Pörssisähkön hinta Suomessa vuonna 2025

grendy

Vakionaama
1755847751865.png

Koskas ne kaikki Suomessa olevat akut laskettaisiin tuottokäppyröihin mukaan ja pääsisivät laskemaan markkinahintoja? Vai onko niiden idea juuri se, että niitä ei oteta huomioon pörssikaupankäynnissä ja "hiljaa" vaan tyhjennetään aina kun saadaan maksimaalinen tuotto?
 
kotte

Hyperaktiivi

Nuohan osallistuvat kannattavuussyistä melkein poikkeuksetta vain reservimarkkinoille. Silloin lataaminen näkyy kulutuksena ja purkaminen tuotantona, mutta kumpikaan ei vaikuta vuorokausimarkkinahintoihin eli "pörssihintaan", koska reservien käyttö tarkoittaa, että latamisen ja purkamisen tarkoituksena on korjata vuorokausimarkkinoille arvioidun tuotannon ja kulutuksen epäsuhtaa reaaliaikaisena. Silloinhan tuo näkyy tuotantomäårän korjauksena ylöspäin, mutta pörssisähkön hintaan ei ole vaikutusta, kun ollaan jo vähintään vuorokauden verran myöhässä.

Yksityisten omat akut taas heijastuvat kulutuksen ja tuotannon muutoksina (jälkimmäinen aurinkoenergian tuottoarvion kautta) ja sitä kauttahan nuo heijastunevat sähkönmyyjien ostotarjouksiin ja tätä kautta välillisesti "pörssihintaan" ainakin keskimäärin ja pitkän päälle.
 
fraatti

Hyperaktiivi
Analyysi eilisestä hintapiikistä
1755945995381.png

Ja kommentti perässä
1755946221486.png

Ja tuossa syvempää selvitystä
 
Matti1965

Aktiivinen jäsen
Analyysi eilisestä hintapiikistä
katso liitettä 108269

Ja kommentti perässä
katso liitettä 108270
Ja tuossa syvempää selvitystä
Eli haluttiinko tahallaan Suomeen tuplahinnat?
 
Espejot

Hyperaktiivi
Aivan, hieman eri lailla tutkittuna, niin KYLLÄ.
Taustalla on algoritmi joka maksimoi "kansantaloutta". Pullankaulatuotot jaentaa kantaverkkoyhtiöden kesken ja ne käytetään kantaverkon parantamiseen ja verkkoyhtiöltä peritävien maksujen kompensointiin. Jos pullonkaulatuottoja ei ole niin pohjoismaissa on sama hinta kaikkialla ja ei ole tarvetta verkon parantamiseen. Pullonkaulatuoto on ikään kuin veroluonteinen maksu missä maksaja on koko syteemi. Ja tuoton optimointi johti spotin nousuun. Olen siinä käsityksessä että kyse on kuitenkin kollektiivisestä toiminasta ja siirtokykyä ei käytetty tapiin vaika se olisi laskenut sähkön hintaa koska pullonkaulamaksut olisivat laskeneet myös. Oletan että pullonkaulatuottojen maksumies on loppujen lopuksi siirtoyhtiöt, vai? Näin olen itse asian mieltänyt.
 
Viimeksi muokattu:

Matti1965

Aktiivinen jäsen
Taustalla on algoritmi joka maksimoi "kansantaloutta". Pullankaulatuotot jaentaa kantaverkkoyhtiöden kesken ja ne käytetään kantaverkon parantamiseen ja verkkoyhtiöltä peritävien maksujen kompensointiin. Jos pullonkaulatuottoja ei ole niin pohjoismaissa on sama hinta kaikkialla ja ei ole tarvetta verkon parantamiseen. Pullonkaulatuoto on ikään kuin veroluonteinen maksu missä maksaja on koko syteemi. Ja tuoton optimointi johti spotin nousuun. Olen siinä käsityksessä että kyse on kuitenkin kollektiivisestä toiminasta ja siirtokykyä ei käytetty tapiin vaika se olisi laskenut sähkön hintaa koska pullonkaulamaksut olisivat laskeneet myös. Oletan että pullonkaulatuottojen maksumiers on loppujen lopuksi siirtoyhtiöt, vai? Näin olen itse asian mieltänyt.
Kollektiivisesti suomen väki maksaa?
 
Ärjy

Aktiivinen jäsen
Poikkeava tilanne Loviisan ydinvoimalassa

Nyt voi olla taas hyvä syy kalliiseen hintaan. Aletaan pidentämään huoltoa kun ei enää osata vaihtaa polttoainetta.

Edit. Nyt pitäisi linkin taas toimia.
 
Viimeksi muokattu:

tet

Hyperaktiivi
näin kysyttynä niin EI
Aivan, hieman eri lailla tutkittuna, niin KYLLÄ.

Ei erilailla tulkittuna, vaan riippuen siitä, uskotko alkuperäiseen väittämään vaiko vastakommenttiin.

Ja norjassa oli pohjoisessa 0 hintaa, eikä sieltä herunut tänne kuin murusia. Yksi tilannekuva:

Ainahan sieltä tulee vain murusia, tuossa kuvassa tosin vain murusia murusesta. Suomen ja Norjan välillä on vain 100 MW siirtokapasiteettia.
 
Espejot

Hyperaktiivi
Ei erilailla tulkittuna, vaan riippuen siitä, uskotko alkuperäiseen väittämään vaiko vastakommenttiin.
Syteemissä optimoidaan sekä hintaa että siirtoa, sekä tietysti tuotantoa. Mutta miten noi puollonkaulamaksu menee... riipumtta kenen eduksi hintaero on niin syntyy pullonkaulamaksuja jotka sitten pistetään puoliski vai mikä noissa on jakoperuste? Enegiayhtiöt optimoi varmasti hintaa mutta pullonkaulamaskut menee kantaverkkoyhtiölle ja se ei kai voi osallistua optimointiin. Joten vähän jäi epäselväksi miten kokonaisoptimointi tapahtuu kun pelureita on kuitenkin jokunen.
 
tet

Hyperaktiivi
Syteemissä optimoidaan sekä hintaa että siirtoa, sekä tietysti tuotantoa. Mutta miten noi puollonkaulamaksu menee... riipumtta kenen eduksi hintaero on niin syntyy pullonkaulamaksuja jotka sitten pistetään puoliski vai mikä noissa on jakoperuste?

Tietääkseni juuri noin, eli pullonkaulan molemmin puolin olevat kantaverkkoyhtiöt puolittavat pullonkaulatulot.
 
Espejot

Hyperaktiivi
Tietääkseni juuri noin, eli pullonkaulan molemmin puolin olevat kantaverkkoyhtiöt puolittavat pullonkaulatulot.
Joten, koska energiayhtiöt ostaa/myy sähkö mikä vaikuttaa sekä pullonkaulamaksuihin mutta myös spottiin mutta pullonkaulamaksut menee kantaverkkoyhtiölle, joten enegiayhtiöiden optimointi on oltava toisenlaista missä huomioidaan mahdollinen oma tuotanto ja oston vaikutus spottiin tms koska eihän ostaja/myyjä hyödy pullonkaulamaksuista suoraan vaan ainoastaan vällillisesti?
 
Viimeksi muokattu:

Matti1965

Aktiivinen jäsen
Ei erilailla tulkittuna, vaan riippuen siitä, uskotko vastakommenttiin.
Niin, tällaisen maallikon on vaikea tietää kumpaa uskoa. Annetaan ymmärtää että ollaan asian ytimessä kuten tutkija Juha Tampereelta sekä Pekko jolla kutenkin ilmeisesti on enemmän tietoa koska töissä Pohjolan Voimalla. Molemmat kuitenkin ”lähtöisin” Tampereen Korkeakoulusta. Jotenkin kallistuisin Pekon puolelle, mutta toisaalta, kuka puhuu vastaan työnantajansa?
 
grendy

Vakionaama
Oletin, että tulee halpaa huomiselle, mutta mitä vielä. Tasaisen kovalla hinnalla, vaikka tuulee lähes kuten maanantaina. Olisi nyt ollut edes jokunen tunti sitä halpaa... Kivasti hinnat pompanneet kyllä, lisäksi lämmityskausikin aloitettu.
Nooo torstaista ja perjantaista tuleekin sit näemmä taas törkyhintaiset. Taitaa olla seuraavan viikon aikana 80% ajasta törkyhintaa ainakin.
 
HelaKammo

Vakionaama
Nooo torstaista ja perjantaista tuleekin sit näemmä taas törkyhintaiset. Taitaa olla seuraavan viikon aikana 80% ajasta törkyhintaa ainakin.
No juu, oletus ja tuuliennuste ei aina kohtaa. Akut tyhjenee ja pyykkikorit täytyy. Suihkuhanakin rikki, joten otetaan takaisin sitten kun saadaan. :D
 
grendy

Vakionaama
On kyllä ihmeellistä. Tänään tuullut yli 2000-3500MW verran ja sähköä viedään jopa Ruotsiin päin ja hinnat ovat koko ajan käytännössä yli 10c/kWh. Huomenna kun ennustetaan että tyyntyy niin tosiaan huidellaan varmaan siellä 60c/kWh huipuissa taas vaihteeksi.
 
Ruotsissa on suunnilleen samat hinnat, paitsi etelän alueilla vielä kalliimpaa tänään kuin Suomessa.
 
kotte

Hyperaktiivi
Tuulivoima myydään ohi pörssin ?
Ei Suomessa ole aamuyön jälkeen ollut erityistä tuotantoylijäämää. Vesivarastotilanne on edelleen Suomessa heikko, joten vesivoimasta pyydetään kovaa hintaa ja vesivoimatuotanto putoaa alhaiseksi, kun sähköstä ei saa kunnon hintaa. Ruotsissa tuulee poikkeuksellisen heikosti ja Viroon vietävästä sähköstä saa melko hyvän hinnan aamuyöstäkin.

Ilmeisesti Suomessa tuulee ennusteita paremmin tällä hetkellä (kun tuotanto ylittää selvästi ennusteet), mutta odotukset ylittävä tuotanto menee myytäväksi päivän sisäisille markkinoille ja tasekorjauksiin (kuten menisivät ennusteet alittavan tuotannon paikkausostotkin kummankaan vaikuttamatta pörssin vuorokausimarkkinahintoihin).

Lisäys: Eteläisimmässä Norjassa on muuten surkea vesivarastotilanne ja sähkön vienti ulkomaille pitkin kaapeleita on kääntynyt osin tuonniksi. Saa nähdä, miten tuolla kävisi, elleivät syyssateet tulisikaan avuksi.
 
Viimeksi muokattu:

Matti1965

Aktiivinen jäsen
On kyllä ihmeellistä. Tänään tuullut yli 2000-3500MW verran ja sähköä viedään jopa Ruotsiin päin ja hinnat ovat koko ajan käytännössä yli 10c/kWh. Huomenna kun ennustetaan että tyyntyy niin tosiaan huidellaan varmaan siellä 60c/kWh huipuissa taas vaihteeksi.
Olen tätä miettinyt aiemmin. Nyt kun ei enää ole fossiilisiä lakkautettavia luulisi hintojen putoavan kun tulee lisää tuulivoimaa kokoajan. Mutta onko niin että jos eivät tuota lähemmäksi maksimiaan hinta tulee olemaan korkea huolimatta siitä että tuotanto on jo enemmän kuin aiemmin vähemmällä kalustolla. Olen aina vihannut kovaa tuulta. Nythän yritetään toitottaa että ”ilmastomuutoksen” (mitä ei ole olemassa) takia myrskyt ym lisääntyy. Toivottavasti.
 
Husky

Hyperaktiivi
Kai pitää itsekin siirtyä käänteiskuoroon nyt, kuten aina on jos itseä ketuttanut korkea hinta:
Hyviä hintoja, antaa tulla vaan lissää, itsellä huomenna 5.65 plus KV +1-2s

(lämmityskauden ulkopuolella ei ns varmana mene yli +2sentin KV)
 
RauskiH

Ensimmäistä tuntia lukuun ottamatta sinäkin maksat huomenna jokaisesta käyttämästäsi kilowattitunnista yli 10c, ihan huomisen "tuntihinnaston" mukaan. Eihän se kv sopimus tuntihinnoista sinulle yhtään edullisempia tee...
 
Lappanen

Ei, kyllä se huomisen hinta menee kv-sopparilla sen kv-sopparin hinnaston mukaan eikä pörssin tuntihintojen mukaan. Lisälasku tai hyvitys tulee sitten siitä kerätystä kv:sta.
 
pökö

Kaivo jäässä

Ei se tässä tapauksessa nyt ihan noin sentään ole
 
RauskiH

Vakionaama
Ei, kyllä se huomisen hinta menee kv-sopparilla sen kv-sopparin hinnaston mukaan eikä pörssin tuntihintojen mukaan. Lisälasku tai hyvitys tulee sitten siitä kerätystä kv:sta.

Voi sen halutessaan ajetella näinkin päin mutta ei se laskun loppusummaan vaikuta, ihan yhtä paljon jokaisena kalliina tuntina käytetty kwh sitä nostaa
 
Husky

Hyperaktiivi
Pörssisähkön ollessa kallista on väärin kirota sitä, mutta on myös väärin väärällä tavalla iloita kalliista pörssisähköstä eli pitää noudattaa oikeita tapoja iloita kalliista pörssisähköstä :grandpa:
 
fraatti

Hyperaktiivi
NO2 heikko vesitilanne ja Euroopan kaasuvarastojen niukkuus saattaa heijastua tulevana talvena pörssisähkön hintoihin
 
Back
Ylös Bottom