten ole sitä koskaan havainnut.
Sen näkee selkeimmin kulutusmittarista. Ei mene nollaan moottorijarrutuksessa ja kuluttaa 1-2 l/100 km enemmän tasaisessa vauhdissa. Tosin mun autossa oletusarvoisesti kulutusmittari ei näytä polton lisäkulutusta, vaan sen voi aktivoida merkkitesterillä.

Haju on toinen mittari, jonka huomaa pysähtyessä kesken polton.
 
Lappanen

Hyperaktiivi
Joo lisätään dieseliin tankkauksen jälkeen. Kaikki merkit eivät käytä. Ehkä vain PSA tai siis nykyään Stellantis dieselit. En tiedä käyttääkö muut merkit edes käyttäessään Stellantiksen dieseleitä.

Eolys alentaa hiukkaspolttoon tarvittavaa lämpötilaa. Homman voi siis hoitaa myös nostamalla polttolämpötilaa. Stellantiksen dieselit eivät sitä tee, vaan hiukkassuodatin alkaa tukkeutua, jos Eolys loppuu tai sen syötössä on vikaa.

Noita katalysaattori, hiukkassuodatin ja SCR systeemejä on erilaisia samalla merkilläkin.

Pesin omasta autosta hiukkassuodattimen ja oli suuri työ selvittää missä se on. Lopulta löytyi kuljettajan alta. Mun autossa on samassa pöntössä peräkkäin hiukkassuodatin ja SCR. Hiukkassuodattimen tunnistaa paine-eromittausputkista. SCR:n paikka on jossain ureasuuttimen ja viimeisen NOx-anturin välissä.

Mulla tuo Kuga vm -15 ja euro 6 diesel, ei ole adblueta eikä tietääkseni eolystakaan, pitää ehkä vielä tarkistaa jostain. PSAn moottori tuossa on, ainakin ikäviä ranskalaiseen viittaavia merkkejä on siellä täällä moottorin osissa. Tuo käy kyllä kuumana, taitaa olla säätyvä ilmasäleikkökin keulalla joka säätelee jäähdytysilman sisäänpääsyä konehuoneeseen. Ehkä noi litkut sitten korvattu vaan kuumempana käyvällä moottorilla :hmm:
 
Viimeksi muokattu:

pökö

Kaivo jäässä
Sen näkee selkeimmin kulutusmittarista. Ei mene nollaan moottorijarrutuksessa ja kuluttaa 1-2 l/100 km enemmän tasaisessa vauhdissa.
Omassa pösössä kulutusmittari alkoi näyttää poikkeuksellisen pieniä 1-3 litran kulutuksia satasella, samalla alkoi taustapeilit ja takaikkuna lämmetä.
 
jmaja

Hyperaktiivi
Omassa pösössä kulutusmittari alkoi näyttää poikkeuksellisen pieniä 1-3 litran kulutuksia satasella, samalla alkoi taustapeilit ja takaikkuna lämmetä.
Eli ylikompensoitu kulutuslukemia. Tuossahan kuitenkin syötetään selvä ylimäärä dieseliä, jotta saadaan pakokaasut kuumiksi.
 
Jule

Vakionaama
Pesin myös omani 200000 km kohdalla kun oli osat muista syistä auki. Punnitsin purkin ennen ja jälkeen pesun. Painoero oli muistaakseni 20-30 grammaa. Vaikea sanoa mitä sieltä lähti mutta jotain lähti kuitenkin.

Eli näihin muihin lisätään sitten vain adblueta. Tuhkan poltto tapahtuu niin huomaamatta omassa autossani etten ole sitä koskaan havainnut.

Senhän voi tavallaan valita tuottaako moottori pienhiukkasia vai typen oksideja, ja kun sinne asennetaan laitteisto joka putsaa typenoksideja, voidaan pienhiukkasten tuottoa vähentää, eli se hiukkassuodatin pääsee paljon helpommalla.

Adblueta ei voi kuumuudella korvata, vaan lähinnä pahentaa NOxia mitä kuumenpana käy. Onko tosiaan olemassa Euro 6 dieseleitä ilman ureaayöttöä eli käytännössä Adblueta?

Teknisesti tuo olisi kai mahdollista, mutta käytännössä se ei toimisi kuin jossain pelkkää maantieajoa ajavassa autossa.. Periaatteessa generaattoreissa tms laitteissa voitaisiin toteuttaa sama päästötaso pelkällä hiukkassuodattimella, mutta niiltä ei taideta muutenkaan vaatia kovin ihmeellisiä.

Esim Scanian euro6 moottoreissahan ei ole varsinaisesti hiukkassuodatinta lainkaan, mutta ureaa kuluu sitten enemmän, kun moottori on suunniteltu niin että tuottaa niitä "vain" typenoksideja.
 
Lappanen

Hyperaktiivi
Adblueta ei voi kuumuudella korvata, vaan lähinnä pahentaa NOxia mitä kuumenpana käy. Onko tosiaan olemassa Euro 6 dieseleitä ilman ureaayöttöä eli käytännössä Adblueta?

Jep, ei ole adblueta tässä autossa. Tekoäly väittää, että eolysta pitäisi tankata tankkiin suoraan, mutta missään foorumeilla ei asiasta ole mainintaa enkä auton manuskastakaan löytänyt mitään viittausta lisäaineiden täytöstä. Veikkaan, että tekoäly on tekoälykäs tässä kysymyksessä.

2.0 TDCi Duratorq euro6 180 hp mk2 kyseessä, taisi tulla mk2.5/mk3 vasta adblue mukaan.
Pari vuotta vanhempi ja tehottomampi moottorimalli oli vielä euro5.

Auto olisi jäänyt ostamatta jos olisi adblue-systeemi löytynyt.
 
jmaja

Hyperaktiivi
Tekoäly väittää, että eolysta pitäisi tankata tankkiin suoraan, mutta missään foorumeilla ei asiasta ole mainintaa enkä auton manuskastakaan löytänyt mitään viittausta lisäaineiden täytöstä. Veikkaan, että tekoäly on tekoälykäs tässä kysymyksessä.
Voi se tekoäly olla oikeassa. Mun 2016 Pösössä on vielä reilusti jäljellä Eolysiä 240 tkm kohdalla eli nykyään riittää pitkään. Eolys säiliö on jossain takapyörän lähettyvillä piilossa.
 
Tifo

Vakionaama
Jep, ei ole adblueta tässä autossa. Tekoäly väittää, että eolysta pitäisi tankata tankkiin suoraan, mutta missään foorumeilla ei asiasta ole mainintaa enkä auton manuskastakaan löytänyt mitään viittausta lisäaineiden täytöstä. Veikkaan, että tekoäly on tekoälykäs tässä kysymyksessä.

2.0 TDCi Duratorq euro6 180 hp mk2 kyseessä, taisi tulla mk2.5/mk3 vasta adblue mukaan.
Pari vuotta vanhempi ja tehottomampi moottorimalli oli vielä euro5.

Auto olisi jäänyt ostamatta jos olisi adblue-systeemi löytynyt.
Nuo määräykset tuli tuohon aikaan voimaan voisiko olla että auto on kuitenkin vanhempien vaatimusten mukainen.
 
Lappanen

Hyperaktiivi
Voi se tekoäly olla oikeassa. Mun 2016 Pösössä on vielä reilusti jäljellä Eolysiä 240 tkm kohdalla eli nykyään riittää pitkään. Eolys säiliö on jossain takapyörän lähettyvillä piilossa.
Voi olla juu, siis siinä että eolys voi olla käytössä mutta ei sitä kyllä suoraan tankkiin kaadeta.

2014 vuosimallin Mitsun Outlanderissa oli tuo eolys-pussi takarenkaan edessä, siinä vaihtoväli taisi olla luokkaa 100-150 tkm, en muista tarkkaan. Oli niin vähän aikaa mulla että ei tarvinnut ikinä vaihtaa.

Kugalla kohta 280 tkm mittarissa, ei mainintaa huoltokirjassa eolys-lisäyksestä, eiköhän tuo viimeistään ensi vuonna ala herjaamaan jos sellaista pitää harrastella.
 
Lappanen

Hyperaktiivi
Nuo määräykset tuli tuohon aikaan voimaan voisiko olla että auto on kuitenkin vanhempien vaatimusten mukainen.

Ei hajua, papereissa lukee euro6 niin eipä mulle sen väliä onko se oikeasti tuota luokkaa vai jollain kikkailulla saatu leimattua läpi tehtaalla :)
 
pökö

Kaivo jäässä
Eolys oli ainakin minulla täysin viaton huoleton järjestelmä. 120tkm nurkilla ilmoitti aineen vähyysestä mutta merkkiliike tutki ja nollasi laskurin kun pussi oli yhä puolillaan eikä eolys ollut vielä 280tkm loppu kun auto meiltä lähti
 
BBF

Vakionaama
However, ammonium formate has the disadvantage that after injection into the exhaust tract,
formic acid is formed, which is a highly corrosive acid and can, therefore, lead to damage of the
exhaust system.
Tuleekohan tästä muurahaishapon muodostumisesta jotain ongelmia sille SCR-katille, antureille tai pakoputkistolle?
 
Lappanen

Hyperaktiivi
Joo ei kaadeta, mutta systeemi lisää suoraan tankkiin aina kun havaitsee dieseliä tankatun.

Varmaan jo ohi aiheen, ehkä, mutta selvisi tuo Fordin systeemi. No tavallaan tämä on ratkaisu AdBlue-ongelmaan :)

Eli ei käytetä AdBlueta eikä Eolysia, vaan ennen kattia ja DPF:ää on polttoainesuutin sekä hehku jotka höyrystää polttoainetta pakokaasun sekaan silloin kun DPF regeneroi. Sen enempää en kemiaa tuon touhuista selvitellyt, mutta sillä kuitenkin saatu euro 6 täyttymään.

Ei siis tarvi litkuilla läträtä, mutta tuo suutin voi tukkeentua ajan kanssa ja pitää sitten vaihdella mahdollisimman nopeasti ettei DPF mene tukkoon.

1760007634230.png
 
Jule

Vakionaama
Olen joskus pohtinut että voisiko dpf ongelmia selättää lisäämällä sitä eloys nestettä käsipelillä naftan sekaan aina kun tankkaa. Määrällisestihän sitä menee älyttömän vähän.

Ei DPF poltolla ole tekemistä NOx eikä AdBluen kanssa.
Tuon dpf puhdistuspoltonhan voi tosiaan toteuttaa myöa lisäämällä "webaston" pakoputkeen.
 
BBF

Vakionaama
En kyllä tiedä kuka sellaista on tässä väittänytkään, ehkä ei kukaan kun ei ollut lainattu ketään tässä tiedonannossa :hmm:
Ehkä ymmärsin viestisi väärin tai ehkä sotkit AdBluen ja Eolysin/DPF :n toisiinsa. Nehän liittyy ihan eri asioihin. Miten vaan.
 
Lappanen

Hyperaktiivi
Ehkä ymmärsin viestisi väärin tai ehkä sotkit AdBluen ja Eolysin/DPF :n toisiinsa. Nehän liittyy ihan eri asioihin. Miten vaan.
Juu, en ole 100 varma onko tuo polttoaineen höyrystys vain ja ainoastaan DPF-polttoa varten (eli onko päällä vain polton aikana vai muulloinkin), ehkä niin, mutta jostain syystä tuo systeemi ei tarvitse erillisiä litkuja toimiakseen samalla tasolla mihin muut valmistajat niitä litkuja tarvitsee :hmm:
 
Back
Ylös Bottom