Akkupalot

tet

Hyperaktiivi
Kysymys lieneekin että mistä normikäyttäjä tietää akun olevan kunnossa kun ajaa talonsa seinustalle parkkiin?

Ei mistään. Hän voi vain olettaa sen olevan kunnossa, jota se lähtökohtaisesti onkin. Jollei ole itse kolhinut sitä, mikä taas ei onnistu ilman että akkuun jää jälkiä, toisin kuin vaikka noissa työkalujen akuissa.

Kyse on vain todennäköisyyksistä. Tuon kysymyksesi lailla voisi kysyä, että mistä tiedän ulos mennessäni, ettei lentokone putoa taivaalta päälleni. En mistään. Silti menen ulos joka päivä.
 

bungle

Vakionaama
En oikein osaa yhdistää tuota varoitusta tavallisen kansalaisen ehjään sähköautoon kotitallissa.
Mistä tavallinen kansalainen tietää, että:
a) akku ei ole rikki jo tehtaalta tullesaan
b) akkuun ei ole päässyt kosteutta, pölyä, tullut kiven iskemiä jne.

(edit: jaa sama on jo käsitelty)

Ei mitenkään. Se on tietynlaista lottoamista, mutta toki todennäköisyydet lähenevät lottoa myös. Niitä varoituksia annetaan akkupaloista. Sähköautot ovat osa tätä varoitusta ja monesti jopa pahempia, kun saatetaan vielä ladata suuremmilla tehoilla lähellä palavaa. Vrt. halkoja ei saisi pitää talon reunalla, mutta jostain syystä sähköautoa voi ladata suurilla tehoilla talossa kiinni ja parkkihalleissa ja lähellä toisten omaisuutta.
 
Viimeksi muokattu:

Husky

Hyperaktiivi
Juu halkopinoa ei saa pitää talon seinustalla.
Itse mietin kyllä todennäköisyyksiä sitten kun sähköauto joskus tulee pihaan raamit kaulassa tilaamatta faksilla.

Tykätään tai ei, niin voin sanoa että pidän sitä vaarallisempana kuin halkopinoa.
 

tet

Hyperaktiivi
Tykätään tai ei, niin voin sanoa että pidän sitä vaarallisempana kuin halkopinoa.

Halkopinon riski ei liity syttymisherkkyyteen, vaan siihen mitä tapahtuu syttymisen jälkeen. Jos pino on räystään alla, kuumat palokaasut menevät räystään alta yläpohjaan ja sytyttävät koko torpan hyvin nopeasti.

Näissä on kyse aina kokonaisriskistä, johon liittyy monta tekijää. Syttymisen todennäköisyys on vain yksi tekijä. Sähköauton akulla todennäköisyys on varmasti korkeampi kuin halkopinolla, mutta ei liene kuitenkaan merkittävästi korkeampi kokonaisriskiä ajatellen. Näin voisi ainakin päätellä vakuutusyhtiöiden ja paloviranomaisten kommenteista.
 

HeTi

Aktiivinen jäsen
Halkopinon riski lähinnä liittyy siihen että kännissä oleva isäntä etsii piilopulloa puiden välistä tupakka suupielessä.
 

jarkko_h

Vakionaama
Asiaa sivuten, onko noissa NiMh akuissa palovaraaraa?

Harrastustoiminnassa aikoinaan rääkättiin Nimh:jä hullun lailla. Kilpalaitteissa yksittäiset kennot "zipattiin " rajulla ylivirralla resistanssin pienentämisrksi ja perään juotettiin yhteen 200W T-kärkisellä kolvilla. Lataus tehtiin ylivirralla, jotta lämmön avulla saatiin resistiivisyys alas. Näin kennoista sai enemmän virtaa ulos ( eliniän kustannuksella).

Yhtään kennoa ei saatu vuosiin syttymään. Sitten kun tuli lionit, saatiin ekat lieskat.

Toki tuo vaan oma ja oman harrastuspiirin kokemus.
 
Viimeksi muokattu:

Husky

Hyperaktiivi
Lentoturmatutkinnassa oli tapauksena, kun muistaakseni ihan 747 tipahti palavana ja olisi lähtenyt läppärin akusta ja niissähän on NiMh:ta käytössä.
 

Jule

Vakionaama

Akkupalot ovat yleistyneet huimaa tahtia – lue vinkit laitteiden turvalliseen käyttöön​

Pelastusalan järjestön mukaan akkupalojen määrä ylittää useiden kodinkoneiden palojen määrän..
Aika hyvin tuossa vedetty yhtäläisyysmerkki akkulaittepalon ja akkupalon välille.

Sinänsä täysin palovarmaa akkua ei taida olla olemassakaan.. Tai no lipeäakku voi olla sellainen..
 

kotte

Hyperaktiivi
Lyijyakku ei kai käytännössä sieltä sisältä voi syttyä, mutta esim jos yksi kenno vetää oikariin, niin ei se räjähdysolosuhteen muodostuminen sinne akun ympäristöön ole erityisen harvinaista.

Faijalla oli xc60 akussa mennyt kenno oikariin, joka näkyi sitten jäljellelääneille kennoille ylilatauksena.. Siis akku muuttui 10V, ja sitä ladattiin kuitenkin 14,8V jännitteellä. akku oli turvonnut ja revennyt, jos sinne olisi jonkun kipinän lisännyt väärään aikaan, se olisi varmaan räjähtänyt.
Siis tuo on juuri sitä, että omalla energiallaan lyijyakku ei muodosta vetyä (ellei ole kennon sisäistä katkosta, mikä on jo mekaanisesti aika mahdotonta käytetyillä akkurakenteilla), eli lyijyakku muodostaa ladattaessa aina vetyä ja jos latausjännite on väärä ja korkean puolella (kuten se on, jos yksikin kenno on oikosulussa tai muutoin huonossa kunnossa), vetyä muodostuu sitäkin enemmän. Lyijyakkujen lataukseen, ylläpitoon ja siihen soveltuviin tiloihin on sen takia jo iät ja ajat ollut varsin kattavia normeja ja määräyksiä sekä kuluttajien pienille järjestelmille tarkkaa vastaavaa ohjeistusta.
 

kotte

Hyperaktiivi
Sinänsä täysin palovarmaa akkua ei taida olla olemassakaan.. Tai no lipeäakku voi olla sellainen..
Tuokin kehittää vetyä avoimessa muodossaan latausvaiheessa (ja vieläpä paljon), mutta suljetuilla toteutuksilla on omat konstinsa vedyn polttamiseksi takaisin vedeksi akun sisällä.
 

Husky

Hyperaktiivi

Akkupalot ovat yleistyneet huimaa tahtia – lue vinkit laitteiden turvalliseen käyttöön​

Pelastusalan järjestön mukaan akkupalojen määrä ylittää useiden kodinkoneiden palojen määrän..
Hmmm, tosiaan, en ollutkaan ajatellut mutta huomioitava tämäkin kun sähköautokauppaan kohta joutuu. Ja aina verrataan polttiksen tankkausta akun lataamiseen, niin ollaanhan tankatessakin hereillä (ja ellei olla niin on vaaranpaikka siinäkin, niin en sano että polttis sen parempi).

"Akkulaitteiden lataamista pitäisi järjestön mukaan aina valvoa. Asiantuntija Lehdon mukaan valvonnassa riittää, että laitteen latautuessa on kotona ja hereillä."
 

pamppu

Vakionaama
Johonkin on vedettävä raja akkujen latauksen ja valvonnan osalta. Esimerkiksi kotiakut??? Pitäisin kyllä auton akkua samassa kategoriassa. Kaikkea pienempää yritänkin valvoa, vaihtelevalla menestyksellä.
 

Espejot

Hyperaktiivi
On se pahempi, halot ei ainakaan ittellään syty
Ja jos ollaan tarkkoja niin akut syttyy hyvin hyvin harvoin itsekseen... syttyäkseen akut yleensä vaati viallisen sähkölaiteiton tai fyysisen hajottamisen. Mutta jos akkua tai puita käyttää niin riskit kasvaa.
 

fraatti

Hyperaktiivi
Sähköpyörien litiumioniakuista on löytynyt vakava paloriski. Akku saattaa syttyä räjähdysmäisesti palamaan, jos akkukennosto on vaurioitunut tai akun sisäosa pääsee kastumaan.

Näistähän on ollut useammallakin valmistajilla kampanjoita, kun akuista on löytynyt ongelmia (mm. halkeamia Canyon, vesi menee sisään Specialized).

 

Husky

Hyperaktiivi
Vakuutusyhtiöllä tuollainen klausuuli pikkupräntissä. Jos leimahtaa niin aletaanko kysyä pöytäkirjoja.
Tavis on tottunut ajattelemaan laturia vaarattomaksi ja toimivaksi, esim kännyköissä ja läppäreissä jne jne laturit ok vaikka akut tietysti sippaa liian nopeasti, niin ei luonnostaan ajattelisi että laturit ongelma (sellaisia viitteitä on näkynyt että niissä on joillakin automerkeillä ongelmia)

"Sähkö- ja hybridiajoneuvojen lataus kotitalouksissa

Latauslaitteet on huollettava säännöllisesti. "
 

Hempuli

Töllintunaaja
Tuleekohan joku päivä tilanne että kukaan ei pysty täällä asumaan kun pakollisiin ”sertifioituihin” huoltoihin ja tarkastuksiin menee enemmän rahaa kuin ehtii tienata….
Joko on se päivä takana, kun pienyrittäjällä menee sertifiiontien ylläpitoon enemmän rahaa kuin ehtii tienata...
 

Espejot

Hyperaktiivi
1761067241029.png
 

fraatti

Hyperaktiivi
Aamulehti oli käynyt katsomassa Birggalassa palaneita autoja. Ilmeisesti vain auton josta palo lähti akku oli kärähtänyt. Pelkästään ajoneuvojen vahingot > 1 000 000 €.

Akut yhä ehjinä

Palaneita autonraatoja tutkiessa huomio kiinnittyykin tiettyyn asiaan: yhdenkään mukana olleen auton ajoakku ei ole selvästi vahingoittunut tai syttynyt palamaan. Autot akun ympäriltä ovat palaneet pahastikin, mutta akut ovat edelleen ulkoisesti ehjät ja paikallaan alustoissa.

Palopaikka on matala, ja pysäköintitasot sijaitsevat toisiinsa nähden limittäin. Syttymistasolla on 20 latauslaitetta, joissa tiettävästi oli latauksessa kymmenkunta autoa. Pahimmin tuhoutuneet autot oli pysäköity samalle tasolle ensiksi syttyneen Audin kanssa. Alemmilla tasoilla autot kärsivät lähinnä savu- ja nokivahinkoja. Suoraan syttymiskohdan päällä ei ole seuraavaa pysäköintitasoa.

”Aivan palopaikan vieressäkään olevien autojen akut eivät ole syttyneet. Akut näyttävät olevan hyvin suojattu ulkopuolisia tulipaloja vastaan”, Lähi-Tapiola Pirkanmaan kehityspäällikkö Joni Rajaharju toteaa.

Sen sijaan palon aiheuttaneen hybridi-Audin akku ilmeisesti ehti syttyä ja tuhoutui. Akkupalon sammuttamisesta vapautui ilmaan hyvin mustaa savua ja palokaasuja, jotka näkyvät paikalta otetuissa kuvissa ja videoissa.

1761068048550.png

1761068082554.png

”Syyllinen” yksilö on parhaillaan Espoossa, ja sen tutkinta alkaa tämän viikon torstaina viranomaisten ja vakuutusyhtiöiden voimin. Lisäksi paikalla ovat maahantuoja K-Auto oy ja mahdollisesti autonvalmistajan edustajat Saksasta.
 

fraatti

Hyperaktiivi
Mitäköhän tuossa kampanjassa autolle tehdään?
Päivitetään ohjelmisto, jotta se voi mahdollisesti tunnistaa viallisia kennoja ja esim reagoida sitten niin että lataaminen ei ole enää mahdollista ja tämä ohjaa auton sitten huoltoon. edit. tämä tullee esille mahdollisesti myös heti jo päivityksen jälkeen.

Tietyn valmistusajanjakson Audi Q7, Q8 ja A8 PHEV -malleissa mahdollisesti viallisten autojen yksittäisissä akkumoduuleissa on poikkeamia tärkeissä teknisissä parametreissä. Nämä poikkeamat voivat merkitä vikaa kyseisessä akkumoduulissa. Sellaisen vian seurauksena voi olla tulipalovaara korkeajänniteakun latauksen aikana, mikä aiheuttaa vakavan tai hengenvaarallisen loukkaantumisvaaran ihmisille autossa ja/tai sen ulkopuolella sekä vakavien esinevahinkojen vaaran. Kampanjan piiriin kuuluviin autoihin suoritetaan ohjelmistopäivitys.

Tuossa keskustelussa on maininta että autoa ei saa ladata ennenkuin kampanja on tehty.
 

pamppu

Vakionaama
Aikamoisella riskillä menty kun savuavan akun kanssa kipittää pihalle. Toki se vaihtoehto varmasti oli vielä huonompi.

Ihanko tässä tosissaan on alettava kehittää peltistä latauskaappia, joka sulkisi isommat roiskeet sisäänsä…
 

Esäätäjä

Vakionaama
Varmaan olisin ite samaa yrittäny. Pakko mietiskellä voisiko latauspistettä trimmata helpommin ulosheitettäväksi. Terassin kerkiää paremmin sammutella kun savuvahingot jäis kuitenkin pois
Sammutuspeite on varmaan hyvä tuollaisille pienille akuille, saa otettua sinne peitteen mutkaan ja pihalle.
 

markok

Aktiivinen jäsen
Tuossa mööpelissä on vähän sen sorttista ajatusta mitä mietiskelin. Tommonen ovenpieleen ja sen voi potkaista kokonaisuudessaan koneineen pihalle tilanteen sattuessa.

Ihme kun mikään firma ei valmista kotitalous käyttöön tarkoitettuja latauskaappeja. Tämänkin linkin takana oleva on vähän turhan massiivinen parin laitteen yhtäaikaiseen lataukseen. Itsekin olen miettinyt tuollaisen rakentamista, mutta tarkoitukseen sopivan siistin laatikon löytäminen ei ole helppoa. Tähän olisi helppo tehdä esim. Shellyllä sähköjen katkaisu jos lämpötila nousee liian korkealle. Tämä saattaisi jopa ehkäistä paloja.
 
Back
Ylös Bottom