Hollannissa maksetaan jo ”takkojen romutuspalkkiota” – Asiantuntija: kannattaisi kokeilla Suomessa

Mikkolan

Vakionaama
Ois ehkä kannattanut pitää kiinni tutkija-narusta ja myydä idea. Paria tutkijanurisijaa olen seurannut, ei niillä pisnekset juuri menesty. Ei tuollasilla ole mitään mahdollisuuksia markkinoilla, siis noilla puunpolttospedeillä ja heidän ihmehärpättimillä.
Olipa yksi heepo tehnyt oikein tosi fiksunkin laitteen ja tuotteistanut sen teollisesti valmistettavaksi ja markkinakelpoiseksi kokonaisuudeksi. Hinta vaan nousi turhan korkeaksi eikä sille siihen aikaan löytynyt markkinarakoa. Oikein harmittaa kaverin puolesta.

Vielä 1900-luvun alussa Helsinki lämmitettiin puilla. Ehkä silloin osattiin polttaa paremmin, ei historian kirjat ainakaan valita että ilmanlaatu olis ollut mitenkään huono. Epäilen vahvasti että nykyiset puunpolttajat eivät vaan osaa. Tuo kitupoltto tuntuu olevan jotenkin sisään rakennettu ihmisen geeneihin, siihen sortuu helposti viisaskin ihminen, eikä se taida loppua ennenkuin muurataan piippu umpeen.
 

pelzi_

Vakionaama
Tuota, Helsingin roskienpoltto-puukattilat kammottavine kitkerine savuineen ja juomakelvottomat, sairastuttavat ja lopulta lukitut kaivot on hyvin tiedossa, ei kannattaisi täysin irrottautua totuudesta "puhtaan luonnon" Suomessa. Kuitenkin kaupungin kerrostaloilla on etuna korkeammat piiput jotka vie edes vähän ylemmäs savut.

Odotustaso nyt vaan oli hieman erilainen aikana jolloin viemärikin oli luksusta.

Nykytilanteesta sitten nautitaan ja samaan aikaan nälvitään ympäristöliikettä joka sen on saanut aikaan.
 

VesA

In Memoriam
No ei

"
Helsingin osalta ilman epäpuhtaudet ylittivät kaupunkilaisten sietokynnyksen 1890-lu-
vulta alkaen ja kaupungin viranomaiset alkoivat saada valituskirjelmiä savuhaitoista. Hel-
singissä tunnistettiin myös kaupungeille tyypillinen haju, ns. kaupunkihaju, joka syntyi, kun
epäpuhtaudet muodostivat kaupungin ylle oman, raskaan ilmakerroksen, johon pöly, noki ja
hajuja aiheuttavat aineet jäivät. 18 Kaupungin terveydenhoitolautakunta perusti 1898 erityisen
valiokunnan pohtimaan kaupungin savuongelmaa"


Polttaminen kiellettiin pääosin jo ennen ilmansuojelulaikia 1983 - joskus 60-70 luvulla kiellettiin esmes kerrostalojen roskanpolttouunit ja tilalle järjestettiin jätekuljetukset.
 

pelzi_

Vakionaama
Juu, ja tuon ajan vuoksi roskienpolttolaitoksiakaan ei haluttu vaikka niistä ei aiheudukaan hajuhaittaa tarpeeksi isossa mittakaavassa oikein tehtynä.
 

Kellarinlämmittäjä

Oppimiskäyrällä
joskus 60-70 luvulla kiellettiin esmes kerrostalojen roskanpolttouunit
Mielenkiintoinen ja hyvin laadittu sepustus. Noita taloyhtiökohtaisia rikkauuneja näytti tuon mukaan oleen vielä käytössä 70-luvulla ja siihen niiden taru vaikutti päättyvän. Ne ovat olleet omana aikanaan ratkaisu moneen ongelmaan, mm. rottiin. Lämpöä niistä harvemmin hyödynnettiin.
 

Espejot

Hyperaktiivi
Nykytilanteesta sitten nautitaan ja samaan aikaan nälvitään ympäristöliikettä joka sen on saanut aikaan.

Ympäristöliikettä nälvitään koska se nostaa kustannuksia.... raikas puhdas ilma on asia mitä arvostetaan vasta sitten kun sitä ei enään ole. Ihminen ei nyt vaan ole kovin looginen näissä asioissa.
 
Viimeksi muokattu:

HiTec

Eipä turhia höttyillä :)
Ympäristöliikettä nälvitään koska se nostaa kustannuksia....
No eipä tuota juuri nälvimätät voi olla kun näiden viherpipojen mukaan aikanaan ydinvoima oli itse perkeleen keksintö ja tänä päivänä oikein ylistettu eco-teko. Täysin linjatonta, päämäärätöntä haahuilua siis, juostaan sinne mistä saadaan suurimmat otsikot ja paras näkyvyys omalle aatteelle, olkoonkin että se aate voi vaihtua totaalisesti vastakkaiseksi parissa vuosikymmenessä :rolleyes:
 

jmaja

Hyperaktiivi
Parissa vuosikymmenessä täysin puhtaasta ja harmittomasta CO2:sta on tullut melkein ainoa päästö.

Ennen päästöjä olivat ihmiselle ja luonnolle suoraan myrkylliset yhdisteet kuten rikki- ja typpioksidit, palamattomat hiilivedyt sekä CO.

Tuota taustaa vasten vihreiden linjanmuutos ydinvoiman suhteen on aivan ymmärrettävää.

Takkojen suhteen asia taas herättää hämmennystä, kun silloin puhutaan juuri muista kuin CO2-päästöistä, joita nykyään pidetään synonyyminä päästöille.
 

tuna

Vakionaama
Siis oikeastiko jonkun mielestä ympäristöliikkeet ovat ydinvoimamyönteisiä? Ei kai nyt sentään.
 

HiTec

Eipä turhia höttyillä :)
Siis oikeastiko jonkun mielestä ympäristöliikkeet ovat ydinvoimamyönteisiä? Ei kai nyt sentään.
No aika hankala tuota mustaa on valkoiseksikaan väittää, mutta varsin hyvin se näyttää virheiltä onnistuvan kun tasan samainen ydinvoimahanke jonka vuoksi aikanaan lähdettiin hallituksesta ovet paukkuen, onkin nyt yllättäen kuulunut osaksi heidän ajamaansa energiapalettia ;D

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000008493578.html
 

M-J-B

Aktiivinen jäsen
Takkojen suhteen asia taas herättää hämmennystä
Eipä niistä tarvinnut ennen vouhottaa kun oli lyijyä bensassa, asbestia ja kreosoottia rakennuksissa, elohopeaa hampaissa ja paljon muuta kivaa vaikka missä, pelättiin uutta jääkautta ja vaikka mitä.
 

Kellarinlämmittäjä

Oppimiskäyrällä
Tosin ei nuo lupahakemukset mistään puskasta tipahtaneet vaan asia oli jo ohjelmassa hallitukseen mentäessä. Jos kaverit sanovat menevänsä kalaan ja lähtee soutajaksi niin turha siinä siinä sitten on enempää ruikuttaa.
"Koko vihreiden eduskuntaryhmä vastusti tammikuussa 2002 periaateluvan myöntämistä Olkiluoto 3:lle ja puolue lähti tuolloinkin hallituksesta."
Taisi hallituksesta lähdöille oli paljon muitakin syitä.
 

fraatti

Hyperaktiivi
Tosin ei nuo lupahakemukset mistään puskasta tipahtaneet vaan asia oli jo ohjelmassa hallitukseen mentäessä. Jos kaverit sanovat menevänsä kalaan ja lähtee soutajaksi niin turha siinä siinä sitten on enempää ruikuttaa.
"Koko vihreiden eduskuntaryhmä vastusti tammikuussa 2002 periaateluvan myöntämistä Olkiluoto 3:lle ja puolue lähti tuolloinkin hallituksesta."
Taisi hallituksesta lähdöille oli paljon muitakin syitä.
Eiköhän tuolla käännös johdu siitä että porukkaan on tullut mukaan sellaisia joilla on oikeasti jotain ymmärrystä asiasta ja hyvät puheenlahjat pelkän ideologian sijaan. Monille kylläkin ottaa varmasti koville.
 

BBF

Vakionaama
Ydinvoima ja yksityisautoilu on vihreillä olleet perinteisesti hyvin tunnepohjalta ja ideologisesti vastustettuja. Jos nyt ydinvoimasta onkin livetty CO2 päästöjen vähentämisen takia niin polttomoottoriautoiluun on koitettu vaikuttaa senkin edestä. Vihreät mielellään varmaankin kieltäisi yksityisautoilun kokonaan.
 

Sakarikk

Aktiivinen jäsen
No siksi se puunpoltto on ongelma, osaamattomat polttelee kylmissä hormeissa silloin tällöin jotain märkiä puita ja tulos on lähinnä saastetta. Maaseudulla aivan yksi ja sama, savustaa vain oman pihansa.
No kaupungissa kyllä ollaan mutta ei tätä varaavaa takkaa vielä romuteta, mukavaa elävää tulta katsella tylsien tv ohjelmien sijasta. Hätätapauksessa kämppää pitäis jonkinlaisessa lämmössä kun takan sijainti on hyvä avoportaiden vieressä. IMG_20220110_111246.jpgIMG_20220110_111652.jpgIMG_20220110_111407.jpgLämpötila piippuun liittymisen kohdalla.0
 

kotte

Hyperaktiivi
Joo, on se metka miten tuota hieman eri kuvasuhteella olevan ruutua jaksaa katsella illasta toiseen vaikka uusintoja ja vanhojen juonenkäänteiden toistoa siinäkin.
Onhan noita virtuaalitakkoja. Tuollaiseen voisi tarjota vaihtoehtoisia tuliohjelmia ja netistä saisi lisää kännykän soittoäänien (tai nykyaikaisemmin tietokonepelien ja erilaisten tv-sarjojen tyyliin). Maksaisi vain kymmenesosan takan hinnasta eikä tuhlaisi lämpöä piipun kautta harakoille varalla olevan takan sijaan (eli maksaisi energiankulutuksensa itse). Lämmityksen voisi hoitaa nykyaikaisesti. Ainakaan itse en sitä paitsi olisi niinkään huolissani lämmön kuin sähkön riittävyydestä poikkeustilanteessa (joten paukut kannattaisi laittaa sinne).
 

Hempuli

Töllintunaaja
Onhan noita virtuaalitakkoja.
Kaikenlaisia virtuaalikokemuksia on: live-konsertti vs. tv-taltionti, jalkapallostadion Barcelona/Madrid vs. pub-screen, Von Wrightin taulut vs. valokuva, elävä tuli vs. video. Virtuaalikokemus ei jaksa lämmitellä aidon tavoin fiiliksiä.
Nimimerkillä: tulehen tuijottelija.
 

kotte

Hyperaktiivi
Kaikenlaisia virtuaalikokemuksia on: live-konsertti vs. tv-taltionti, jalkapallostadion Barcelona/Madrid vs. pub-screen, Von Wrightin taulut vs. valokuva, elävä tuli vs. video. Virtuaalikokemus ei jaksa lämmitellä aidon tavoin fiiliksiä.
Nimimerkillä: tulehen tuijottelija.
Tootta on. Siksi voisikin aloittaa siitä päästä, missä aita on matalin siedettäviin tuloksiin pääsemiseksi kuten juuri takan korvikkeesta.
 

Italian ihme

Aktiivinen jäsen
Vesitakalla olohuoneesta tulee pannuhuone.
Täällä vesitakka, teho 22 kw josta 16-18kw pitäisi saada veteen. Varmaan uutena, optimiolosuhteissa mutta ei täällä kyllä tuohon päästä sitten millään. Lämmittelen noin 100 litraa vesitakka putkineen + 350 litraa käyttövesipönttö (VILP). Pari pesällistä voi lämmitellä jonka jälkeen vasta alkaa kattelemaan himmailun perään. Aivan älytön systeemi (oli tähän muuttaessa) enkö VILP projektin aikana alkanut muuksi muuttamaan esim purkamalla . Saahan sillä VILPin käyttövesien osalta tauolle 1,5 vuorokaudeksi, mutta siinäpä se..

Jos nyt voisi valita niin normaali varaava takka lämpiöllä. Ei vesitakasta varalämmönlähteeksi ole kun kiertovesipumppukin kaipailee sähköä, sähkökatkon aikana.
 

Tulihäntä

Vakionaama
Kaikenlaisia virtuaalikokemuksia on: live-konsertti vs. tv-taltionti, jalkapallostadion Barcelona/Madrid vs. pub-screen, Von Wrightin taulut vs. valokuva, elävä tuli vs. video. Virtuaalikokemus ei jaksa lämmitellä aidon tavoin fiiliksiä.
Nimimerkillä: tulehen tuijottelija.
Sitähän on myös virtuaaliaikuisviihdettä, mut ei se ainakaan oikeaa kontaktia korvaa. Toisaalta jos joku peräkammarin poikana ei ole sitä ehtaa kokenut, niin ei varmasti paremmasta tiedä. Sellainen kun muodostaa mielipiteestään faktan, niin ollaankin tässä.
 
Back
Ylös Bottom