Keskustelua sähköautoista

repomies

Hyperaktiivi

Sähkö tulee kaikkiin hintaluokkiin askel kerrallaan.

Vaikuttaa pinnallisen perehtymisen puolesta saman hintaiselta ja ominaisuuksiltaan vastaavalta kuin nykyinen polttomoottorimalli.
Njaa, tuo hintapommi taitaa olla 23000€ muualla ja jos noita Suomeen saadaan, niin pitäähän siihen pari kolme tuhatta pistää jotta maahantuoja jaksaisi ja viitsisi. Eli 19900 lienee todennäköisemmin vähintään 24900.

Ei silti huono, sähköautojen hintahaitarin alapäässä ei ole tungosta.
 
Arvid

Aktiivinen jäsen
Pelkään ehkä ennemminkin ettei tuo ole pohjoiseen varusteltu jo aloitusmarkkinan perusteella.

MG4 on muistaakseni noin tonnin halvempi Suomessa kuin Ranskassa, vaikka jo ALVien puolesta tilanne pitäisi olla toisin päin. Mutta tuohon vaikutti Hedinin sisäänheittohinnat kruunun romahduksen ja tuontikikkailun kautta.
 
Jule

Vakionaama
Varaosahinta saattaa olla jotain muuta.. mutta noin periaatteessa voisi syntyä bisnes jossa järkihinnalla saa uudet akut ja niitä vastaavat säädöt BMS:ään. Tuskinpa kuitenkaan.
Kyllähän leafeja on päivitetty uudemmalle ja isommalle akulle. Varsinkin ne ensimmäiset pikkuakkuiset leafit ovat olleet meöko suosittuja päivityskohteita.
 
jmaja

Hyperaktiivi
Vaikuttaa pinnallisen perehtymisen puolesta saman hintaiselta ja ominaisuuksiltaan vastaavalta kuin nykyinen polttomoottorimalli.
Ja miksei olisi? Noin pieni akku ei enää hirveästi maksa. Sähkömoottori on varmasti halvempi kuin polttis kaikkine lisälaitteineen.

Tietysti kunnon siirtymä sähköön vaatii nykyisten halvimpien polttisten hintaisia autoja.
 
40kWh akku ei ollut pieni vielä 5 vuotta sitten. Sähköautojen ostohintojen laskua polttisten tasalle ja lopulta alle on odotettu jo kymmenisen vuotta, joten kyllä se jonkinlainen merkkipaalu on. Varsinkin pienten autojen luokkaa on pidetty vaikeana. Olettaen että ranskalaiset tekevät autoilla kannattavaa businesta.
 
VesA

In Memoriam
Kyllähän leafeja on päivitetty uudemmalle ja isommalle akulle. Varsinkin ne ensimmäiset pikkuakkuiset leafit ovat olleet meöko suosittuja päivityskohteita.
Onhan noita, eikä paljon maksa, mutta autojen softat alkavat olla täynnä kaikenmoisia tietoteknisiä suojauksia - sinne on hankala laittaa muuta kuin valmistajan omaa tavaraa - ja siitäkin vain sellaista jonka auto ennestään tuntee softapäivitysten rajoissa. Eli jos tulee joku ihmeakkukemia jolla vaikka vanhaan Volkkariin saisi sopimaan tuplakapasiteetin niin menee hankalaksi kun auton muu systeemi pitäisi saada juttelemaan uuden BMS:n kanssa.
 
vmakela

Vakionaama
Nousevat korot ovat nakertaneet sähköautojen kysyntää
Tarvisikohan tuossa olla tuota energiamuotoa edessä? Jos puhuttaisiin vain autoista yleisellä tasolla. Toki sähköautot ovat vielä keskimäärin uudempia ja sen myötä myös kalliimpia hankkia. Sen verran klikkiotsikko että jätän klikkaamatta ;)
 
K

korsteeni

Vieras
ostin kesällä uuden auton, en huomannut missään kohtaa kustannuserää nimeltä korko mainittavan
mistähän ne puhuu, ehkä siellä valmistuspuolella
 
jmaja

Hyperaktiivi
ostin kesällä uuden auton, en huomannut missään kohtaa kustannuserää nimeltä korko mainittavan
mistähän ne puhuu, ehkä siellä valmistuspuolella
Useimmilla on lainaa, vaikkei erikseen lainaa/osamaksua/leasingiä autoon ottaisikaan. Vaikka ei ole, korot vaikuttavat kuitenkin. Sen autoon menneen rahan olisi voinut laittaa tilille kasvamaan 4% korkoa tai sijoittaa johonkin tuottavampaan. Siis siitä 30 tonnin autosta tulee menetettyinä/maksettuina korkoina reilun tonnin vuosikulu, jota ei ollut vuosi sitten.
 
kun edellisen auton ostin, puntaroin laitanko rahan 34k talvivaaran osakkeisiin kasvamaan hieman enempi kuin tilillä makuuttamisesta saa, no ostin auton. nyt sen auton arvo on vain muutaman tonnin, talvivaaran osakkeilla........
no vanhana miehenä olin jo silloin päättänyt etten sijoita mihinkään pidempiaikaiseen ja jätin tilille tämän kesällä ostetun auton hankintahinnan...........yhä ei korko ole näytellyt mitään mainittavaa..........nyt jälkeenpäin voi kokainen neuvoa paremman menettelyn
ilmeisesti olen kuitenkin elämässäni toiminut jokseenkin oikein kun parikymppisenä oman elämän aloitettaessa oli 1miljoonasatatuhatta velkaa eikä pankki antanut onneksi yhtään lisää vuosiin.....kahteenkymmeneenviiteen vuoteen ei sitten ole ollut muitten rahaa lainassa
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
  • Tykkää
Reactions: Leo

Luukku

Vakionaama
”Köyhä” eli tavallinen duunari joutuu maksamaan kaikesta korkoa, jos meinaa jotain hankkia. Ihmiset tottuneet nollakorkoihin ja nyt ollaan kauhuissaan eikä hankita mitään. Vanhemmat ihmiset muistaa mitkä oli lainojen korot 1970-1990 luvuilla, silti asuntoja ja autoja ostettiin. Jotkut sai maksettua jotkut ei. En tiedä olisiko sitä yhtään onnellisempi, jos kaiken olis laittanut säästöön ja vain käteisellä ostanut? Tuskinpa.
 
Viimeksi muokattu:

kommentoin kuitenkin
samasta perheestä kaksi veljestä tasan samoista lähtökohdista tasan samassa ammatissa jopa samalla työnantajalla
toisella omakotitalo, uutta autoa, vene, kesämökki, ei koskaan valita ettei rahaa, sanoi että lainatkin maksettu mitä omakotitaloon tuli otettua
toinen veljes asuu vuokralla ja rahat aina loppu, valittaa pientä palkkaa kun ei riita mihinkään
nää on niitä juttuja mistä ei kylläkään kannata vääntää, me kaikki ihmiset ollaan niin erilaisia vaikka kuin olisi samat eväät
 
sundanic

Ensimmäisen auton kun ostin 1983 niin lainakorko oli vaivaiset 14% , pankin kulutusluottokorko , silti olin onnesta pinkeenä kun sai oman auton . Ei tarvinnut tehdä kuin kolmea eri työtä päivän aikana että sai velan maksettua.
 
Esäätäjä

Joo, vähän tuota myöhemmin -87 ? olin nuorena miehenä onnellinen kun sain pankista asuntolainan, korkokin kiva 12,5%. Asuntokin tuli hinnan laskun jälkeen vielä myytyä aika tappiolla pois.
 
Ton1A

Vakionaama
Uusiakin Tesloja saa rajoittamattomilla ilmaisilla latauksilla superchargerilla. Tosin ehtona on, että omistat nyt vanhemman Teslan jossa on ilmaiset superit, tällöin ne on mahdollista siirtää uuteen S, X tai Y malliin (Model 3 ei siis ole mukana kampanjassa). Eli vanhan auton ilmaiset superit loppuvat ja uuteen tulee ilmaiset superit siksi aikaa kun se on alkuperäisellä omistajalla. Tää kampanja on voimassa '23 aikana toimitettuihin.
 
Siirtyykö nuo "siirretyt" enään auton mukana seuraavalle? Luultavasti ei...
 
Arvid

Aktiivinen jäsen
Uusiakin Tesloja saa rajoittamattomilla ilmaisilla latauksilla superchargerilla. Tosin ehtona on, että omistat nyt vanhemman Teslan jossa on ilmaiset superit, tällöin ne on mahdollista siirtää uuteen S, X tai Y malliin (Model 3 ei siis ole mukana kampanjassa). Eli vanhan auton ilmaiset superit loppuvat ja uuteen tulee ilmaiset superit siksi aikaa kun se on alkuperäisellä omistajalla. Tää kampanja on voimassa '23 aikana toimitettuihin.
Olisikohan noita tarjottu vain henkilökohtaisesti valikoiden tai niille joilla on autoon sidottu pysyvä ilmainen lataus SC01, kun ei ole ensimmäisen omistajan latausedulla SC05 varustettuun tarjottu.

Mielenkiintoista että tuon saa myös Yyhyn. Taksiautoilijan kannattaisi melkein hankkia vanha S ja vaihdattaa siitä lataus Yyhyn.
 
Ton1A

Vakionaama
Ilmaisissa supereissa taitaa olla sellainen klausuuli, että niitä ei saa käyttää ammattikäytössä, eli esim. taksissa.
 
Espejot

Hyperaktiivi
kommentoin kuitenkin
samasta perheestä kaksi veljestä tasan samoista lähtökohdista tasan samassa ammatissa jopa samalla työnantajalla
toisella omakotitalo, uutta autoa, vene, kesämökki, ei koskaan valita ettei rahaa, sanoi että lainatkin maksettu mitä omakotitaloon tuli otettua
toinen veljes asuu vuokralla ja rahat aina loppu, valittaa pientä palkkaa kun ei riita mihinkään
nää on niitä juttuja mistä ei kylläkään kannata vääntää, me kaikki ihmiset ollaan niin erilaisia vaikka kuin olisi samat eväät

Vuokra-auto alla, riisikippo. Yli 80km/h ei voi ajaa koska meteli on korvia särkevä. Laskeskelin sitten taas autolun kuluja niin aika paljon menee rahaa jos kilometrejä tulee. Energiakustannukset on jäävuoren huippu. Kävi mielessä autoilun radikaali vähentäminen.

Sähköauton hinnoitteluun tulossa akkujen kuntotesti.

Tämä olisi hyvä edistys. Jokainen maksaisi oman osuutensa akun kulumisesta.
Tiedä sitten kuinka luotettavia ovat. Toisaalta, jos myydään kunnossa olevana niin sitten kuluttajansuoja olettaa sen olevan kunnossa.
 
Viimeksi muokattu:

tet

Hyperaktiivi
Kappas, miltei tasaisellekin voi jäädä jumiin ja vielä nelikolla. Tulee mieleen vanhat takatuuppari transitit jotka jäi tasaisellekin jumiin.

Oliko nelikko? Kaverihan kehotti muita hankkimaan sellaisen, olisko sittenkin vajaavetoinen. Mutta on tuohon paikkaan kiinni jääminen aika suoritus, oli mikä vetotapa hyvänsä.
 
pamppu

Hyperaktiivi
Tiedä sitten kuinka luotettavia ovat. Toisaalta, jos myydään kunossa olevana niin sitten kulutajan suoja olettaa sen olevan kunossa.

Jotkut mainostaa jo nyt Aviloo testiä, mutta tekevät sen ”parin minuutin testin”, joka siis vain lukee akun SoH -arvon. Itse arvostan tuota testiä pyöreän nollan verran. On se jo nähty että BMS:t ei aina ole tilanteen tasalla vaan yllätyksiä sattuu. Viitaten vaikka TeslaBjörnin seikkailuihin. Sitten jos ladataan täyteen ja ajetaan se Aviloo-testi 100% - lähes 0%, niin tilanne on toinen. Se alkaa jo kertoa akusta jotain.

Jos ostaisin käytettyä sähköautoa, kauppoja ei tulisi ilman, että ehtii koeajaa akun täydestä tyhjäksi tai löytyy tuo ajamalla tehty testirapsa. Aviloosta on se ilo, että saa raportin, jolla ko. testiajon voi näyttää todeksi, jolloin kaikkien ostajaehdokkaiden ei tarvi tehdä tuota ajoa, riittää kun joku tekee.
 
Lappanen

Hyperaktiivi
Kappas, miltei tasaisellekin voi jäädä jumiin ja vielä nelikolla. Tulee mieleen vanhat takatuuppari transitit jotka jäi tasaisellekin jumiin.

Eipä nykynelikot mitään nelikoita ole, kun tosipaikassa yleensä pyörii vain ne huonoimmalla pidolla olevat renkaat edessä ja takana. Ajonvakautus vai mikälie kyllä sitten jarruttelee sitä eniten pyörivää kulmaa jotta alkaisi toinenkin rengas pyöriä, mutta jossain vaiheessa sitten jarrut kuumenee niin että meno pysähtyy kokonaan hetkeksi. Kokemusta löytyy, kotipihalla jumissa kun pehmeä maa painunut yöllä renkaiden alla montulle ja yöllä montut jäätyneet, aamulla sitten useampi minuutti heijjaamista että pääsi muuten tasaiselta maalta liikkeelle (automaattivaihteisto myös tosi mukava juttu tässä skenaariossa). Sen jälkeen vaihtuikin sitten oikea nelikko tilalle, ei ole vielä sellaista paikkaa tai keliä löytynyt että olisi edes jännittänyt etenemiskyky :)
 
K

korsteeni

Vieras
tänään sitten eka kerta kevyissä talviolosuhteissa ensi liukkailla lumilla
kulutus 22.1kWh/100km, kesällä 14 ja syksymmällä 17.....sehän riippuu...tiedätte
edellä nelikkoa moitittiin, en ensimmäisellä liukkaalla moista kokenut, hyvin lähti jäisellä alustalla mäestä liikennevaloista, no se oli tämä kokemus
mutta joku mättää vedentulossa tuulilasille, on kuin kukkasumupullosta ja vain lasin alaosaan
toyota heittää vielä kolmannella vuosikymmenellä kuin paloletkusta, sitä oikeasti tulee miehekkäästi
ehkä siihen löytyy jotain? tai sitten se on täysi paska......pihistää nyt vettä, hyi
 
fraatti

Ylläoleva oli takatuuppari ja kitkat alla. Lunta jään päällä niin siihen se sitten tyssäsi.
Paikoin oli tänäänkin liukasta. Meillä oli duunin pihassa rekannuppi jotakuinkin tasaisella jumissa.
 
bunbbumies

Aktiivinen jäsen
Itellä sähkönelikko enkä vaihtais takaisin edelliseen dieselnelikkoon, mutta makunsa kullakin.
Onhan siellä myös asetuksia joilla saa säädettyä luistonestoa.

Kaikesta huolimatta omituista, että saa tasaisella auton jumiin. Itse ajelin viime talvena sanotaanko melko limiiteillä keleissä joissa olisi taatusti jäänyt taka-tai-etu-tuuppari jumiin voimalinjasta huolimatta.

Ympärivuoden keskiarvo kulutukselle taitaa olla jotain 18-19kWh satasella.
Moottoritie pakkasella on myrkkyä ja kulutus voi nousta jopa 25-28 kWh/100km lukemiin.
Kesällä taas taajama / 80km/h taajama-ajossa voi jäädä sinne 14 kWh lukemiin.
 
K

korsteeni

Vieras
ilmeisesti id.4 puhelimessa oleva sovellus ei toimi tai en maksa tarpeeksi tai......
sillä ei saa ovia lukkoon, lukon kuva on ja näyttää tilan muttei sillä voi hallita
laitoin illalla latauksen 60% ja latauksen päälle olettaen että "hän" lataa siihen tavoitteeseen
lataus lähti sovelluksesta päälle, näytti äsken 71%, sammui kylläkin sovelluksella jokä yhä näyttää siinä janalla 60% tavoitetta
vettä en ole enempää saanut tuulilasille tulemaan kun pieni sumu alareunaan
ehkä löytyy jostain säätö
 
Espejot

Hyperaktiivi
Kävin just rempaamassa mersua 270tkm (vetotuket, tukivarret, rattilukko, avainpesä, jarruputket). Missä vaiheessa sähköautoon alkaa tulemaan näitä perintesiä korjauksia? Akku painaa ja rasitusta luulisi tuevan suomen teillä ainakin etupäähän?

Mitenkäs moottorujarrutukset talvisäällä... kuullut juttua että useammassa autossa aiheuttaa talvella ali/yliohjausta. Ainakin EV6 vajaavetoiessa ei pysty pitämään talvella sähkön talteenottoa kuin eco asenossa (taksikuskilta kuultua).
 
vmakela

Vakionaama
Nuo äpit näyttää avattaessa yleensä jotain aiempaa tietoa. Auto ja puhelin juttelee vasta kun esim pyyhkäisee yläreunasta. Näin säästetään virtaa. Mitä kauemmin sähköauto on ajamatta, sen enemmän pudotetaan taustalla olevia toimintoja sammuksiin, tai ne aktivoituu harvemmin.
 
ihan hävettää, se pyyhkäisy......oppia ikä kaikki
 
K

korsteeni

Vieras
pitää yrittää ottaa työvoitto, hyppään kiesiin ja kokeilen joka namiskan ja niukaimen ja vetelen sormella pitkin ruutua jotta
saako siihen tuulilasille kunnolla vettä
jos ei muu auta niin pitää purkaamolta hakea jonkun 20 vuotiaan toyotan suuttimet ja pumppu, saahan ne sikamassalla kiinni
ei ole mistään kotoisin jos pyyhkimet kuivaa lasin yläosaa hinkkaavat

edit
niukain löytyi, vika oli minun, käyttäjän logiikassa, end of life aivotoiminta
minulla pisarankuva merkitsee sadetta ja oletin tietysti että siitä säädetään pyyhkimien nopeutta/pyyhkäisyjen tiheyttä sateella käyttäjän mieltymysten mukaan
kehitettävää olisi vielä siinä että vettä tulisi reilusti aikaisemmin ennenkuin pyyhkijät alkavat toimintansa
hyvää on että vesi tulee nyt täysillä ollessa tasaisesti koko lasille
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

bunbbumies

Aktiivinen jäsen
Kävin just rempaamassa mersua 270tkm (vetotuket, tukivarret, rattilukko, avainpesä, jarruputket). Missä vaiheessa sähköautoon alkaa tulemaan näitä perintesiä korjauksia? Akku painaa ja rasitusta luulisi tuevan suomen teillä ainakin etupäähän?
Jaa-a. Aika näyttää. Eiköhän googlesta löydy vastauksia kysymyksiisi. Riippuu myös varmaan valmistajasta paljon. Kaikki sähköautot ei ole samalta valmistajalta.
Mitenkäs moottorujarrutukset talvisäällä... kuullut juttua että useammassa autossa aiheuttaa talvella ali/yliohjausta. Ainakin EV6 vajaavetoiessa ei pysty pitämään talvella sähkön talteenottoa kuin eco asenossa (taksikuskilta kuultua).
En ole huomannut mitään erikoista. Käytän regeniä automaatilla. Varmasti saa ym. ominaisuuksia esille jos pitää regeniä täysillä.
Vähän sama kuin ihmettelisi polttiksella jatkuvilla jarrutteluilla kun ali-yliohjautuu tai kiroaa kun talvella on vähemmän pitoa eikä pysty ajamaan niin kovin kuin kesällä. Eiköhän näissäkin valmistajakohtaisia eroja myös.
Tuskin suhari montaa kilsaa siinä menettää kun ajelee ecolla talvisin. Suurimmat menetykset tullee huonosti suunnitelluista latauksista ja akun lataamisesta kylmänä jolloin ehkä mahdollista menettää asiakkaita.
ilmeisesti id.4 puhelimessa oleva sovellus ei toimi tai en maksa tarpeeksi tai......
sillä ei saa ovia lukkoon, lukon kuva on ja näyttää tilan muttei sillä voi hallita
laitoin illalla latauksen 60% ja latauksen päälle olettaen että "hän" lataa siihen tavoitteeseen
lataus lähti sovelluksesta päälle, näytti äsken 71%, sammui kylläkin sovelluksella jokä yhä näyttää siinä janalla 60% tavoitetta
vettä en ole enempää saanut tuulilasille tulemaan kun pieni sumu alareunaan
ehkä löytyy jostain säätö
VW konsernin sähkötekeleissä ei saa ovia ohjattua etänä. Lisäksi softa sekä autossa, että puhelimessa on suoraan sanottuna ala-arvoinen, yhteydet pätkii ja info auton tilasta saattaa poiketa todellisuudesta aika ajoin.
T. Enyaqqikuski
 
Viimeksi muokattu:

pamppu

Hyperaktiivi
Mitenkäs moottorujarrutukset talvisäällä... kuullut juttua että useammassa autossa aiheuttaa talvella ali/yliohjausta. Ainakin EV6 vajaavetoiessa ei pysty pitämään talvella sähkön talteenottoa kuin eco asenossa (taksikuskilta kuultua).

Pääosa sähkönelikoistakaa. ei tästä käytöksellään poikkea kaiketi. Useimmitenhan toisella akselilla on se vapaaasti rullava moottori, jota ei käytetä moottorijarrutukseen, eli talteenoton yhteydessä käytös on sama kuin kaksivetoisella. Vain jompikumpi (yleensä takapää) jarruttaa. Tämä onkin ainoa kohta jossa sähköetuvetoinen on parempi.

Toisaalta, kaasupolkimen asennolla ainakin omassa saa aivan täydellisesti ja portaattomasti säädettyä myös jarrutusvoimaa, joten ei ole talvella ollut tarvetta toimia mitenkään eri tavalla. Kai se sähköaivo pitää huolta pyörien riittävästä pyörimisestä myös tuossa tilanteessa.
 
Back
Ylös Bottom