Ensimmäinen ilp 1800-luvun sokkelotaloon

Tervehdys tietäjät!

Olisi ensimmäinen pumppu hakusessa joko tänä tai ensi keväänä. Lämmityskäyttöön lähinnä tulossa, mutta toki muutamalla asteella ajatuksena pahimpina hellepäivinä myös jäähdyttää.

Ongelma vain on sellainen, että talo on melkoisen "kapseloitu" erillisine huoneineen, mutta ainakaan tässä vaiheessa ei oikein ole intoa hankkia useampaa kuin yksi pumppu. Tähän asti taloa lämmitetty erillisillä vuolukiviuuneilla, jotka ovat harmaita möhkäleitä pohjapiirustuksessa.

Tavoitteena olisi lämmityksen kannalta paras mahdollinen sijainti. Olohuoneeseen pumppu on sijoitettu nyt siksi, koska keittiössä on "valitettavasti" lämmityskäyttöön paras uuni, eli 3 tonninen leivinuuni, joten ajattelin että sinne ei pumppua kannata laittaa. Joten luonnollinen vaihtoehto on olohuone, jossa suurin osa sisälläoloajasta vietetään keittiön lisäksi.

Pohjakuvassa on numeroituna omat ajatukset sisäyksikön paikasta. Paikka 1 oli ensimmäinen vaihtoehto, mutta sitten 2/3 tuli myöhemmin mieleen, koska silloin saisi puhalluksen myös levittämään takasta tulevaa lämmintä ilmaa kun sitä on lämmitetty. 2/3 vaihtoehdoissa myös ulkoyksikkö tulisi luontevasti talon päätyyn, eli lumet eivät keväisi olisi kaatumassa pumpun päälle ja siitä läheltä menee myös kulkuväylä, jolloin jäiden puhdistus olisi kätevämpää.

Televisio ja sohva on piirretty olohuoneeseen, koska niiden välissä ja luonnollisesti sohvalla olisi eniten käyttöä, jolloin tuo ulkoseinän myötäisesti tapahtuva puhallus ei häiritsisi. Viivoilla olen piirrellyt sellaisia puhallussuuntia, johon uskoisin pumppujen pystyvän ja tahtoisin puhallusta ohjata. Puhallus varmaan liikuttaisi lämpöä myös makuuhuoneeseen ja vähentäisi makuuhuoneen uunin lämmityksen tarvetta tai käytännössä veisi lämmitystarpeen lähes kokonaan, koska makkarissa saakin mieluusti joku 18-19 olla lämmintä. Etenkin talvisin olohuoneen uunia kyllä varmaan lämmitettäisiin silti lähes päivittäin oli pumppua tai ei.

Oikealla alhaalla oleva makkari on nykyään lähes käyttämässä, joten sen lämmitystä ei tarvitse varsinaisesti ajatella. Se saa olla talvet nykyään vaikka 10 asteessa.

Eteinen on huonosti eristetyn kuistin ja ovien takia melkoisen viileä, talvisin usein vain noin 15 kun on kylmin aika, mutta pelkästään käytännössä tuon eteisen lämmitykseen ei varmaan pumppua kannattane laittaa? Joku kylän mies joskus ehdotteli, että tuohon eteiseen, makuuhuoneen oven yläpuolelle ja keittiöön päin puhaltamaan olisi hyvä laittaa. Mutta kun sehän tosiaan lähinnä lämmittäisi tuon eteisen ja keittiötä. Ja tosiaan keittiössä se käytännöllisin lämmitysuuni jo on. Keittiö lisäksi näin keväisin alkaa kevätauringon vaikutuksestä myös aika hyvin lämpeämään.

Vai mitä mieltä olette tuossa olohuoneessa takan lämmittämisestä esim. 0-10 asteen pakkasilla? Puut eivät ole ilmaisia, mutta ainakaan tällä hetkellä eivät maksa ns. ostopuun hintoja itselle kuitenkaan, niin kannattaako puita polttaa ja antaa takan pyörittää ilmaa ja täydentää lämmitystä, vai jättää puut polttamatta ja antaa pumpun hoitaa?

Lähinnä siis tässä haen sitä, että kuinka hyvin pumput toimivat yhteistyössä takan kanssa? Etenkin jos ne puhaltavat takan "yli" levittäen lämmintä ilmaa siitä?

Mieluusti siis kuuntelen myös ihan uusia ideoita sisäyksikön sijainnista tai siitä kannattaako pumppu jättää vaikka kokonaan hankkimatta :)
 

Liitteet

  • pohjapiirros_pumppu.png
    pohjapiirros_pumppu.png
    55,9 KB · Katsottu: 315
Viimeksi muokattu:

Harrastelija

Vakionaama
Hirveästi ILPiä ei saa sivulle puhaltamaan. Jääköhän alle 45 asteen? Ehkä 30?
Paikka 2 taitaa aina puhallella hieman sohvallekin.

Vedon kannalta paikka 1 ja 3 ehkä noista parhaat. Siis sohvalla istujan kannalta.
Takan lämmityksen yhteydessä ehkä paikka 3 paras. Levittää takan lämpoä muualle huoneeseen. Mutta onko tuo liiankin kuuman paikka noin lähellä takkaa? Vaikuttaakohan laitteen ikään?
Melun kannalta ehkä paikka 1 paras mutta ei ihanteellinen sekään.

Jotta laitteesta saa max tehot pakkasella niin kaksi suurinta nopeutta ovat yleensä tarpeen (melua). Mutta koska talo on noin sokkeloinen, jää pumpun lämmittämä neliömäärä pieneksi jolloin hieman pienempikin puhallus saattaa riittää.

Takkaa vastapäätäkin saattaisi olla ok paikka. Puhaltaa ilmaa takan suuntaan ja levittää sen luovuttamaa lämpöä. Pieni riski että sohvallekin saattaa tulla puhallusta.
 
P

Poistunut käyttäjä 16081

Vieras
Toshiballa saa ilman kääntymään sen 30 astetta.
Monessa muussakin mallissa siivekkeet kyllä kääntyy sen 30 astetta, mutta ilmapa ei enää kännykään samassa suhteessa,
johtunee siitä miten on onnistuttu ilmanohjaimien suunnittelussa.

Tuollainen tiukka ilmanohjaus sivuille syö ilman nopeutta, eli joutunee käyttämään suurempia puhallusnopeuksia kuin suoraan puhaltaessa.

Onpas haastava pohja. Mitenhän tuossa saisi maksimoitua säästön, pitäisi ehkä laittaa olohuoneeseen niin että puhaltaa suoraan
oikeanpuoleiseen makuuhuoneeseen, tai sitten niin että puhaltaa olohuoneesta keittiöön.
 
  • Keskustelun aloittaja
  • #4
Suuret kiitokset jo näistä! En tullutkaan ajatelleeksi tuota, että voisi tosiaan laittaa pumpun myös takkaa vastapäätä. Tällöin saisi myös keittiöön päin puhallusta tehtyä.

Tila on tosiaan aika haastava, kun lämmitettävä ala jää melko väkisinkin aika pieneksi, vaikka isoimpaan huoneeseen tuota yritetäänkin sovitella.

Jos pumppu olisi vaihtoehdon 1 paikassa, niin sekoittaako se silti ilmaa sen verran, että se katonrajasta painaisi/sekottaisi takan lämmittämää ilmaa alemmas?

Kun tosiaan huonekorkeus on on noin 3 metriä, joten ne lämpimät ilmat sieltä katon rajasta olisi kätevä saada sekoittumaan myös alemmas :)
 

Harrastelija

Vakionaama
Tahtoopi olla että puhallukset ei oikein ovista kulje. Varsinkaan kauempaa puhallettuna. Hieman kuin pulloon puhaltaisi. Toki jotain virtausta siinä tapahtuu mutta ei paljoa. Pitäisi olla reitti josta huoneessa oleva ilma pääsee pois samalla kun uutta puhalletaan tilalle.

Hieman radikaalimpi ratkaisu. Sellainen voisi toimia että sisäyksikkö olisi oh:ssa mh seinällä (tv lähellä?). Seinään reikä (pumpun yläpuolelle) ja hieman koteloa jotta pumppu imee mh puolelta ja puhaltaa oh puolelle. Ainakin kahdessa huoneessa ilma kiertäisi (jos ovi on auki). Jos ovea pidetään kiinni niin pitäisi olla toinen reikä/ritilä lattianrajassa (seinässä tai ovessa).
Reiän pitää olla iso jotta ei ahdista ilman kulkua liikaa (makkarin puolelle tulisi alipaine). Käytännössä nuo reiät olisi varmaankin suorakaiteenmuotoisia (saisi yhden ritilän taakse).

Kannattaa muista että nuo laitteet pitää aina jonkinlaista ääntä. Vähintään puhallin aiheuttaa huminaa kun ilma laitetaan liikkeelle. Sulatusten aikana kuuluu enemmän tai vähemmän napsumista, huokauksia, tuhahduksia yms jotka häiritsee enemmän tai vähemmän. Riippuu henkilöstä kuinka häiritsevinä noita pitää ja kuinka helposti noihin tottuu.
Eli mh lähelle asennusta kannattaa pohtia myös noita ääniä ajatellen.
 
  • Keskustelun aloittaja
  • #6
Mielenkiintoinen ajatus, jota en taaskaan itse osannut ajatella alkuunkaan, tuo ilman ottaminen toisen huoneen puolelta. Suuret kiitokset jälleen!

Tosin tuohon olohuoneen ja makuuhuoneen väliselle seinälle en mieluusti pumppua laittaisi juurikin melun takia, koska sänky olisi sitten aika lähellä vieressä, ja lisäksi tuolla seinällä on talon paras (ja ainut) hirsiseinä näkyvillä :)

Mutta nyt minun pitää pohtia tuota samaa ratkaisua ja sen järkevyyttä noihin "alkuperäisiin" paikkoihin. Koska esim. jos pumpun laittaisi paikkaan 1, ja vetäisi ilman toimiston puolelta, niin käytännössä ilma tulisi toimistoon keittiöstä, jossa uuni talvisin lämpenee lähes joka päivä. Ja jos pumppu veisi lämmitystarvetta olohuoneen puolelta ja lämpö leviäisi tehokkaammin keittiöstä toimiston kautta olohuoneeseen, niin keittiötä voisi varmaan ihan päivittäin lämmittääkin ja saattaisi pärjätä aika hyvin pelkästään yhden uunin lämmityksellä.

Tai sitten jos ei tahdo kuskata lämpöä keittiöstä toimistoon ihan niin paljoa, niin jos pumppu olisi paikassa 3 ja vetäisi ilmaa keittiön puolelta. Mutta miten pumppu toimii jos sisäyksikkö vetäisi sisään kuumaa ilmaa? Lämmittääkö se kuumaa ilmaa entisestään, vai tuumako se ilman olevan jo riittävän lämmintä, eikä enää lämmitä sitä lisää? Koska tuossa olohuoneen ja keittiön välissä katon rajassa ilma on varmasti melkoisen lämmintä, koska leivinuuni on ihan oviaukon vieressä. Hella/liesi on juurikin toisella puolella keittiötä, mutta pitäisikö rasvan takia keittiöstä ilman ottamista siltikin välttää?

Yleisesti lämmityksestä sen verran, että talo on tähän saakka lämmennyt käytännössä ainoastaan puulla. Kylpyhuoneessa on sähköinen lattialämmitys ja eteisessä sekä kuistilla on sähköpatterit, jotka pitää kuistin lämmöt talvella 5-10 asteessa ja eteisessä noin 15 asteessa. Muualla talossa on kyllä sähköpattereita ikkunoiden alla, mutta eivät ole olleet päällä varmaan vuosikymmeneen. Toki lähes vuosittain ne tulee varmuuden vuoksi testattua ja pölykäryt poltettua :)
 

Harrastelija

Vakionaama
Jos on takkatoiminto niin puhallin jää pyörimään vaikka olisikin tarpeeksi lämmin. Kompura kuitenkin sammuu eli ei lämmitä lisää.

Jos ei ole takkatomintoa niin puhallin ja kompura sammuvat kun on tarpeeksi lämmintä. Tällöin laitteen voi laittaa pelkälle puhallukselle ja kun takan/uunin lämpö hiipuu niin lämmitysmoodi takaisin päälle. Eli vaatii ”käsitöitä”.
 
  • Keskustelun aloittaja
  • #8
Ehkä sitä tosiaan voisi harkita tuota ykköspaikalle laittamista ja myös sitä puhkaiseeko reiän toimiston puolelta, josta ilman otto tulisi.

Tällöin tosiaan toimistokin lämpeäisi hieman tehokkaammin ja ilma pyörisi olohuoneen, keittiön ja toimiston kautta rinkiä, jolloin nuo kolme huonetta pysyisivät hieman paremmin tasalämpöisinä. Ei sillä, että se nykyäänkään iso ongelma olisi.

Mutta vielä tuosta ykköspaikan ilman sekoittamista kysyisin. Eli jos tuossa ykköspaikalla on pumppu, niin sekoittaako se kuitenkin huoneen ilmaa siten, että katon rajassa oleva uunin lämmittämä ilma sekoittuisi tasaisemmin koko huoneen korkeudelle?
 
  • Keskustelun aloittaja
  • #9
Näin neljä vuotta myöhemmin pumppua ei vieläkään ole tullut hankittua, mutta nyt luultavasti Toshiba Arctic White 25 olisi tulossa. Pumpusta otan myös ilolla mielipiteitä vastaan (verrattuna vaikka Gree SP-X Nordic:iin tai muihin).

Firman ukkeli kävi katsomassa taloa ja suositteli paikaksi tuota vihreätä hienoa piirrosta vasemmassa alanurkassa. Eli keittiön nurkkaan, johon itse tekisin kulmatelineen, jolloin pienellä käännöllä pumppu puhaltelisi olohuonetta ja toimistoa kohti ja jos keittiön leivinuuni on lämmin, niin sen lämpöä levittelisi jotenkuten kanssa.

Mitä mieltä olette? Onko nykyään ok laittaa pumppu keittiöön tuollaiseen paikkaan kun liesi (jolla ei juurikaan käristetä lihaa, tai rasvaisia juttua. Kananmunia paistellaan pari kertaa viikkoon) on tuolla keittön toisessa nurkassa?

Ja liikkuuko ilma kuitenkin riittävästi "pulloon puhaltamalla" noista oviaukoista?

Mutta tosiaan käytännössä koko talven pärjäsi makuuhuoneessa sillä, että olohuoneen uunia lämmitin, eli ihan vain pelkän olohuoneen uunin avulla lämmittäen makuuhuone pysyy riittävän lämpimänä, niin siinä välissä lämmön siirtyminen ongelma, kunhan vain olohuoneeseen lämpö puskeutuu. Ja voisi kuvitellä, että oviaukkoon puhaltamalla ilma edes hieman paremmin siirtyisi huoneiden välillä verrattuna tilanteeseen, jossa puhallusta ei ole ollenkaan.

Extrakysymyksen, joka ei liity tälle alueelle, mutta jos joku suoraan osaa sanoa senkin. Sähkötaulusta vedetään oma syöttö pumpulle, niin jos haluaa taululle viritellä jotain kulutusmittausta, niin kannattaako tässä kohtaa sähkärillä teettää väliin jotain pulikkaa?

Edit: Toisena extrakysymyksenä. Onko mielestänne 25 riittävä, vai pitäisikö harkita 35? Kovimmat pakkaset kuitenkin hoidetaan puulla, eli tämän pumpun varsinainen käyttö on viedä lämmitystarve syksyn ja kevään +10 -keleistä tuonne -5...-10 asteen pikkupakkasille.

Valtaisat kiitokset vastauksesta jo näin etukäteen!
 

Liitteet

  • sijainti_uusi.png
    sijainti_uusi.png
    74,6 KB · Katsottu: 34
Viimeksi muokattu:

janti

Moderaattori
Ylläpidon jäsen
Itse puhaltaisin oviaukosta kohti keittiötä = 4. Oviaukoon pitää puhaltaa lämmityksellä mahdollisimman vaakasuoraan niin että paluuvirtaukselle jää tilaa ja jäähdytyksellä sitten päinvastoin. :)

Halutetssaan voisi tehtä ilmansiirtoritilikkön Toimisto-OH välille, niin että os ILPin imemästä ilmasta tulisi toimiston puolelta. ;)

Pohja.png
 

Toozi

Tulokas
On kyllä nämä sokkeloiset talot todella hankalia ilmalämpöpumpun kannalta. Kovin paljon en itse ota kantaa paikkaan tässä, kun omaa kokemusta on senverran rajallisesti. Kuitenkin ilman leviäminen kapeasta oviaukosta on suht. rajallista ja edellyttää aika suoraa ja reipasta puhallusta. Tossa keittiöasennuksessa saattaa toteutua tai sitten ei. Keittiöasennus auttaa todennäköisesti jonkinverran eteisen lämmitystä myös. Kuinka paljon haittoja sitten tulee puhalluksesta esim. keittiössä istuvien niskaan riippuu varmaan suuntauksesta. Rasvakin tarttuu pölysuotimeen jolloin ei imuroimalla saa enää niin helposti puhtaaksi ja edellyttää pesemistä. Lisäksi ne suotimet ei useinkaan ole kovin tiiviitä, jolloin osa päätyy silti kennolle. No pesemällä siitäkin selviää. Ehkä myös lieteen kova ukaasi sammuttaa pumppu käristyksen ajaksi? Paikka 1 tai 1-2 väliin olisi myös varmaan käypänen paikka asennustakin ajatellen. Lämpö päätyisi myös enemmän makkariin. Reikien teko toimiston seinään saattaa auttaa ilman kiertämistä ja toimiston lämmitystä, mutta saattaa aiheuttaa meluhaittaa olohuoneesta päin.

Ei oo helppoa :). Itse valitsisin 25 kokosen pumpun kun pinta-alat on noinkin pienet. Tulee luultavasti vähemmän katkokäyntiä ja tasaisempi lämpötila paremmalla hyötysuhteella. No jos talo on todella hatara... Takkoja varmaan poltellaan jatkossakin ainakin kovemmilla pakkasilla, niin pumpussa ei välttämättä tarvita niin kovia pakkastehoja. Joka tapauksessa tulevaisuudessa voi tulla toisenkin pumpun hankkiminen eteen.
 
Kiitokset vastauksista!

Tästä on nyt keskusteltu "sisustussuunnittelijan" kanssa (olisi pitänyt ehkä jo aiemmin esitellä mahdollisia paikkoja) ja olohuoneessa kuulema paikka 3 on ainoa kelvollinen.

Keittiössä ei onneksi yleensä hirveästi istuta, ja niinä kertoina kun siellä isolla porukalla syödään, niin sitten voin pumppua vääntää pienemmälle teholle.

Lähinnä se rasvoittuminen/likaantuminen mietityttää. Miten iso homma lie sitten tuollainen aina purkaa ja putsata, mutta varmaan se sitten vuosittain melkein kannattaisi tehdä jos se tuossa keittiössä olisi, vai mitä luulette?

Jos pumppu olisi keittiössä, niin ehkä sitten voisi kanssa harkita sitä ilmansiirtoritilikköä toimiston ja olohuoneen väliin, jolloin osa paluuilmasta voisi tulla toimiston kautta keittiöön kun puhallus luultavasti osoittaisi enemmän olohuoneen ovea kohti. Kiitoksia tästäkin ideasta.

Keittiön nurkassa jos pumppu on, niin sitten ei pumpulle voi oikein keksiä mitään "imupuolen" kikkoja.
 
Katosta oviaukon yläreunaan noin 87cm. Vanha talo, niin katto on vähän korkeammalla.

Asennuksen ja etenkin sähkövetojen helpouden takia tuo keittiö olisi mukava paikka. Ja myös sen takia, että leivinuunia kun lämmittää, niin vähän lämpö tasoittuisi huoneessa ja hitusen tehokkaammin kuitenkin siirtyisi olohuoneen puolelle.
 

janti

Moderaattori
Ylläpidon jäsen
Katosta oviaukon yläreunaan noin 87cm. Vanha talo, niin katto on vähän korkeammalla.
Itse puhaltaisin mielummin makuuhuoneen suuntaan tuosta 3. paikan vierestä ~ 2. paikalta. Keittiön ja OH välisen oven nostaisin varastoon. ;)

Mitä kauttaa kylmäputket vedetään 3. paikkaan ja miten/mihin hoidetaan kondessivedet (kaatoa min 1 cm/m)?
Taisikin olla toimiston kautta pintavetona. :)
 
Viimeksi muokattu:
Joo, olohuoneesta olisi putkien veto toimiston kautta.

Se tosiaan on unohtunut mainita, että keittiön ja olohuoneen välissä tosiaan on ovi, mutta se ei ole koskaan kiinni. Aivan satunnaisesti jos vaikka koira pitää hetkeksi lukita pois jaloista.

Keittiön ja olohuoneen välinen seinä on hirsinen, niin siinä on vähän suurempi homma puhkoa reikää oven yläpuolelle, mutta siinäkin voisi varmaan harkita, että tekisikö reiän ja ottaisi pumpulle ilman keittiön puolelta. No silloin toisaalta olisi sama jos koko pumppu olisi keittiön puolella.

Saakeli, kun osaa olla hankalaa :)
 

Toozi

Tulokas
Extrakysymyksen, joka ei liity tälle alueelle, mutta jos joku suoraan osaa sanoa senkin. Sähkötaulusta vedetään oma syöttö pumpulle, niin jos haluaa taululle viritellä jotain kulutusmittausta, niin kannattaako tässä kohtaa sähkärillä teettää väliin jotain pulikkaa?

Oletan että kotona wifi, niin Shelly PM/EM mini keskukseen/jakorasiaan/turvakytkimeen mittaamaan pumpun energiankulutusta/ottotehoa.
 

Hempuli

Töllintunaaja
Se tosiaan on unohtunut mainita, että keittiön ja olohuoneen välissä tosiaan on ovi, mutta se ei ole koskaan kiinni. Aivan satunnaisesti jos vaikka koira pitää hetkeksi lukita pois jaloista.
Offtopic: piti tehdä koiraportti iikkean jätteistä, mutta se toimikin irrallisena eri oviaukkojen edessä ja on jokapäiväisessä käytössä. Nyt on jalatkin vetreytyneet, että pääsee itse yli. :)
Portti.jpg
 

Harrastelija

Vakionaama
No silloin toisaalta olisi sama jos koko pumppu olisi keittiön puolella.
On siinä jonkin verran eroa kummalla puolella pumppu on.
Jos sen reiän saisi oven yläpuolelle niin uunin lämpöä saisi oh puolelle jos sisäyksikkö olisi oh puolella. Eli imisi keittiöstä.
Reiän pitää olla aika iso ja oh puolella pumpun päällinen koteloida ettei kovin paljon ime oh puolelta ilmaa.
 
Kiitokset kaikista vastauksista. Pitääpä tuollainen Shelly laittaa tilaukseen ja tökätä sähkärille käteen ja pyytää laittamaan johonkin kohtaan.

Pitää pureskella ja miettiä tuota pumpun paikkaa vielä. Tässä on onneksi vielä pari viikkoa aikaa ennen kuin tarjous vanhenee.

Jos pumpun kuitenkin päätyisi laittamaan keittiöön, niin onnistuisiko ilman kierrätys kenties siten, että suuntaisi pumpun puhaltamaan kohti olohuoneen oven alareunaa ja oven yläpuolelle tekisi tyyliin 70cm x 15cm -kokoisen aukon, josta ilma palaisi keittiöön? Vai puhaltaako pumppu niin laajalle alueelle joka tapauksessa, että tuosta yläpuolisesta reiästä yrittäisi ilma mennä sinne olohuoneen puolelle?
 
Back
Ylös Bottom