Akkupalot

pökö

Kaivo jäässä
Näistä tulee vielä ylimääräisiä (tai eihän ne ylimääräisiä ole) lisäkuluja vakuutusyhtiöden kulujen kasvaessa.
 

kaihakki

Vakionaama
Olen jo jonkin aikaa miettinyt, että pitäisikö oma sähkäri parkkeerata tontin reunalle varmuuden vuoksi ja laittaa roikkajohto latausta varten. On nyt talon edessä rapppusten kohdalla. Se jos siitä leimahtaa, mitään ei ole tehtävissä.
 

fraatti

Hyperaktiivi
Muutamia kuvia palopaikalta. Melkoinen grilli ollut.
1759424606182.png
 

Husky

Hyperaktiivi
Nämä on sellaisia siirtymäkauden yleensä ohimeneviä pelkotiloja. Jotkut ihmiset eivät välttämättä kuitenkaan pääse niistä ikinä eroon.
Kummallista, kun kerrostaloissa isännöitsijät yms lihavoiduin tekstein kieltää ihan polkupyöräakuista lähtien latailut. Tuollainenkin riittää polttamaan koko talon.

Ja edelleen: se bensa ja diesel eivät syty itsekseen, toisin kuin akku jos jokin, esim bitti, on vähän poikittain.
 

tet

Hyperaktiivi
Lisääntyvät kuitenkin kun sähkikset lisääntyy.

Kyllä ja ei. Akkukemiat kehittyvät, siirrytään kohti vähemmän palovaarallisia akkuja. Sähkisten yleistymisen ja akkukehityksen aikataulut ratkaisevat, lisääntyvätkö palot kuinka paljon, jos lainkaan.

Ja edelleen: se bensa ja diesel eivät syty itsekseen, toisin kuin akku jos jokin, esim bitti, on vähän poikittain.

Polttomoottoriautot ja sähköautot syttyvät täsmälleen samoista syistä: joko valmistusvirheen tai käytössä tulleen vaurion seurauksena. Kumpikaan ei ole millään lailla "luonnostaan syttyvä".
 

Tinkero

Aktiivinen jäsen
Huomionarvoista on, että nämä täysin mahdottomat sammuttaa ja monta päivää palavat autot sammutettiin parissa tunnissa.
 

pamppu

Vakionaama
Merkkikin alkais olla kiintoisaa. Jos edellinenkin sattui olemaan taas VAG (hybridi Audi), niin alkaa olla aika huono tilanne. Varsinainen sylttytehdas taitaa olla kuitenkin LG Chem?

Onnex omassa polessa tiettävästi CATL.
 

janti

Moderaattori
Ylläpidon jäsen

”Kemikaalien cocktail” levisi Tampereen keskustaan – hybridiautosta alkoi harvinaisen raju parkkihallipalo​

Pysäköintihalleissa syttyy yleensä muutamia paloja vuosittain. Tänä vuonna paloja on ollut jo viisi.

Onkohan palo lähtenyt tuosta takimmaisesta autosta? Kaksi etummaista autoa (Audi ja Tesla) on jo hinattu pois kuvien mukaan.

1759468032519.png
 

pamppu

Vakionaama
Ei noissa kuvissa olevat Teslatkaan liene akkuaan polttaneet vaikka tulipalon keskellä ovat olleet? Jokseenkin olettaisin että olisivat heikommassa hapessa, jos näin olisi?

Ja toisaalta kun koko homma saatiin niin äkkiä sammumaan, niin ehkä yhtään akkua ei syttynyt missään, edes siinä hybridissä? Kärähtikö vaan latausliitin tms?
 

bungle

Vakionaama
Entä kun se tapahtuu siljalaivan parkkikannella, meneekö koko laiva pohjaan.
Kreikassa näyttää ainakin joillain olevan maksimissaan 40% lataus, muuten ei asiaa autokannelle (minulla ei ole tietoa kuinka paljon riski tästä alenee): https://www.superfast.com/en-gb/gen...rnative-fuel-vehicles-afvs-with-passenger-shi

Ehkä näille EV:ille olisi hyvä sama kuin polttiksille. Ei polttiksiakaan tankata maan alla parkkihallissa (tai muutenkaan sisätiloissa) vaikka paljon miedommista aineista kyse. Ja polttiksia tankatessa on jatkuva valvonta tankkaajalla. Nämä EV:t jätetään oman onnensa nojaan valvomatta. Että sinne sateeseen vaan ulos lataamaan kauas parhailta paikoilta ja auton läheltä ei poistuta ilman mahdollisia seuraamuksia kiinnijäädessä. Sama kotona. Jos auto sytyttää muuta kiinteistöllä palamaan, niin pitää olla näyttää, että auton lataus oli jatkuvassa valvonnassa (esim. keskellä yötä syttynyt palo ei mene millään vakuutusyhtiöllä läpi). Tähän se johtaa, kun vähätellään.
 
Viimeksi muokattu:

Lappanen

Hyperaktiivi
Kummallista, kun kerrostaloissa isännöitsijät yms lihavoiduin tekstein kieltää ihan polkupyöräakuista lähtien latailut. Tuollainenkin riittää polttamaan koko talon.

Ja edelleen: se bensa ja diesel eivät syty itsekseen, toisin kuin akku jos jokin, esim bitti, on vähän poikittain.

Sama vaikkapa Ruottin-laivalla, laturit on seinillä, mutta niiden käyttö kielletty. Ihme pelkotiloja jotka ei kuulemma perustu mihinkään. Samaan aikaan ei kuitenkaan olla käsketty tyhjentää polttisten tankkeja laivaan tulon jälkeen, vaikka kuulemma niitä leimahtelee kuin sieniä sateella :hmm:
 

tepa

Aktiivinen jäsen
Nythän ei siis ole osoitettu, lähtikö hybridin palo akusta laisinkaan. Polttomoottoriautoja palaa iso määrä vuosittain, ilman litiumpohjaisia akkujakin.

Akkupaloja voi käsitellä vähän fiksumminkin, jolloin keskustelussa on kyllä isompi rooli sillä paloiko akku ylipäätään tai jos paloikin, lähtikö palo siitä vai jostain muualta. Mielestäni kovinkin positiivinen merkki turvallisuustasosta on se, että tuo kuvan Tesla on melko vähän vaurioitunut ja palon sammutus on tapahtunut nopeasti. Sekin on positiivista, ettei ole vaadittu useiden autojen upottamista vesikonttiin vuorokausiksi.

Kannattaa miettiä onko tarpeen kirjoittaa viestiä lainkaan, jos ei ole muuta sanottavaa kuin että kielletään kaikki koska sähköautot on perseestä.
 

kaihakki

Vakionaama
Sen verran olen meidän talon tulipaloriskiä noteerannut jo vuosia sitten, että olen omasta pöytäpeeceestä varmistanut kaikki valokuvat ja videot useammalle kovalevylle ja varastoinut eri paikkoihin. Jos tuo Rellu tossa pihalla leimahtaa ja talo siinä sivussa, niin ainakin valokuvat ja videot säilyy. Kaikki muu tavarapaljous on kyllä aika lailla arvotonta, eikä mitenkään ainutlaatuista.
 

bungle

Vakionaama
Nythän ei siis ole osoitettu, lähtikö hybridin palo akusta laisinkaan. Polttomoottoriautoja palaa iso määrä vuosittain, ilman litiumpohjaisia akkujakin.

Akkupaloja voi käsitellä vähän fiksumminkin, jolloin keskustelussa on kyllä isompi rooli sillä paloiko akku ylipäätään tai jos paloikin, lähtikö palo siitä vai jostain muualta.
Ne kaikki polttomoottoripalot ovat lähteneet muualta. Joten kun puhutaan akkupaloista, niin voitaisiinko jo lopettaa puhuminen polttomoottoreista?
 

HeTi

Aktiivinen jäsen
Kysyin Grokilta ovatko Norjassa autopalot vähentyneet sähköistyksen myötä.
-------------------------------------
Kyllä, henkilöautojen palot ovat vähentyneet Norjassa sähköistämisen edetessä. Norja on maailman johtava maa sähköautojen käyttöönotossa, jossa yli 90 % uusista henkilöautoista on sähköisiä, ja sähköautojen osuus koko autokannasta on noin 26–30 %.
Tilastot osoittavat, että sähköautojen brändiriski on selvästi pienempi kuin polttomoottoriautojen: esimerkiksi vuonna 2022 sähkö- ja hybridi-autoissa oli vain 3,8 paloa 100 000 autoa kohti, kun kaikissa polttoaineautoissa luku oli 68. Bensiini- ja dieselautot palaavat 4–5 kertaa useammin kuin sähköautot. Vuonna 2023 Norjassa oli lähes 700 000 sähköautoa, mutta vain 33 sähköautopaloa, kun taas bensiini- ja dieselautojen paloja oli huomattavasti enemmän. Sähköautojen palomäärä on pysynyt vakaana tai suhteellisesti laskenut, vaikka niiden määrä on kaksinkertaistunut viime vuosina, koska polttomoottoriautot korvautuvat turvallisemmilla sähköautoilla. Vaikka yksittäiset sähköautopalot voivat olla vaikeampia sammuttaa akun takia, kokonaisriski ja palomäärä on laskenut sähköistämisen myötä.
 

bungle

Vakionaama
Kyllä, henkilöautojen palot ovat vähentyneet Norjassa sähköistämisen edetessä. Vaikka yksittäiset sähköautopalot voivat olla vaikeampia sammuttaa akun takia, kokonaisriski ja palomäärä on laskenut sähköistämisen myötä.
On vain huomautettu, että EV palot ovat ikäviä ja usein intensiivisiä. Jos katsoo tilannehuonetta tms. niin siellä näitä polttomoottoriautojen paloja raportoidaan yleensä pieninä (niitä tulee ja menee). Sitten kun sähköauto palaa, ei yleensä puhuta enää pieninä. Siinä se ero kai on. Tahtoo vaan sanoa, että polttomoottoripalot ovat järjestäen helppoja ja rajoittuu yleensä siihen yhteen autoon, helppo sammuttaa. Parkkihallissa se ei itse syty, ellei ole joku sähkövika ja vuotava letku tms. yhdistelmä. Eikä siinä mitään, erilaisia riskejä pitää kyllä yhteiskunnassa ja elämässä pystyä sietämään.
 
Viimeksi muokattu:

Lappanen

Hyperaktiivi
Kysyin Grokilta ovatko Norjassa autopalot vähentyneet sähköistyksen myötä.
-------------------------------------
Kyllä, henkilöautojen palot ovat vähentyneet Norjassa sähköistämisen edetessä. Norja on maailman johtava maa sähköautojen käyttöönotossa, jossa yli 90 % uusista henkilöautoista on sähköisiä, ja sähköautojen osuus koko autokannasta on noin 26–30 %.
Tilastot osoittavat, että sähköautojen brändiriski on selvästi pienempi kuin polttomoottoriautojen: esimerkiksi vuonna 2022 sähkö- ja hybridi-autoissa oli vain 3,8 paloa 100 000 autoa kohti, kun kaikissa polttoaineautoissa luku oli 68. Bensiini- ja dieselautot palaavat 4–5 kertaa useammin kuin sähköautot. Vuonna 2023 Norjassa oli lähes 700 000 sähköautoa, mutta vain 33 sähköautopaloa, kun taas bensiini- ja dieselautojen paloja oli huomattavasti enemmän. Sähköautojen palomäärä on pysynyt vakaana tai suhteellisesti laskenut, vaikka niiden määrä on kaksinkertaistunut viime vuosina, koska polttomoottoriautot korvautuvat turvallisemmilla sähköautoilla. Vaikka yksittäiset sähköautopalot voivat olla vaikeampia sammuttaa akun takia, kokonaisriski ja palomäärä on laskenut sähköistämisen myötä.

Norjassa kun sähkisten keski-ikä on 4 vuoden luokkaa ja niistä palaa tuo 3,8/100000, niin mitähän luokkaa se on saman ikäisillä polttiksilla?
Mahtaako sähkikset ylipäätään nähdä samaa keski-ikää kuin Norjan 14 v polttiksilla, vai onko kertakäyttökamaa..

Edit. Mitenkähän tilastoidaan, jos yksi sähkis syttyy parkkihallissa ja polttaa mukanaan 40 polttista. Onko tilastoissa siten 1 sähköautopalo ja 40 polttispaloa?


Edit2. Kylläpä nyt pompotellaan eri ketjujen kesken, enemmän tämän vastauksen oletin kytkeytyvän tuonne polttisketjuun, täällä tuo kysymys on kuin kaataisi bensaa sähkiksen päälle :)
 
Viimeksi muokattu:

fraatti

Hyperaktiivi
Nappasin parista videosta pari kuvaa. Kuulemma Audi Q7 hybridistä oli lähtenyt valgia. Jos sattuisikin että valgia olisi lähtenyt akusta, niin tässä on pouch tyyppiset kennot käytössä.
1000106924.jpg
1000106915.jpg

1000106922.jpg
 

Kellarinlämmittäjä

Oppimiskäyrällä
Norjassa kun sähkisten keski-ikä on 4 vuoden luokkaa ja niistä palaa tuo 3,8/100000, niin mitähän luokkaa se on saman ikäisillä polttiksilla?
Ongelmat ovat varmaan keskimäärin siinä, että nämä "polttikset" palavat kun niillä ajetaan tai sitten syttyvät näyttävästi elokuvatyyliin kun kolaroidaan. Joka tapauksessa auton syttyminen tuleen kolarin seurauksena on myös ollut yllättävän harvinaista, niin ihmeellistä kuin se onkin. Puuhun tai tienlaitaan ajetun auton palaminen ei kauheasti sykäytä. Sama parkkihallissa on jo toista maata. Vaikka sähkiksiä palaa kohtuulisen harvoin, seuraukset taitavat olla keskimääräistä tuhoisampia, koska palavat tyypillisesti latauksen loppuvaiheessa ja polttavat siinä ohessa paljon muutakin mukanaan.
 

Husky

Hyperaktiivi
Kannattaa miettiä onko tarpeen kirjoittaa viestiä lainkaan, jos ei ole muuta sanottavaa kuin että kielletään kaikki koska sähköautot on perseestä.
Vaihdapa nyky-yhteiskunnassa (siis hyväntahdon-EU:n sisällä, missään muualla asia ei päde) sähköautot sanan tilalle polttomoottoriautot, ja mieti mikä tuntuu olevan sallittua siinä tapauksessa
 

pökö

Kaivo jäässä
Polttomoottoriautoja palaa iso määrä vuosittain, ilman litiumpohjaisia akkujakin.
Joo mutta siinä sivussa ei pala 50 muuta autoa, eikä parkkihalli tuhoudu, eikä kaupungin keskustaa evakuoida.

Kui se nyt niin sieluun ottaa että sähköauton palaminen on paha juttu?
 

Husky

Hyperaktiivi
Sähköautoasia on yksi näistä ideologioista, joista et saa sanoa yhtään pahaa tai edes kysyä mistään negatiivisesta, tai syntyy helkutinmoinen ydinsota.
Oman elämänkokemuksen perusteella on aika harvinaista, että on asioita, joissa ei ole mitään vikaa.
 
Back
Ylös Bottom