E9DKEW vikakoodi F11?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Amigo
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Amigo

Aktiivinen jäsen
Tuossa eräänä päivänä huomioni kiinnittyi pumpun todella tiheää sulatteluun. Pakkasta ulkona oli vain -5 astetta ja ulkoyksikkö ei edes kuurautunut sulatusjaksojen välissä. Katsoin huotomanuaalista miten vikakoodin saa selvitettyä jos kone vaikka itse kertoisi mikä on kipuna. Ja niinhän siinä kävi että sisäyksikkö piippasi F11 kohdalla. :shock: :?:

Cooling/ Heating cycle changeover abnormality, 4 times occurance within 30 minutes ja primary location to verify 4-way valve ja V-coil. :shock:

Kytkin pumpulta sähköt pois vähäksi aikaa ja oire vikakoodeineen katosi. :roll: Soitin kuitenkin varmuuden vuoksi asentajalle ja sovimme että palataan asiaan jos vika toistuu.

Nyt reilun viikon kuluttua tapahtuneesta olin huomaavinani jälleen "outoa kuuran puuttumista" ja päätin tarkastaa onko vikakoodia havaittu. Sama F11 jälleen. :shock:

Laite on kuitenkin toiminut moitteetta tuon reilun viikon ajan vaikka pakkastakin on ollut parhaimmillaan -18 astetta ja mielestäni lämmöntuotto on ollut hyvä ja on edelleen lämpötilan ollessa nyt -6.

Soitin asentajalle ja hän lupasi tulla käymään heti ensivuonna. :lol:

Onko kenellekkään toiselle tullut samaa vikakoodia? Ei ilmeisesti, koska en ainakaan ole lukenut vastaavista tapauksista. Asentajan mukaan tässä mallissa ei ole vikoja ollut, mutta kerta se ensimmäinenkin.
 
Amigo sanoi:

Sulla ei ainakaan huolto pelaa :roll:
 
Ei tuo vielä mielestäni ole hidasta palvelua, eihän tämän vuoden puolella ole enään kuin 5 arkipäivää. Moni asentaja varmasti haluaisi pitää nuo "välipäivät" vapaana. Olen tällaisessa tapauksessa valmis vähän odottamaan kun laite tuntuu näin maallikon mielestä jotenkin toimivan.

Ei ainakaan voi valittaa että ulkoyksikkö pyrkisi jäätymään :lol:
 
Mielenkiintoista. Minullakin on välistä nuo jaksot aika tiheässä. Pitääpä tsekata vikakoodit... (Kunhan saan manuaalista oikean kohdan kaivettua)
 
Pidät vain vähänaikaa kaukosäätimen CHECK nappia alhaalla (näyttö vaihtuu) ja sen jälkeen suuntaat sen sisäyksikköä kohti ja tavallaan kyselet ajastimen nuolinappuloilla mitä sille kuuluu :lol:
Kyllä se sitten piippailee kun osut arkaan kohtaan :shock:
 
Kappas... Minullakin piippasi tuon F11:sta kohdalla. Hyvä, että joku hoksaa tsekatakin näitä asioita. Koitanpa kuningasresettiä ja seuraan tilannetta. Kerropas Amigo miten sinulla homma etenee ja mitä asentaja sanoo. Otan sitten itse tarvittaessa asentajaan yhteyttä.

edit: Sammutin pumpun ja käytin sähköjäkin pois. Uudelleen starttauksen jälkeen kuitenkin vielä piippaa F11 vikakoodin kohdalla.

edit2: juuri huomasin, että tuossahan on reset- nappula vielä erikseen. :oops:
 
Pitänee pätkäistä sähköt pitemmäksi tovia. Minulla ei ainakaan vikakoodi suostu nollaamaan.
 
Tämä oli sellainen vastaus jota vähän odotinkin. Olen tossa vähän tuumaillut ettei vaan olisi joku bugi tuolla softapuolella. Luulen vähän että kaikki jotka tuota kokeilevat saavat saman tuloksen. :shock:

Sulatustoiminto menee päälle noin 40min välein mikä on huoltomanuskan mukaan näissä oloissa -6...-8 aivan normaalia. Ettei vaan olisi kysymyksessä väärä hälytys...

bugi itsediagnostiikassa :?: vai oikea vika :?:
 
Jaa-a, jospa asentaja osaisi antaa sinulle jonkinlaisen vastauksen. Itse taidan odotella sen, ennen kuin itse otan yhteyttä asentajaan.

Minulla on välistä ollut sulatusjaksojen väli vain 30min ja sulatus kestää aina 15min. Yleensä toimii kuitenkin ihan normaalisti, eli sulatusjaksojen väli on n. 40-45min ja sulatus kestää 12-15min.

edit: niin.. Vikakoodia en saanut nollattua. En edes taikomalla/noitumalla.
 
Samaan tyliin täällä menee nuo ajat sulatuksessa. Nyt kun mainitsit niin kokeilin itsekin taas hävittää tuon vikakoodin mutta enpäs onnistunutkaan! Taitaa olla tuo vikakoodi jo tehtaalta tullessa. Osoitin kaukosäätimellä varmaan sen ensimmäisen kerran kiukuspäissäni ohi koko vehkeen. :lol:
 
Ruåtsalaiset saavat vikakoodia H11. ( http://www.varmepumpsforum.com/vpforum/index.php/topic,5584.0.html )
Mitähän norjalaiset saavat? ;)
Pitänee itsekin testata tässä joku päivä kun ehtii, että mitä minun pumppu sanoo...
 
Huoltomanuska kertoo myös seuraavaa:

"Once abnormality detected during operation, the unit will immediately stop its operation (Timer LED is blinking) and maximum of
three error codes (abnormality) will be saved in memory."

Eli onko teillä kone pysähtynyt ja timer valo jäänyt vilkkumaan? Jos ei, niin silloin ei liene oikea vika kyseessä?
 
Kulutusmittari

Samppa sanoi:
Pitänee pätkäistä sähköt pitemmäksi tovia. Minulla ei ainakaan vikakoodi suostu nollaamaan.
Melkein sama!
Eipä nollannnu Kärkkäiseltä ostamani energian kulutusmittarini,
PM 300 LEXA, ennenkuin otan paristot irti, taas alkaa alusta mittaamaan :roll:
Onko kenelläkään samoja ongelmia kulutusmittarin kanssa, että näyttö jämähtää paikoilleen, minulla mitattuaan noin 200 - 220 kWh paikkeilla, eikä nollaannu namikoista painelemalla.
Ostin toisen samanlaisen mittarin, eri värityksellä olevan PM 300, CLAS OHLSON OY:stä mittari käyttäytyy aivan samalla tavalla.
Kun laite pysähtyy, eipä auta namikoista painaminen, ainoastaan taas PARISTOTOJEN irroittamisella saan kellon käymään ja mittaamaan enegiaa. :twisted:
Olen jo jälkimmäisen vaihtanut uuteen, mutta uusi käyttäytyy edellisten tavoin.
Onkohan käyttäjän vai virran ( 230 - 232 V ) vika :?:
Onneksi ei ole vielä suoraa SKYPE veppikamera yhteyttä foorumilla käytössä!
 
Eli onko teillä kone pysähtynyt ja timer valo jäänyt vilkkumaan? Jos ei, niin silloin ei liene oikea vika kyseessä?

Kone ei ole pysähtynyt eikä timer valo ole vilkutellut. Omituista! Saattaa olla että on jätetty tarkoituksella huomiotta kyseinen vikakoodi? Ehkä joku ohjelmallinen ristiriita joka johtuu sulatustoiminnosta. Ei kai... Taisi olla vähän liian kaukaa haettua...:shock: Olisin erittäin kiinnostunut kuulemaan mahtaako kaikilla kyseisen pumppumallin omistajilla antaa saman vikakoodin??

No, kuitenkin haluan ammattimiehen tarkastavan laitteen ja varmistavan sen oikean toiminnan.

Taitaa olla koko itsedieknostiikka lainattu jostain Moccamasterista! Äänetkin kuullostavat samalta sulatusjakson alkaessa. :lol:
 
virhekoodi H11

Hei!
CU-E12 on pyörinyt kuukauden päivät. Olen siis noviisi näissä asioissa. Edellä kuvattiin F 11 virheilmoitusta. Asiasta kiinnostuneena tsekkasin omani ja se anlkoi piipata "ruottalaisten" kohdalla eli koodin H 11 kohdalla. Mikähän on sen tarkoittama häikkä?
 
Tarkistelen H11- koodin Service Manuaalista kunhan selviydyn kotiin.

Amigo! Jokos on asentaja käynyt visiitillä? Ilmoittelehan, että mikä on hänen "tuomio" tapauksesta.
 
Katsoin manuaalista tuon H11 kohdan ja siellä luki seuraavaa

Diagnosis display: H11

Abnormality / Protection control: Indoor / outdoor abnormal communication

Abnormality Judgement: > 1 min after starting operation

Emergency operation: Indoor fan operation only

Primary location to verify:
• Internal / external cable connections
• Indoor / Outdoor PCB

Tuosta saa sitten jokainen suomentaa itselleen sopivan version. :D Omalla kielitaidollani en rupea sitä kääntämään, voisi tulla väärinkäsityksiä. Paremman kielitaidon omaavat voisivat varmaan auttaa?

Eikä ole vielä huoltomiestä näillänurkilla näkynyt, enpä ole silti perään soitellut kun pumppu on sulatellut normaalin oloisesti. Täytyy varmaan huomenna soittaa ja kysyä mitä asialle tehdään.
 
Itse suomentelisin tuon jonkinlaiseksi kommunikaatio-ongelmaksi. Käskee tsekkaamaan sisä- ja ulkoyksikön välisen kaapelin jne.
 
Niin ymmärtelin ja kaapelin ruuvit kirittiin (ei niissä löysää ollut). Tuo PCB arveluttaa; olisiko näissä tuota myrkkyä? Viitannee johonkin muuhun...
Löytyykö kielitaitoisia? Olisin kiitollinen:)
 
Fyysikko ystävä vastasi näin: ei tuota voi suoraan suomentaa!
Abnormality / Protection control: Indoor / outdoor abnormal communication on, että vikakoodi tarkoittaa, että sisä ja ulkoyksikön välillä on jotain epänormaalia kommunikoinnissa
Abnormality Judgement: > 1 min after starting operation
luulisin, että tarkottaa miten/milloin se testataan
Emergency operation: Indoor fan operation only on varmaan sitä, mitä kone voi tehdä ko. vian aikana eli että vain sisäyksikön tuuletin voi pyöriä
Primary location to verify: Itetrnal / external cable connections
 Indoor / Outdoor PCB

tarkottaa, mistä pitää varmistaa onko vikaa; kaapelit tai ulkoyksikön piirilevy
(eli se siitä "myrkystä"!)
No, sekä sisä- että ulkoyksikön tuulettimet pyörivät. Eli oisko tässäkin joku "haamu"vika. Seurataanpa F 11 koodin kohtaloa...
 
Ruotsalaisten selityksiä...

Ulko- ja sisäyksikön välisen kaapeloinnin vikaa tai korttivikaa epäillään yleisesti.

Muutama kaveri selittää että H11 tulee aina ensimmäisenä vikakoodina (jos laitteessa vikaa) check-nappia painettaessa ja oikea löytyy timer-nuolilla - neljä piippausta oikean vikakoodin kohdalla.

Vuotoa epäiltiin ja vuoto olikin sitten oikea vika. Merkkinä vuodosta kuuma ulkoyksikön kolmitieventtiili eikä lämmöntuottoa sisäyksiköstä. Tämä oli siis alkuperäisen kyselijän käytettynä ostetun laitteen todellinen vika.

Täytyypä viikonloppuna tarkistaa oma laite... ;-))
 
Terve vaan kaikille.

Soitin taas asentajalle, muistaakseni 12. päivä tammikuuta. Ei ollut tietoa kyseisetä vikakoodista vieläkään... Lupasi soitella maahantuojalle ja ilmeisesti kysellä onko vastaavaa esiiintynyt....

Nyt alkaa jo "perusrauhallisen" suomalaisen miehen verenpaine nousta! Kuinka kauan mahtaa lainkaan kestää pumppuja asentavan liikkeen selvittää joku typerä vikakoodi ja yleensäkin se onko laitteessa vikaa vai ei! :evil:

Mielestäni en ole aiheetta asiasta tiedustellut enkä ymmärrä miksi en saa mitään vastausta kysymykseeni!

Kuukauden verran olen rauhallisesti odotellut vastausta joka on varmasti selvitettävissä parilla puhelulla tai laahautamalla edes paikalle katsomaan laitetta huoltomanuaali toisessa kädessä. Ei tuohon kysymykseen voi olla niin vaikeata vastausta että sitä täytyy yli kuukausi miettiä ja pohtia!

Minun elämäni ei yhteen ilmalämpöpumppuun kaadu mutta vihaiseksi tietämättömyys ja huono palvelu minut saa! Valitettavasti vihainen ja huonosti palveltu asiakas on taas erittäin huonoa mainosta yritykselle.

Noh..., sitten välillä vähän muutakin. :lol: Ostaessani pumpun tiesin kyllä lämmitysenergian tarpeen mutta halusin silti ostaa "pikkupanan" koska isoa huonoeristeistä taloa ei kertakaikkiaan voi yhdellä ILP:lla lämmittää, jos ei sitten ole mieltynyt suihkumoottoreihin ja halua liimata pöytäliinoja paikoilleen. Nykyisellä lämmitysjärjestelmällä pumppu riittää vain noin -3 asteen ympärivuorokautiseen pakkaseen. Lämmöntuotto on tuossa lämpötilassa suorastaan huikea ottotehoon (täysillä käy) nähden mutta... ei vaan riitä pidemmälle ja pitää ottaa öljy avuksi kaukaisemmissa huoneissa varovasti lisäten pakkasten kiristyessä. Olen lukenut todella hurjia juttuja täältä kuinka on päästy jopa -20 asteen pakkasiin asti "pelkällä" ILP:lla. Itsellä ei ole takkaa joten harkintaan on tullut vakavasti toinen ILP jolloin päästäisiin vielä hyötysuhteen ollessa optimialueella kohti kovempia pakkasia ilman kallista öljyä.

Harkinnassa oleva toinen pumppu tulee luultavasti olemaan jotain muuta merkkiä kuin ensimmäinen, sen hyvästä lämmöntuotosta riippumatta.
 
Siis oliko sähköt pois niin, että oli johtokin irti seinästä? Siinä on vissi ero, onko standby:ssä vai kokonaan pimeänä. Mulla 'korjautui' se pitkä sulatusjakso, kun pakkaset kiristyi ja rämppäsin lämpötilan pyyntöä?!
 
apophis sanoi:

Sähköt oli pois kokonaan. Automaattisulake keskukselta oli pois päältä. Pitää melkein tietyin väliajoin nyt seurailla tuon sulatuksen perään. Kun kelit lauhtuu ja kosteutta tulee enemmän ilmaan, niin jaksot varmasti pitenevät.
 
Eipä tullut sammutettua virtoja pakkastauon aikana kun sisäyksikkö hoiti omaa tehtäväänsä. Olisi ollut mielenkiintoista tsekata tuon H11 koodin käyttäytyminen pidemmän virtatauon jälkeen.
No, joka tapauksessa kaikki toimii ok vaikka koodi tuleekin edelleen. Se ei siis tule heti tsekkaustilan alkaessa, vaan vasta kun nuolinäppäimillä siirtyy sen kohdalle.
Virtaliitokset on tarkistettu, samoin asentaja kävi mittaamassa ettei ole vuotoja. Jäljelle jää korttivika, mutta salaisuuus on toistaiseksi, mitä se aiheutaa!
 
Samppa!

Tänään odotus palkittiin, asentaja kävi katsomassa masiinaa. Soitti ikävä kyllä 5 minuuttia sen jälkeen kun olin "bootannut" pumpun. Oli taas lämmöntuotto alakantissa... Asentaja mittasi paineet ja ne olivat normaalit; sitten ei vissiin enään jäänytkään muuta vaihtoehtoa kuin pätkivä tai jumiutuva 4-tie venttiili mihin tuo vikakoodikin kyllä viittaa. Koppa auki lennossa ja venttiilin sähköjohtojen tarkastus ja varovaista koputtelua venttiiliin (magneettiventtiili), vikaa ei saatu kuitenkaan ilmenemään. Eihän se tietenkään silloin ilmene kun asentaja on paikalla. Perhana kun harmitti kun olin juuri bootannut koneen. Asentaja sanoi oireiden kyllä viittaavan venttiiliin, ainakin sen viimeisen tempun josta kirjoitin e9dke käyttökokemuksia keskusteluun. No, joka tapauksessa koko ulkoyksikkö vaihdetaan uuteen ja kenties jo huomenna!! :D
 
Luultavasti et saa uutta, vaan käytetyn joka on korjattu.
Toivottavasti et saa huonompaa tilalle.
 
Amigo sanoi:
Samppa!

Tänään odotus palkittiin, asentaja kävi katsomassa masiinaa. Soitti ikävä kyllä 5 minuuttia sen jälkeen kun olin "bootannut" pumpun. Oli taas lämmöntuotto alakantissa... Asentaja mittasi paineet ja ne olivat normaalit; sitten ei vissiin enään jäänytkään muuta vaihtoehtoa kuin pätkivä tai jumiutuva 4-tie venttiili mihin tuo vikakoodikin kyllä viittaa. Koppa auki lennossa ja venttiilin sähköjohtojen tarkastus ja varovaista koputtelua venttiiliin (magneettiventtiili), vikaa ei saatu kuitenkaan ilmenemään. Eihän se tietenkään silloin ilmene kun asentaja on paikalla. Perhana kun harmitti kun olin juuri bootannut koneen. Asentaja sanoi oireiden kyllä viittaavan venttiiliin, ainakin sen viimeisen tempun josta kirjoitin e9dke käyttökokemuksia keskusteluun. No, joka tapauksessa koko ulkoyksikkö vaihdetaan uuteen ja kenties jo huomenna!! :D

Kas vain, vai vaihtavat koko ulkoyksikön. Itselläni pelaa nyt hyvin (huolimatta F11 vikakoodista), joten taidan antaa olla. Pitää ottaa itsekin yhteyttä asentajaan, jos alkaa taas koneen järki sammuilemaan.

Laitahan raporttia, että miten vaihdon suhteen käy.
 
Nyt on sitten ulkoyksikkö vaihdettu uuteen. Oikein säälittää kun heti lykkää kovia pakkasia... Olis voinut vähän "sisäänajaa" :lol: Ja kyllä sieltä tosiaan ihan tehtaan paketista uusi kaivettiin esiin eikä mitään kerranhajonnutta. Sellaista en olisi kyllä edes huolinutkaan! Uusi pumppu keräsi heti täydet tehot samalla lämpötilapyynnillä eikä ainakaan vielä ole alkanut omia aikojaan tehoja pudottelemaan, ninnkuin vanhalla oli tapana. No, toivottavasti tuosta sammuttelutouhusta pääsi eroon. Alkoi jo käymään hermoon kun aina oli jotain omituista meneillään.

Mielenkiintoisena erona huomattiin asentajan kanssa että kompressorin lämpö/ äänieristys oli uudessa jätetty huomattavasti vanhaa huonommaksi. Arvatkaapa vaihtoiko pumput eristeet keskenään! :lol: Niin suuresta määrästä eristettä puhuttiin että varmasti vaikuttaa jo COP:iinkin! Uudemmassa pumpussa kompressori oli näkyvillä ylhäältä katsottaessa. Vanhassa pumpussa kompressori oli täysin eristeiden sisällä? Hmm... tuotekehitystä...? :shock:
 
vikakoodin nollaus

Moro

Elikkä miten tapahtuu koodin nollaus?
Koodi oli H98 eli suodattimet sisäyksikössä tukossa. Putsattu on, mutta koodi edelleen on, vaikka käytetty IVO-buuttiakin.
 
Vs: vikakoodin nollaus

jstrang sanoi:
Moro

Elikkä miten tapahtuu koodin nollaus?
Koodi oli H98 eli suodattimet sisäyksikössä tukossa. Putsattu on, mutta koodi edelleen on, vaikka käytetty IVO-buuttiakin.

Tällaine ohje löytyi Service Manuaalista:

"The memory data of error code is erased when the power supply is cut off, or press the Auto Switch until “beep” sound heard following by pressing the “RESET” button at remote controller."

Ehkä sen IVOBUUTIN olisi pitänyt olla pitempi ja päälle kake-resetti = "remove the cover of the remote control and
push the reset point once to clear the memory data.".
 
[/quote]

Kone on sulki ja heti piipin jälkeen kakesta CHECK. Ei RESET!

Janne
 
Vs: E9DKEW vikakoodi F11?

Moi!

Nämä tääläiset piiiiiitkät listat eivät tietenkään tänne palstalle oikein kuulu, mutta joskus kovalla vaivalla kaivoin nuo kun ihmettelin mikä pumppuparkaa vaivaa. Oli silloin tuo H16 ja siitä onneksi silloin selvittiin pelkällä kompuran vaihdolla ;D

Moderoikaa pois jos eivät kiinnosta, olisin laittanut linkin, mutta kun en sitä enää muista.

Tässäpä linkki http://lampopumput.info/foorumi/index.php?topic=855.0
 
Vs: E9DKEW vikakoodi F11?

Täällä myös F11. Pumppu lämmittää jonkin aikaa mutta sammuu sitten ja TIMER valo alkaa vilkkua.

Ikään kuin vaikuttaisi siltä että ilman kylmeneminen sai tämän aikaan, ja päivällä kun on enempi plusasteita, pumppu toimii paremmin.

Mikähän lie neuvoksi - soitto huoltoon?

Johannes
 
Vs: E9DKEW vikakoodi F11?

Melkein vuosi kuitenkin mennyt ilman toimenpiteitä. Viime vuonna sään lämmettyä pumppu on toiminut lämmityksellä sekä kesällä viilennyksellä, ja nyt
taas talvella lämmityksellä.

Näyttäisi siltä että tällainen muutaman plusasteen (+1-5c) lämpötila on pumpulle myrkkyä. Toimii hyvin jopa tunteja, sitten vain sammuu ja timer-valo
jää vilkkumaan. Vikakoodien luku paljastaa tuon F11 koodin, ei mitään muuta.

Johannes
 
Takaisin
Ylös Bottom