Pienituloisille hankintatukea myös sähköautoon

Espejot

Hyperaktiivi

Pienituloisille tulossa tuki sähköauton ostoon 2027​

Ympäristöministeriö on pistänyt lausunnoille valmistellun EU:n sosiaalisen ilmastorahaston kansallisen suunnitelman, jossa aiotaan kohdentaa rahaa erityisesti pienituloisille kotitalouksille. Suunnitelman mukaisesti pienituloinen voi saada jopa 6 000 euroa hankintatukea uuden ja nyt ensi kertaa myös käytetyn sähköauton ostoon. Palkkion voi vaihtoehtoisesti käyttää sähköauton pitkäaikaisvuokraukseen eli leasing-sopimukseen 2–3 vuodeksi.

Hankintatuki on käytännössä romutuspalkkio. Se maksetaan vähintään kymmenen vuotta vanhasta ja liikennekäytössä olevasta polttomoottoriautosta. Yksi henkilö voi käyttää palkkion hyödykseen vain kerran ja vain yhteen autoon. Tukisumma voi olla maksimissaan 70 prosenttia hankittavan ajoneuvon hinnasta.

Lähde: yle.fi
 
Viimeksi muokattu:

Sähköautoille romutuspalkkio 2027​

Talouden kokonaistulot syynätään on ikävä puoli tuossa 👎 tiedän talouksia jossa molemmilla on ”omat rahat” ja tuloerot tässä maailman tilanteessa suuret. Sitten tuki evätään koska avopuolison tulot katsotaan myös.
Nuo erilliset rahat ja varat ovat varsin yleinen kuvio uusioperheissä
 
Perinteisesti myös sukulaisuussuhteet ovat vaikuttaneet tukiin. Lähinnä siis jos nuorella on välit poikki vanhempiin, joilla on normaalit tulot, tuet yleensä evätään.
 
Juu, luulisi että jokaisesta suvusta löytyy yksi joka alittaa ko. tulorajan. Toisaalta, kiitos Purran ja Orpon niin tulorajan alitavia talouksia on yhä enemmän ja enemmän.
 
Viimeksi muokattu:
Perinteisesti myös sukulaisuussuhteet ovat vaikuttaneet tukiin. Lähinnä siis jos nuorella on välit poikki vanhempiin, joilla on normaalit tulot, tuet yleensä evätään.
Tämä on tapauskohtausta ja ruokakunta on se joka määrittää. Viranomaiset ei voi vekslata nuorta eestaas joten jos nuori on kerran irroitettu omaksi ruokakunaksi esim jonkun parisuhteen takia niin häntä ei enään saa liitettyä vanhempien ruokakuntaan.
 
No täähän ei kyllä enää topikkiin kuulu, mutta tarkoitin kyllä tapausta jossa on vaan muutettu/potkittu pois vanhempien kotoa, ilman sen kummempia parisuhdehimmeleitä.
 
Koko talouden tulot lasketaan, henkilö voi saada tuen vain kerran? Onko romutettava auto ja uusi auto koko talouden omistuksessa, meneekö koko perheeltä oikeus toiseen kertaan?
 
Lainaus Ylen jutusta:

Yksi henkilö voi käyttää palkkion hyödykseen vain kerran ja vain yhteen autoon.

Autolla voi Traficomin mukaan olla yksi tai useampikin omistaja, mutta tuota tukea ajatellen siinä ei ole mitään järkeä. Eikös tuossa jää selvä mahdollisuus tuella kikkailuun. Kumppanille yli 10 vuotta vanha auto vuodeksi omistukseen ja vuoden täytyttyä sähköautokaupoille, niin molemilla on tuella hankittu EV alla. Myy viä toisen, niin jää hyvin voitolle. Tekemätön voitto yhden hengen taloudelle.
 
Romufirman ohjeistus:

Kuinka tuen voi saada?​

Romutettavan auton on oltava vähintään 10 vuotta vanha. Auto on ollut liikennekäytössä yhtäjaksoisesti vähintään 10 kuukautta romutusta edeltäneen 12 kuukauden aikana. (Liikennekäytössäolo tarkoittaa eri asiaa kuin tieliikennekelpoisuus, joka edellyttää että auto on katsastettu ja ajokuntoinen. Romutettavan auton ei tarvitse olla tieliikennekelpoinen, vaan liikennekäytössä olo riittää.)
 
Eli siis periaatteessa kilvissä oleva katsastamaton peltoauto olis ok kunhan vaan vuotuiset verot on maksettu, eikä ole Trafocomilla statuksella Poistettu tieliikennekäytöstä?

edit. No niinhän toi näyttäis olevan 😯 ... ainakin tällä hetkellä.
 
Viimeksi muokattu:
kaikki tuet on sieltä ja syvältä, aina eriarvoistavia, tuet pois, ei maksateta muilla omia tekemisiä.
jos ei ole varaa johonkin sen voi jättää hankkimatta
 
tuossa tulojen seurannassa pitäisi käyttää positiivista luottorekisteriä tulojen selvittämiseen - tällöin tmi yrittäjät olisivat kaikki automaattisesti tuen piirissä 😄
Tukea varten varmaan perustellaan että em.rekisteriä ei voida käyttää puuttuvien tulotietojen vuoksi
 
Kukas pienituloinen alkaa maksamaan usean sadan euron autonlyhennystä vaikka saisi tuon tuen? Jos tonnin pommilla on tähän asti ajelleet. Tietysti sitten, jos käytetty sähkis maksaa vaan 6000-7000€.
 
20000-25000€/vuosi oli jutussa mainittu tuloraja. Siinä voi myös olla vaikeata saada 11.000€ auton 5000€ omarahoitusosuudelle lainaa.
 
Lainaus jutusta:

Tulorajaa ei ole vielä lyöty lopullisesti lukkoon. Ministeriön suunnitelmassa lähdetään siitä, että tulot saavat olla korkeintaan 60 prosenttia kokonaisansioiden mediaanista, eli käytännössä noin 2 200 euroa kuukaudessa tai 25 000–26 000 euroa vuodessa.
 
Heh, heh. Näissä tukiaisissa on aina ihmeellisiä juttuja takana.

"Auto on ollut liikennekäytössä yhtäjaksoisesti vähintään 10 kuukautta romutusta edeltäneen 12 kuukauden aikana."

Ei ole ollut meillä 10 vuoteen yhtään autoa yhtäjaksoisesti liikennekäytössä mutta voisihan asian nyt tietysti varta vasten järjestää. Katsastetuina on nyt tälläkin hetkellä 4 autoa.
 
Mistä ihmeestä tuollaisia uusia valtion menoja lisääviä ja taloudellisesti tiukoilla oleville ihmisille lisäikeitä aiheuttavia houkutuksia (tai luovasti porsaanreikiä löytäville) sikiääkään? Optimistismin ja idealismin taakse kätkeytyy sellainenkin riski, että jos käytettynä ostettu sähköauto leviääkin, korvaavalle ei enää tukea saa ja täytynee siirtyä takaisin markkinaehtoisesti hinnoiteltuun (eikä riski taida olla kovin alhainenkaan, jos tuen avulla ostaa alle kymppitonnin sähköauton).

Saakohan oman polttisromun ohella avustuksen avulla kuitatuksi jotenkin kaverin vanhan sähköauton, josta akku on kaput? Kaipa voitot voi panna jotenkn tasan pimeästi?
 
Mistä ihmeestä tuollaisia uusia valtion menoja lisääviä ja taloudellisesti tiukoilla oleville ihmisille lisäikeitä aiheuttavia houkutuksia (tai luovasti porsaanreikiä löytäville) sikiääkään? Optimistismin ja idealismin taakse kätkeytyy sellainenkin riski, että jos käytettynä ostettu sähköauto leviääkin, korvaavalle ei enää tukea saa ja täytynee siirtyä takaisin markkinaehtoisesti hinnoiteltuun (eikä riski taida olla kovin alhainenkaan, jos tuen avulla ostaa alle kymppitonnin sähköauton).
Näen jo sieluni silmillä kun vuokrakasarmeista rynnätään sähkiskaupoille ja vanha luottopeli lähtee paaliin. Kasarmin pihassa ei voi ladata niin talvella tullaan joka ilta kotiin marketin laturin kautta jotta aamulla on rangea töihin ja siitä taas päiväkodin kautta laturille ja kotiin (3 nälkäistä lasta märissä kuravaatteissa kiljuu takapenkillä).
 
Jos tuota eu-tasolla käytettäisiin runsaasti käytettyjen sähköautojen hankintaan niin tuo tulisi vaan nostamaan käytettyjen hintoja kun käytettyjä on vaan tietty määrä olemassa.
Tämä on tehty esim. Saksaa ja montaa muuta sähköautoistumisessa jälkeen jäänyttä markkinaa varten.
 
Näen jo sieluni silmillä kun vuokrakasarmeista rynnätään sähkiskaupoille ja vanha luottopeli lähtee paaliin. Kasarmin pihassa ei voi ladata niin talvella tullaan joka ilta kotiin marketin laturin kautta jotta aamulla on rangea töihin ja siitä taas päiväkodin kautta laturille ja kotiin (3 nälkäistä lasta märissä kuravaatteissa kiljuu takapenkillä).
Nuorempien ongelmia.
 
Takaisin
Ylös Bottom