Iranissa paukkuu

Lappanen

Hyperaktiivi
Oletan, että ihmisten pommittaminen luo uusia vapaustaistelijoita eli toisen terroristeja. Osa yrittää paeta, eli ns. olla osallistumatta ja tulla pommitetuksi. Näitä jälkimmäisiä, et ole selvästi valmis auttamaan. Sun lukutaidossa lienee kehitettävää.

Mun lukutaidossa ei ole mitään vikaa, ikävää jos sun olkiukkojen auki kirjoitus ei sulle kelpaa. Ehkä kannattaisi lopettaa niiden kirjoittelu.

Paljonkos olet itse auttaut maailman hätää ja nälkää näkeviä? Olet käynyt paikan päällä auttamassa, laittanut palkkapussista 50% menemään lahjoituksina ja tinkinyt omasta ja perheen hyvinvoinnista auttamishalusi takia? Eikun joo, valde maksaa, ei ole keltään pois ja joku muu tekee hommat. Taidat olla.... ;)
 

bungle

Vakionaama
Paljonkos olet itse auttaut maailman hätää ja nälkää näkeviä?
En todellakaan riittävästi. Jotain on mennyt Afrikkaan kuukausittain aika pitkään, muttei puolta palkasta, lähellekään. Suomalainen yhteiskunta on tässä hieman huono malli. Kun kaikki opetetaan vauvasta vaariin, että yhteiskunta hoitaa. Siksi suomalaisten keskuudessa lahjoituskulttuuri on aika lastenkengissä, kun oletetaan yhteiskunnan hoitavan sen, johon osallistutaan sitten verojen kautta.
 

Lappanen

Hyperaktiivi
En todellakaan riittävästi. Jotain on mennyt Afrikkaan kuukausittain aika pitkään, muttei puolta palkasta. Suomalainen yhteiskunta on tässä hieman huono malli. Kun kaikki opetetaan vauvasta vasriin, että yhteiskunta hoitaa. Siksi suomalaisten keskuudessa lahjoituskulttuuri on aika lastenkengisdä, kun oletetaan yhteiskunnan hoitavan sen, johon osallistutaan sitten verojen kautta.

Itse keskityn ihan kotimaan asioihin. Enkä rahalla, vaan käytännössä ihan jos joku jossain asiassa apua kaipaa niin autetaan jos vaan mahdollista. No joskus jonkun euron antanut vaikka bussilippuun tai jos kaupan kassalla jäänyt siitä kiinni maksukyky. No toimiihan tuo ulkomaillakin myös, jos on reissussa. Jokainen tyylillään.
 

bungle

Vakionaama
Harvat siitä hyötyy, paitsi ehkä Nesteen osakkeenomistajat, sen kurssi on noussu jyrkästi ilmeisesti öljyn hinnan mukana.
Näistäkin suuri osa hajauttanut, eli Neste ylös, muut alas ja ollaan +-0 tai ehkä miinuksella. Tosin markkinat vähän hakusessa, että vaikea vielä sanoa, mutta merkit jotenkin näyttää, ettei tästä mitään härkämarkkinaa ainakaan ole nopeasti tulossa.
 

bungle

Vakionaama
Itse keskityn ihan kotimaan asioihin. Enkä rahalla, vaan käytännössä ihan jos joku jossain asiassa apua kaipaa niin autetaan jos vaan mahdollista. No joskus jonkun euron antanut vaikka bussilippuun tai jos kaupan kassalla jäänyt siitä kiinni maksukyky. No toimiihan tuo ulkomaillakin myös, jos on reissussa. Jokainen tyylillään.

Näin uskon lähes kaikkien toimivan. Jokainen voi kantaa kortta hyvän kekoon. Yleensä tosin huomaan, että köyhempi on valmiimpi antamaan vähästään tai isomman osan vähästään. Ja nämä rikkaimmat tuntuvat keskittyvän valittamiseen ja tekevät järjestelyjä, miten saavat veronsa mahdollisimman pieneksi.

Tästä voidaan palata aiheeseen. Tämä sota olisi ollut mielestäni menestys, jos Iranin regiimi olisi pystytty vaihtamaan Venezuelan tavoin toiseen ensimmäisten päivien aikana. Nyt on vaikea enää nähdä menestystä tai sen hinta kasvaa järjettömästi päivä päivältä. Trumpilla tuskin hermo kestää pitkään ja sitten vetäydytään. Silloin ehkä suurimmaksi anniksi jäi jonkinlainen Iranin sotilaallisten kyvykkyyksien rampauttaminen. Mutta äkkiäkös se siitä kehittyy taas uudestaan (puoli vuotta, kun edellisin kerran pommitettiin ja annettiin ymmärtää, että ydinohjelma on siirretty kymmeniä vuosia taaksepäin, kun taas sitten puolen vuoden päästä se ydinase oli jo ihan just nyt tulossa). Kiina ja Venäjä varmaan auttavat. Seuraavaksi sitten Kuuba?
 
Viimeksi muokattu:

Mase

Aktiivinen jäsen
Israel näyttää ohjailevan Trumpia mielensä mukaan. Sai panemaan lusikkana soppaan Irania vastaan. Ei ole USA viisastunut vahingoistaan.
 

kotte

Hyperaktiivi
No ei minusta tuossa hyökkäyksessä paljon suunnitelmallisuutta ole. Mutta sitä pidän hyvänä asiana, että Iranin kykyä uhata naapureitaan tuhotaan vauhdilla. Lisäksi sillä, että drooni ja ohjustehtaat pistetään sileäksi, voi olla epäsuora hyöty Ukrainalle.

Jos lopputulos on, että Mullahit syöstään vallasta, niin sitten koko reissu on hyödyllinen. Nyt ei vielä ihan siltä näytä.... pahimmassa tapauksessa käy niin, että niiden valta vain vahvistuu.
Moinen näkemys on on Israelin ajama yksipuolinen näkökulma aiheeseen. Iranin mullahihallinnon kanssa on käyty neuvotteluita toista vuosikymmentä ja ydinaseiden valmistus vaikutti pysyvän kurissakin, kunnes Trump tuhosi kuvion edellisellä presidenttikaudellaan. Kuviota onnistuttiin hiukan elvyttämään äskettäin, mutta Trumpin ryhdyttyä Netanjahun huijaamana tukemaan tämän masinoimaa (Israelin nykyhallinnon strategian mukaista) hyökkäystä homma meni taas pieleen. Mullahien hallinnon mahdollisesti sorruttua Irakin, Libyan, Afganistanin ym. kokemukset lienevät lieviä siihen nähden, mitä on seurauksena (eikä löydy monessa mielessä myönteistä, vaikkakin toiselta kannalta kielteistä kuten vuosikymmeniä Vietnamin fiascon jälkeen vaikuttaa tapahtuneen). Iranin ydinaseohjelmaa voisi taatusti pitää paremmin kurissa USA:n, Kiinan ja Venäjän kulissientakaisella diplomatialla kuin Netanjahun ajamalla päättömällä räiskinnällä.

Itse kylläkin pidän Suomen kannalta kaikkein ongelmallisempana Iranin konflktin seurauksia maailman ja Suomen talouteen sekä Ukrainan sodan päättämiseen siedettävin seurauksin.
 

BBF

Vakionaama
USA poisti sanktioita Venäläiseltä öljyltä. Seuraavaksi varmaan lisää tariffeja Euroopalle alkaen Espanjasta.
Ihmeen sopivasti tuli tämä sota kyllä Venäjän kannalta... just kun öljy oli halpaa ja sen myynnillä rahoitettava sotakassa alko tyhjentyä ja sanktiot paino. No nyt on taas helpompaa... mutta sattumahan se on pakko olla, ei kai nyt Putte voi Trumpettiin vaikuttaa noin paljon, eihän?
 

Husky

Hyperaktiivi
Ei muutaman viikon öljypomppu Venäjän sotakassaan juuri vaikuta. Ja tässä on kuitenkin myös haittapuolia Venäjälle eli ei Venäjä ole tässä nyt oleellinen asia
 

Lappanen

Hyperaktiivi
Ihmeen sopivasti tuli tämä sota kyllä Venäjän kannalta... just kun öljy oli halpaa ja sen myynnillä rahoitettava sotakassa alko tyhjentyä ja sanktiot paino. No nyt on taas helpompaa... mutta sattumahan se on pakko olla, ei kai nyt Putte voi Trumpettiin vaikuttaa noin paljon, eihän?
Foliohattujen myynti jännästi myös pompannut taas, tapahtuu aina silloin tällöin :)
 

Espejot

Hyperaktiivi
Trumppi oletettavasti ajatelin että hän voi pommittaa Irania muutaman kuukauden välein eikä Iran tee mitään. Iranin ainoa mahdollisuus on tehdä Ukrainat ja nostaa laittoman hyökkäyksen - vai pitäisikö sanoa erikoisoperaation - hintaa niin korkeaksi että seuraavan kerran miettivät kaksi tai kolme kertaa. Muuten, näillä 2020-luvun erikoisoperaatioilla on suuri vauikus maailmanpolitiikkaan ja niiden seurauksena strategiset liitolaiset tiivistävät yhteistyötä ja mietivät miten ratkaista kriittisten materiaalien logistiikka. Hyökkäykset on paljastaneet kriitisiä havoituvuuksia siellä ja täällä. Nyt niitä yritetään ratkaista että suurvaloilla olisi vapaammat kädet vaihtaa epämieluisia hallituksia.

Trumpin hallinto ei uskonut, että Iran sulkisi Hormuzinsalmen​

Iranin sota jatkuu ja öljyn hinta heiluu, koska Hormuzinsalmi on edelleen kulkukelvoton Iranin isku-uhan takia. Uutiskanava CNN:n mukaan Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin hallinto ei uskonut, että Iran voisi sulkea Hormuzinsalmen. Mahdollisen virhearvion takia öljynhinnan nousua joudutaan nyt hillitsemään monin keinoin. Persianlahden ja Omaninlahden erottava salmi on kansainvälisen öljyliikenteen solmukohtia. Samalla iskut jatkuvat eri puolilla Lähi-itää. Kokosimme juttuun viimeisimmät käänteet.

Yhdysvallat aliarvioi sodan vaikutukset öljymarkkinoihin​

CNN:n mukaan Yhdysvallat aliarvioi Iranin sodan vaikutuksen öljymarkkinoihin ennen iskujaan.

Kanavan lähteiden mukaan Trumpin hallinto ei uskonut, että Iran sulkisi Hormuzinsalmen. Hallinto lähti olettamasta, että salmen sulkeminen vahingoittaisi enemmän Irania kuin Yhdysvaltoja. Näkemystä vahvisti se, että Iran ei sulkenut salmea viime kesänä 12-päiväisen sodan aikana. Iran on kuitenkin käytännössä onnistunut sulkemaan salmen.

Yhdysvaltojen energiaministeriön ja valtiovarainministeriön virkamiehet yrittivät varoittaa Hormuzinsalmen sulkemisen taloudellisista seurauksista, mutta Trump kuunteli mieluummin omia lähempiä neuvonantajiaan.
 
Viimeksi muokattu:

BBF

Vakionaama
Mitäköhän Ihmettä on ovaalihuoneessa mietitty kun ei tuota😂
Miettiminen ja ajattelu ei taida olla siellä nykyisin kovin arvostettua, tajunnanvirralla ja mutulla enemmän mennään. Onhan se aika pelottavaa jos reilussa vuodessa on maailma saatu jo näin sekaisin, omasta maasta puhumattakaan. Mitä vielä nähdäänkään.
 

wannabe

Aktiivinen jäsen

Trumpin hallinto ei uskonut, että Iran sulkisi Hormuzinsalmen 😂


Mitäköhän Ihmettä on ovaalihuoneessa mietitty kun ei tuota😂

Mitä muuta voi uskoa hölmöltä, joka uskoo omaa tiedustelupalveluaan enemmän ystäväänsä, yhtä valtion päämiestä, joka on yhtä epäluotettava kuin itse on 🤷‍♂️
 

Husky

Hyperaktiivi
No, Ylellä asiantuntija sanoi, että tuo salmen sulku on iso omaan jalkaan ampuminen Iranilta, eikä sitä olisi moni uskonut tehtävän ja kuvastaa kuinka lähellä on väkivaltaisen diktatuurin kaatuminen, jos vain halutaan muutama päivä vielä sinnitellä seurauksista viis
 

Lappanen

Hyperaktiivi
No, Ylellä asiantuntija sanoi, että tuo salmen sulku on iso omaan jalkaan ampuminen Iranilta, eikä sitä olisi moni uskonut tehtävän ja kuvastaa kuinka lähellä on väkivaltaisen diktatuurin kaatuminen, jos vain halutaan muutama päivä vielä sinnitellä seurauksista viis
Niin, täällä naureskellaan kun Trump ei uskonut, että salmea aletaan blokkaamaan. No Trump nauraa, että hölmöt meni sen tekemään. Nauru pidentää ikää.
 

pökö

Kaivo jäässä
Kiihkeeks menee.
Ukrainaketju poiki minulle rankkarin ja joku Teboil-mies minut estikin, harmi.

Nyt tähän Trumpin ihannointiin en ota kantaa ettei edelliset toimet toistu, enkä halua menettää hyviä keskusteluyhteyksiä.

Kiihko pois.
 

Espejot

Hyperaktiivi
Tutkijat ihmettelevät minne Eurooppa on kadotanut strategisean ajattelun. Samaan paikkaan minne moraalikin hävisi, oletettavasti.

Yhtä asiaa maailmantalous ei ole vielä koskaan aiemmin nähnyt: kahden kriittisen pullonkaulan Hormuzinsalmen ja Bab al-Mandabin sulkeutumista​


Yhdysvallat ja Israel ovat pommittaneet Irania lähes taukoamatta kaksi viikkoa. Sotilaskohteiden lisäksi iskuja on tehty siviilikohteisiin.Jos tuhoaminen jatkuu, Iran voi yhä pyrkiä nostamaan sodan hintaa, Vaez sanoo.Jemenin huthikapinallisia ei ole vielä valjastettu Iranin avuksi. Huthit pystyisivät luultavasti aiheuttamaan merkittävää vahinkoa Punaisellamerellä Bab al-Mandabin salmella. “Yhtä asiaa maailmantalous ei ole vielä koskaan aiemmin nähnyt: kahden kriittisen pullonkaulan Hormuzinsalmen ja Bab al-Mandabin sulkeutumista”, Vaez sanoo.

Iran voisi myös iskeä Persianlahden maiden energiainfrastruktuuriin. Vaezin mukaan se järkyttäisi maailmantaloutta tavalla, jota emme ole aiemmin nähneet. ”On yksi asia häiritä alueelta tapahtuvaa vientiä, mutta aivan eri asia on tuhota infrastruktuuria. Silloin tuotanto ei palaudu entiselle tasolle kovin nopeasti.”

Kummatkin tutkijat nostavat esiin myös huolen Iranin valtion täydellisestä romahtamisesta ja mahdollisesta sisällissodasta. Vaikutukset olisivat valtavat Lähi-idässä ja myös Euroopassa. Parsin mukaan sisällissota on askeleen lähempänä, jos Yhdysvallat alkaa aseistaa joitain ryhmiä Iranin sisällä.
 

DrPaiN

Aktiivinen jäsen
Onko tuo putkupaikka jotenkin niin korkealla että tikkaat tarvitaan vai mitä tämä tarkoittaa?
Joo purkupaikka on ylhäällä kun tankit on sisällä autotallin nurkassa olevassa tilassa. Tuossa on siis aiemmin riittänyt tikkaat vilpin vieressä seinää vasten ja ovat purkaneet. Nyt ei tälläkertaa sitten käynyt.
 
Viimeksi muokattu:

Lappanen

Hyperaktiivi

Trump: Yhdysvallat voi jatkaa sotaa ”ikuisesti”

Taivas varjele, mikä luetun ymmärrys. Vai oliko tämä osoitus valtamedian klikkiotsikoinnin mahdista suomalaiseen lammaslaumaan?

Screenshot_2026-03-13-20-23-44-03_40deb401b9ffe8e1df2f1cc5ba480b12.jpg
 

Husky

Hyperaktiivi
Ukrainaketju poiki minulle rankkarin
Älä. Mielestäni siellä kaikki kiistelivät asiasta eikä menty hlökohtaisuuksiin.

Sen sijaan muissa ketjuissa nähty, kun muutamat kiihkeäveriset menee harva se päivä hlökohtaisuuksiin, kun joku on eri mieltä. Ja kaikista kiihkeimmät alkaa jahdata viestejäsi joka ketjusta ja hakevat pilkkua. Pitäisi nyt voida asiallisesti sanoa, että toinen on väärässä.
 

jarkko_h

Vakionaama
Öljyn hinta pilvissä ja Trump tämän vuoksi poisti "väliaikaisesti" venäläisen öljyn pakotteet Intialle. Sanaan aikaan hyökkäyksen myötä torjuntaohjusten hinnat nousseet ja saatavuus heikentynyt.

Ison edun Putin sai tästä Trumpin parin viikon erikoisesta.

---
Veikkaan että FIFA -rauhanpalkinnon voittaja tulee vielä Iranista maitojunalla pois. Jättää sotkun muiden siivottavaksi ja lopulta syyttää sotkusta Bideniä.
 

Mikki

Hyperaktiivi
Kharg varmaan miehitetään, kun pommituksilla pehmennettiin sen puolustus. Tuota kautta menee 90% Iranin öljystä.

Syy on maantieteellinen.... Iranin rannikko on niin matalaa, ettei suuret öljyalukset pääse satamiin mantereella.

Mutta tuskin tuokaan miehitys salmea auki saa.
 
Back
Ylös Bottom