Toki näin. Sähkön myyjät miettivät, miten saisivat sähköstään korkeimman mahdollisen hinnan. Mutta samoin sähkön ostajat miettivät, miten saisivat sähköä mahdollisimman halvalla.
Esimerkiksi ylimääräistä ei kannata missään nimessä tarjoutua ostamaan, kahdestakin syystä. Silloin tasehintariski kasvaa, kun ylimääräisen sähkön voi joutua myymään pois pilkkahinnalla, tai siitä voi pahimmillaan joutua jopa maksamaan ja paljon (toisaalta hyvässä lykyssä sillä voi tehdä myös voittoa, mutta tämä on hyvin epätodennäköistä ja täysin arpapeliä). Toinen syy "reserviin" ostamisen kannattamattomuudelle on, että se puskee tuota kysyntäkäyrää oikealle, eli siis nostaa pörssihintaa.
Ostamalla liian vähän, voi periaatteessa yrittää laskea pörssihintaa, mutta se todennäköisesti kostautuu sitten intraday-kaupassa lisää ostaessa, tai viimeistään tasehinnassa.
Myyjä taas voi yrittää nostaa hintaa tarjoushintaansa nostamalla, mutta silloin voi jäädä kaupat kokonaan tekemättä, eli jää pää vetävän käteen. Toinen keino voisi olla tuotantomäärän vähentäminen. Siinä vain täytyisi tietää, mihin se lopullinen hinta asettuu, jotta pystyy laskemaan, kannattaako pienempi myyntimäärä korkeammalla hinnalla rahallisesti.
Ja juu, en ole kytköksissä tuotantoon, ainakaan tällä hetkellä. Työmaalla on kyllä tuotantokapasiteettia, mutta käyttämättömänä. Kuluttajana taas ollaan kohtalaisen iso, käytetään noin prosentti Suomen sähköstä.