Ois ehkä kannattanut pitää kiinni tutkija-narusta ja myydä idea. Paria tutkijanurisijaa olen seurannut, ei niillä pisnekset juuri menesty. Ei tuollasilla ole mitään mahdollisuuksia markkinoilla, siis noilla puunpolttospedeillä ja heidän ihmehärpättimillä.
Olipa yksi heepo tehnyt oikein tosi fiksunkin laitteen ja tuotteistanut sen teollisesti valmistettavaksi ja markkinakelpoiseksi kokonaisuudeksi. Hinta vaan nousi turhan korkeaksi eikä sille siihen aikaan löytynyt markkinarakoa. Oikein harmittaa kaverin puolesta.
Vielä 1900-luvun alussa Helsinki lämmitettiin puilla. Ehkä silloin osattiin polttaa paremmin, ei historian kirjat ainakaan valita että ilmanlaatu olis ollut mitenkään huono. Epäilen vahvasti että nykyiset puunpolttajat eivät vaan osaa. Tuo kitupoltto tuntuu olevan jotenkin sisään rakennettu ihmisen geeneihin, siihen sortuu helposti viisaskin ihminen, eikä se taida loppua ennenkuin muurataan piippu umpeen.