Pienituloisille hankintatukea myös sähköautoon

Mua kyllä vähän ihmetyttää miksi tästäkin viitsitään natista.

Tämähän on aika hyvä tuki syrjässä asuvalle vähätuloiselle, joka on nyt kuitenkin vielä jollain tavalla aktiivinen.
 
No kyllähän tuo siirtymä omaan energiaan on myös parempitulositen etu, tai ainakin nuorempien, eläkeiässäolevienhan ei tarvitse enää mistään välittää.
 
Mua kyllä vähän ihmetyttää miksi tästäkin viitsitään natista.

Tämähän on aika hyvä tuki syrjässä asuvalle vähätuloiselle, joka on nyt kuitenkin vielä jollain tavalla aktiivinen.
2000e kk-palkalla olevat ei osta mitään sähköautoa vielä moneen vuoteen eli tuki jää täällä käyttämättä ja etelämmässä käytetään kun tulkitaan hieman väljemmin. Lisäksi ei ole ihan sama ostovoima 2000 bruttopalkalla koko euroopassa sikäli kuin tulorajat ovat samat jokapuolella, huoli siis siitä että suomi-poikaa laitetaan taas anneliin kun rahaa jaetaan.
 
Tuskin tulorajat ovat samat joka puolella. Sosiaalinen ilmastorahasto on perustettu, ja nyt laaditaan kansallisia suunnitelmia. Tämä sähköautotuki on vain yksi osa, samasta rahastosta tuetaan myös esim. asumista jne.

EU:n sosiaalisen ilmastorahaston (Social Climate Fund) keskeisenä tavoitteena on tukea haavoittuvassa asemassa olevia EU-kansalaisia ja yrityksiä, kun päästökauppa laajenee koskemaan tieliikennettä ja rakennusten erillislämmitystä vuodesta 2027 lähtien (ETS2). Rahastosta halutaan suunnata tukea erityisesti haavoittuville kotitalouksille, mikroyrityksille ja tieliikenteen käyttäjille.

Toimenpiteillä ja investoinneilla on tarkoitus lisätä rakennusten energiatehokkuutta, vähentää rakennusten lämmityksen ja jäähdytyksen hiilidioksidipäästöjä, sekä parantaa päästöttömän ja vähäpäästöisen liikkumisen ja liikenteen saatavuutta.

Eiköhän jokainen maa päätä itse miten "haavoittuvassa asemassa olevat kansalaiset ja yritykset" määritellään kussakin tapauksessa.

Lukekaa vaikka ympäristöministeriön sivuilta: https://ym.fi/sosiaalinen-ilmastorahasto
 
Tekoäly tiivisti ehdot näin:

EU:n asettamat raamit (Mitä ei voi muuttaa)
  • Kohderyhmä: Varojen on kohdistuttava haavoittuvassa asemassa oleville kotitalouksille, liikenteen käyttäjille tai mikroyrityksille.
  • Käyttötarkoitus: Tukien täytyy suoraan vähentää tieliikenteen päästöjä tai parantaa vähäpäästöisen liikkumisen saatavuutta.
  • Rahoitusosuus: EU-rahoitus kattaa enintään 75 prosenttia suunnitelman kustannuksista, eli Suomen on maksettava vähintään 25 prosentin kansallinen omarahoitusosuus omista varoistaan.

Kansallinen vapaus (Mitä Suomi päättää itse)
Suomi on saanut itse määritellä parhaillaan lausuntokierroksella olevat tarkat kriteerit:
  1. Tarkat tulorajat: Suomi valitsi rajaksi enintään 60 % mediaanituloista (n. 2 200 €/kk). Toinen EU-maa voi valita erilaisen tavan määritellä "pienituloisen".
  2. Tuen tarkka summa: Suomi päätti asettaa romutustuen katoksi 6 000 euroa.
  3. Palkkion tekniset ehdot: Suomi sitoi tuen nimenomaan vähintään 10 vuotta vanhan auton romuttamiseen ja rajasi sen vain täyssähköautoihin (sekä uusiin että käytettyihin).
  4. Leasing-mahdollisuus: Suomi päätti sisällyttää tukeen mahdollisuuden käyttää se myös pitkäaikaisvuokraukseen ostamisen sijaan.
 
Käytetyn ostoon ei taida täyttä 6000 euroa herua. Vuoden joutuu pitämään ja yksityisenä yrität käytettyä myydä, niin ei taida ostajia jonoksi asti olla. No menee kai se, kun halvalla myy, mutta niin menee se haaveiltu voittokin.
 
2000e kk-palkalla olevat ei osta mitään sähköautoa vielä moneen vuoteen eli tuki jää täällä käyttämättä .
No tuo nyt riippuu ihan siitä millaiset kulut sillä ihmisellä on nykyisellään. Syrjäseudulla 300e kuukausittainen polttoainekulu on äkkiä jopa pieni, jos ihminen ei ole ihan 4 seinän sisälle jämähtänyt. Jos tuosta käyttää 150e kuukausierään jaa vielä 150e sähköön ja pakollisiin veroihin ja vakuutuksiin, niin kulut ei kasva pätkääkään (vamhasta autosta riippuen, voivat pienentyäkin). Ja tuo pätee jo ilman mitään tukia.

Tuo 6000e on itseasiassa sellainen että voi kääntää tilanteen niin että voi laittaa ihan uuden sähköauton.
 
Parempituloiset epäilee joutuvansa maksamaan lystin ja loput on vaan kateellisia kun jollekin maksetaan tukea :hmm:
Itse näen ongelmana enemmän sen että mistä niitä edukkaampia käytettyjä sähköautoja saadaan markkinoille, ellei niitä uusia osteta enemmän. Tulorajan alle jäävä henkilö tuskin pystyy ostamaan uutta sähköautoa.

Jos ottaa liisarin ja siihen tuon edun, miten jos käykin niin onnettomasti että tuloraja vuodessa ylittyy leasing sopimuksen aikana? Pitääkö tällöin alkaa maksamaan takaisin
 
Itse näen ongelmana enemmän sen että mistä niitä edukkaampia käytettyjä sähköautoja saadaan markkinoille, ellei niitä uusia osteta enemmän. Tulorajan alle jäävä henkilö tuskin pystyy ostamaan uutta sähköautoa.
Jokaista käytettyä sähkäriä kohden on joskus ostettu uusi EV. Ja ostetaan vastaisuuderssakin. Ja on loogista on ohjata tuki näihin kaikkein vanhimpiin autoihin.
 
Yksi kateuden muoto
No onko se kateutta jos olisi toivonut hiukan väljemmät ehdot, esim. miksi se pitää sitoa wanhan romuttamiseen. Näinhän siitä tuesta olisi päässyt nauttimaan laajemminkin kansalaisia, se pienituloinen autotonkin olisi kenties voinut saada hankittua vihdoinkin sen auton.
 
No kun tässä on kyseessä EU:n rahastosta saatava tuki, ei mikään meidän oma kansallinen kirstu josta tuo raha on kotoisin. Eikös tällöin kannattaisi tuo kansallinen toteutuskin ruuvata sellaiseksi jotta mahd. moni pääsisi sitä hyödyntämään ja edes joskus sitä rahaa virtaisi näin EU:sta meillekin päin, eikä aina oltaisi vain siellä maksajan puolella.
Onneksi me Suomalaiset ollaan tässäkin maksajina kaikkein köyhimpiä europpalaisia tukemassa
 
Koska tuon takana on nämä ilmastojutut päästöineen. Eli vanhat halutaan pois.
Näin.
Suomen pitää saada co2 päästöt tippumaan alle jonkin rajan. Jos ei tipu niin sakkoja tiedossa.
Eli vaikka tuossa rahaa tulee EUltakin niin Suomenkin kannattaa käyttää rahaa jos sakot saadaan pienemmiksi tai jopa vältetään kokonaan.
Eli tukiaisia kannattaa jakaa jos sakkojen määrä tippuu enemmän kuin jaetun tuen arvo.
Asian tekee hankalaksi laskentatavat. Esim onko metsät co2 nielu vai lähde. Kun ”kaavat” muuttuu niin hankala arvioida tuleeko sakkoja ja jos tulee niin paljonko.
 
Koska tuon takana on nämä ilmastojutut päästöineen. Eli vanhat halutaan pois.
Mutta miksi vain meillä täällä Suomessa? Muualla tuo on hankintatukea ilman sitä "vaihtaria". Miksi siis täällä pitää tuo sitoa siihen wanhaan romutuspalkkioon ja näin estää sitä autotonta pienituloista hankkimasta pienipäästöistä autoa itselleen?
 
Itse näen ongelmana enemmän sen että mistä niitä edukkaampia käytettyjä sähköautoja saadaan markkinoille, ellei niitä uusia osteta enemmän. Tulorajan alle jäävä henkilö tuskin pystyy ostamaan uutta sähköautoa.
Eihän tuo ole ollut ongelma, kun on tuotu ulkomailta (EU:sta) käytettyjä sähköautoja jo nytkin runsaasti. EU.ssa on kaikkialla samat säädökset autojen varusteista ja ominaisuuksista, joten ongelmaa ei tuossa ole ja ainakin Ruotsista kaaraa löytyy, kun sähköautoja on siellä ostettu jo pitempään. Vaikka suurissa Euroopan automaissa sähköautoilu ei ole lähtenyt Suomea nopeammin liikkeelle, massaa on niin paljon, että tuotavaa riittää tuoltakin.
 
Mutta miksi vain meillä täällä Suomessa? Muualla tuo on hankintatukea ilman sitä "vaihtaria". Miksi siis täällä pitää tuo sitoa siihen wanhaan romutuspalkkioon ja näin estää sitä autotonta pienituloista hankkimasta pienipäästöistä autoa itselleen?
Koska muutoin ne iäkkäät autot jatkaa elämää täällä.
 
Eihän tuo ole ollut ongelma, kun on tuotu ulkomailta (EU:sta) käytettyjä sähköautoja jo nytkin runsaasti. EU.ssa on kaikkialla samat säädökset autojen varusteista ja ominaisuuksista, joten ongelmaa ei tuossa ole ja ainakin Ruotsista kaaraa löytyy, kun sähköautoja on siellä ostettu jo pitempään. Vaikka suurissa Euroopan automaissa sähköautoilu ei ole lähtenyt Suomea nopeammin liikkeelle, massaa on niin paljon, että tuotavaa riittää tuoltakin.
Hyvä olisi että myös Suomessa myytäisiin uusia autoja, eikä pelkästään ole käytettyjen autojen kierrätyskeskus.
Toisaalla EUssa Günther ostaa uuden sähkiksen, saa siihen EU hankintatukea ja parin vuoden kuluttua se rahdataan Suomeen kun Günther vaihtaa uuteen sähkikseen.
 
Hyvä olisi että myös Suomessa myytäisiin uusia autoja, eikä pelkästään ole käytettyjen autojen kierrätyskeskus.
Toki, mutta kannattaako valtion olemattomia rahoja tunkeja kansalaisille, jotka joka tapauksessa joutuvat maksamaan lisämarginaaliveroina enemmän, mitä tukea käytännössä saisivat? EU on korvamerkinnyt rahat käytettäväksi sosiaaliseen sähköautotukeen, joten varakkaampia sähköautonostajia pitäisi tukea kansallisella verotuella, jos yleensä jollakin.
 
Tässähän kyse oli että raha tulee EU:sta, ei kansallisesti
 
No onko se kateutta jos olisi toivonut hiukan väljemmät ehdot, esim. miksi se pitää sitoa wanhan romuttamiseen.
No eihän se tosiaan pakko olisi mutta jos pyritään kohti päästöttömämpää maailmaa niin tuo säännös vie edes vähän enemmän siihen suuntaan. Ja muutenhan se vanha kiertää hyödyttämässä useampia saaliinjaolle haluavia - tai ainakin niin pelätään. Sama kuin kuulema joskus aikoja sitten yksi voileipä kiersi syömättömänä ravintola-asiakkaalta toiselle kun kaljaa sai myydä ainoastaan ruoan kanssa...
 
Olisi tärkeää säätää ehtoja myöhemmin niin että kaikki saatavilla oleva EU raha tulisi käytettyä.
Liian tiukat rajat tarkoittaa että osa saatavilla olevasta rahasta jää käyttämättä.
Tuolle rahallehan oli useampi käyttökohde että jos autojen ehtoja ei voi löysätä niin sitten vaikka ilppien ostamista helpotetaan tms.
 
Tekoäly tiivisti ehdot näin:

EU:n asettamat raamit (Mitä ei voi muuttaa)
  • Kohderyhmä: Varojen on kohdistuttava haavoittuvassa asemassa oleville kotitalouksille, liikenteen käyttäjille tai mikroyrityksille.
  • Käyttötarkoitus: Tukien täytyy suoraan vähentää tieliikenteen päästöjä tai parantaa vähäpäästöisen liikkumisen saatavuutta.
  • Rahoitusosuus: EU-rahoitus kattaa enintään 75 prosenttia suunnitelman kustannuksista, eli Suomen on maksettava vähintään 25 prosentin kansallinen omarahoitusosuus omista varoistaan.

Kansallinen vapaus (Mitä Suomi päättää itse)
Suomi on saanut itse määritellä parhaillaan lausuntokierroksella olevat tarkat kriteerit:
  1. Tarkat tulorajat: Suomi valitsi rajaksi enintään 60 % mediaanituloista (n. 2 200 €/kk). Toinen EU-maa voi valita erilaisen tavan määritellä "pienituloisen".
  2. Tuen tarkka summa: Suomi päätti asettaa romutustuen katoksi 6 000 euroa.
  3. Palkkion tekniset ehdot: Suomi sitoi tuen nimenomaan vähintään 10 vuotta vanhan auton romuttamiseen ja rajasi sen vain täyssähköautoihin (sekä uusiin että käytettyihin).
  4. Leasing-mahdollisuus: Suomi päätti sisällyttää tukeen mahdollisuuden käyttää se myös pitkäaikaisvuokraukseen ostamisen sijaan.
Eli vaikka kreikassa tuloraja voi olla 60% mediaanituloista ja tukiosuus 75% enintään 60000 maksavan sähköauton hinnasta ja valokuva vanhasta polttomoottorista riittää. Tukea jaetaan niin kauan kun sitä riittää. Taitaa anneliin sattua...
 
” Suomessa tuki perustuu tiukkoihin henkilökohtaisiin tulorajoihin ja vanhan auton romutusvelvoitteeseen, kun taas Kreikka painottaa voimakkaasti yrityksiä, saaristolaisia, monilapsisia perheitä sekä sosiaalista leasing-toimintaa”
 
Joissakin maissa vanhan romuttamalla voi päästä jopa 11000 euron tukeen. Espanjassa suositaan EU-valmisteisia autoja ja halvemmat saa enemmän tukea.

Tuki monessa maassa näemmä porrastetaan tulohin, mutta korkeammatkin tulotasot saa jotain,, ei pelkästään kaikkein matalimmat joilla, ei ole varaa ostoon edes tuen kanssa…. Eli joo, Suomi ei onnistu noilla ehdoilla käyttämään osuuttaan, se varmaan valuu etelän vetelille.
 
Juuri se, uudet autot ja vanhojen romutus nuorentaa sitä
Vaan kun tätä tukea ei ole sidottu nimenomaan uuden hankkimiseen, koska sen saa myös käytetystä.

No eihän se tosiaan pakko olisi mutta jos pyritään kohti päästöttömämpää maailmaa niin tuo säännös vie edes vähän enemmän siihen suuntaan.
Ja samalla suljetaan ne autottomat, mutta autoa tarvitsevat kansanosat tästä tuesta kokonaan ulkopuolelle, koska heillä ei ole sitä "vaihtaria" romutukseen pukattavaksi. Jee jee 😒
 
Suomen autokannassa käytetytkin sähköautot on suhteellisen uusia.
Autottomuus ei pitäisi olla ongelma, varsinkin jos sen romutettavan ei tosiaan tarvitse olla katsastettu ja liikennekelpoinen vaan riittää kun on vakuutettu ja verot maksettu, vanhoja muutaman satasen romuja kyllä riittää.
 
Takaisin
Ylös Bottom