Saanut läheltä nyt seurata yhä aikuisopiselijaa joka hyppäsi 16 vuotiaiden sekaan ammattikouluun kone- ja tuotantotekniikaa opiskelemaan, ja kyllähän tuolta aika mielenkiintoista tarinaa tulee. Tosiasia on että siellä on nyt siis henkilöitä, jotka tulevat kouluun mihin aikaan sattuu eivätkä päivien aikana tee välttämättä mitään kouluun liittyvää, vaan istuvat puhelimella jossain nurkassa koko päivän. En sitten tiedä mikä noiden lopputulema on, eli potkitaanko ne koulusta pois jossain vaiheessa vai saako kaikki säälistä paperit.
Mutta isompaa ihmetystä kyllä aiheuttaa se, miten vähän opettajat oikeasti opettavat oppilaita. Siellä on siis suurin osa päivistä sellaisia, että oppilaat näennäisesti puuhaavat keskenään jotain ~4-5 tuntia, ja opettaja käy pari kertaa kurkkaamassa ja muistuttamassa, että olisi hyvä pitää taukoja. Jotkut sitten malttaa itse perehtyä ja opiskella, vähemmän motivoitunut aines ei opi yhtään mitään. Eniten minua tarinoissa ihmetytti täydellinen työturvallisuuden puuttuminen. Sinne siis heitetään nuoria työsaliin operoimaan laitteita, joiden käyttöä ei ole mitenkään opetettu. Tämä aikuisopiselija siis tuli täysin alan ulkopuolelta, ja nyt se iloisesti siellä rälläköi ja hitsailee omatoimisesti, eikä kyseinen henkilö esimerkiksi tiedä miten rälläkkään vaihdetaan laikka, kun ei kukaan ole opettanut. Puhumattakaan että tietäisi millaisia työasentoja minkäkin laitteen kanssa tulisi noudattaa, millaisia suojaimia tulee käyttää jne. Sitten kun joku porukka oli kysynyt neuvoja jonkun hitsauslaitteen käyttöön, oli ohjattu lukemaan laitteen käyttöohjetta, sen sijaan että olisi opetettu. Tällainen opetusmetodi osaltaan varmasti varmistaa sen, että se vähän heikompi aines ei varmasti opi mitään.
Hallinosturin kanssa sentään onneksi ensimmäisen levynoston oli opettaja tehnyt, mutta sen jäkeen kuulemma opiskelijat käyttelevät laitetta itse. Nähtävästi hirveän montaa varvasta tai sormea ei ole mennyt, kun homma noin pyörii. Jotenkin vaan hämmentää, että työturvallisuutta ei oteta heti ekana asiana, kun se kuitenkin tulee vastaan joka ikisellä työmaalla. Koulussa ei välttämättä opi maailman parhaaksi hitsaajaksi, sen oppii töissä, mutta työturvallisuuteen liittyvät perusasiat ja siihen liittyvän ajattelun voisi kyllä iskostaa jo koulun penkillä.