N
NesteHukka
Vieras
Yritettyäni vähän kaikenlaisia konsteja saada haiseva (pölyinen, mahdollisesti homeinen, ja taisi siellä jotakin bakteerejakin kasvaa) Mitsun ILP puhtaaksi, keksin lopulta ratkaisun "turhakkeesta", jonka kaltaista on myyty TV-shopissakin.
Sellainen kahvipannun kokoinen höyrypesuri.
HUOM! Jos joku tämän kirjoituksen perusteella päättää kokeilla samaa menetelmää, niin korostan, että en ota siitä vastuuta. Itse otin tietoisen riskin. Päävirta pumpusta on myös ehdottomasti kytkettävä pois (ei siis pelkästään kaukosäätimestä), jos tällaista yrittää!
Puhaltelin höyrypesurilla kennostot moneen kertaan. Sen jälkeen kävin puhaltimen kimppuun. Tämä voi olla riskialttein juttu. Höyryllä voi saada roottorin muuttamaan muotoaan, ja voi saada höyryä menemään sähköisiin osiin.
Roottorin putsaus oli itseasiassa silti helpoin ja onnistunein, sillä roottori lähtee höyryn voimasta pyörimään, ja putsaus sujuu yksinkertaisesti pyyhkäisemällä leveyssuunnassa koko roottori höyrysuihkulla. Tuli täysin puhtaaksi.
Naurettavan helppo puhdistus, mutta harmi että siihen sisältyy omat riskinsä.
Jäänkin sitten odottelemaan huoltomiesten/sähkärien/myyjien haukkuja tee-se-itse-miehen typeryydestä
(no on mullakin sähköalan tutkinto...)