Jenkkien kauppasota

pamppu

Hyperaktiivi
Yleinen kahtiajaon lisääntyminen. Alkoi kohtuu järkevästi, mutta päätyi poliittiseksi lyömäaseeksi ja ääritunnukseksi ja johti ylilyönteihin ja soraäänien vaimentamiseen. Sinänsä henkilökohtaisesti merkitys on ollut pieni, mutta ääripäiden keskustelu ja käyttäytyminen on jotenkin kärjistynyttä (voimalle syntyy aina jonkinlainen vastavoima). Yleisesti tulee negatiivinen fiilis tämän ympärillä nykyisin vaikka tarkoitus voisikin olla hyvä
Hyvin kiteytetty. Ei ole minunkaan elämääni varsinaisesti heiluttanut, mutta en voi ymmärtää miksi lapset ei enää pelaa Mustaa Pekka, syö Eskimo-jäätelöitä jne. Kukahan niistä lopulta pahoitti mielensä? Joku hallintoon päässyt ääriajatteleva wokettaja?

Nyt viimeisimpänä jenkeissä tämä Redskins-nimenvaihtokohu, vaikka alkuperäiskansat ilmoittivat, että siinä ei ole mitään pahaa vaan enempi kunnianimitys heille.

Toki ihmettelen miksi koulun päätösjuhlasta pitää antaa osalle väkeä tilaisuus poistua ennen suvivirttä? Missä se suvaitsuvaisuus siinä kohtaa onkaan? Miksi minun pitää kuunnella minareeteistä kaikuvaa joikua matkoilla, mutta täällä ei paikallinenkaan siedä yhtä virttä. Kuoleeko siihen?

Maassa maan tavalla ja kaikkia pitäisi suvaita, myös niitä enemmistöjä!
 
Husky

Hyperaktiivi
Kyllä maailmassa on 40 maata missä ei ole minareettijoikua.
Kyse oli niistä maista missä on.
Eikä siinä todellakaan mitään väärää. Kuuluu niihin maihin.
 
Espejot

Hyperaktiivi
Aika harvan on pakko matkustaa niihin, kyse on useimmille ihan omista valinnoista.
Marokkolaista syntyperää oleva insinööri - opiskelukaveri - kysyi joskus 2000 alussa kiinostaisiko opetaminen Marokossa. Pitkän harkinan jälkeen niin kieltäydyin, oli kaksi lasta. En tiedä olisisko toteutunut mutta jälkikäteen mietittynä olisi pitänyt sanoa että mikä ettei eikä pelätä jotain olematonta. SIttemin kaveri hävisi tutkasta ja olen yrittänyt paikalistaa häntä.
 
Viimeksi muokattu:

tuna

Vakionaama
Talousluvutkin ovat muuttuneet puhtaasti uskon asioiksi. Kesäkuukausien työllisyyslukemille antoivat amerikkalaiset tutkimuslaitokset rankkaa tiputusta ennusteista, sitten 'virallinen' taho Bureau of Labor Statistics ilmoitti isosta määrästä uusia työpaikkoja. Nyt kun viralliset lukemat ovat korjaantuneet myös näyttämään huonoja numeroita, laitoksen johtajahan sai kenkää Trumpin päätöksestä. Voi voi.

1000039887.jpg
 
Husky

Hyperaktiivi
No joo, en tuollaisia trumpetismeja kannata.
Tietty alaisen pitäisi kritisoida kahden kesken johtatajaa yleensä otten eikä kameroiden nähden alkaa väitellä kuten viikko sitten oli se yksi tapaus.

Muistan vielä muutama vuosi sitten suomessakin olleen epäselvyyksiä työttömien määrässä, kun työkkärintilasta ei kelvannut, vaan 1000 ihmisen haastattelusta saatiin virallinen (alempi) luku :rolleyes:
 
jarkko_h

Vakionaama
Vaikutelma esim Ylen talousanalyysistä.

Vaikutelmat ovat vaikutelmia. Faktat tullien eroista ovat omia vaikutelma parempia seurattavia. Vaikutelmiin vaikuttaa liikaa omat ennakkoasenteet. Jos ei ole koskaan pitänyt EUsta olisi vaikutelma jopa 5% tulleista megatiivinen ja EUn vika.

Sveitsissä taasen on toiset vaikutelmat
"Tullit lamauttavat erityisesti niitä pk-yrityksiä, joilla ei ole tuotantoa EU-maissa tai Yhdysvalloissa."

Viimeksi muokattu:

Hempuli

Töllintunaaja
En tiedä, olenko hukassa, mutta ymmärrän valtioiden välisen kaupan samalla tavalla kuin naapurien tai kavereiden kesken.

Lainaamiset ja jeesimiset ovat tasapainossa ja kun keskinäinen luottamus kasvaa, niin tasapainon toleranssi kasvaa. Molemmat tai kaikki osapuolet pitävät suhdetta hyödyllisenä.

Kun menee överiksi eli osapuolet pyrkivät vain hyötymään toisistaan, niin alkaa kiukuttelu. Joka sitten periytyy jälkipolville.
 
Espejot

Hyperaktiivi
Näyttää olevan kolme maata jotka uskaltavat panna hanttiin Trumpille: Kanada, Sveitsi ja Venäjä... onko muita? Brasilia mutta siinä on joku "mun kaveria syytetään varastamisesta", Kanada tietää että jos lähtee tanssiin mukaan niin saa tanssia loputtomiin. Sveitsi on muuten vaan itsepäinen ja itsenäinen. Venällä on taas kansalinen turvallisuus. Onko muiden maiden taktiikka joo joo tyliin lapset mutta ei sitten tehdäkään ihan niin kuin on sovittui. Varsinkin EU.... miten EU voi velvoitamaan jäsenmaita ostamaan esim energiaa USA:lta. Joo, pikkurunen Suomi tuttuun tyylliin kumartaa tosi syvään ja on mielin kielin koska kansallinen turvallisuus mutta mieleen tulee Kekkosen aika, hys hys ei puhuta ikävistä asioista ettei isoveli suutu. Suomettuminen on järkevää mutta se mädättää henkisen selkärangan.
 
Espejot

Hyperaktiivi
Kieltämällä öljyn ja maakaasun ostamisen Venäjältä. Joltakinhan ne on hankittava, joka kykenee toimittamaan kilpailukykyiseen hintaan.
Kieltäminen vaati yksimielisyyttä ja senkin jälkeen mikään mahti ei estä ostamasta enegiaa esim saudeilta... muistaakseni EU:lla jokin tasoinen diili saudien kanssa, Liitovaltiossa on etunsa mutta kansallinen itsemäärämisoikeus on aika iso asia joillekin maille. Kansallisella turvalisuudella on monta ulottuvuutta.
 
Viimeksi muokattu:

kotte

Hyperaktiivi
Kieltäminen vaati yksimielisyyttä ja senkin jälkeen mikään mahti ei estä ostamasta enegiaa esim saudeilta... muistaakseni EU:lla jokin tasion diili saudien kanssa, Liitovaltiossa on etunsa mutta kansallinen itsemäärämisoikeus on aika iso asia joillekin maille. Kansallisella turvalisuudella on monta ulottuvuutta.
Tietenkin tuo vaatii ao. suunnitelman hyväksymistä sääntöjen mukaan EU:n toimi-elimissä, mutta juna on jo potkaistu liikkeelle, https://commission.europa.eu/news-a...out-russian-gas-and-oil-imports-2025-06-17_fi. Itse arvelisin, että EU:n komissio pelaa tässä hiukan härskistikin, eli jäsenmaille jää kaksi vaihtoehtoa: joko hyväksyä venäläisen energian tuontikielto tai vaihtoehtona hyväksyä Trumpin uudet ties minkä tason rankaisutullit dealin rikkomisesta?

Mitä muistelisin muualta lukeneeni, Trumpin kuuluttamat ostokiintiöt vastaisivat aika tarkalleen summaa, millä Eurooppaan on vuoden aikana ostettu fossiilienergiaa Venäjältä (luokkaa ainakin 200 miljardin euron edestä). Tuon verran joka tapauksessa tarvittaneen muualta lisää fossiilisia, jos Venäjältä kielletään ostamasta.
 
Näiltä osin EU on hampaaton jäsenmaita kohtaan. Ei taida olla muita sanktiointiperusteita kuin oikeusvaltioperiaatteen rikkominen. USA:n tullit ja Ukrainan sota loppuu ennen kuin mato saadaan tungettua pilliin.
Mitä muistelisin muualta lukeneeni, Trumpin kuuluttamat ostokiintiöt vastaisivat aika tarkalleen summaa, millä Eurooppaan on vuoden aikana ostettu fossiilienergiaa Venäjältä (luokkaa ainakin 200 miljardin euron edestä). Tuon verran joka tapauksessa tarvittaneen muualta lisää fossiilisia, jos Venäjältä kielletään ostamasta.
Loppupelissä Venäjä on niin iso energian tuottaja että hinnat karkaa jos sen enrgiaa ei pääse markkinoille. Tämä on se USA:n sisäpoliittinen ongelma. Energiakauppa on nollasummapeliä. Kysyntä ja tajonta kohtaa pakostakkin. Tässä sitten tullaan siihen viherhulluuteen ja sen merkitykseen.
 
Husky

Hyperaktiivi
Otsikon aiheesta: odotan kyllä mielenkiinnolla miten nämä tullit lopulta vaikuttavat. Nimenomaan siis USA:ssa, ei trumpetti ole sanonutkaan muuta maailmaa ajattelevansa.

Vielä hetki sitten talousasiantuntijat naureskelivat ja tyrmäsivät täysin niiden hyödyt USA:lle. Nyt on mielestäni joillakin harvoilla täystyrmäys vähän ottanut takapakkia, vaikka edelleen kaikki sanovat niiden olevan haitaksi sielläkin.

Ja samaan aikaan firmat pudottelevat katteitaan USA:n myynnistä tai kaavailevat tuotannon siirtoa sinne tai jättävät markkinan paikallisille....
 
kotte

Hyperaktiivi
Näiltä osin EU on hampaaton jäsenmaita kohtaan. Ei taida olla muita sanktiointiperusteita kuin oikeusvaltioperiaatteen rikkominen.
EU:lle on perussopimuksessa luovutettu oikeus hoitaa tullianeuvottelut kaikkien puolesta. Sen se on tehnyt ja asiaan liittyy tuo Trumpin väittämä sitoutuminen energiaostoihin USA:sta. Kukaan ei oikein tiedä, mitä tuo tarkoittaa, mutta Trumpin tuntien on aivan mahdollista, että nostaa älämölön sopimuksen rikkomisesta, jos näkee tähän syytä ja rakaisuna voi odottaa rankaisutulleja:

On aivan sama, mitä EU:n pykälät sanovat, jos yksittäiset EU-maata asettuvat selvästi poikkiteloin kysymykseen, että lopetetaan öljyn, LNG:n ja jäljellä olevan pikkaraisen putkikaasuosuuden ostaminen Venäjältä ja jatketaan ao. tuotteiden osto-osuuden lisäämistä USA: sta edelleen. Tuosta seuraa ns. sakin hivutusta valtioiden enemmistön toimesta, kun kaikkien tullit uhkaavat nousta. Viittasin siihen, että jos komissiolla on pelisilmää, sillä on tässä vipuvarsi, millä voi kammeta vastahakoisten valtioiden (vähemmistöä) enemmistön kannalle ja kulissien takana voi paukkua oikein kunnolla, kun jopa Unkarin kaltaista valtiota ajetaan ruotuun, kun maan alihankintamuotoinen vientiteollisuus laitteiden, autojen ym. alalla on uhattuna.
Loppupelissä Venäjä on niin iso energian tuottaja että hinnat karkaa jos sen enrgiaa ei pääse markkinoille.
Sern osuus on jotakin kymmenen prosentin päälle maailmamarkkinoista ölyjn ja LNG:n saralla. Tuo ei ole niin paljon, etteivätkö muut pystyisi nostamaan tuotantoaan yhdessä vastaavasti, vaikka Venäjä poistuisi kokonaan markkinoilta (esimerkiksi Saudi-Arabia ja USA pystyisivät lisäämään tuotantoaan huomattavasti, jollei tarvitsisi kilpailla Venäjän dumppitasolle pakotetun hintatason kanssa). On selvä, että hyödykkeiden hinta siitä nousee, mutta kuinka paljon, on noiden tuottajien omassa intressissä ja toisaalta kilpailuasetelmassa. Suurimmat häviäjäthän ovat nykyiset Venäjän öljyn ostajat kuten Kiina ja Intia, koska ne nyt saavat etenkin öljyä halvalla, kun Venäjän öljyllä on ostajan markkinat. LNG:tä eivät venäläiset ilmeisesti pysty kuljettamaan niin paljon, kuin tuotantoa väkisin on öljyn tuotannon takia, eli maakaasun tuhoaminen soihduttamalla on luetun perusteella viime aikoina lisääntynyt paljon Venäjällä.
 
Teoriassa mutta asia ole ole USA:n käsissä, päinvastoin. Opec säätelee öljyn hintaa ja siksi kauppasaartoa ei ole koskaan ulotettu öljykauppaan. Öljyn hinta on USA:ssa sisäpoliittinen asia - norsu lasikaupassa - ja jos pumppuhinta ei pysy aisoissa niin pääsee kaikkien aikojen epäsuositumaksi presaksi eikä kukaan halua sitä kunniaa. Nyt Opec on lisännyt tuotantoa 3kk peräkkäin ja taustalla on politiikka.

"Asiantuntijoiden mukaan öljyntuotannon kasvattamisen tarkoituksena on vallata takaisin kilpailijoille menetetty markkinaosuus. Talousuutissivusto Bloombergin mukaan Opec+ on selittänyt tuotannon kasvattamista muun muassa ryhmän liikaa öljyä tuottavien jäsenten rankaisemisella. Irak ja etenkin Kazakstan ovat toistuvasti tuottaneet sovittua enemmän öljyä ja joutuvat nyt kärsimään alhaisemmista öljyn hinnoista. Tuotannon kasvattamisen syynä voi myös olla Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin lepyttely. Trump on toistuvasti vaatinut halvempia hintoja öljylle." Lähde: kauppalehti.fi
 
jarkko_h

Vakionaama
Teoriassa mutta asia ole ole USA:n käsissä, päinvastoin. Opec säätelee öljyn hintaa ja siksi kauppasaartoa ei ole koskaan ulotettu öljykauppaan. Öljyn hinta on USA:ssa sisäpoliittinen asia - norsu lasikaupassa - ja jos pumppuhinta ei pysy aisoissa niin pääsee kaikkien aikojen epäsuositumaksi presaksi eikä kukaan halua sitä kunniaa. Nyt Opec on lisännyt tuotantoa 3kk peräkkäin ja taustalla on politiikka.

Mikäs tässä venäläisten fossiiliaten korvaamisessa usalaisella niin kovasti närästää?

Mielestäni hieno homma. Kun venäläisen fossiilisten kysyntä laskee, tarkoittaa se sille entistä huonompaa katetta = vähemmän rahaa hyökkäyssotiin. Jos lisäksi venäläisen fossiilisten ostaminen kallistuu tullien myötä esim. Intiassa, niin paine korvata fossiilis ydinvoimalla ja uusiutuvilla kasvaa. Perinteinen win-win tilanne, jossa ainoastaan sotahullu Venäjä häviää - syystä.

Muut nostavat tuotantoa:
 
Viimeksi muokattu:

kotte

Hyperaktiivi
Nyt Opec on lisännyt tuotantoa 3kk peräkkäin ja taustalla on politiikka.
Opecin sanotaan menettäneen vaikutusvaltaansa, ei ole enää sama otus kun puoli vuosisataa sitten. Tänäänhän uutisoitiin (esim. Yle TV1 klo 20:30 uutisissa) , että 8 suurta öljyntuottajavaltiota on lupautunut nostamaan tuotantokiintiötään 5% syynä valmistautuminen Venäjän öljynmyynnin mahdolliseen vaikeutumiseen. Tuo lupaus käsittääkseni pystyisi toteutuessaan suunnilleen korvaamaan koko Venäjän nykyisen vientiosuuden.
 
hamu

Jäsen
Mikäs tässä venäläisten fossiiliaten korvaamisessa usalaisella niin kovasti närästää?

Mielestäni hieno homma. Kun venäläisen fossiilisten kysyntä laskee, tarkoittaa se sille entistä huonompaa katetta = vähemmän rahaa hyökkäyssotiin. Jos lisäksi venäläisen fossiilisten ostaminen kallistuu tullien myötä esim. Intiassa, niin paine korvata fossiilis ydinvoimalla ja uusiutuvilla kasvaa. Perinteinen win-win tilanne, jossa ainoastaan sotahullu Venäjä häviää - syystä.
Espejotin viestihistoriaa katsoessa näkyy myötämielisyys ryssiin päin.
 
Espejot

Hyperaktiivi
Mikäs tässä venäläisten fossiiliaten korvaamisessa usalaisella niin kovasti närästää?
Tätä täytyy kysä Bideniltä ja Trumpilta. Öljyn hinta oli yksi tärkeä vaaliteema ja kumpikin syyteli tosiaan öljyn hinnan nostamisesta. Aikaa täyskielolle on ollut mutta ollaan saatu aikaan hintakatto himmeli. Nyt Trump uhkailee Kiinaa ja Intiaa. Kiinan suhteen kolisee tyhjät tynnyrit eikä USA:lla ole kunnon vipuavartta millä tehostaa uhkailua ja kiristystä. Intia on sitten mielenkiintoisempi tapaus että kuinka kovaa peliä Intia uskaltaa pelata. Kauppasuhteitahan USA:lla ja Intialla lienee vähän eli tarvitaan muunlaisia sanktioita kuin tullin, veikkaan. Mutta Trumpin tullisekoilut laskee jo itsessään öljyn hintaa koska tullit hillitsee talouskasvua että vettä tulee niskaan vähän kaikille, myös Kiinalle. Kiina on esim rajoitanut harvinaisten maametallien myytiä entisestää ja tämä nostaa kustannuksi lännessä ja ennen kaikkea hidastaa aseiden tuotantoa. Kylmäsota vol2 on paljon vaikeampi Länelle kuin 80-luvulla koska Kiina. Lännen teollinen etumatka on suoraan sanoen kuivunut kasaan. Ja tästä me saamme syyttä vain itseämme - ja yltiöoptimistisia asiantuntijoita.

Tuotantoa lisäävät syyskuussa ennen kaikkea Lähi-idän öljyjätit Saudi-Arabia, Irak, Kuwait ja Arabiemiraatit – mutta myös Venäjä itse. Lisäys liittyy myös erimielisyyksiin. Osa maista on livennyt ruodusta ja tuottanut sovittua enemmän öljyä. Tämä on hermostuttanut johtavaa öljyntuottajaa Saudi-Arabiaa, joka on halunnut näpäyttää rikkureita laskemalla öljyn hintaa.
 
Viimeksi muokattu:

Husky

Hyperaktiivi
No en ole trumpetismeja kannattanut. Mutta mieluummin länsi kuin itä.
Ja valta vaihtuu siellä jo vähän yli 3 vuoden päästä että ei nämä sekoilut ole pysyviä (tosin osa tuon touhuista silti tolkullisia ettei nyt joka asia ole metikössä)
 
Espejot

Hyperaktiivi
Ja valta vaihtuu siellä jo vähän yli 3 vuoden päästä että ei nämä sekoilut ole pysyviä (tosin osa tuon touhuista silti tolkullisia ettei nyt joka asia ole metikössä)
Jos voidaan olla varmoja että valta vaihtuu niin tämä tullisekoilu on vain pahaa unta. Mutta Vance.

Mutta mieluummin länsi kuin itä.
Mielenkiintoinen näkemys jos mennään ajassa taaksepäin vaikka reilut 80 vuotta. Mutta tässä oikeastaan kiteytyy se tuhatvuotinen vastakkainasettelu mikä idällä ja länellä on. Japani ja Korea on omaksuneet länsimaien demokratian joten ne hyväksytään just ja just länteen vaikka tarkempi tarkastelu osoittaa että ovat kuitenkin itäistä maailmaa.
 
Viimeksi muokattu:

jarkko_h

Vakionaama
Tätä täytyy kysä Bideniltä ja Trumpilta. Öljyn hinta oli yksi tärkeä vaaliteema ja kumpikin syyteli tosiaan öljyn hinnan nostamisesta. Aikaa täyskielolle on ollut mutta ollaan saatu aikaan hintakatto himmeli. Nyt Trump uhkailee Kiinaa ja Intiaa. Kiinan suhteen kolisee tyhjät tynnyrit eikä USA:lla ole kunnon vipuavartta millä tehostaa uhkailua ja kiristystä. Intia on sitten mielenkiintoisempi tapaus että kuinka kovaa peliä Intia uskaltaa pelata. Kauppasuhteitahan USA:lla ja Intialla lienee vähän eli tarvitaan muunlaisia sanktioita kuin tullin, veikkaan. Mutta Trumpin tullisekoilut laskee jo itsessään öljyn hintaa koska tullit hillitsee talouskasvua että vettä tulee niskaan vähän kaikille, myös Kiinalle. Kiina on esim rajoitanut harvinaisten maametallien myytiä entisestää ja tämä nostaa kustannuksi lännessä ja ennen kaikkea hidastaa aseiden tuotantoa. Kylmäsota vol2 on paljon vaikeampi Länelle kuin 80-luvulla koska Kiina. Lännen teollinen etumatka on suoraan sanoen kuivunut kasaan. Ja tästä me saamme syyttä vain itseämme - ja yltiöoptimistisia asiantuntijoita.

Kiinan vipuvarsia ja tyhjiä tynnyreitä oleellisempaa on että Eurooppalaisten ostojen vähetessä venäläisen öljyn myynti vaikeutuu ja siitä saatava kate pienenee. Näin tapahtuu vaikka Kiina päättäisi jatkaa ostamista.

Fossiiliset ovat kuitenkin isoin tulolähde venäjän siviilejä tappavan hyökkäysarmeijan sotakassassa. Jokainen lantti pois tästä voi estää viattomiem siviilien tappamista, pakkosiirtoja, raiskaamista, kidutuksia ja kylien tuhoamista maan tasalle.

--
Luonnollisesti Venäjän sotakassan kutistuminen öljytulojen pienemisen kautta harmimittaa venäläisiä.
 
Viimeksi muokattu:

Espejot

Hyperaktiivi
Kiinan vipuvarsia ja tyhjiä tynnyreitä oleellisempaa on että Eurooppalaisten ostojen vähetessä venäläisen öljyn myynti vaikeutuu ja siitä saatava kate pienenee. Näin tapahtuu vaikka Kiina päättäisi jatkaa ostamista.
Kiina on ehkä yksi suurimista asiantuntijoiden virheistä, siis se että Kiina voitaisiin kastaa länsimaisuuden uskontoon vaurauden avulla. Tässä on kuunneltu asiantuntijoiden lausuntoja sotakassan tyhjenemisestä nelisen vuotta ja se lienee enemäkin Ukrainan ketjun aihe. Eittämättä tulee mieleen että tuulee kun huulet vaan liikkuu eikä mitään tapahdu. Isossa kuvassa voi käydä niin tai näin, ehkä kaupopasodasat tulee pysyvä olotila tai sitten valta vaihtuu jenkilässä. Kauppasodan yhtymäkohta Venäjään on kovin ohut sillä kyse on Amerikka ensin -ideoligiasta jonka laineet vaan yltää maailman jokaiseen nurkkaan vaikka pallo onkin pyöreä. Mutta joo, Minä ensin -ajatelu on ollut kasvussa kaikkialla.
 
Viimeksi muokattu:

Espejot

Hyperaktiivi
Trumpin Intiadiili on törmännyt pyhään lehmään ja geopolitisiin kiemuroihin. Tiedä sitten mihin suuntaa faktat on nyt kallellaan mutta jopa Trumpin usko omaan vaikutusvaltaan on koetuksella, "May or May Not’ Work"

Kauppaneuvottelujen takkuaminen on takaisku Trumpille, joka haluaa esiintyä diilintekijänä. Trump ilmoitti eilen maanantaina, että hän nostaa Intian tulleja entisestään, jos maa ei lopeta venäläisen öljyn ostamista. Painostus on ajamassa Intian perinteisen, liittoutumattomuuteen perustuvan ulkopolitiikan koetukselle. Intia ja Venäjä ovat olleet vuosikymmeniä läheisiä kumppaneita, mutta samaan aikaan Intia on vahvistanut siteitään Yhdysvaltoihin. Näyttää siltä, että Trump yrittää pakottaa Modin valitsemaan puolensa. Vielä talvella näytti siltä, että Intia olisi yksi Trumpin kauppasodan voittajista. Enää tilanne ei vaikuta yhtä ruusuiselta Intian kannalta. Eipä se näytä parhaalta mahdolliselta Yhdysvaltojenkaan puolesta. Maa on jo pitkään liehitellyt Intiaa mukaan Kiinan-vastaiseen rintamaan. Nyt Trump voi tehdä suuren geopoliittisen virheen, jos hän ajaa Intian tiiviimmin Venäjän ja Brics-ryhmän syleilyyn.

Lähde: https://yle.fi/a/74-20176032
 
janhunen

Aktiivinen jäsen
Pitäisikö olla samassa korissa Serbian, Bosnian... kanssa 30-35% tulleilla.

Ei tämmöisellä pikkumaalla ole mitään mahdollisuuksia pärjätä neuvotteluissa yksin. Yksin pärjää vasta Japanin kokoisella taloudella.

Ei taida pärjätä myöskään EU, nythän viritelläänkin jo seuravia kierroksia.. Eu hyväksyi tullit, mutta näinköhän sama kuppaus jatkuu.
Itse arvelen, että se jatkuu aina siihen asti, kunnes kaikki on kupattu, koska ei ole paukkuja pistää hanttiin tai ei uskalleta.
 
Husky

Hyperaktiivi
Nii i, Eurooppa taitaa olla ainoa asuttu maanosa, jolla ei ole mitään rikkauksia eikä voimavaroja rähähtää yhtään kenellekään. Asialle nyt ei voi mitään, niin paree vaan varautua tyhjentämään viimeisetkin roposet taskusta.
Olen sanonut jo arabikeväästä lähtien, että rasahtaa missä päin tahansa mikä tahansa, niin Eurooppa maksaa ja Suomi edelläkävijänä etenkin.
 
Mitähän kaikkea jäi sen tullisopimuksen ulkopuolelle? Varmaan kaikilla muilla tuotteilla on sama edessä.

"Aluksi lääkkeille asetettava tulli on presidentin mukaan pieni, mutta vuoden tai enintään puolentoista vuoden kuluttua tullit nousevat 150 prosenttiin.
– Sitten ne nousevat 250 prosenttiin, koska haluamme omassa maassamme valmistettuja lääkkeitä."
 
jarkko_h

Vakionaama
Nii i, Eurooppa taitaa olla ainoa asuttu maanosa, jolla ei ole mitään rikkauksia eikä voimavaroja rähähtää yhtään kenellekään. Asialle nyt ei voi mitään, niin paree vaan varautua tyhjentämään viimeisetkin roposet taskusta.
Olen sanonut jo arabikeväästä lähtien, että rasahtaa missä päin tahansa mikä tahansa, niin Eurooppa maksaa ja Suomi edelläkävijänä etenkin.
Jos löytäisin itse Euroopasta pelkästään negatiivisia asioita niin harkitsisin muuttoa esim. Australiaan.

Turha kiduttaa itseä, jos muualla ja muilla on mielestään kaikki paremmin.
 
Husky

Hyperaktiivi
Kyllä tuo about vuodesta 2015 alkaen ollut mielessä.
Mutta päätyy tuohon mitä kirjoitin, että ei muuta voi kuin alistua tyhjentämään taskunsa
 
Espejot

Hyperaktiivi
Sern osuus on jotakin kymmenen prosentin päälle maailmamarkkinoista ölyjn ja LNG:n saralla. Tuo ei ole niin paljon, etteivätkö muut pystyisi nostamaan tuotantoaan yhdessä vastaavasti, vaikka Venäjä poistuisi kokonaan markkinoilta (esimerkiksi Saudi-Arabia ja USA pystyisivät lisäämään tuotantoaan huomattavasti, jollei tarvitsisi kilpailla Venäjän dumppitasolle pakotetun hintatason kanssa). On selvä, että hyödykkeiden hinta siitä nousee, mutta kuinka paljon, on noiden tuottajien omassa intressissä ja toisaalta kilpailuasetelmassa. Suurimmat häviäjäthän ovat nykyiset Venäjän öljyn ostajat kuten Kiina ja Intia, koska ne nyt saavat etenkin öljyä halvalla, kun Venäjän öljyllä on ostajan markkinat. LNG:tä eivät venäläiset ilmeisesti pysty kuljettamaan niin paljon, kuin tuotantoa väkisin on öljyn tuotannon takia, eli maakaasun tuhoaminen soihduttamalla on luetun perusteella viime aikoina lisääntynyt paljon Venäjällä.
Intia ostaa pitkälti sanktioitua öljyä sekä Iranista että Venäjältä ja Intian mukaan kyse on kansallisesta edusta. Sitä varmaan voisi kutsua Intia ensin -politiikaksi. Siis miksi Intian on niin vaikea ostaa öljyä muualta ja mikä närästää Opec/USA:n öljyssä? Hinta on yksi (1) ja toinen on että vajaata kapasiteettia on sittenkin rajoitetusti (2,3). Joten näyttää siltä että Intia jatkaa ajanpeluuta ihan jo käyttännön syistä ja Trumppi on tunnetusti lyhytjännitteinen valtion päämies että en näe suurta edistystä. Joten Intia-diiliä ei todennäköisesti synny, ei ainakaan heti (4). Toisaalta, Intia vie valkopestyä öljyä EU:n ja britteihin joten ehkä sanktiointi kannataisi kohdistaa kolmansiin maihin (5). Toivottavsti vastus tyydytti eikä lähteet olleet kallellaan mihinkään suuntaan.

Trump wants India to stop buying Russian oil. Why is Modi saying no?

(1) Delhi is buying Russian oil at a heavy discount, “which otherwise would not have been given by the traditional oil and gas suppliers,” said Amitabh Singh, associate professor at Jawaharlal Nehru University’s (JNU) Centre for Russian and Central Asian Studies.
(2) India imports 80% of its oil needs, and its domestic oil production isn’t enough to make up the difference. OPEC, the coalition of the world’s top oil producers, may have “some spare capacity, but it’s difficult to ask them to pump 3.4 million barrels overnight,” said Xu when she spoke to CNN in July, referring to Russia’s daily seaborne exports.
(3) Before it halted its purchases, India had been one of Iran’s biggest clients, buying up to 480,000 barrels per day, according to Reuters. “We have our hands tied at the back,” said Singh. “There is very limited space in which the Indian oil economy or market can operate.”
(4) For now, he added, it’s unlikely Delhi will bow to Trump’s demands. Modi’s administration will continue navigating trade talks with the US and explore the “traditional route” of Middle Eastern oil while it works to wean itself off Russian crude – but this it “cannot do overnight,” said Singh.
(5) Some of the biggest buyers of these refined products, made from Russian crude oil, include Europe, the US, and the UK, according to the Centre for Research on Energy and Clean Air (CREA). The independent organization has urged G7 nations to close this loophole, arguing it would disincentivize third countries – like India – to import Russian crude. Lainaukset: CNN.
 
Viimeksi muokattu:

kotte

Hyperaktiivi
Intia ostaa pitkälti sanktioitua öljyä sekä Iranista että Venäjältä ja Intian mukaan kyse on kansallisesta edusta. Sitä varmaan voisi kutsua Intia ensin -politiikaksi. Siis miksi Intian on niin vaikea ostaa öljyä muualta ja mikä närästää Opec/USA:n öljyssä? Hinta on yksi (1) ja toinen on että vajaata kapasiteettia on sittenkin rajoitetusti (2,3).
Itse epäilen, että Intian kohdalla raha ratkaisee tietynasteisen "itsenäisyysvakuutuksen" ohella (ei haluta heittäytyä esim. USA:n hegemoniaan). Sinällään Opec pystyisi ilmeisesti tuottamaan selvästi enemmänkin öljyä, kun kerran pari vuotta sitten alensivat tuotantokiintiötään parin miljoonan tynnyrin verran päivässä. Tuo vastaa suunnilleen Intian keskimääräistä päivittäistä raakaöljyn hankintaa Venäjältä -- tai luokkaa 3% päivätuotannosta koko maailmassa. Viimeaikaiset lisäyksethän ovat lähinnä ottaneet takaisin osan tuosta vähennyksestä, jonka suunniteltiin jatkuvan vuoden 2026 jälkipuolelle. Vähennyksen syynähän oli hintoja nakertava ylituotanto, mutta kaikki tuottajat eivät ole noudattaneet rajoituksia ja siitä on syntynyt eripuraa, mikä sekin on vaikuttanut viime aikojen kiintiöiden nostoon, kun esimerkiksi Saudi-Arabia ei halua luovuttaa tuotanto-osuuksiaan enemmän rahanpuutteessa kärvisteleville kavereilleen.
 
Husky

Hyperaktiivi
Hetkonen, ihan kuin Ylen uutisissa olisi sivumennen sanottu että Trumpetti tälläsi Intialle tullit ryssän öljyn käytöstä.

Tuohan on hiton hyvä ja iso juttu. Miksei pääuutinen?
 
Espejot

Hyperaktiivi
Hetkonen, ihan kuin Ylen uutisissa olisi sivumennen sanottu että Trumpetti tälläsi Intialle tullit ryssän öljyn käytöstä.

Tuohan on hiton hyvä ja iso juttu. Miksei pääuutinen?
Jos uutisia lukee vain ideoligisesta näkökulmasta niin merkitävät uutiset ja niiden merkitys jää usein varjoon. Paljon isompi uutinen on että Kiina ja Intia järjestelevät uudelleen suhteitaan, kiitos Trumpin työntöavun. Intian pääministeri Narendra Modi vierailee Kiinassa ensimmäistä kertaa yli seitsemään vuoteen osallistuakseen Shanghain yhteistyöjärjestön (SCO) huippukokoukseen 31. elokuuta.
 
Nii i. Ideologisesti kuulin, että hyvä kun ryssän tappioksi. Toisilla on käänteinen ideologia
 
Back
Ylös Bottom