Foorumilla saattaa jo olla kyseisen kaltainen ketju, mutta jatketaan tuoreemmalla, jos se porukalle passaa.
Milloin on palstalaisilla ollut se ensimmäinen "kosketus" lämpöpumppujen kanssa? Tottakai asentajatkin saavat kertoa, milloin ovat ensimmäisen jonkinmoisen aparaatin henkiin puhaltaneet, mutta enemmän olen kiinnostunut milloin omaa torppaa on ensi kertaa lämmitetty/viilennetty/avustettu lämpöpumpulla.
Mitä pumpulta odotettiin tuolloin ja minkälaista oli markkinointi/lupaukset verrattuna tähän päivään? Allekirjoittaneelle aihepiiri oli sangen vieras ennen vuotta 2012. Ketju on tarkoitettu mitä suurimmassa määrin kokemusten jakamiseen. Kaino pyyntö on, että koitetaan välttää prinssinakin mittailu sekä kuumarinki.

. Nämä molemmat pumput toimii yhä.