moottorisaha

fraatti

Hyperaktiivi
Akkusahoihin lienee kohta pakkokin siirtyä kun 2-tahtimoottorit kielletään päästöjen takia. Ja tuleehan akkusahat ahkerassa käytössä paljon halvemmiksi käyttää kun bensakulut on moninkertaiset sähköön verraten, varsinkin pienkonebensalla toimittaessa.
Mulla on ainakin hyllyyn hapantunut erilaisia akkutyökalujen akkuja. Harva käyttö ja aika on pidemmänpäälle myrkkyä.
Kun viimeksi ostin 18v 5Ah akun niin se maksoi noin satkun. Tässä on puhuttu kahden akun sahastakin niin voisi ajatella että näihin akut ovat varsin arvokkaita.

Muiden koneiden kanssa samaa akku(-ja) käyttävä laite puolustaisi sinällään paikkaansa että silloin harvoin kun konetta tarvii niin myös tuolle väliajalle akuille saattaisi olla tarvetta ja käyttöä. Moottorisahalle on ollut käyttöä tässä viimeisen viimeisen 5 vuoden aikana alle kerran vuodessa.

Onneksi tämä on ollut suuntaus jo hetken että saman valmistajan runkoon käy sama akku. Vieläkun kehittäisivät "standardi" akun jolloin se kävisi runkoon kuin runkoon merkistä riippumatta.
 
Mikki

Hyperaktiivi
Jos Makitan vehkeitä on, niin akuille lienee tulevan sen verran käyttöä että niitä ladataan ja puretaan riittävästi ettei happane käsiin. Sen sijaan jos ostaa jonkun merkin X ja akut on vain moottorisahaan niin sitten normitaloudessa turhan harvakseltaan tullee käyttöä.
 
metsänhoitaja

Aktiivinen jäsen
Olikohan se legendaa kun raksaukot joskus väittivät että makitan akuissa on laskuri sisällä joka sitten latausmäärän tullessa täyteen estää akun latautumisen? Jos on totta niin onkohan tuosta jo päästy eroon?
 
Enpä ole kuullut moisesta... kaverilla on noita vehkeitä pakun täydeltä kun ammatikseen tekee remppahommia, enkä muista sen valittaneen akuista koskaan sen kummemmin. Ammattikäytössä toki niitä akkuja pyörii pitkin pakua, että tuskin niin kirjaa on toisaalta pitänyt aiheesta.
 
msr

Aktiivinen jäsen
Veikkaus tuosta asiasta on se että verrattuna vanhoihin tyhmiin akkuihin, näissä li-ion akuissa on kennojen kunnon yms tarkkailua joka sitten joidenkin ehtojen täyttyessä estää lataamisen kokonaan ja akku on kerralla täysin käyttökelvoton. Mulla on yksi Ryobin akku mennyt siihen tilaan ettei ottanut laturista ollenkaan virtaa vastaan ja oli totaalisen tyhjä. Kun taas vanhan NiMH koneen akku loppuvaiheesa jaksoi juuri ja juuri pyörittää sen verran että yhden lyhyen ruuvin sai kiinnitettyä ja sitten piti taas ladata.
 
VesA

In Memoriam
Olikohan se legendaa kun raksaukot joskus väittivät että makitan akuissa on laskuri sisällä joka sitten latausmäärän tullessa täyteen estää akun latautumisen? Jos on totta niin onkohan tuosta jo päästy eroon?
Ei siellä laskuria tainnut olla, mutta elektroniikka toimi yhdellä niistä sisällä olevista sarjaan kytketyistä sormiakuista ja sitten kun sen kennon jännite pääsi liian alas lataus ei enää onnistunut - vanhemmiten jos jätti akun pyörimään hiasen perään eikä heti ladannut elektroniikka veti siitä kennosta itse viimeiset mehut.
 
MarkkuJ

Aktiivinen jäsen
Moro

Onhan noita 4-tahtisia sitten kun ei tunnu muilla pärjäävän:)

1618340148921.png
 
roots

Hyperaktiivi
Ei siellä laskuria tainnut olla, mutta elektroniikka toimi yhdellä niistä sisällä olevista sarjaan kytketyistä sormiakuista ja sitten kun sen kennon jännite pääsi liian alas lataus ei enää onnistunut - vanhemmiten jos jätti akun pyörimään hiasen perään eikä heti ladannut elektroniikka veti siitä kennosta itse viimeiset mehut.
Tuommosen Makitan akun sai herätettyä henkiin kun antoi sille hiukan 'potkua persiille', yhden tommosen joskus 'tekohengittänyt'...taisi täälläkin jossain ketjussa olla tuosta tarinaa jo aikaisemmin.
 
msr

Aktiivinen jäsen
Wh on, kuten monet edellä mainitsivat se suoraan vertailukelpoinen yksikkö

Vaikkei moottorisahan akku ole niin sivuaa keskustelua: https://m.motonet.fi/fi/tuote/9501378/Hama-PD-60-W-varavirtalahde-26800-mAh

Varavirtalähteen ulostuloksi on ilmoitettu 20V, 3A -> 60W
Tai toissijaisesti: 5V, 2.4A ->= 12W

Virtalähteen kapasiteetti taas on annettu 26800 mAh kun tuota vertaa kannettavan omaan akkuun, joka voi olla esim 5000mAh (näissä sentään wattituntejakin joskus näkyy) niin kuulostaa aika suurelta määrältä. Mutta ei saakaan tuota määrää ampeereita ulos 20V jännitteellä. Eikä kyllä 5V jännitteelläkään. Wattituntisisällöstä ei puhuta mitään, mutta kennojännite 3.6V on sentään mainittu ja voinee arvata että ampereeita 20V ulostulona tulee alle 1/6 ilmoitettuun kapasiteettiin verrattuna ja kannettavan akun Ahoiksi tuo pitää jakaa kolmella.

Edit: lisätään vielä että latausjännite on myös 20V, mutta epäilen silti että kapasiteettia ei ole annettu sisäänmeno- eikä ulostulojännitteen avulla.
 
Viimeksi muokattu:

pamppu

Hyperaktiivi
Onko 4-t sahaa vielä markkinoilla.
Puhaltimia on ollut jo pitkää 4-t ja 4-mix versioina.
On aika hiljainen 2-t verrattuna.
Siinä on semmoinen vaiva että sahan täytyy käydä missä tahansa asennossa, vaikka ylösalaisin. 4T:n voitelu ei onnaa. Puhaltimet, trimmerit yms himmelit saa käydä suht rajallisissa asennoissa, niissä vielä onnaa.
 
Hempuli

Töllintunaaja
Minua valistettiin, että vain amatööreillä on yhden käden moottorisahoja. Muuten on vain kahden käden sahoja, joita on sekä taka- että yläkahvallisia.
En sitten tunnustanut, että kauan sitten parin metrin halkopinosta kaveri oli toisella puolen mökkisahan kanssa ja mä toisella puolen 53cc ikivanhalla pro-sahalla tekemässä pinosta klapimittaista. Mulla saha leikkasi huomattavasti nopeammin eikä tarvinnut paljoa pidellä kiinni toisella vanttuulla.
 
Mökkisahat ovat jotenkin vaivalloisia kaikissa mahdollisissa suhteissa joka on kyllä jonkinlainen saavutus. Kyllä minä olen kaivannut sitä varastettua pro-jonseredia. Yhden käden saha on sellainen kurotusvehje - tarpeeksi kevyt kun roikkuu puussa valjaiden kanssa tai ilman. Ammattimetsuri on toisenlainen karpaasi, mutta en minä kyllä 5 kilon sahalla enää yhdellä kädellä kurottele ja sahaa tolkullisesti samaan aikaan.
 
kimmok

Vakionaama
Siinä on semmoinen vaiva että sahan täytyy käydä missä tahansa asennossa, vaikka ylösalaisin. 4T:n voitelu ei onnaa. Puhaltimet, trimmerit yms himmelit saa käydä suht rajallisissa asennoissa, niissä vielä onnaa.
Tuossa olet oikeassa ja oikeesti väärässä.
Ei 4-t moottori aina tarvitse ns.öljypohjaa.
Mutta 4-mix mootorin saisi vielä ahtimen ja sais aika paljon isomman väännön ihan koko kierros alueelle.plus olis oikeesti kohtuu hiljainen.
 
jmaja

Hyperaktiivi
Onhan lentokoneissa ollut 4T-koneita iät ja ajat, joten kaikissa asennoissa toimiva 4T-kone on ikivanha keksintö. Tosin taitaa olla kohtuu monimutkainen eli kallis.

Enpä ollut ennen kuullutkaan 4-mix -termistä. Joku Stihlin keksimä nimi? Eikös tuo nyt ole ihan tavallinen 4T-kone voitelua lukuunottamatta?

Onhan niitä myös erilaisia kehittyneempia 2T-koneita, jotka ovat kutakuinkin yhtä sivistyneitä kuin 4T-koneet. Mutta sitten myös vähintään yhtä monimutkaisia ja kalliita.
 
pamppu

Hyperaktiivi
Niin ainahan sitä voi laittaa öljypumppua ja öljysäiliötä sun muuta, mutta kun kyseessä on moottorisaha jossa paino ja koko on kuolemaksi...
 
K

korsteeni

Vieras
toimiihan se "kuivasumppu" voitelu hetkellisesti missä asennossa vain , saattaisi olla parinkympin pakkasella käyntiin repiessä leskentekijä
 
BBF

Vakionaama
Ei sovi 4-T moottorisahaan monestakaan syystä, paino, monimutkaisuus ja ennenkaikkea se ettei 4-T ota samalla tavalla ärhäkästi kierroksia, olisi aika laiska moottorisahassa.
 
K

korsteeni

Vieras
Ei sovi 4-T moottorisahaan monestakaan syystä, paino, monimutkaisuus ja ennenkaikkea se ettei 4-T ota samalla tavalla ärhäkästi kierroksia, olisi aika laiska moottorisahassa.
tuosta tuli ruohonleikkuri mieleen....... riksrattoni moottorisahassa......saha kädessä ja tikkailla omenapuuta harventamaan......äijätouhua
 
kimmok

Vakionaama
Ei sovi 4-T moottorisahaan monestakaan syystä, paino, monimutkaisuus ja ennenkaikkea se ettei 4-T ota samalla tavalla ärhäkästi kierroksia, olisi aika laiska moottorisahassa.
Noista kierroksien ottamisesta voidaan olla montaa mieltä.
Ja ketjuun saadaan kyllä vauhtia pienillä kierroksillakin jos on vaan tarpeeksi vääntöä.
 
BBF

Vakionaama
Noista kierroksien ottamisesta voidaan olla montaa mieltä.
Ja ketjuun saadaan kyllä vauhtia pienillä kierroksillakin jos on vaan tarpeeksi vääntöä.
No senkus rakennat 4-T moottorisahan ja koitat sitten miten onnistuu karsinta ym. Eiköhän siihen ole syynsä ettei noita markkinoilla ole. 4-T raivureita on mutta eivät ole saaneet suurta suosiota.
 
jk_single

Jäsen
Noista kierroksien ottamisesta voidaan olla montaa mieltä.
Ja ketjuun saadaan kyllä vauhtia pienillä kierroksillakin jos on vaan tarpeeksi vääntöä.
Dolmar on yrittänyt ja fiasko siitä tuli. Nelitahtimoottori vaan tuo niin paljon osia, ja käsittelyn hitautta ettei se vaan sovi metsään. Suurien puiden katkaisussa olisi varmaan ok, muttei ainakaan Suomen metsiin.

3hv ja 8kg (50cc) vs esim Stihl 261(50cc) 4hv ja 6.5kg ajokunnossa.

1618482820218.png
 
jmaja

Hyperaktiivi
Testasin vähän akkupuukkosahaa. Eipä sillä taida moottorisahan pikkuhommiakaan oikein tehdä. Kokeilin muotoilla 150x150 tolpanpätkää rampiksi, jonka päälle voi ajaa auton saaden työtilaa. Aika nihkeää se oli tuolla. Joku Bachon 228 mm uusi puuterä ja Makitan isohko puukkosaha.

Alussa sammuili kun terä meni vähänkin syvemmälle. Täyteen ladattu akku poisti tuon. Aika hidasta oli täydellä akullakin ja terä tahtoo vääntyä eli ei tule suoria sahauksia. Ehkä en osaa tai on väärä terä. Ihan aloittelija olen puukkosahan kanssa.
 
VesA

In Memoriam
Minulla on jo vanha Hitachin 10V pikkupuukkosaha. Ei sillä mitään pölkynsahaushommia tee, mutta on se ulottuvana ja kevyenä kätevä pikkuhommissa - jos tekee mieli vaikka joku putki katkaista. On silä pensaitakin hoidettu. Hankalin piirre siinä on keveys, saha heiluu enemmän kuin terä jossei aika keskittyneesti paina sahan levyä kappaleeseen, kun noissa isoissa on massaa niin että voi sahata vaikka terän kärjelläkin.
 
remykv

Vakionaama
Testasin vähän akkupuukkosahaa. Eipä sillä taida moottorisahan pikkuhommiakaan oikein tehdä. Kokeilin muotoilla 150x150 tolpanpätkää rampiksi, jonka päälle voi ajaa auton saaden työtilaa. Aika nihkeää se oli tuolla. Joku Bachon 228 mm uusi puuterä ja Makitan isohko puukkosaha.

Alussa sammuili kun terä meni vähänkin syvemmälle. Täyteen ladattu akku poisti tuon. Aika hidasta oli täydellä akullakin ja terä tahtoo vääntyä eli ei tule suoria sahauksia. Ehkä en osaa tai on väärä terä. Ihan aloittelija olen puukkosahan kanssa.
Eikai puukkosaha ole tarkoitettu mihinkään tarkempaan hommaan, oiva peli purkuhommissa
 
jmaja

Hyperaktiivi
Ranskassa näyttäisi Makita DUC353Z maksavan vain 200 €, mutta ranskaa en montaa sanaa osaa ja sivut tietysti vain ranskaksi. Kääntäjällä tietysti pääsee jotenkin eteenpäin.

Edit: Kokeilin kuitenkin tuolta tilata. Hankaluuksien jälkeen näytti hyvältä, kuljetus 0 €. Mutta sitten käänsin yhden sivulla olleen tekstin, jossa sanottiin, ettei kuljetusta ole Suomeen ja kehotettiin vaihtamaan osoite.
 
Viimeksi muokattu:

VesA

In Memoriam
Edit: Kokeilin kuitenkin tuolta tilata. Hankaluuksien jälkeen näytti hyvältä, kuljetus 0 €. Mutta sitten käänsin yhden sivulla olleen tekstin, jossa sanottiin, ettei kuljetusta ole Suomeen ja kehotettiin vaihtamaan osoite
Ranskalaisen kanssa en ole kokeillut, mutta Saksasta ja Briteistä saa kyllä tuollaisistakin paikoista kunhan laittaa sinne sähköpostia. Ei postailu sen kummempaa Suomeen ole, verkkokauppa ei vaan ole varautunut.
 
jmaja

Hyperaktiivi
Tietysti lähetys Suomeen onnistuu, jos halua on. Hinta ja halu on sitten toinen juttu. Laitoin sähköpostia englanniksi. Katsotaan vastaavatko edes. Italiasta on vastattu aika heikosti, kun olen joskus kokeillut.
 
Eine patonkiveikot edes lue jos laittaa englanniksi, luulemma. Saksalaistenkin kanssa pitää aloitella saksaksi - onneksi olen lukenut sitä koulussa senverran että googlen kanssa saa riittävän tolkullista tekstiä aikaan. Parikin kertaa on tehty niin että kirjoitan jatkossa englanniksi ja ne vastaa saksaksi kun tunnustan että en kirjoita sitä kovin sujuvasti, mutta lukeminen sujuu.
 
jmaja

Hyperaktiivi
Saksaa olen sentään opiskellut, mutta mun kokemuksen mukaan vastaavat sieltä englanniksikin aloitettuihin useimmissa nettikaupoissa. Joskus on joutunut soittamaan ja yrittämään puhua saksaa. Ranskaa en viitsi edes yrittää kirjoittaa.
 
kimmok

Vakionaama
Miten olis moottorisaha suihkururbiinilla :)

Oikein täydellinen sopii kuumana kesäaikana oikeen synkään metsään ei tarvitse pelkää minkäänlaisia luontokappaleita ensimmäiset lähtee siihen meteliin ja loput kun tankityhjenee tai säädöt on vähän pielessä ja jet-a lentää poistoaukosta ja sytyttää koko tienoon tuleen.
Ps. Toi ihan varmasti vaatii tulityö kortin ja tulityö luvan ainakin suomessa.
 
bungle

Vakionaama
Testasin vähän akkupuukkosahaa. Eipä sillä taida moottorisahan pikkuhommiakaan oikein tehdä. Kokeilin muotoilla 150x150 tolpanpätkää rampiksi, jonka päälle voi ajaa auton saaden työtilaa. Aika nihkeää se oli tuolla. Joku Bachon 228 mm uusi puuterä ja Makitan isohko puukkosaha.

Alussa sammuili kun terä meni vähänkin syvemmälle. Täyteen ladattu akku poisti tuon. Aika hidasta oli täydellä akullakin ja terä tahtoo vääntyä eli ei tule suoria sahauksia. Ehkä en osaa tai on väärä terä. Ihan aloittelija olen puukkosahan kanssa.
Joo, sillä on hyvä katkoa puiden oksia, kiivetä puuhun katkomaan oksia ja sahata juuria, kun kantoja repii. Ei sillä paljoa reittä paksumpaa kannata. Yksi hyvä kikka on tehdä sellaista sahausliikettä samalla kun puukkosaha sahaa. Puree paremmin eikä sahaa kokoajan terän samalla kohtaa. Mutta hidas se on toki verrattuna moottorisahaan eikä tosiaan ole tarkoitettu mihinkään hienosahauksiin.
 
msr

Aktiivinen jäsen
Mainosalgoritmit huomasivat aikeeni hankkia moottorisahan ja tarjolle tuli kuvan mukainen "Makita". Soveltuu puiden kaatamiseen ja polttopuiden tekoon. Tehoa 5000W ja toiminta-aika akulla 1,5h. Hintaa vain 27€. :huh2:
 
Liitteet

  • 60112dac9e6e70594bcfccc6-large.jpg
    60112dac9e6e70594bcfccc6-large.jpg
    177,4 KB · Katsottu: 220

jmaja

Hyperaktiivi
Eine patonkiveikot edes lue jos laittaa englanniksi, luulemma.
Ei ne ole vastanneet englanniksi lähetettyyn sähköpostiin eikä googleranskaksi lähetettyyn yhteydenottoviestiin.

Mikäs on kokemus saksalaisista nettikaupoista, joiden AGM:ssä tai lähetystiedoissa sanotaan selkeästi, että lähetämme vain Saksaan? Tuolloinhan kyse on muustakin kuin vain nettisivun puutteesta. Lähettävätkö silti pyydettäessä Suomeen?

Saksasta saisi DUC353Z:n 256 € Suomeen lähetettynä.
 
VesA

In Memoriam
Mikäs on kokemus saksalaisista nettikaupoista, joiden AGM:ssä tai lähetystiedoissa sanotaan selkeästi, että lähetämme vain Saksaan? Tuolloinhan kyse on muustakin kuin vain nettisivun puutteesta. Lähettävätkö silti pyydettäessä Suomeen?
Pikkuputiikit ovat lähettäneet - niissä englannin osaaminen on heikkoa, mutta ne hoitavat joka tapauksessa kaiken aika käsin - maksukin voi sitten ulkkiksile olla vain Vorkasse. Vähän isommat joilla on verkkokauppaan rakennettu rajallinen ulkomaantoimitus siihen lähelle eivät sitten vastaakaan.
 
VesA

In Memoriam
Täältä löytyi toimitus Suomeen ihan vakionakin. Aika kallis toimitus, mutta kokonaishinta 238 €. Toivottavasti tulee OK.
Tuollainen voisi olla ihan kiva - ja noita akkujakin olisi. Mutta on jo 3 ketjusahaa, vaikea perustella ostosta ennenkuin joku niistä hajoaa...
 
Back
Ylös Bottom