Robotti-imurit, kokemuksia

pamppu

Hyperaktiivi
Sitä voi ehkä vähän miettiä työjärjestystä ja aikataulua robotin kanssa. Ei tartte olla samassa huoneessa samaan aikaan, niin ei haittaa puhinat yhtään.

Ei roomba ainakaan hiljainen ole, mutta ei se silti yhtään häiritse kun on itte muualla silloin,
 

metsänhoitaja

Aktiivinen jäsen
No osaako se omatoimisesti työskennellä aina silloin kun talo tyhjenee, ettei tarvi itse käynnistellä?
Onko jossain läsnäolotunnistin tai onko joku imuri sen verta naimisissa kännyköiden kanssa että ymmärtää lähteä hommiin kun vaikka bluetooth yhteydet tiettyihin kännyihin menetetään? Tai joku vastaava äly että voi puhua robotista? Mikään ajastus ei meillä toimisi kun eletään ilman aikatauluja.
Minä tarvisin kaksi imuria kun on kaksi kerrosta ja aika työlästä se olisi aina viimeisen lähtijän käynnistää imurit ja ensimmäisen tulijan sammutella ne. Tuommoinen tuntuisi melko vaivalloiselta.

Mielenkiintoista muuten että nyt kun meillä käy siivooja kolmen viikon välein niin hän ei käytä imuria koskaan, kaikki hoituu semmoisilla varrellisilla Sini mikrokuitu mopeilla ja pölyt kyllä poistuu niin hyvin että saattaapi olla ettei tuommoiset robotit edes samaan pystyisi?
 

msr

Aktiivinen jäsen
Kyllä tuollaisen robotti-imurin käyttämisessä ainakin lapsiperheessä se napin painaminen on pieni vaiva. Pitää esim tarkastaa ettei ole kenkiä eteisen lattialla niin että nauhat on pitkällään ja muutenkin vähän katsoa. Muuten pidän kyllä paljon, surutta olen raksahommissakin käyttänyt. Sahanpurut ja vastaavat siivoutuu lattialta oikein hyvin. Pienempi vaiva on robotti-imuri viedä toiseen kerrokseen kuin normi-imuri ja lisäksi ei tarvitse tehdä sitä imurointia itse. Toki jos siivooja hoitaa siivoukset niin eri asia se toki on.
 

vmakela

Vakionaama
Meillä roomba lähtee arkipäivänä klo 14.30 liikkeelle. On tässä itsekin oppinut siistimmäksi että ei jätä kännykän laturin piuhoja ym roikkumaan lattialle. Jos olen etänä kotona ja palaveri, niin vedän työhuoneen oven kiinni. Puolitoista tuntia menee karkeasti joka kerta ja joka toinen päivä melkeinpä saa tyhjätä säiliön, kummasti sitä pölyä vain löytyy. Edelleen tyytyväinen, yksi parhaista ostoksista viime vuosina. Nyt vain naurattaa kun kuulee miten naapurissa keskuspölynimuri "laulaa" lauantaina, ja voi vain kuvitella sitä miesflunssan määrää....
 

pamppu

Hyperaktiivi
No osaako se omatoimisesti työskennellä aina silloin kun talo tyhjenee, ettei tarvi itse käynnistellä?
Onko jossain läsnäolotunnistin tai onko joku imuri sen verta naimisissa kännyköiden kanssa että ymmärtää lähteä hommiin kun vaikka bluetooth yhteydet tiettyihin kännyihin menetetään?
Ainakin Roombassa on juuri tuollainenkin vaihtoehto ajastusten lisäksi. Ja on siihen reverse-engineerattu apikin, jolla sen saa ohjelmoitua ihan miten huvittaa.

Meillä kyllä robotti laitetaan aina napista liikkeelle. Koska siihen yleensä liittyy tuolien keräily ylös, lasten lelujen keräily, maassa roikkuvien päiväpeittojen liepeiden nosto, koiran heittäminen pihalle jne.
 

Janos

Vakionaama
Mites @fraatti Roborock on hoitanut hommansa, oletko vielä tyytyväinen?
Eilen tuli itselle emailia että lähtenyt Saksan varastolta oma Roborok S7 eteenpäin, varmaankin ensi viikolla hyppysissä
 

Janos

Vakionaama
No niin eilen saapui S7 talon ja pikaisesti testailin, aika fiksulta ja toimivalta vaikuttaa. Täytyy vielä skannata talosta kunnon kartta ja tehdä alueet yms mutta ei ainakaan vielä ole valitettavaa
 

Lappanen

Hyperaktiivi
Ainakin Roombassa on juuri tuollainenkin vaihtoehto ajastusten lisäksi. Ja on siihen reverse-engineerattu apikin, jolla sen saa ohjelmoitua ihan miten huvittaa.

Meillä kyllä robotti laitetaan aina napista liikkeelle. Koska siihen yleensä liittyy tuolien keräily ylös, lasten lelujen keräily, maassa roikkuvien päiväpeittojen liepeiden nosto, koiran heittäminen pihalle jne.

Tuo rojujen siivoaminen ja pois lattialta nostaminen sekä elävien otusten pihalle häätäminen on imuroinnin raskain ja ikävin vaihe. Se itse imurointihan ei tuon jälkeen vie kuin 10-15 minuuttia ja on todella kevyttä kauraa.

Ehkä sitten joskus kun eläkeläisenä ei enää ylimääräisiä elättejä nurkissa pyöri ja sitä myöten kaikki legot ja kengät pysyy poissa lattioilta muutenkin, voisi robotti-imuri olla hyvä. Ei silloin varmaan mitään itse enää pystyisi tekemäänkään.
 

pamppu

Hyperaktiivi
Se itse imurointihan ei tuon jälkeen vie kuin 10-15 minuuttia ja on todella kevyttä kauraa
Pitkälti totta. Ajansäästöä sekin silti. Lisäksi se robotti ähkii sohvan ja sängyn aluset, itse ei useimmiten viitsi vääristellä. Eli niiltä osin se tekee parempaa duunia.

Ei se mikään hopealuoti siivoukseen ole, mutta silti tulee painettua nappia sen sijaan että veivaisi imurinletkun kelalta.
 

Siikki

Aktiivinen jäsen
Tännekin sitten lopulta saapui tuo roborock S7.

No niin eilen saapui S7 talon ja pikaisesti testailin, aika fiksulta ja toimivalta vaikuttaa. Täytyy vielä skannata talosta kunnon kartta ja tehdä alueet yms mutta ei ainakaan vielä ole valitettavaa

Mitä viimeisimpiä kokemuksia foorumisteilla robotti-imureista?

Omiksi vaihtoehdoiksi ovat karsiutuneet iRobot Roomba ja Roborock. Jälkimmäinen ehkä niukasti olisi edellä, mutta automaattista tyhjennysasemaa ei ole ilmeisesti vieläkään saatavissa, tosin tuon saanee ostettua jälkikäteenkin. Ilmeisesti joutuu tyhjentelemään kohtalaisen useasti ilman automaattista tyhjennystelakkaa? Tosin kun tyhjentää itse, niin kenties myös huomaa ne legot ja barbin kengät sieltä ;D. Roborockin hankintaa puoltaa myös kova nousukiito imuri-markkinoilla, ehkäpä varaosia saatavilla paremmin tulevaisuudessa.
 

Janos

Vakionaama
Mitä viimeisimpiä kokemuksia foorumisteilla robotti-imureista?

Omiksi vaihtoehdoiksi ovat karsiutuneet iRobot Roomba ja Roborock. Jälkimmäinen ehkä niukasti olisi edellä, mutta automaattista tyhjennysasemaa ei ole ilmeisesti vieläkään saatavissa, tosin tuon saanee ostettua jälkikäteenkin. Ilmeisesti joutuu tyhjentelemään kohtalaisen useasti ilman automaattista tyhjennystelakkaa? Tosin kun tyhjentää itse, niin kenties myös huomaa ne legot ja barbin kengät sieltä ;D. Roborockin hankintaa puoltaa myös kova nousukiito imuri-markkinoilla, ehkäpä varaosia saatavilla paremmin tulevaisuudessa.

Ei mitään valittamista, itse sanoisin arvosanaksi 6/5 vaikka se ei lapsen leluja siivoakaan pois
Ennen sai imuroida 3-4krt viikko kun tuli muksun mukana hiekkaa yms mukana, nyt ollaan imuroitu kerran kahteen viikkoon ja muuten Roborok hoitaa. Tuo moppi on hyvä jos sitä vaan jaksaa pestä aina käytön jälkeen.
Saa siihen nykyään automaattityhjennyksen, juuri tuli myyntiin ja maksaa 300€. Robotin oman roskasäiliön saa tyhjentää oikeastaan joka siivouskerran jälkeen, itselle varmaan tilaan tuon automaattiaseman
Mutta siis vahva suositus laitteelle

 

Siikki

Aktiivinen jäsen
Muutamissa paikoissa saatavuusongelmia tai oikeastaan lähes kaikissa. Tuttua tältä ajalta toki muidenkin tuotteiden osalta.

Powerissa olisi S7 hintaan 529 joka nelisenkymppiä halvempi, mitä vaikkapa Verkkokauppa.com tai Gigantti (oli, poistunut nyt). Ei maksa vaivaa tilata Amazonista, kun mahdollisen takuun kanssa aina vähän niin ja näin noiden kanssa. Geekbuyingissäkään ei halvempi tällä hetkellä. Tämän päivän satunnaisilla tutkinnoilla taitaa tuo lähteä tilaukseen. Toimitus tosin vasta syyskuun puolella.
 

noble

Aktiivinen jäsen
Täällä odotettu Powerista S7 (musta) kohta kolmisen viikkoa. Syyskuun alussa sitten ehkä saapuu varastoon. Hinta tosiaan sellainen, ettei jaksa takkuilla mahdollisten takuiden kanssa.
 

fraatti

Hyperaktiivi
Mitä viimeisimpiä kokemuksia foorumisteilla robotti-imureista?
Ei valittamista vieläkään. Samalla tavalla on pelannut kuin aikaisemminkin. Yhdelle ongelmia aiheuttavalle matolle voisi koittaa keksiä jotain ratkaisua. Vaikka kokeilla rajata aluetta känny apista. Ei ole kuitenkaan jaksanut koittaa onnistuuko se... . :hmm:
 

burmanm

Vakionaama
Ainoa ongelma mikä Roborockissa tullut itselleni esiin on tuo kartta. Toiset huoneet eivät erotu huoneina ja välillä sinne ilmestyy jotain haamuja (ikkunoiden heijastuksia tai jotain), tälläkin hetkellä puolet kartasta on jotain muuta kuin todellisuutta.
 

pamppu

Hyperaktiivi
irobot vilkutteli valojaan oudosti eilen ja kun katsoin sovelluksesta, kertoi se että firmispäivitys on tekeillä…

Tuossa se nyt imuttelee, ainakin yksi asia näkyy muuttuneen: nyt se ajelee jo siivotulla alueella siirtymän (esim. huoneesta toiseen) imuri sammutettuna. Säästelee siis akkua, eikä tahkoa tuplana.

Saas nähdä, olisko oppinut uusia kujeita kynnyksiin. Ne on meillä ollut suurin kompastuskivi…

3.18.11 softa näkyy nyt olevan. Mitään releasenoteja ei tunnu löytyvän, eikä tuota näemmä voi itse kontrolloida, herrat päättää millä versiolla meillä ajetaan…
 

Janos

Vakionaama
Nuo kynnykset Roborokissa on välillä myös ongelma, viime päivityksen jälkeen menee ehkä paremmin niistä. Välillä tuntuu olevan päivästä kiinni miten menee, välillä menee tuulikappiin laakista ja välillä tahkoaa useamman kerran ennenkuin pääsee yli.

Verkkokaupasta laitoin Roborpcki tyhjennysaseman tilaukseen, toimitusaika 2-5vko muttei kiire ole. Siellä se oli 249€ ja muualla oikeestaan 300€
 

pamppu

Hyperaktiivi
Välillä tuntuu olevan päivästä kiinni miten menee, välillä menee tuulikappiin laakista ja välillä tahkoaa useamman kerran ennenkuin pääsee yli.
irobot pääsee heittämällä yli, kunhan osuu oikeassa kulmassa ja vauhdilla kynnykseen. Valitettavasti se tuntuu olevan se harvinaisempi vaihtoehto, usein se onnistuu ajamaan itsensä siihen poikittain ja jää mahastaan kannatukselle, toinen pyörä sutii toisella puolella ja toinen toisella. Niissä pyörissä tarttis olla joku maavaran nosto jumitilanteessa. Sillä pääsis monesta pinteestä eroon.
 

noble

Aktiivinen jäsen
Minkälaisia minuutteja maksimissaan teillä S7 päästelee balanced-tilassa, ilman moppauksia?
Asuinpinta-alaa itsellä noin 154m2. Eka skannaus menossa ja noin 120m2 (cleaning area 80m2 ja 112min) osaan menee 100%->30%.
Mistähän nuo mainosmiesten 300m2 tulee?
 
Viimeksi muokattu:

burmanm

Vakionaama
Samanlaisia lukemia S6 MaxV:lläkin. Toki riippuu paljon mitä se imasee sinne sisään, eli jos pölypussi alkaa täyttymään niin tuo vehkeen akkuteho laskee nopeammin.

300m^2 onnistuu varmaan jos mitään pölyä ei imetä ja suodatin on puhdas.
 

Muukalainen

Aktiivinen jäsen
Viimeksi muokattu:

-ww-

Aktiivinen jäsen
Nyt 785 tuntia ja 4,7 hehtaaria myöhemmin on muutaman kerran akku loppunut kesken ajon. Voi toki olla että on ajanut huonosti laturiin edellisen kierroksen jälkeen. Siivous kierros kestää yleensä 70-80 minuuttia. Joka arkipäivä ajelee läpi, kerran kaks viikossa säiliön tyhjäys.

Roborock S5.
 

Siikki

Aktiivinen jäsen
Huomenna pitäisi saapua Roborock S7. Kerron sitten kokemuksia tänne. Onko jo tuon laitteen omistajilla mitään käytönnön vinkkejä pohjan kartoitukseen? Kannattanee pyrkiä ns. normaaliin tilanteeseen, eikä turhaan siirrellä tavaroita?
 

Siikki

Aktiivinen jäsen
Hyvältä vaikuttaa ensi kokemuksen perusteella! Odotin, että tuo törmäilee enemmän alkuun ja perustasolla äänitaso on korkeampi. Paljon positiivisia yllätyksiä siis. Hyvin osaa kiertää esteet myös.

Map saving kannattaa laittaa päälle ja sittten tarvittaessa jakaa pohjakartta osiin (huoneisiin tai alueisiin).
 
Viimeksi muokattu:

R-410A

Aktiivinen jäsen
Imurirobottien kokemuksista kertoo pääasiassa Roborock S7 omistajat ! mutta iRobot Roomba i7 käyttäjien kokemuksista kirjoitetaan vähemmän. Onko toiminut luvatulla/toivotulla tavalla ? Minulla ainakin toimii hyvin, toimii kun "junan vessa"
 

Janos

Vakionaama
Luulen, että menee vielä viisi vuotta ennen kuin nämä imurit todella toimivat mainostetulla tavalla .... :hmm:

Pakko kysyä miten ne nyt ei toimi mainosten mukaan? Itsellä S7 ainakaan kuin positiivista, nyt olisi Verkkokaupassa noudettavissa tyhjennystelakkakin niin pääsee sitäkin testaamaan
 

Siikki

Aktiivinen jäsen
Niin minäkin luulin, että tuo S7 hortoilee miten sattuu ja imuroinnin jälki on vain ok-luokkaa. Vaan väärässäpä olin, minusta tämä toimii juurikin mitä luvattu. Mistä imurista @TimKnox puhuu?

Tyhjennysasema tilattu ja tulossa, vaikka ei tuosta tyhjentämisestä isompaa vaivaa ole ollut.
 

pamppu

Hyperaktiivi
Jos ostaa merkistä riippumatta mallin joka tekee kartan ja ajaa järjestelmällisesti pyydetyt paikat ja palaa telakkaan, niin tulos on hyvä.

Sitten on ne halvat/vanhimmat, jotka säntäilee randomilla mihin sattuu ja pysähtyy kun akku loppuu. Niissä ei ole yritystäkään siivota muuten kuin sattuman kaupalla.

Odotusarvotkin pitää olla sitten valinnan mukaiset.
 

Siikki

Aktiivinen jäsen
Tyhjennysasema tilattu ja tulossa, vaikka ei tuosta tyhjentämisestä isompaa vaivaa ole ollut.
On ollut todella hyvä tämä. Ehdoton suositus, kätevä tyhjentää, vaikkei edes pölypussia käytössä. Tuonne mahtuu tavaraa kummasti ja samalla hepa-suodatin tulee imaistua "puhtaaksi" joka kerta.
Jos ostaa merkistä riippumatta mallin joka tekee kartan ja ajaa järjestelmällisesti pyydetyt paikat ja palaa telakkaan, niin tulos on hyvä.

Sitten on ne halvat/vanhimmat, jotka säntäilee randomilla mihin sattuu ja pysähtyy kun akku loppuu. Niissä ei ole yritystäkään siivota muuten kuin sattuman kaupalla.

Odotusarvotkin pitää olla sitten valinnan mukaiset.

Tämä juuri. Jos ostatte, niin satsatkaa näihin uudempiin malleihin ja isoilta valmistajilta. Tosin eipä mullakaan ole kuulopuheita enempää kokemusta vanhoista ja halvoista malleista ole, kai siellä voi olla hyviäkin. S7 toiminnasta ei ole mitään moitetta, jotkut helposti liikkuvat matot on ongelmallisia, mutta sama koskee tavallista imurointiakin. Käytävän pitkän maton kulma meni kurttuun, koitti siitä mennä pari kertaa, kiersi kurtun ja työnsi maton kulman lattiaan:hattu:
 

Lauri H

Aktiivinen jäsen
Aiheen vierestä ehkä, mutta meillä on nyt puolisen vuotta ollut töissä ilmeisesti liisattuna tällainen ammattikäyttöön tarkoitettu Whiz-robotti-imuri https://www.orbotech.fi/tuotteet/whiz

Omat käyttökokemukset huomattavan positiiviset kun imuroitavaa pinta-alaa voi olla päivittäin useita satoja neliöitä. Täysin itsekseen tuo ei tosin ala millekään, vaan sille pitää ensin opettaa reitti, jonka pohjalta se jatkossa hoitaa homman, reittiä ei-orjallisesti noudattaen, eli yleensä osaa toimia oikein vaikka reitille tulisikin pieniä esteitä tai muutoksia. Ei tosin ihan aina, vaan joskus se saattaa jäädä jumiin jopa hieman yllättävän tuntuisiin kohtiin. Esim.laakea pöydänjalka tai väärässä paikassa oleva tuoli voi aiheuttaa ongelmia. Reitti tallentuu tosiaan pilveen, eli vaikka imuri menisi vaihtoon niin reittejä ei tarvitse uudelle laitteelle opettaa uusiksi.

Akkukesto laitteessa on huippuluokkaa, arvioisin, että riittää jopa koko työpäivän ajaksi, jos tarve vaatii. Samoin positiivisiin puoliin luen sen, että sillä voi myös melko näppärästi imuroida itse pieniä alueita, joihin reitin opettaminen ei maksa vaivaa. Ajokahva voisi olla tosin hieman ergonomisempikin, mutta kyllä se menettelee. Ammattikäytössä kun kaikki mahdollinen, joka vähentää perinteisen imuroinnin tarvetta on kyllä ehdoton plussa. Ja kyllähän se harja myös puhdistaa matot perinteistä imuria paremmin.

Pölypussin pienuutta olen hieman ihmetellyt, luulisi, että kun noinkin iso rohjake on tehty, niin siihen olisi mahtunut isompikin kuin nyrkin kokoinen pussi. Toki sekin normaalikäytössä riittää useammaksi viikoksi, mutta silti vähän outoa. Isommat irtoroskat ja kivet se tosin kerää erilliseen joka käytön jälkeen puhdistettavaan kaukaloon.

Laitteen puhdistettavuus on myös hyvä, eikä vie kauaa. Melutaso on siedettävä, alkuun se saattaa hieman tottumatonta häiritä, mutta ei varmasti enempää kuin tavallisen imurin ääni. Jos oikein herkkiä ihmisiä on tiloissa, niin sen voi ajastaa toimimaan vaikka yöksi, vie vain iltapäivällä paikalle ja hakee aamulla pois. Helppokäyttöinen se myös kiistämättä on ja sen käytön oppii nopeasti kyllä kuka tahansa.

Ulkona sitä ei renkaiden puolesta oikein viitsi siirrellä, ja painoa on sen verran, että kantaminen ei ole vaihtoehto. Pienellä rullakolla tulee tehtyä näitä siirtoja silloin kun tarvitsee.
 
Viimeksi muokattu:

pamppu

Hyperaktiivi
Äpillä varustettu säntäilijäkin ajaa asiansa, kunhan ajastaa säntäilemään joka arkipäivä :) roomba kyseessä.
Nijuu, randomillakin tulee jälkeä kunhan se on tarpeeksi liikkeellä.

i7 on meillä liikkeellä kerran tai kaks viikossa. Tulee sitten tunteja akkuun huomatttavasti vähemmän ja telat ja harjat kestää pidempään.
 

Siikki

Aktiivinen jäsen
Mistäs olette tilailleet Roborockiin tarvikkeita? Tilasin lisämoppeja ihan vaan Verkkokauppa.com nyt, kun kiinnostaa pelkästään alkuperäiset varaosat. Aliexpressit jne vaikutti melkoiselle arpapelille, vaikka kovasti osa mainostaakin, että alkuperäisiä varaosia ovat. Hinnoissakin kovin marginaalisia eroja, tosin voi olla, että en vain osannut etsiä.
 
Viimeksi muokattu:

vmakela

Vakionaama
Mistäs olette tilailleet Roborockiin tarvikkeita? Tilasin lisämoppeja ihan vaan Verkkokauppa.com nyt, kun kiinnostaa pelkästään alkuperäiset varaosat. Aliexpressit jne vaikutti melkoiselle arpapelille, vaikka kovasti osa mainostaakin, että alkuperäisiä varaosia ovat. Hinnoissakin kovin marginaalisia eroja, tosin voi olla, että en vain osannut etsiä.
Alista voi ostaa moniakin asioita menestyksellä. Pari sääntöä. Osta sieltä missä näkyy paljon kauppoja sekä palautteita. Katso myyvän kaupan nimen takaa kaupan pos ja neg palautteet eri ajanjaksolla, ovat valmista luettavaa, ja helposti hyödynnettävissä. Toki tuokaan ei aina takaa ettetkö juuri sinä saa sen huonolaatuisen yksilön/tavaran. Vuosia olen ostanut vaikka ja mitä, mm. imurin pölypusseja ennen roombaa, jouluvaloja, zigbee-tuotteita, akkukennoja jne
 

Janos

Vakionaama
Itse ostin tyhjennysaseman, moppeja ja pääharjan ihan juurikin Verkkokauppa.comista. Alia sun muuta selailin mutta kaikki oli non originaaleja
 

Siikki

Aktiivinen jäsen
Tuli vähän kahlattua tuota Roborockin omaa foorumia, tuollaisia suosittelivat:

RR_SupportStaff Member05/11/2020 09:29
Below is our authorized seller for your reference :https://de.aliexpress.com/item/32917164355.html

RR_SupportStaff Member12/11/2020 13:40
@Loh:
Below is the purchase links:
https://www.aliexpress.com/item/4001007137662.html?spm=2114.12010612.8148356.5.24e64d41mlPzYa

RR_SupportStaff Member05/02/2021 01:07
@JLJEEPER:
Here's some of the purchase link for your referrence.
https://de.aliexpress.com/item/1005002561767854.html?spm=2114.12010615.8148356.11.231c63543b8yLn
https://de.aliexpress.com/item/1005002533652790.html?spm=a2g0x.12010615.8148356.7.25457fa5EZLOtz
https://de.aliexpress.com/item/1005002547062888.html?spm=a2g0x.12010612.8148356.29.44a527baMCRpdG

edit:


Epäilyttävän halvat hinnat :grandpa: Kenelläkään kokemuksia? Orkkiskamaksi nuokin on ilmoitettu ja siihen on uskottava.
 
Viimeksi muokattu:

Juxu2

Jäsen
Ostin vuosi sitten Hoover H-GO 300 Hydro imurin. Hieman ristiriitaset mietteet sen kanssa. Hyvä puoli tossa on että siinä on moppaustoiminto ja mopit voi pestä pesukoneessa. Akku kestää nyt ehkäpä puolisentoista tuntia, sitten vehje hakeutuu latausasemaan. Säiliö on toivottoman pieni, joten sitä pitää tyhjentää aika usein. Jälki on melko hyvää, tosin kovin suuria roskia ei ime. Kauko-ohjainkin on, sillä voisi laittaa ajastuksia ja eri ohjelmia, tosin eipä ole paljon kaukoa tullut käytettyä. Satunnaisesti jumittuu johtoihin mikä tosin on käyttäjän vika, 1 matto on myös semmoien että vehje on aina sen päätykarvoissa kiinni. Kalliimmassa versiossa olisi kännykkäohjaus, tässä sitä ei ollut. Sanotaanko 7½ arvoinen vehje, mikä tosin ei ollut kalliskaan...
 
Back
Ylös Bottom