Andres

Aktiivinen jäsen
Hiukan samaan olen itse ihmetellyt. Talvella, varsinkin lumisateella, nuo kuitenkin yleensä käyvät ellei sitä käyntiä ole jotenkin rajoitettu. Jos pyssää syystä tai toisesta lumisateella, olisi mieleniintoista tietää, kuinka tuo puhallin ylöspäin toimii kun siihen voi tarttua lunta tai ainakin sataa lunta sen puhaltimen päälle.

Toinen on sulattelu. Jos tuosta kennosta pääsee tuuli puhaltamaan läpi, oletan, että tuulen yläpuolellä tulee vaikeuksia. Ei ole mitenkään harvinaista, että asennusohjeessa vaaditaan seinää imupuolella (30-40 cm etäisyydellä) ja missä se imupuoli nyt sitten on, jos imee ilmaa ympäriinsä. Ainakin täällä voi olla jokin ihan kunnon viima noin parinkymmenen asteen pakkasellakin.
ES tai siis Amitime malleissa 45 kW , 90 kW ei ole talon puolella kennoa. ( Aine on kyllä vielä R410A).
90 kW kone seisoi keskitalvella sekä pellettikattila oli käytössä. Silloin yksi puhallinmoottorin siiveke oli jäissä sekä vikailmoitus. Myöhemmin vikailmoitus poistui, ei muuta.
Mutta kondenssivettä on aika paljon.
 
Nikon

Aktiivinen jäsen
Made in Europe lukee yhdessä kuvassa. Onkos noin ennen ollut? Ihan visuaalisestikin jo siedettävämpiä tummanpuhuvana mallina, ei aina siitä vaaleata laatikkoa seinällä. Isoja kun kuiteski ovat.
Arvaisin että tsekeissä nuo M sarjan koneikot valmistetaan mutta ei varmuutta siitä sen tarkemmin, ihan hyvän näköisia tummina ovat
 
Kellarinlämmittäjä

Oppimiskäyrällä
Ymmärsin väärin että CTC:lle etsitään vastaavaa korvaajaa.

Tämäkin, jotta ei tarvitsisi tarpeen iskiessä kovin pitkään etsiä.

CTC:ltä on tainnut tulla jo Suomenkin markkinoille 700-sarja (R290), ainakin löytyy esitteet, tehot ja mitat. Suurin 720M näyttää kasvaneen kokoa muutaman hassun sentin ja painoa tullut lisää 20 kg (520M verrattuna), tehot nousseet ja toimintaakin luvattaan kolme astetta kylmempään. Muuten mallisto rakentuu samalla periaatteella, että pienemmistä kaksi tehoversiota ja sitten on tämä isompi vanhoja taloja varten. Väritys ja ulkonäkö ovat ainakin siinä määrin uudistuneet, että aikansa saisi silmää totuttaa. Onkohan kenelläkään havaintoja mitä nämä maksavat?

Nykyisin on tarjolla myös tehokäyrät, tosin vain -15 °C saakka.

CTC 700 tehokäyrästö.jpg
 
Mikki

Hyperaktiivi
Aika erikoista että tehokäyrät on vain -15C asti. Mutta ehkä ymmrettävää kun on noin rajusti tippunut tuotto jo siihen mennessä. Taitaa 12kW Panasonic T-CAP pestä tuon isoimmankin koneen tuotossa @-20C
 
jussi

Vakionaama
Tämäkin, jotta ei tarvitsisi tarpeen iskiessä kovin pitkään etsiä.

CTC:ltä on tainnut tulla jo Suomenkin markkinoille 700-sarja (R290), ainakin löytyy esitteet, tehot ja mitat. Suurin 720M näyttää kasvaneen kokoa muutaman hassun sentin ja painoa tullut lisää 20 kg (520M verrattuna), tehot nousseet ja toimintaakin luvattaan kolme astetta kylmempään. Muuten mallisto rakentuu samalla periaatteella, että pienemmistä kaksi tehoversiota ja sitten on tämä isompi vanhoja taloja varten. Väritys ja ulkonäkö ovat ainakin siinä määrin uudistuneet, että aikansa saisi silmää totuttaa. Onkohan kenelläkään havaintoja mitä nämä maksavat?

Nykyisin on tarjolla myös tehokäyrät, tosin vain -15 °C saakka.

katso liitettä 107427
Onhan toi tuotto oikeesti jo aika surkeeta tuossa -15 kohdilla. Vaan sellasta se on. Tuohon on vaikee keksiä oleellista parannusta millään kikalla, ei riitä nykytarpeet tai keksinnöt siihen vielä.
 
Kellarinlämmittäjä

Oppimiskäyrällä
Onhan toi tuotto oikeesti jo aika surkeeta tuossa -15 kohdilla.
Käyrän mukaan 12 kW. Onko se sitten surkeeta? Riittää omiin tarpeisiini paremmin kuin hyvin ja lepuuttaakin olisi vielä vara. Surkeeta on on tietty, jos on laskenut 20 kW varaan.

Vuotuisia lämpötilajakaumia kannattaisi muuten oikeasti tutkia. Täällä III-vyöhykkeellä tuo -15°C tai alle edustaa ~ 4% vuodesta ja -20°C tai vajaata kahta prosenttia. Toki jos talo jäätyy kerran 50 vuodessa, elämänlaadun ennuste ei kauhean hyvä ole.
 
Mikki

Hyperaktiivi
Käyrän mukaan 12 kW. Onko se sitten surkeeta? Riittää omiin tarpeisiini paremmin kuin hyvin ja lepuuttaakin olisi vielä vara. Surkeeta on on tietty, jos on laskenut 20 kW varaan.
Kyllä se on surkeata, koska ei ole uskallettu näyttää @-20C lukemaa mikä on yleisesti ottaen se pakkaslukema mitä valmistajat vähintään näyttää.

Veikkaan että se olisi joku 8kW siinä -20C luokassa. Ja se ON surkea uudelle 20kW koneelle @2025.
 
Kellarinlämmittäjä

Oppimiskäyrällä
Surkeeta koko asiassa on että vilp myydään sen maksimiteholla. Jos 20 kW kone myytäisiin "12-20 kW" tai "12 kW takuuteho" jne niin kaikki olisivat tyytyväisiä kun yli puoli vuotta saisivat tuplatehoa.
Tästä olen osittain samaa mieltä. Varmaan markkinointiin keskimäärin parasta olisi ilmoittaa teho jossakin pakkasessa, oli se sitten mikä tahansa, -15 tai -25°C, montako kW irtoaa. Saattaahan nuo tehot lämpimmässäkin jotakin kiinnostaa, mutta varmaan ei kauhean järkevää käyttää markkinoinnissa. Parastahan olisi raportoida käyrät ja/tai tai tehotaulukot. Itse vertaan myös siihen, mitä on sattunut aikoinaan saamaan. Jos jotain parannusta voisi olla odotettavissa, olisihan se kaikki plussaa.

Toisekseen, olen itse hyvin skeptinen noiden kylmäaineiden suhteen. Kemia on niin yksinkertaista noissa, että vakaa usko on, että ne parhaat on jo keksitty, käytetty ja kuopattu. Propaanista varmaan luonnollisesti monenlaista muuta iloa - toivottavasti myös omatoimisuudelle. Aikoinaan jokseenkin kaikki kylmäkoneet kävivät R12:lla ja R22:lla ja käyvät yhä edelleen siellä, missä käyttöä ei ole rajoitettu. Jos on ympäristöhaittoja, mahtaa olla jotain teknisiä etujakin?
 
Jule

Vakionaama
Ilmalämpöpumput myytiin aikoinaan +7 asteen tehoilla ja copeilla. Onko näin vielä nykyäänkin, en ole asiaa seurannut pitkiin aikoihin.
On.

Tai käytännössä niitä markkinoidaan sillä +7 SCOPilla, se markkinoitava nimellisteho on yleensä jäähdytysteho, on sitten vähän valmistajasta ja markkinoijasta kiinni millaisella ja minkä lämpötilan lämmitysteholla laitetta mainostetaan.
 
pökö

Kaivo jäässä
VILPpihän on ihan käypänen laite kunhan se osataan ostaa oikean kokoisena. Myyntitykki vaan sekottaa koko touhun kun se myy laitteen max teholla kulutukseen "sopivana" vaikka todellisuudessa se on talvella alitehoinen.
Tämä mure poistuisi kun olisi ne edellä mainitut käyrät tahi taulukot olisi käytössä.
 
Mikki

Hyperaktiivi
Tämä mure poistuisi kun olisi ne edellä mainitut käyrät tahi taulukot olisi käytössä.

Tuohon pitäisi tehdä laki että -20C asti olisi ostajalle pakko esittää käyrät ja selittää mitä se tarkoittaa.

Tiedän tapauksen 300m2 vanhaan taloon myydystä 8kW @+7C koneesta. Syö suoraa sähköä kuin susi pikkupakkasella.
 
pökö

Kaivo jäässä
Tiedän tapauksen 300m2 vanhaan taloon myydystä 8kW @+7C koneesta. Syö suoraa sähköä kuin susi pikkupakkasella.
2016 ostin käytetyn 9 kW vilpin 250 m2 talosta Kaarinasta, vaihtoivat maalämpöön kun tuo ei ollut riittävä.

Tuo vilp antoi puolet maksimistaan kun oltiin noin 15 -20 ja siitä vielä sulatus pois.
Pirun hienosti se silti toimi, ei pahaa sanaa siitä.
 
HelaKammo

No se oli aikansa Ultimate, mulla on sen Borö, hyvä peli. Talon nähneenä 9 kW Ulti on aika alimittainen, jopa Kaarinaan.
 
pökö

Kaivo jäässä
No se oli aikansa Ultimate, mulla on sen Borö, hyvä peli. Talon nähneenä 9 kW Ulti on aika alimittainen, jopa Kaarinaan
Muistan, olisin halunnut borönkin mutta ehdeit ensin.

Kaarinan ukko teki ultilla käyttövedet niin että otti lämpöanturin pois varaajasta ja antoi kompuran louskuttaa kunnes kuumakaasu oli 120C ja kone sammutti itsensä:). Ultin max pyynti oli 45C
 
Amigo

Aktiivinen jäsen
Ilmalämpöpumput myytiin aikoinaan +7 asteen tehoilla ja copeilla. Onko näin vielä nykyäänkin, en ole asiaa seurannut pitkiin aikoihin.
Mun pumpussa on energiatehokkuustarra jossa Suomen kohdalla +35 vedelle 13kW A+++ ja +55 vedelle 11kW A++. En ole tutustunut mistä nuo tulee. 22kW teholla +7 astetta kuitenkin myydään.
 
Amigo

Aktiivinen jäsen
Tuossa allekirjoituksessa PW060-DKZLRS-E. Tuosta taulukosta jos katsoo niin voisi olla jossain -12 asteen tiennoilla. Tai sitten on jostain TUV papereista otettu?
 
Liitteet

  • 1750427059849.png
    1750427059849.png
    164,1 KB · Katsottu: 65

Amigo

Aktiivinen jäsen
Mun pumpussa on energiatehokkuustarra jossa Suomen kohdalla +35 vedelle 13kW A+++ ja +55 vedelle 11kW A++. En ole tutustunut mistä nuo tulee. 22kW teholla +7 astetta kuitenkin myydään.

@Nixu oli tarran arvoja kysynyt ja saanut seuraavan vastauksen.

Energy labels showes heating capacity was based on on Outdoor Air Temperature of -10,

means when outdoor air Temperature of -10, heat pump with heating capacity of energy lable showes capacity
 
Kellarinlämmittäjä

Oppimiskäyrällä
Energy labels showes heating capacity was based on on Outdoor Air Temperature of -10,
No tuohan on jo melko hyvin linjassa jos pitää paikkansa. Täällä tasan 10 päivää tänä vuonna (6 päivää tammikuussa ja 4 helmikuussa) keskilämpötila -10 °C tai alle mutta saattaahan joukuussa vielä tulla jokunen päivä.
 
Back
Ylös Bottom