Pikalataus kuluttaa akkua ja aiheuttaa valtavasti suurempia kuormituspiikkejä kuin hidaslataus kotona. Aika paljon saa tapahtua ennenkuin kotilataus muuttuu kannattamattomaksi, sehän tarkoittaisi että pikalatauksen pitäisi olla halvempaakin.Jos siis akku ja lataus joskus tulevaisuudessa kehittyisi sille tasolle, että lataus kestäisi vaikka 80% asti saman mitä tankkaus nyt (tämä lataus siis tapahtuisi samaan tapaan kuin polttoainetta nyt tankataan jollain jakeluasemalla), niin ei mitään latureita taloyhtiöihin tarvitsisi asentaa ollenkaan. Tuo toinen rajoite pidemmällä matkalla lataus on mielestäni myös ongelma. Jos nyt lähtisin Helsingistä Ouluun tai jopa Lappiin sähköautolla ajamaan, niin miten voin varmistua että saan matkalla järkevällä odottelulla auton ladattua?
Niitä varmistuksia jokainen voi tehdä tavallaan. Itsellä oli i3 REx, bensalla mentiin jos ei jostain syystä sähköä saanut. Tulevaisuudessa on isompi akku ja teslan latauspaikat joissa tolppia on eri tavalla. En kuitenkaan ole ikinä eläessäni käynyt omalla autolla lapissa, joten en ihan hirveän suurta murhetta tuollaisen varmistamisesta ole kantanut (tuntuu tosin että etelässä asuvista suurin osa käy useita kertoja vuodessa...). Yleensä tuosta murehtivat eniten henkilöt joilla ei ole sähköautoa.
Voitot maksimoitu. Oltiin sinne kuitenkin vetämässä valmiutta sähköauton lataukseen.